Olet täällä

Fixattu fajanssi

Me Lopettajat on keskustelupalsta niille, jotka jo seilaavat selvillä vesillä tai horisontissa siintää elämä ilman alkoholia. Kirjoittaminen vaatii rekisteröitymisen.

Valvoja: Päihdelinkin toimitus

Re: Fixattu fajanssi

ViestiKirjoittaja Haley » 26.1.2019 12:24:31

Kuva

Eräs paljon kirjoittelua herättänyt nimimerkki käyttää AA:n yhteydessä usein mainintaa "sielun ronkkiminen", en nyt ole aivan varma oliko ilmaisu juuri tämä, muttaa samankaltainen kumminkin. - Hän itse kieltäytyy kuulemma moisesta toiminnasta tyystin.

Hänen mukaansa kun laittaa korkin kiinni ja parisen viikkoa kärvistelee ja alkaa puuhastelemaan ja unohtaa menneet tyystin niin kyl se siittä sitten klaaraantuu automaattisesti, kun näin kävi hänelle niin myös näin tapahtuu myös muille.

Joillekkin raitistuminen varmaan onkin näin yksinkertainen juttu mutta ei kaikille. Sanomattakin on selvää, että tätä linjaa kaikki alkoholinkäyttöä lopettelevat kokeilevat ensimmäisenä keinona.

Ainakin omalta kohdaltani olen törmännyt kuitenkin lopulta siihen, että tuo keino ei johda mihinkään ja tarvitaan järeämpiä toimia. Silloin väistämättä kestävämmän raittiuden saavuttamiseksi on pakko syventyä itseensä ja elämäänsä hieman tarkemmin. Ilmeisesti tämä on sitä kyseisen nimimerkin tarkoittamaa sielunronkkimista. - Tarkoittanee kenties itsetutkiskelua.

En tiedä A-klinikan systeemeistä yhtään mitään, mutta aivan varmasti siellä edetään jonkinlaisen ohjelman mukaan, jossa ihmisen elämää kartoitetaan noin niiskun syvemmin ja samalla ihminen tulee tekemään tätä itsetutkiskelua.

"Puolinaiset toimenpiteet eivät auttaneet meitä" - Sanotaan parjatun raittiusorganisaation teksteissä. Jatkossa lukee muistaakseni joitain viittauksia korkeampiin voimiin, mutta ne olen aina jättänyt omaan arvoonsa ja keskittynyt olennaiseen. Mistäs sitä tietää vaikka joskus olisi pakko niellä loputkin ohjelman ehdottamista toimenpiteistä. Mutta tällä hetkellä ja tällä iällä olen huomannut, että on paljon ehdotuksia, joita en kykene sisäistämään kun katselee ympärilleen ja näkee reaalimaailman.

Mutta se hyvä on ja pysyy siellä ohjelmassa ja voin siihen palata aina uudestaan miettimään ehdotuksia.

Nyt haluaisinkin lopultakin saada lukea miehen metsänreunasta tekstin niistä arvoista ja periaatteista, jotka hänen mielestään ovat vääriä ja peräti vahingollisia ehdotuksia toipuvalle alkoholistille.
haley@aanetti.com
Avatar
Haley
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 731
Liittynyt: 12.9.2018 16:12:57
Ollut raittiina

Re: Fixattu fajanssi

ViestiKirjoittaja Haley » 26.1.2019 17:50:46

Kuva

Velholta voi nyt tilata taikoja joilla alkoholismi paranee.

Saatavina pian myös mobiiliversiona.
haley@aanetti.com
Avatar
Haley
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 731
Liittynyt: 12.9.2018 16:12:57
Ollut raittiina

Re: Fixattu fajanssi

ViestiKirjoittaja Haley » 27.1.2019 10:52:14

Kuva

Pakkasta on iloiset -23 astetta ja näyttää olevan sellainen oikea talvi, lunta ja kaikkee.

Eilisehtoonna näin uskomattoman näyn ajaessani tuolla yhdessä taajamassa. Vastaani hölkkäsi nuorehko mieshenkilö. Hän oli pukeutunut shortseihin sekä lyhythihaiseen T-paitaan. Katsoin pakkasmittaria ja se näytti -10 astetta. Sit putkahti mieleeni, että piru vieköön, täähän on sitä uutta villitystä, jotta rasva palaa tehokkaammin mitä kylmemmässä harjoittelee. Ei siinä kaverissa kyllä rasvaa ollut, laiha kuikeli, mutta varmaan moisesta saapi hyvät "humalat" jälkitilana, siis tarkoitan näitä kehon luontaisia päihdyttäviä aineita. Vielä kun hilpasis tuon jälkeen saunaan, niin varmaan on hyvät tulis hyvät humalat raittiina.

