[lomapuisto]

hauras kirjoitti

Ei ole ollut kyllä yhtään sellainen olo että pitäis saada alkoholia.

Hei hauras!

Miten on mennyt, kun ei olla kuultu sinusta lokakuussa mitään?

Tänään et ole yksin

[hauras]

Hei vaan.

Tuli mieleen että mitähän tänne kuuluu. Ehkä eniten on ollut viime päivinä mielessä että mitähän hänelle kuuluu joka pääsl eroon alkoholista mutta sairastui syöpään. En nyt muista nimimerkkiä.

No mutta sitten omaan elämään. Sitten viime kirjoittamisen on tapahtunut paljon, mutta se tärkein ensin. En ole juonut yhtään alkoholia viime syyskuun lopun jälkeen. Ei ole tehnyt mieli alkoholia. Olen myös käyttänyt antabusta, ettei tartte niin paljon pelätä että joisin. Haluan jatkaa juomatta edelleen. Nyt vaan tulee mieleen että toivottavasti en mokaa nyt kun on mennyt näin hyvin.

Olen myös eronnut, ostanut oman asunnon ja sellaista kevyttä

Kun olen nyt käynyt hakemassa jääneitä tavaroita ex-miehen luota ja katsellut hänen viinipullojaan ja siideritölkkejään, olen jotenkin tosi huojentunut siitä että en enää joudu olemaan niiden kanssa samassa paikassa.

Tässä viime päivinä on tullut taas pitkästä aikaa mieleen jotain tilanteita missä olen juonut ja miten mukamas kivaa se humaltuminen oli. Haloo!!!!! No ei todellakaan ollut!!!! En saa uskoa tuollaista moskaa.

En vaan tahdo pilata tätä nyt kun kaikki tuntuu selviävän. On niin huojentavaa olla omassa kodissa. En kyllä halua enää ikinä sellaiseen parisuhteeseen missä olin. En ehkä luota enää oikein kehenkään, että hän ei halua hyväksikäyttää minua.

No eipä minun enää tarttekaan koskaan enää ryhtyä parisuhteeseen jos en halua. Se on nyt nähty ja nyt vain opettelen ymmärtämään mitkä ovat minun tarpeet.

Varmaan paras tuki tässä raittiissa ajassa on ollut yksi henkilö kenen kanssa kirjoitan ja soitan joka päivä ja opettelen sanomaan mitä tunnen, toivon, pelkään, ajattelen. Ja joka haluaa että olen juuri se kuka olen. Ei vaan ole ihan helppoa itsekään tietää kuka on ja millainen on.

Tuon lisäksi olen saanut käydä kaupungin psykologilla joka toinen viikko. Se on kyllä mennyt lähinnä erosta puhumiseen. Vaikka varasin ekan ajan siksi koska käytin liikaa alkoholia.

Nyt on kyllä selkeesti joku pieni aivomylläkkä taas menossa ja aivot käsittelee tuota juomista. Se on outoa miten ne muistot sieltä pulppuaa aina yhtäkkiä vaikka olisi ollut pitkä aika ettei olisi ajatellut koko asiaa yhtään. No, ehkä nyt on sitten vaan taas aika ruotia tätä vähän.

No mutta nyt nukkumaan.

[0132]

Hei Hauras.
Mulla myös kaljat kummitellut mielessä. Tosin Antabuksella myös varmistan ettei asia karkaa teon puolelle.
Hyvin sulla kuitenkin pyyhkii. On oikein hienoa että olet pysynyt selvänä ja "ajan hermolla".
Me vähentäjissä kirjoittelee SylviaPlaa joka syövän kanssa taistelee. Ketju sotatilan julistus sairautta vastaan.

[lomapuisto]

Heippa vaan, hauras!

