[skorpioni]

"Saan mainita, että olen ollut terve". Päätalon isä-Hermanni muisti tuon aina laittaa kirjeisiin. Niin sanon myös minä, tänäänkin olen ollut terve. Voi hämmästyä jos on sitä mieltä että alkoholismi on elinkautinen vaiva.
Terveenä on parempi olla kuin sairaana. Joillekin sairauksille ei voi mitään. Niihin kuolee. Lähimmäisiä on siten mennyt. Se on aina surullista.
Terveenä ollessa mahdollisuuksia päivän viettoon on paljon. Oma mielikuvitus asettaa rajoja. Vapaa-ajan osalta. Työ on erikseen, se ottaa oman aikansa eikä sitä aina voi valita.

[vadelmamunkki]

Pomo laittoi tekstarin, että olisi pitänyt mennä tänään jo lääkäriin jos pois töistä sairaaana. Vastasin että sori etten mennyt, ja että saa pistää palkattomaksi vapaaksi jos siitä kiinni. Mainitsin perään, että aion kirjoittaa Hesariin sen työpaikan epäkohdista.

Toivottavasti se ei kuulostanut uhkailulta. Koska sitä sen ei oikeasti ollut tarkoitus olla. Mutta siltä se varmaan kuulosti. Noloa.
Kun tarkoitin, että ihan juu saa pistää palkattomaksi vapaani tänään, eikä sillä ole tekemistä sen kanssa että ne työpaikan epäkohdat voisi tuoda päivänvaloon.
Kun niissä ei kuitenkaan ole kyse ihmisistä, vaan puitteista.

[vadelmamunkki]

Mainitsin perään, että aion kirjoittaa Hesariin sen työpaikan epäkohdista.

No nyt mä tein sen just, ja lähetin. *LOL*

[mies metsänreunasta]

Sunnuntaiaamun rauhaa.

Ei ole entisillä alkoholisteilla edes sunnuntaiaamuna krapulaa, se lienee yhteistä. Muuten sitten tietysti aloittelemme aamuamme kukin omissa elämäntilanteissamme.

Omaan tilanteeseeni olen kovin tyytyväinen, jos ei elämisen sietämätöntä helppoutta lasketa niin eipä juuri murheita olekaan.
Joskus tuntuu siltä että liika helppouskaan ei ihan hyvä ole. Semmoinenkin asia, että nyt olisi metsissä marjoja ja sieniä -kovastikin terveellistä ruokaa talven tarpeisiin. Mutta kun... tuntuu siltä että riittäähän tuota muutenkin, kaupasta sitä saa joka päivä, ei ole varsinaista tarvetta kerätä mitään. Ei sit niin usein viitsi lähteä keräämään.

Joskus, kun rahaton olin, ja satuin yksin asumaan, ilman kätevää emäntää, korjailin jopa vaatteitani. Neula ja lanka pysyivät kädessä. Niin fiksasin ratkenneet farkunsaumat, parsin villasukat ja muistan joskus villasormikkaatkin korjailleeni. Taisin liimata kenkiäkin, ei silloin ollut varaa uusia hankkia.

Oli se joskus hiukan ankeaakin. Mutta toisaalta, aina kun sain jotain korjattua, tai tehtyä jotain tarpeellista, siitä tuli ihan mukava olo.

Nyt menee kyllä rikkinäiset sukat armotta roskiin, vaikka kai ne neulat ja langat mökin piironginlaatikosta löytyisivät. Kun ei tarvitse niin ei. Mökin pihassa omenapuu roikottaa hedelmiään niin että oksat maata laahaavat. Luumujakin näkyy tulevan. Kirsikat jo menivät räkättien suihin. Joskus tuli niistäkin tehtyä hilloa, apunsa siitäkin köyhässä taloudessa. Näyttää siltä että siihen ne nyt jäävät. Kun ei ole pakko niin ei sit vaan toimerru.

Mitähän sitä... tänään teen edes paistinlastan itselleni, vanhan itsetehdyn alkaessa rispaantua. Ei siksi ettei minulla sitä paria euroa olisi, jonka semmoinen torilla maksaa. Tällä kertaa siksi että voisin tuntea ihan jotain pientä tehneeni uusavuttomuuteni torjumiseksi.

Saman tien niitä tulisi tietysti vaikka toinenkin, kun kerran puuta työstämään ryhdyn. Mutta kun en kahta tarvitse, ja kovin noloa on semmoista kenellekään antaa, ei mitään itsetehtyä, kotitekoista, kukaan arvosta. Pienen säälivän hymyn siitä vois palkakseen saada jos jotain tuollaista menisi tarjoamaan. Ei se sovi.

Olenkohan sittenkin löytänyt itselleni ongelman? Jo tässä ilman olinkin. Ongelma vois olla se, että nämä minun arvoni ja ajatukseni eivät oikein ole sovinnossa ympäröivän maailman tavaraan ja tekemiseen liittyvien arvojen kanssa? Vai jäänkö sittenkin yhä ilman ongelmaa jos laiskuuttani tyydyn vain toteamaan että ehkäpä tässä mahdun minäkin erilaisten arvojeni kanssa oleilemaan, hiukan vanhanaikaisena ja kummallisena.