Meikäläinen täällä miettii kauppaan lähtemistä. Jonkinlainen yskä on olemassa ja jonkinlainen nuhakin, tulisko flunssa vaiko eikö olotilaa tässä on podettu päiväkausia. Pakkanen laittaa yskittämään kun ulos menee. Tarvii sitä sapuskaa ostaa varuilta pidemmäksi aikaa, ettei välttämättä ole ulos mentävä pariin päivään.

Joskus se on ihmiselle hyväksi tuo näköalattomuus. Ainaskin mulle, joka eläkepäiviä viettää siinä tonnin budjetilla. Kyllä tässä suunnitelmat tulevaisuudesta muutenkin tällä iällä alkaa oleen aikas vaatimatonta luokkaa. - Mutta onneksi on netti olemassa ja kunnon läppäri käytettävissä.

Sellaast olen suunnitellut, että jonkilainen mausteyrttiviljelmä tars tänne himppeen saada pystyyn ja kesällä vois yrittää kasvatella niitä tuolla möksällä. Sais vähän puhtia sapuskoihin.

Mutta toistaiseksi ainakin puntit vielä säilyy tään elämän jatkamisen puolella. Kyllä mä olen ehdottomasti tän eutanasian kannattaja. En mä näe mitään järkeä siinnä, että tars kitua köyhänä ja sairaana jossain kamalassa hoitokodissa huonossa kunnossa ja saada vielä paskaa ruokaa päivittäin mikäli joku muistaa sitä tuoda. Tai vielä kamalampaa kykkiä jossain surkeassa betonipunkkerissa kamalassa loukossa köyhänä ja sairaana, odotellen, että kenties joku loppuun nääntynyt hoitaja muistaa täälläkin vilahtaa ja ruokapalvelu muistaa heittää sen paskan ruoan kylmänä edes joskus. - Ei perkele, mä en kyllä täällä täytyy ihmisille järjestää oikeus poistua inhimillisellä tavalla kun itse katsoo, että aika on täynnä. Mun puolesta killukoot sellaiset jotka itse haluaa ja on varaa niin ikuisesti etsimässä nuoruuden lähteitä, mutta on suorastaan kamalaa, että oletetaan kaikkien sitä tahtovan.

Joo, mut raittiina tänään ja ihan hyvät näköalat tälle ja ainakin muutamalle seuraavalle päivälle, varmaankin juuri tuon raittiuden ansiosta sekä kevyen mielialalääkityksen.
haley@aanetti.com
Avatar
Haley
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 731
Liittynyt: 12.9.2018 16:12:57
Ollut raittiina

Re: Fixattu fajanssi

ViestiKirjoittaja 1970 » 27.1.2019 13:04:34

Jee, niin sitä pitää ja kuvapalvelukin pyörii edelleen, hyvä juttu.

Juu ja morjeksia vaan Heilille ja heilin jengille ja tätä päivää ja etipäin !
Twilight Zone - Golden Earring ->
https://youtu.be/ooVKuvmT2uc

aye, vierivä koira ei sammaloidu
Avatar
1970
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 21221
Liittynyt: 19.1.2010 15:43:12
Ollut juomatta

Re: Fixattu fajanssi

ViestiKirjoittaja Haley » 28.1.2019 09:47:45

Kuva

Täs on joku askarrellut upeen kuvan. Ei vaan noin pienennettynä oikein pääse kaikki jutskat näkymään.

Missä välissä toi kalenteri on suhahtanut 28. pvään. Vastahan se näytti kuun puoltaväliä.