Ilo kuulla, että asiasi ovat muuttuneet parempaan suuntaan ja raittiutesi ruvennut vakiintumaan. Ja hienoa, että sulla on kiinteä yhteys tuki- tai luottohenkilöön, jolle voit puhua pelkosi yms. Itsesi tuntemiseen sinua auttaa jatkossakin rehellinen keskustelu psykologille, ja hyvä että hän tietää sinulla olleen vakavan juomisongelman. Alkoholistinen juominenhan on oire jostain syvemmällä olevista syistä.
Senkin olet havainnut, että aivoissasi taustalla alkoholi kyttää heikkoa hetkeä päästäkseen takaisin hallitsemaan tunne-elämääsi.

Kirjoita ja lue välillä, tarvitsemme toistemme raitistumiskokemuksia saadaksemme niistä voimaa ja toivoa.

Hyvää raitista kesää!

Ensimmäiset asiat ensiksi

[hauras]

Pitäisi varmaan lukea että millaista elämää en ole halunnut jatkaa, etten sorru juomaan yhtään mitään nyt. Tuntuu että tylsyys tuo mieleen alkoholin vaikutuksen. Selkeesti nyt joku kumma vaihe menossa. Kohta siis kymmenen kuukautta takana siitä kun viimeksi join.

Koitan puhua itselle että ei elämän kuulukaan olla koko ajan mitään ihmeellistä. Tällainen tylsä pakertaminen kuuluu asiaan. Että miksi minun elämän pitäisi olla jotenkin niin ihmeellistä.

No joo. Mutta tämänkin päivän sain loppuun asti ilman alkoholia. Siitä pitänee oikeesti olla kiitollinen.

[lomapuisto]

Koitan puhua itselle että ei elämän kuulukaan olla koko ajan mitään ihmeellistä. Tällainen tylsä pakertaminen kuuluu asiaan. Että miksi minun elämän pitäisi olla jotenkin niin ihmeellistä.

No joo. Mutta tämänkin päivän sain loppuun asti ilman alkoholia. Siitä pitänee oikeesti olla kiitollinen.

Hei hauras, on ilo kuulla, että pitkästä kirjoitustauosta huolimatta olet raittiina. Se on todella ensimmäinen ja kiitoksen arvoinen asia.

Kirjoitit aikaisemmin, että sulla on hyvä yhteys luottohenkilöösi. Voitko ajatella, että laajentaisit tukiverkostoasi vertaistukeen, siis henkilöihin, jotka ovat toistensa tuella kiinni raittiissa elämässä? Tai jotain muutakin tukea psykologin ja kyseisen ihmisen lisäksi?

Katso tuolta yläpalkista kohtaa MISTÄ APUA. Sieltä saat tietoja monenlaisista tukimuodoista.
Hyvää ja raitista kesää!

Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme

[hauras]

Aika tylsä päivä takana ja olo on vähän sellainen kuin olisi jossain tervassa kiinni ja kaiken aloittaminen on jähmeää. Tällaisia olotiloja en ole aikaisemmin kestänyt yhtään vaan olen tarvinnut siihen alkoholia. Tai luullut että tarvitsen. Nyt taitaa olla vuosi ja kuukausi juomattomuutta takana. On se kyllä ihmeellistä, että näin on käynyt kun aiemmin ei onnistunut edes viikkoa olla ilman alkoholia.

Olen nyt jonkin aikaa käynyt AA:ssa, kun psykologikäynnit ja yksi toinen ryhmä päättyi. Jotenkin se kyllä tuntuu hyvältä. Tuntuu ettei ole yksin. En minä siellä mitenkään täydellisesti ole ollut tai varsinaisesti liittynyt mihinkään ryhmään. Tuntuu että on saatava tunnustella pikkuisen sitä meininkiä. En halua ainakaan ketään hullua "kummikseni" sieltä. Ketään narsistista tyyppiä. On kyllä jotenkin traumaattinen olo edelleen parisuhteesta missä elin kauan. En halua yhtään ketään tuhoamaan minun elämää enää. Ja siis arvaan että kunhan rohkaistun etsimään itselleni jonkun "kummin" sieltä, olen siitä aivan onneni kukkuloilla. Yleensä aina käy niin asioiden kanssa, mitä vierastan.

