Äärimmäisen rankka kokemus tapahtui -06 joulun tietämillä ja henki oli lähteä. Nahkaliiviset palkkamurhaajat yrittivät varastetulla avaimella tunkea kämppääni. Extriimi kokemus ja jälkihoitona menin vasta 1.5 vuoden päästä psykolle juttelemaan aiheesta. Oma lääkäri kuuli mua ensin, erittäin tuttu, sillä olin kännis murtanu solisluuni yms. tapauxia ja totesi aiheellisesti meikän tarvitsen alan henkilöä kuuntelemaan. Kaksi vuotta käynyt "juttelemassa". Tuohon erittäin kimuraan -06 tapahtumaketjuun en aio palata, sillä se on erittäin pitkä ja alan voimaan fyysisesti pahoin sitä kelatessani. Arvet sekä näkyy päälle, että ovat näkymättömissä sielussani, pysyviä tuntuvat olevan, vaan eivät enää menemisiäni tukahduttavia. Todellinen pelko on hullu koira helvetistä.
-08 katkokaverini, ainoa joka oli "täyspäinen" haastoi mut olemaan juomatta tietyn ajan. Irvistelin sen läpi ja sinä vuonna aloin edes hieman kontrolloimaan läträämistäni, joka oli mittaluokassaan teollista. Aivan liikaa, paljon, mutta nopeasti-tyylistä. Alotin kirkkailla teininä, rahaa tein ihan ite opiskelun ohessa, jatkoin 20 veenä viskillä ja oluisilla, myöhemmin 30 veenä kalja oli hallitseva huumeeni. Siinä 35 veen paikkeilla alkoi roppa ja pää jumittaa pahemman kerran. Virtuaaliaatoxet käynnistyvät automaattisesti, jos juon ja silloin en syö, en mitään. -09 vuosi ja meneillään oleva olleet saman tyyppisiä. Juominen on viimeisen kalenterivuoden aikana tuottanut 7 juomisputkee, joista kaikki 7 turhia. 10 päivää kun on kulunut olen aivan hajalla, psykoosi tulee perse eellä vastaan. Toipuminen kestää julmetun kauan. Kaverille kiitollinen, kun sysäsi mut tai herätteli, miten vaan. Meidän kaveruus perustui puhelinpohjaiseen keskusteluun, jotka kestoiltaan pitkiä. Nyt en tiedä missä hän vaikuttaa, onko hengissäkään. Saman ikäsii ollaan, täytti myös kyseinen jamppa 40 vee kesällä.
Tässä istun ja ihme kun näinkin pitkälle päässyt. Tuo "prosessi -08" ei ole mennyt hukkaan, valtaisia tunnekuohuja on joutunut käymään läpi, jumituksia, vääntöjä ja kyllä ne varmasti on tuttuja holisteille ja addikteille kaikissa karmeuksissaan. Reflat, viekkarit, rapulat ovat käyneet sietämättömäksi kestää. Haluan todeta, että olen juonut tarpeeksi, eikä olisi enää tarvetta juoda.
Plinkkiä tutkiskellut nyt vähän enemmän kuin talvella. Muutamia omakohtaisia viestiketjuja olen käynyt läpi iltaisin ja päivisinkin. Aika ajoin törmään niiiin tuttuihin fiiliksiin kuin olla ja voi, ovat saaneet miettimään ja tietenkin pitkälle pötkineet ovat parasta esimerkkiä: toihan on oikeessa, tossa on järkeä, juuri tolta on tuntunut-pohjalta olen katsellut ja havainnoinut. Fakta on, että olen TODELLA KYLLÄSTYNYT DOKAAMISEEN, mitään annettavaa sillä myrkyllä ei mulle ole, jos koskaan olikaan. En ala sen enemmän suunnittelemaan, tänään 4 viikkoa selvinpäin ja joko olis aika meitsin jättää mennyt taakse ? Linkkini ulkomaailmaan on noutaja-hurttani, olkoon mun tukieläimeni. Sillähän ei ole pyhiä tai arkea ja ulos on mentävä aamuin, illoin. Aina olen ollut liikekannalla ja pyrkinyt harrastamaan. Muuten olen sosiaalinen puolierakko, yksin olo ei mikään vaikea tila ja sosiaaliset käymiset laajassa koirapiirissä, osan niistä ihmisistä tuntenut vuosia. Osalle puhun aivan avoimesti ongelmastani. Ne tietyt ihmiset. Toisten kans jutskataan jotain ihan muuta. Eka koirani sai mut liikkeelle siitä "en voi mennä edes ulos"-vaiheesta, josta n. 10 vuotta sitten tokeennuin, enkä tiedä miten se tapahtui. Kuljin tosin tuolloin automaattiohjauksella...