Flunssainen olo on väistynyt, mutta edelleenkään en tiedä, että onko nyt sitten yskä ja nuha vai ei. Ei sit muuta kun viimaista talvipäivää kärvistelemään.
haley@aanetti.com
Avatar
Haley
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 731
Liittynyt: 12.9.2018 16:12:57
Ollut raittiina

Re: Fixattu fajanssi

ViestiKirjoittaja Haley » 28.1.2019 11:06:00

Wiitaten Wilman kommenttiin tuolla Vinettoa-ketjussa voin vetää johtopäätöksen, että pidän jatkossakin pääasiassa huolen vain omasta raittiudestani sekä sen ylläpitämisestä. Jos palstalla vierailee joku apua hakeva eikä sen suhteen niin nirso ole, niin kannan sitten korteni kekoon niissä rajoissa missä pystyn, eli kertomalla mikä minua on auttanut. Se on sitten aivan apua hakevan oma asia ottaako mitään jorinoistani matkaansa, mutta kerrottu on kuiteskin. - Siinä ohessa tulen aivan varmasti maininneeksi myös AA:n koska sieltä sitä apua olen löytänyt.

Olen ollut huomaavinani jälleen, että kaikki kirjoittajathan eivät täällä ole aitoja.

Jos ei huvita apua hakea niin sitten ei huvita! - Vertaistuen porukat ovat vain vertaistuen porukoita, aivan tavallisia ihmisiä. Tietysti joukossa voi olla myös ammatilaisiakin, mutta valtaosa on varmaan tavallisia pulliaisia.

Mikäli haluaa laadukkaampaa tukea on tietysti parasta kääntyä vaikka aiheeseen perehtyneen yksityisen psykiatrin puoleen, joka taas maksaa himpun verran.

Joo, sehän on ihan itsestä kiinni huvittaako sitä apua hakea!
haley@aanetti.com
Avatar
Haley
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 731
Liittynyt: 12.9.2018 16:12:57
Ollut raittiina

Re: Fixattu fajanssi

ViestiKirjoittaja Haley » 29.1.2019 10:57:33

Kuva

Heräsin vihdoin aamupäiväunosilta. Oli näet aamulla parempi lopulta palata takaisin nukkumaan kun olo on sen verran pöperöinen. Päätä ja silmiä särkee tässä räkätaudin sivutuotteena. Ei tää nyt kyllä yhtään hääppösämmältä näytä jotta luulempa palaavani lounaan jälkeen takaisin höyhensaarille.

Olis aika palata takaisin sivunrakenteluharrastuksen pariin. Java-opinnot jätän väliin, koska Java-script on aivan eri kieli kuten epäilinkin. Palaan takaisin mysteryman-ongelman ratkaisuun eräässä teemassa.

Yläkerran nainen on keksinyt uuden harrastuksen jossa tarvitaan sähkötyökalua, joka kuulostaa lähinnä poralta. Onneksi sitä työkalua ei tarvita hommassa ihan koko aikaa.

Raittiina myös tänään.
haley@aanetti.com
Avatar
Haley
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 731
Liittynyt: 12.9.2018 16:12:57
Ollut raittiina

Re: Fixattu fajanssi

ViestiKirjoittaja Haley » 30.1.2019 08:00:23

Kuva

Tän kuvan nimi on etana. Jestas mutta tuolla Margaritalla on helvetin upeita kuvia!
Miksi ihmeessä kokoelmasta löydy upeita kuvia miehistä?

Keppanaa en kaipaa olleskaan ja ryyppämisuniakaan en ole nähnyt.

Kyllä se eutanasialaki on saatava voimaan mitä pikimmin. Mä haluan laillisesti pitää itselläni varastossa sellasen piikin, jolla päivien päättäminen tapahtuu hankaluuksitta. Ei jumalauta mä en halua, että mun säilöämiseni jossain saatanan varastossa köyhänä ja sairaana vanhuksena maksaa vielä veronmaksajille ja että ne mun säilöämisestäni johtuvat kustannukset veronmaksajien pussista ohjautuu joillekkin saatanan Esperin Casperin verenimijöiden pussia kartuttamaan.

Tää eduskunta näki parhaaks pistää miljardit perkele maamuille. Ja nyt pitää hommata vielä saatana hävittäjiä. Kysyn vain ketä vastaan? - Venäjääkö? Mut varmaan Nato on määrännyt hankkimaan hävittäjät.

Kannattais voiton päivänä käydä livenä tsiikaamassa Moskovassa vaikka paraatia. Silloin sais vähän kosketusta todellisuuteen kun seisoskelis pienenä siellä kartsalla kun koko Moskovan kaupunki tärisee.

Saatana, demareitakaan ei voi äänestää kun ne huoraa kanssa liiaksi globalisaation piikkiin älyämättä ollenkaan mitä se meinaa. Samanlaisia maailmanpelastajia kun kaikki muutkin julistaa olevansa.