Omasta kodista olen edelleen hirmu kiitollinen. On ihanaa kun ei ole ketään kotona, joka arvostelee tai ivaa. Tai joka jättää yksin.

Tässä ihan viime viikkoina minusta on alkanut pursuta aivan järjetöntä vihaa ex-puolisoa kohtaan ja olen ollut hänelle kyllä aivan järjettömän ilkeä. Seuraava asia, mihin täytyy nyt panostaa elämässä, on vihan ja aggression hallinta. Löin nimittäin häntä viikko sitten. Aivan järjetön viha tuli ja löin. Kerran. Tosi pelottavaa, mitä itsestään tuleekaan ulos nyt! Tai no kyllä minä olen tiennyt että tuo puoli on minussa. Sitä vaan haluaa painaa pois esiltä. Pahinta siinä oli se että lapset näki sen. Niille se oli pelottava kokemus.

Äh. Lapsi tarttee minua johonkin. Täytyy lopettaa.

No mutta itsensä kehittäminen jatkuu, mutta nyt ilman alkoholia. Tai no ei silloin jos juo, voi mitään oppia, kun vaan pakenee kaikkea siihen.

[lomapuisto]

Hei, ja onpa kiva kuulla, että olet raittiina ja onnittelut täyttyneestä vuodesta! Olet jo huomannut, että et tarvitse alkoholia, niin että tästä on hyvä jatkaa päivä kerrallaan.
"Kummin" valinta on tarkka juttu, joten tarkkaile rauhassa vaikkapa pitkäänkin ihmisiä, joita tapaat.

Hyvää on sekin, että sulla on viihtyisä ja rauhallinen koti

Olen seurannut suhteellisen läheltä erään lapsiperheen eroa ja on ollut surullista havaita, kuinka päähuoltajaksi sovittu osapuoli etäännyttää lasta toisesta vanhemmastaan. Vihastahan sanotaan, että se on tasapainoisten ihmisten tilapäistä ylellisyyttä.

Hyvää, raitista syksyä sinulle ja lapsillesi!

Hiljaa hyvä tulee

[hauras]

Järjettömän ärtynyt olo kyllä! Huomaa että tympäsee sairaasti kun lapset huutaa että ne tarvitsee minua aina kun koitan kirjoittaa tänne. Taas on jotain asiaa! Onkohan tämä nyt jotain kaamosmasennusta vai mistä tämä sairas ärtyneisyys tulee! Joku tarve on varmaan täyttymättä. Kyllä minä arvaan että se on läheisyyden puute. Tarttisin nyt aikuisen ihmisen kosketusta enkä mitään lasten paijaamista! Äh!!!!

Tuossa välillä on ollut yksi ihminen, kenen kanssa pussailtiin ja sen sellaista, mutta nyt se on katkolla, koska hän ei ole aivan tyystin vapaa, eikä kumpikaan meistä halua jatkaa mitään epämääräistä. Ja ymmärränhän minä sen, että täytyy ensin käsitellä edellinen suhde ennen kuin menee seuraavaan. Mutta on tämä silti aivan syvältä, kun ei saa olla toisen lähellä! Aivan perseestä. Hitsi että olen kireä akka.

On vaan pakko kirjoittaa nyt, että en purkaisi tätä ärtyneisyyttä lapsiin. Koska ei se niiden syy ole, että niiden äiti ei ole oikein koskaan saanut kunnolla hellyyttä ja, no seksiä! On se nyt syvältä! No, se ei ole tietenkään tärkeintä elämässä ja olen luullut että se ei kiinnosta minua, mutta kyllä se näköjään kiinnostaa, jos saa itsekin olla saavana osapuolena. Että minullakin on väliä. Siitä se raivo aina kumpuaa, siitä tunteesta, että itsellä ei ole väliä. Että kaikkien muiden tarpeilla vain. Ja se on niiin, että kukaan muu ei puolusta minun tarpeita ja rajoja kuin minä vain. Että minun niistä pitää pitää huolta. Ei kuvitella että joku muu pitää niistä huolta.