Realisteja kun ollaan, vaihtoehtoni ovat juomisen ottaessa vallan: Loppuiäksi letkuihin, pyörätuoliin, rollaattoriin, hullujen huoneelle, ennen aikojaan hiljasten miesten ja naisten leirinäalueelle. Kun olen nähdäkseni siirtynyt täysjuoposta tuuriputkimieheksi olisi seuraava rakentava vaihe astua 100 prosenttiseen raittiiseen maailmaan.
Tänään elo-olot kohtuu-jees, unirytmi palaamas, jne, mutta nämähän on katseltu jo satoja kertoja. Haluan päästä irti lopullisesti wiunasta ja sen mukana tuomistaan epäterveistä ajatuksista. Näin ja tältä pohjalta lähdetään, siis juomattomana nimenomaan tänään. Hyvää sunnuntaita ja lopettajat, olette jo auttaneet tätä heppua kirjoituksillanne, niistä on ollut hyvä kaikuluodata omaa tilaaansa, joka on kuitenkin pohjimmiltaan haperoa ja epävakaata... Aikaa mulla on vaikka muille jakaa ja siinä myös kaksiteräinen miekka. OK, tänään ei aleta kaatamaan.
2014 elokuu ja marraskuu: Tässä sairaan kertomuksessa otetaan tarkastelun alle nelivuotinen kehyskertomus, jossa tutkitaan yksittäisen juopon näkemyksiä ja mielenliikkeitä, if any. Tunnevammaisen muisteloissa plarataan halki sanaisen mielipideviidakon, jonka varrella iilimatoiset hyeenat räksyttävät ja käyvät kiinni viattoman valkoiseen roileripohkeeseen. Laastarina toimivat itsevoipaisuus ja parempiosaisuus sekä ylenkatseinen asenne, joka on täynnä minähenkistä paskiaista, joka ei ota vaarin neuvoista, vaan etsii itse haluamansa ja saa minkä ansaitseekin, vai saako sittenkään.
Matkan aikana vuosien vaihtuessa tapahtuu hieman kehitystä suhteessa päihdeongelmaan ja elämän mahdollisuuksien laajuus saa uuden merkityksen, mutta riittääkö se lopulta auvoiseen ja onnelliseen loppuun ? Onko menneen taakka liian raskas kantaa ? Kuka oikeestaan voi olla varma onnistumisestaan addiktoituneessa elämässään, kuka arvioi onnistumisen kriteerit ? Voiko lääkesokeri parantaa todella kaikki riippuvaisuudet ? Miten kärpänen kestää omaa pörinäänsä ?
Tämän viestiketjun päähenkilö sukeltaa olevaisesta menneeseen ja puntaroi elämänsä eri jaksoja ja pyrkii pääsemään balanssiin, jossa eri mittaiset päihdekärmekset olisivat samalla rivillä ja ryömisivät pituusjärjestykseen ja oppisivat käärmesulkeisten käytännön. Eräänä heinäkuisena ja kuuman kauniina kesäiltana hän onnistuu hetkellisesti tuossa sirkustempussaan. Trikki pitää kuitenkin uusia joka ainoa ilta ja aamutkin notkeasti koukistaa.
Miten yhteiskunta vastaa kun turmiolla mesonnut ½-pultsari tekee ensimmäsiä tunnustelujaan työelämän tapaiseen päivärytmiin ? Kestääkö polla, entä säilyykö huumori puristuvassa systeemissä ? Kuka on salaperäinen mallinainen vai onko se jäänne raikulivuosina kehitetystä päänsisäisestä harhasta ? Entä pampulariippuvuus, pääseekö siitä koskaan eroon ? Lähteekö tämä sankari ulkomaille ja ostaa menolipun Etelä-Amerikkaan, jossa löytää kiintoisen kultin ja perustaa alajaoksen, joka auttaa isättömiä slummilapsia pääsemään New Yorkin halutuille catwalkeille ja clubbauspiireihin bilettämään niin penteleesti. Osa vastauksista tauon jälkeen, mutta on myös mahdollista klikata tämä stoori takas upoksiin, missä se palvelee parhaiten ja syväsukeltaa pois tätä päivää ja sen kunniallisia ihmisiä häiritsemästä.