Joh, tuli nyt sit hieman kevennettyä mieltä.

Raittiina myös tänään.
haley@aanetti.com
Avatar
Haley
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 731
Liittynyt: 12.9.2018 16:12:57
Ollut raittiina

Re: Fixattu fajanssi

ViestiKirjoittaja Haley » 30.1.2019 17:59:09

Jep, luulempa että kukaan muu teistä kirjoittelijoista ei ole viettänyt puolta vuotta hoitokodissa. Vaan minäpäs olen aivan livenä ollut siellä asukkaana tuon ajan. Hoitokoti oli tarkoitettu ympärivuorokautista hoitoa tarvitsevia varten eli porukka oli sangen huonokuntoista. Palvelukoti oli aivan suomalaisten paikallisten ihmisten perustama ja omistama. Sillä hetkellä se toimi vielä vanhan vanhainkodin tiloissa, jotka olivat todella epäkäytännölliset. Henkilökuntaa oli tietysti laissa mainitun verran, mutta olivat nuoria innostuneita ja motivoituneita ihmisiä, jotka näyttivät tulevan keskenään hyvin toimeen. Asukkaille järjestettiin erilaisia teemakerhoja ja puuhastelua, joihin sai vapaasti ilmottautua niin moneen kuin halusi ja ainakin yhteen oli pakko osallistua. Lisäksi järjestettiin erilaisia retkiä ja käyntejä tapahtumiin.

Tapasin tässä taannoin yhden hoitajan sieltä ja uteliaisuuttani kyselin kuulumisia sieltä nykyisin kun oli muutettu uusiin loistaviin tiloihin ja tiesin, että mesta oli myyty isolle hoitokotiketjulle. Tiesin jo etukäteen, että ei varmaankaan ole enää asiat hyvin, sillä asukkaiden omat intternetsivutkin oli lakkautettu. Tämä nuori hoitaja kertoi, että niin paljon on muuttunut. Sekä asukkaat, että jäljellä olevat hoitajat ovat aivan ihmeissään. Henkilökunnan ilmapiiri on tulehtunut ja porukka hakeutunut muualle töihin. Kaikki henkilökunnan edut on otettu pois ja kaikkea muutakin tapahtunut.

Käsittääkseni alunperin tarkoituksena oli, että suomalaiset alan ammattilaiset perustavat näitä pienempiä hoitoyksiköitä, jotta saadaan enemmän sellaista kodinomaista tunnelmaa touhuun.

No, ainakin hoitokodin perustajat ovat saaneet hyvän korvauksen myymistään hoitokodeista.

Eihän tää vuodatus taas alkoholismiin mitenkään kuulu, mutta en saakeli malttanut olla kirjoittamatta.
haley@aanetti.com
Avatar
Haley
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 731
Liittynyt: 12.9.2018 16:12:57
Ollut raittiina

Re: Fixattu fajanssi

ViestiKirjoittaja 0132 » 30.1.2019 21:54:05

Hyvä kirjoitus.
Rinkka, teltta ja kahvipannu!
Avatar
0132
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 1328
Liittynyt: 7.1.2018 04:44:22
Ollut raittiina

Re: Fixattu fajanssi

ViestiKirjoittaja Haley » 31.1.2019 10:48:37

Kuva

Yllätyksekseni tänään on torstai eikä lauantai kuten oletin. Joku jossain toisessa ketjussa oli huomannut kevättä olevan ilmassa. Taitaa sitä olla pikkasen ilmassa, koska eilen illalla vihdoinkin kaikkien näiden tuskastelujen jälkeen sain aloitettua sen keskenjääneen syyssiivouksen. Olisinko kenties heräämässä talviunilta edes vähäksi aikaa.

Raittiina myös tänään elellään.
haley@aanetti.com
Avatar
Haley
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 731
Liittynyt: 12.9.2018 16:12:57
Ollut raittiina

Re: Fixattu fajanssi

ViestiKirjoittaja JuuliaS » 31.1.2019 12:10:29

Jos minä puhuin kevätpakkasista vaikka on talvi niin Haley lienee vähän myöhässä syyssiivouksen kanssa. Sulla on kirimistä, kun saat sen valmiiksi on vielä joulusiivous ennenkuin pääset tämän vuoden puolelle. Siitä vaan imuri huutamaan.
Asioilla on tapana järjestyä
Avatar
JuuliaS
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 1105
Liittynyt: 20.12.2015 17:47:07
Ollut juomatta

Re: Fixattu fajanssi

ViestiKirjoittaja Haley » 1.2.2019 11:41:13

Kuva

Israelilainen Zarko Dinn käynyt lapissa näpsimässä kuvia.