Huoh. Onneksi on ilta!

[hauras]

Kiitos Lomapuisto vastauksestasi!

Haluan kyllä tosiaankin, että lapsille voisi tulla hyvä suhde molempiin vanhempiin ja siksikin he ovat molempien luona yhtä paljon. Tuota sanontaa pitääkin mutustella. Se on mielenkiintoinen.

Jotenkin minun vihaisuus on kyllä nyt sellaista jostain tosi syvältä kumpuavaa. Siinä on taatusti mukana vihaa myös minun vanhempia kohtaan, jotka löivät minua jos kapinoin ja koulukiusaajia kohtaan. Jotenkin se vaan pulppuaa ulos! Tunnen miten se kuplii sisällä aivan kuin joku kuuma tulivuoren laava. Sitten kun sitä koittaa hillitä, lopulta se vaan ryöppyää. Huonoin seurauksin.

Kiitos kun sanoit tuon että kummin valinta on tarkkaa puuhaa. Olen jotenkin aatellut että olen vaan niin hankala ihminen että siksi en halua ryhtyä mihinkään kummin kanssa tehtäviin tehtäviin tms, mutta onhan se oikeasti järkevää miettiä että kenen kanssa alkaa elämäänsä ruotia. Kauheeta jos menis jonkun sekopään tähden entistä enemmän sekaisin. Niin ja eihän siellä kukaan pakota minua mihinkään. Ainakaan vielä ole pakottanut. Ihan rauhassa olen saanut olla siellä oma itseni.

[hauras]

Voi vittu kun vituttaa taas aivan sairaasti! Vihaan kärttyisää itseäni ja sitä että en jaksa olla kärsivällinen lasteni kanssa. Vittu kaikki vaan vituttaa. Voi kunpa voisi olla joku muu. Ei jaksaisi olla aina vain itsensä kanssa! Voi perkele!

Kauhea pelko että itseni lisäksi en kelpaa myöskään kellekään muullekaan. Että kaikille selviää, millainen oikeasti olen eikä kukaan halua enää sen jälkeen olla minun kanssa.

Entä jos en opikaan enää koskaan sietämään itseäni enkä sitten voikaan kelvata kellekään muullekaan! Voi helvetti!

Tajusin yhtenä päivänä sen, että miksi tykkään niin olla yksin. No koska silloin omat paskat puolet ei tule niin hyvin esiin. Kun ne tulee eniten esiin suhteessa juuri omiin lapsiin ja ex-puolisoon (ja puolisoon silloin kun hän vielä oli puoliso). Kun on yksin ja rauhassa, on helpompi olla parempi ihminen. Mutta sitten taas yksin olo ei tee hyvää sille että ei joisi. Tai ainakaan yksinäisyys. Tosin kyllä lasten kanssa yksin ollessa on todellakin yksinäinen olo. Niin kyllä oli myös avioliitossa ollessa, kun ei ollut mitään yhteyttä. Voi kyllä minä kaipaisin sitä että olisi aikuinen ihminen rinnalla.

Miksikähän muuten tuo lapsen kosketus on välillä aivan sietämätöntä! Tekisi vaan mieli kiljua että älä koske minuun! Siis voiko se olla hormonaalista. Koska ei se aina ole näin järjettömän sietämätöntä.

Taas tiuskin lapselle että nuku nyt!!!!! Siis tuo lapsi on sellainen, että se ei koskaan ole nukahtanut aikaisin. Ihan järjettömän raivostuttavaa. No, nykyään sentään onneksi saa olla joka toinen viikko omassa rauhassa kun ovat isällään. Saattoi olla minun pelastus se, että tuli ero. En vain taida olla mikään sellainen äiti-ihminen, joka aina haluaa olla vain äiti. Haluan olla myös minä!

