Olen nuori nainen, alle 30-vuotias. Tulen perheestä ja suvusta, missä on hyvin runsasta alkoholinkäyttöä ollut aina. Olin itse täysin raitis melkein 18-vuotiaaksi saakka, jolloin eksyin ns. väärään seuraan ja siitä se alkoi: muistan niin monesti miettineeni, että tämähän se vasta on elämää, kun heiluin kännipäissäni kotibileissä tai baarissa. Ja kieltämättä se oli hauskaa, mulla on lukemattomia hauskoja muistoja eri bileilloilta. Se vaan ei ole hauskaa enää: krapulat ovat aivan hirveitä, ei niinkään fyysiset vaan henkiset. Alakuloinen olo seuraa minua monta päivää varsinaisen krapulan jälkeen ja hermot on kireällä. Ahdistaa, masentaa, kaikki tuntuu merkityksettömältä. Tämän tajusin noin vuosi sitten tänne rekisteröityessäni, ja sen jälkeen olenkin vähentänyt. Viime keväänä tuli totaalinen muutos minun alkoholinkäyttööni, kun yksi ilta meni niin yli, että olin varma että kuolen seuraavana päivänä. Hävetti ja itketti. Sen jälkeen olen ollut ihan muutamia kertoja humalassa, mutta sitäkin useammin hiprakassa. Se hiprakkakaan ei enää sovi mulle, siitäkin tulee ahdistunut olo seuraaviksi päiviksi. Tästä lähtien haluan olla täysin selvä ja elämäniloinen ihminen. En halua turruttaa päätäni alkoholilla, se asia on ällöttänyt minua jo pidemmän aikaa, mutta nyt tuli aivan oikeasti sellainen ajatus, että enää EN aio juoda. Edes sitä yhtä lasillista. Siitä tulee sumea ja väsynyt olo, haluan olla kokonaan ilman ja kokea ylpeyttä siitä, että voin tässä suvussa kasvaneena sanoa olevani absolutisti. Nykyään. Sitten joskus, kun olen oikeasti ollut pidemmän aikaa juomatta. Tässä vaiheessa sitä ollaan vasta tyvessä eikä latvassa, niin kuin isäni saattaisi sanoa.
Tiedostan kuitenkin sen, että mielitekoja voi tulla ja retkahtaminen on helppoa. Niin mulle kävi viime viikonloppunakin. Olin päättänyt olla yksissä juhlissa selvinpäin ja jotenkin sitä sitten vain ajatui juomaan. Sen sijaan aiempi viikonloppu eräissä toisissa juhlissa meni oikein hyvin ja selvinpäin. Kaipa sitä oli ehtinyt unohtaa jo sen krapulan kamaluuden ja siksi joi lauantaina..? Ei mulla edes oikeastaan tehnyt mieli juoda, jotenkin se vain tuntui luontevalta. Tyhmä minä, olen sättinyt tästä itseäni, mutta mitäpä se enää auttaa. Menee varmaan aikaa totutella siihen, että erinäisissä juhlissa ja illanistujaisissa se alkoholi ei enää kuulu kuvioihin. Onneksi osaan olla sosiaalinen ilmankin, joku vanha tapa se varmaan ajoi sitten sinne viinitonkan luokse? Aluksi jopa mietin, että kylläpä ihmiset sitten on hassuja nousuhumalassa ja kohta olin itse samassa veneessä.
Helpotti kun sai jonnekin purkaa näitä ajatuksia. Päätin alkaa päivittelemään tänne mietteitäni, jos se jotenkin selkeyttäisi tätä prosessia. Voisin mennä konkreettisestikin johonkin ryhmään, mutta en ole vielä oikein ottanut selvää oman kaupunkini tarjonnasta. Tämä on nyt ainakin hyvä alku ja tästä eteenpäin. Kiva jos joku eksyi tämän tarinani täältä lukemaan, saa kommentoida jos tulee jotain mieleen, se olisi mukavaa.
Olen lukenut, ja myös aivan järjellä ajatellut, että varmin tapa pysytellä juomatta olisi toki vältellä tilanteita missä juodaan. Se nyt sitten tarkottaisi sitä, että en tapaisi näitä ystäviäni ollenkaan, joten ei auta kuin tsempata itseään että onnistun tässä kyllä! He kyllä tietävätkin, etten aio juoda, joten kukaan ei tuputa juomaa tms. mikä helpottaa tätä huomattavasti.