Yks piirre mitä mä AA:ssa karsastan on tää vanhoissa synneissä piehtarointi. Mulle tulee välillä mieleen, että niillä on tarkoitus salakavalasti nauttia tulokkaan kamalasta morkkiksesta ja aiheuttaa tälle lisää tuskaa piehtaroimalla siinä omassa menneisyydessään sekä liioitella näitä tekosiaan ja parkua sitä kamalaa syyllisyyttänsä. Sitten kun livenä kysyy henkilöltä, että kerroppas nyt että minkälainen sä nyt sit olet oikein ollut ja mitä sä nyt olet oikein tehnyt, niin ei sieltä sitten oikein mitään kummosta löydy. - Minä en tällaista sulata varsinkaan jos piehtaroinnin kohteena on oma äitiys tai isyys.

Minä ainaskin yritän kannustaa sitä raitistumista sekä ymmärtämään sen asian, että jokainen vanhemman raittiina vietetty päivä on lapsen tai nuoren kannalta askel parempaan suuntaan. Sekä hakemaan apua tilanteisiin jotka mahdollisesti ovat ryöstäytyneet käsistä. Lapsia/nuoria pidetään sellaisina automaattisina viattomina enkeleinä. - Nämä pikku enkelit kyllä osaavat käyttää hyväkseen tilannetta. Ja mikäli tällaisia piirteitä havaitsee, niin silloin on parasta iskeä kissa pöytään sekä käydä vakava keskustelu asiasta. - Lapset eivät ole tyhmiä!

Raittiina ja rukoilemati tääkin päivä elellään.
haley@aanetti.com
Avatar
Haley
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 731
Liittynyt: 12.9.2018 16:12:57
Ollut raittiina

Re: Fixattu fajanssi

ViestiKirjoittaja Haley » 1.2.2019 13:05:50

Tarvii nyt kyllä hieman selventää edellistä kirjoitusta. Kristillisten oppien mukaan lapsethan on jumalan lahja ja syntyessään täysin puhtosia pulmusia. Mun nähdäkseni puolet dna:sta tulee äidistä ja puolet isältä vailla minkäänlaisia jumalallisia väliintuloja. Siinä on koodi minkälainen siitä lapsukaisesta tulee kuitenkin siten, että yhdistelmä on aivan uniikki. Tieteen avulla tätä salaperäistä systeemiä yritetään kuumeisesti selvittää mikä vaikuttaa miten mihinkin ja joka päivä paljastuu koodin salaisuuksista lisää.

Sarjamurhaajageenikin on jo paikallistettu. Sopivan paskoissa olosuhteissa kasvaessaan geenin omaavassa henkilössä putkahtaa ilmoille tarve surmata muita.

Tämän seikan pitäis kyllä hieman hälventää vanhemman syyllisyyttä.
haley@aanetti.com
Avatar
Haley
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 731
Liittynyt: 12.9.2018 16:12:57
Ollut raittiina

Re: Fixattu fajanssi

ViestiKirjoittaja JuuliaS » 1.2.2019 17:44:58

Se on tämä raamatullinen perisynti joka on isolla kirjalla päähäsi hakattu. Kun olet synnistä siinnyt ja sielunvihollinen on sydämesi pimeyteen asettunut ja joka itsensä ylentää se alennetaan eikä kamelikaan taivasten valtakuntaan pääse.... Siinä on parasta muistaa kuinka huono ihminen olet että ees vähän pisteitä saisit iankaikkisen elämän arpajaisiin. Ei siinä uskalla sanoa että olenpa hienosti osannut olla ja pystynyt raitistumaan ihan omalla tahdonvoimallani ja lapsetkin pärjäävät koulussa paremmin kun vanhempi ei enää ryyppää...

Kyllä Paavo Ruotsalainen ja kumpparit tiesivät.
Asioilla on tapana järjestyä
Avatar
JuuliaS
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 1105
Liittynyt: 20.12.2015 17:47:07
Ollut juomatta

EdellinenSeuraava

Paluu Me Lopettajat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 17 vierailijaa