Tekijän ja julkaisijan huomautus: Nyt myös roskapostina ja pokkarina lähimmältä katkokeskukselta ja jätepaperin maailmanmarkkinahinnalla Tarastejärven kaatopaikalta. Ei kestä päivänvaloa, siksi luettava keinotuikun alla pimeessä makkarissa ja jokaisen viestin jälkeen on terveellistä poistaa sivuhistoria. Kyl se lenkillä käyminen on parempi valinta. Itte en tätä lukis kuin maksettaessa. No, maksoi se vaivan ehkä lopulta kuitenkin, almost man.
Kirjoittaminen toimi itsellä mielekkäänä joutenolon täytteenä sekä pystyin täten helpommin lähestymään ongelman ratkaisua ja prosessoimaan henkisesti merkittäviä kognitiivisia vaikuttimia, joiden aggression regressiot näkyvät meridiaanisina frekvensseinä tietoisen tajunnan pintakentässä ja mystisessä kumulatiivisen konjuktionrakennelman suhdanteissa. Tämän ymmärtäminen johti analyysiin, että päihdemaailman valinnat ovat suppeita ja on lungimpaa olla tietsä ihan streittinä ja hifistää ja chillata sekä hengata selvinpäin.
Kannattaa varmaan harkita, ennenkuin alkaa tällasta fakin skeidaa tavaamaan, sillä elämässä on todella muutakin kuin jonkun juopon itsekeskeistä jorinaa ja päätöntä tarinointia, kuten konkreettisesti ottaen ulkoilmassa liikkuminen ja koiran kanssa leikkiminen ja sen eläimen, voi olla toki alligaattorikin tai pupujussi eli kani, lenkittäminen joka puolella taajamaa ja taajaman ulkopuolella, ja kahvilassa voi käydä kans hörppimässä alcottomia juomia ja ostaa kaupasta harvinaisempia litkuja, jonka jälkeen voi hakea hyvän kirjan kirpparilta tai käydä kirjastossa tai sitten sä voit katsoa laadukkaan dokkarin, keskustella siitä rakentavasti livenä mukavien ihmisten lämpöisessä seurassa ihanan takkatulen luomassa nostalgiassa ja ainahan voi työskentelyjen välissä ottaa pienet ip-nokkoset ja seurata valveillaoloaikana muiden kanssaihmisten touhuja kauempaa tai ihan likeltäkin, että ei se lukeminen sinällään ole aina kannattavaa, kun ei tiedä mitä shittii mikin on ja Celinekin oli melko levoton paskatapista jauhava antisemitisti, joka hengaili Ranskan miehitysvuosina ihan oikeiden natsien kanssa ja josta tuli elämänsä päätteeksi varsin lahjakkaasti täyden kiepin hullu, joka ei ehtinyt viime vuosiaan viettää ollenkaan palanssissa ja tänään näen hyvin voimakkaasti, että
Valinnan tekeminen on elämässä tärkeimpiä tekoja, näin oli. Kukaan ei varmasti voi tietää, mikä on oikea vaihtoehto, mutta ilmeisen väärät ovat usein tuhoisia ja johtavat ennen aikaiseen tuhoon, sekä laskevat mielihyvän mahdollisuutta lievittää alakuloisuutta ja taudin hoidossa tarvitaan kaikki myönteisyys ja iloinen mieli jelppimään potilasta, joten
Mee siis NYT harrastamaan, moro.
Editoinnista toteisin, etten suinkaan hinkannut aloitusviestiäni noin monta kertaa, vaan kärsin ja nautin otsikonvaihtotaudista, joka vaatii eri kausille erilaisen otsakkeen ja siitä nämä merkintäjäljet, muttei se
lopulta liene vakavaa ja koitetaan jaksella ja mieluiten omana ittenään ja ilman turhia lisäaineita, siinä kaikki.
Noh, eteenpäin mennään jokatapis ja saa vapaasti kommentoida, opastaa, antaa winkkejä. 
Kolme viikkoa sitten olin tosi kireenä, ekoina viitenä päivänä puhunut kenellekkään. Keskustelut luokkaa: "joo", "moi", "-tos". Vasta sunnuntaina juttelin ja sain tukea: "älä luovuta". Sanon sellasia vekkoja 0-viikoiksi, kaiken pitää opetella 0-pisteestä. Kännykän textarit ei onnistu, kun tärisee kädet. Pään läpi käy loputon melske, mikään ei toimi. Kello käy taaksepäin, päivä viikon mittanen. Rytmihäiriöitä yms, meinasin delata näsijärveltä palatessamme. Uittanu hurttaa toukokuusta asti. Tällä neljännellä viikolla olen yllättänyt itteni smailaamasta. Uloslähdöt ei ole vaikeeta tai kenenkään kanssa tarinointi. 