Kiitos internetti kun kuuntelit

[Toivoton]

Ei kai kenenkään tarvitse aina olla vain äiti tai vain isä. Tosin ei ole kyllä helppoa olla myöskään itsekäs ja ottaa omaa aikaa. Muinoin eron jälkeen vedin 110 lasissa isyyttä aina kun lapsi oli minulla ja jos en jaksanut, niin huono omatuntohan siitä tuli. Nykyisin puitteet on erilaiset, mutta tilanne sama sen suhteen, että tunnustan edelleen tekeväni lapsen ehdoilla liikaa, jolloin voi mennä suorittamiseksi ja sitten jos vielä palaa pinna ja ärähtää jossain, niin huonon vanhemman punainen valo alkaa vilkkua pääni päällä. Tunnustan sovittavani juomiseni aiheuttamia mahdollisia traumoja siten, että asetan vanhemmuudelleni hirveän korkeat vaatimukset.
Kun jossain vaiheessa eron jälkeen yksinhuolsin lastani, niin rakkauden ja raivon välinen ero oli väsymyksen sumun erottama. Kun asunto lopulta hiljeni iltaisin, niin nautin hiljaisuudesta ja yksin olosta, mutta en yksinöisyyden tunteesta, joka usein kumpusi mieleeni. Ei lapsi vie mihinkään tai korvaa kaipuuta toisesta aikuisesta ihmisestä vierellä ja tämän kosketusta.
Arvostan rehellisen suorasukaista kirjoitustasi. Uskon, että sanoitat aika monen vanhemman vaiettuja ajatuksia. Sellainen kysymys nousi mieleeni, että millainen sinä mielestäsi oikeasti olet (minkä paljastumista pelkäät)?

[metsänpeitto (poistunut käyttäjä)]

Eihän kukaan voi ollakaan pelkkä äiti tai isä. Miten sitä olisikaan, täytyy ja saa olla muutakin. Nykyään jää helposti vanhemmuudessan kovin yksin ja muutenkin. Mistä sitten itse tykkäät? Mitä teet mieluiten, jos saat siihen tilaisuuden? Jos se olisi mahdollista silloin kuin lapset ovat isällään, se olisi sitä jotakin omaa.

Myös minun on helpointa olla yksin. Tai eläinten seurassa. Kaipaan kylllä ihmisiä ja yhteyttä muihin, kosketustakin, mutta ihmisseurassa olen jotenkin koko ajan vähän hermostunut. Semmoinen tietoisuus toisen tai muiden läsnäolosta ja hassu ajatus, että olen arvostelun kohteena. En voi siis olla täysin vapaasti ja rentounut. En voi hengittää, kun olen liian tietoinen itsestäni ja mietin miten pitäisi olla. Silloinkin kun siihen varmaan ei olisi tarvetta. Mulle on jäänyt jotain ongelmaa siitäkin, kun multa on jatkuvasti vaadittu jotakin, herätetty, mun tekemiset keskeytetty, pakotettu jotenkin.. että mun pitää olla aina saatavilla avuksi, juttukumppaniksi ym eli kun joku on paikalla, hermosto suorastaan ärtyy ja olen valppaana koko ajan ja se jos mikä väsyttää.

Uskon, että itseään voi oppia sietämään puutteineen kaikkineen ja pikkuhiljaa kasvaa ja muuttua. Voisiko se alkaa sitä kautta, että miettii omia hyviä puoliaan? Monella meistä käy jatkuva sisäinen haukkumonologi ja onhan se surullista ja vie voimia ja huonontaa itsetuntoakin.
Mua on auttanut rauhallinen hengittely ja jonkinlainen mietiskely. Kun fyysinen stressitila ja hermostuminen siinä laimenee, mielikin tyyntyy. Yksin se on helpompaa, mutta onnistuisiko lasten kanssakin jonkinlainen? Pieni välipala ja leikitään karhuemoa ja poikasia pesässä hetki tai kuunnellen yhdessä jotain rauhoittumismusiikkia tai ohjetta? Mulla ei ole lapsia, joten en edes väitä ymmärtäväni tästä aiheesta.
Minäkin arvostan, kun kirjoitit tästä. Omat ja ulkoapäin annetut vaatimukset täydellisyydestä vanhemmuudessakin tuo riittämättömyyden tunteen, joka vain lisää huonoa oloa ja raivoa. Jotenkin näidenkin asioiden avaaminen voi auttaa vähentämään painetta olla täydellinen joka asiassa. Luulen, että avain hyvään vanhemmuuteen on oman epätäydellisyyden hyväksyminen. Sitten on niskasta se taakka pois ja itsesoimaukseen mennet voimat käytettävissä omaan hyvinvointiin ja lapsiinkin.

[hauras]

Luin nyt ensialkuun sinun Toivoton kirjoituksen ja kiitos siitä ja omien kokemusten jakamisesta. Tunnistan tuon saman täysillä vanhemmuuteen satsaamisen. Se on ollut minulla alusta asti vaivana. Varmaan koska en ole halunnut olla niin etäinen äiti kuin mitä omat vanhempani ovat olleet. Ja varmaan koska ex-mieheni oli sitä mieltä, että minusta ei ole äidiksi. Sitä mieltä olin itsekin kauan ja vasta terapia auttoi uskaltautumaan siihen että päätin katsoa, voisimmeko saada lasta. Olen kyllä muutenkin sellainen että jos en voi tehdä jotain hyvin, jätän sen mieluummin tekemättä. Ihan hirmu hyvä kysymys se, että millainen pelkään olevani. No ainakin minun sisällä on jotain vihaa ja aggressiivisuutta,minkä ryöppyämistä pelkään. Se on sellainen asia, että sitä pelkään tosi paljon. Ja kun se purkautuu vaikka lapsille huutamisena, mitä välttelen viimeiseen asti, tunnen olevani aivan hirveä ihminen, koska eivät he sellaista kohtelua ansaitse. Olen kyllä pelännyt niin hirveitä itseni suhteen, että vielä en uskalla kirjoittaa sitä. Olen kyllä puhunut joidenkin ystävien kanssa ja se kyllä helpottaa kun puhuu. Joku pahuus, mikä itsessä on, on se kammottava asia, mitä varmaan eniten pelkään. Mutta on pienempiäkin asioita minkä en haluaisi tulevan esille. Kiitos aivan tosi hyvästä kysymyksestä, toivoton <3 Toivottavasti sinulla on nykyään myös toivoa elämässä <3

Niin. Olen todennut sen, että minun on pakko olla rehellinen itsestäni, jos haluan elää elämää edes jotenkin huojentuneena. Ja mieluummin puran sen tänne kuin lapsiin. Vaikka kyllä hekin saavat osansa.

[hauras]

Voi metsänpeitto!!!! Rakastuin sinuun <3 <3 <3 Tai joku järjetön hellyys, myötätunto ja ymmärrys tuli kyllä tuosta sinun kuvauksesta siitä, millaista on toisten seurassa. Voi kunpa tuo tunne siitä että pitäisi olla koko ajan jotain muuta varten, voisi keventyä. Ja kyllä se varmasti kevenee kun sen tunnistaa ja alkaa tunnistaa ja tehdä asioita mitä aivan itse haluaa. Jaksamista sinulle siihen tunteeseen. Ja hyvä kun olet keksinyt keinoja rauhoittua.

Kun olen yksin, menen metsään! Ja sellaiseen aikaan kun siellä ei liiku enää muita kuin minä ja eläimet. Se on minun tämän hetken aivan kaikista tärkein asia.

Kumpihan lopulta voittaa elämässä; tarve olla yksin vai tarve olla toisen lähellä. No, vielä ei ole ainakaan aika olla toisen lähellä, kun eroprosessi on henkisesti vielä niin vaiheessa.

Olen miettinyt että pitäisi olla joku palvelu, mistä voisi etsiä itselleen UNIKAVERIA aina niiksi öiksi kun ei vaan haluaisi olla yksin. Ei siis mitään seksiseuraa, vaan joku, jonka kainaloon saisi käpertyä ja itkeä kurjuutta. Ei ehkä pitäisi vetää niin paljon suklaatakaan jos olisi tuollainen.