[skorpioni]

Tuollasilla asioilla on ainakin minulle arvoa. Mutta jos meidät on kyllästetty ihmetarinoilla ja valtavilla muutoksilla joita iltalehtien lööpit esikuvajulkkisten elämästä hehkuttavat? Suuria mullistuksia joka toinen viikko.
Omat taviselämän pienet hyvät asiat tuntuu niiden rinnalla hävettävänpikkuisilta. Jos meidän pitäisikin alkaa nostamaan esiin yhdessä pikkuaioita jotka on meidän "tavisten" elämää rikastuttamassa? Tämä ketju voi olla juuri niitä varten ettei niiden merkitys unohdu.

[mies metsänreunasta]

Niin se taitaa olla. Kun ravitsee itseään tarinoilla ihmesuorituksista ja ihmeselviytymisistä voi oma elämä tuntua kovin tympeältä ja mitäänsanomattomalta.

Äärimmäisyyksiä korostetaan ja "taviselämä" -jota me suurin osa sentään elämme- ohitetaan kuin välivaiheena ihmeparantumisien ja uudestisyntymisien ja muuttumiskokemuksien välillä, kuin hukkaan heitetynä aikana. Oman elämän mitättömyydentuntuisuus voi muuten johtaa vaikka alkoholismiin, kun jotain "erilaista" ja arjesta poikkeavaa pitää koko ajan jostain löytää.

Tavallista ja kaikin puolin kohtuullista, ihmisenkokoista elämää pitäisi minustakin tuoda esiin enemmän ja huomata juuri siinä mukanaolevat kivat asiat. Eikä aina juosta etsimässä milloin mitäkin ihmeohjelmia ja patenttilääkkeitä.

Tämä rennonvetelä elämä, ilman suoritus- ja kilpailupaineita tai ongelmien yhä uudelleenkaivelua ja hehkuttamista , tämä on itse asiassa kuitenkin aika mukavaa.

[metsänpeitto (poistunut käyttäjä)]

Tuollasilla asioilla on ainakin minulle arvoa. Mutta jos meidät on kyllästetty ihmetarinoilla ja valtavilla muutoksilla joita iltalehtien lööpit esikuvajulkkisten elämästä hehkuttavat? Suuria mullistuksia joka toinen viikko.
Omat taviselämän pienet hyvät asiat tuntuu niiden rinnalla hävettävänpikkuisilta. Jos meidän pitäisikin alkaa nostamaan esiin yhdessä pikkuaioita jotka on meidän "tavisten" elämää rikastuttamassa? Tämä ketju voi olla juuri niitä varten ettei niiden merkitys unohdu.

Hyvä ajatus!
Toisekseen, jos ihminen kykenee iloitsemaan pienistä arjen asioista, on onnellinen useammin. Jos arki on pakkopullaa ja vain huippuhetket, kuten ulkomaanmatkat tai sirkushuvit, tuntuvat elämisen arvoisilta, sitä onnellisuutta kokee aika harvoin.
Ihminen tuppaa luomaan ihannekuvan ja elämän someen ja virtuaalimaailmaan. Siellä tehdään todeksi illuusio täydellisyydestä, tehokkuudesta ja menestymisestä, jonkinmoinen satu siitä, millainen olisi täydellinen elämä ja ihminen. En mistään hinnasta vaihtaisi osia jonkun matkablokkaajan tai mitä näitä sometyrkkyjä kaikkia onkaan. Se elämä olisi mulle täysi painajainen, vaikka jollekulle toiselle ihan ok. Enkä haluaisi valtavaa lukaalia, jota sisustaa ja esitellä lehdissä. Mulla ei ole semmoseen mitään halua, se olsin raskasta ja vesi aikaa ja oman rauhan.
Suru ja ilo ovat vastaparit, ilman kärsimystä ei ehkä osaa onnea arvostaa. Vähän samaa kun syö tosi suolaista ruokaa, niin sitten normaalisuolainen on valjua ja mautonta.
Taviselämä on kivaa ja mulle mieleistä. Siihen kuuluu se, että välillä on huonompia päiviä, kuten kun koira pissi sänkyyn tai muuta arkista vastoinkäymistä sattuu ja sitten ne pienet ilot kuten vaikka kahvi ja pula raatamisen päälle, hyvä kirja tai nätit värit luonnossa.

Paistinlastaa ei tietysti kaikki osaa arvostaa. Mihä tykkään itsetehdyistä jutuista ja vaikkapa tuliaisiksi ja lahjaksi otan ilomielin käyttöesineitä tai muuta samankaltaista. Omenoita, hilloa, kalaa. Ihan kivaa on myös se, jos joku kysyy tarvitsenko jotain vaatteista tai huonekaluista tms, mitä hän on antamassa pois.
Mulla on sievä emalikattila, josta puuttuu kahva ja olisin varsin iloinen, jos joku auttaisi tekemään siihen puuosan. Itselläni ei taidot ehkä riitä ja kaikkia tarvittavia vehkeitäkään ei ole. Elän toivossa, että kirpparilta löytyy joko perunanuija tai muu keittiötarvike, josta saan varren, jota hiomalla pystyn ohentamaan ja sitten pyydän jotakuta poraamaan pienen reiän ruuville. Tämä on ollut vaiheessa jo tovin ja joskus sopiva aihio vielä vastaan tulee.

Olen ollut kyläilemässä ja taivallan koiran kanssa kotiin tänään. Kiva reissu ja kivaa on päästä kotiinkin, kun hässäkästä väsyn kumminkin. Iso muki tummapaahtokahvia ja lepäilyä sitten vuorossa.

[vadelmamunkki]

Toisten elämäntapojen arviointi ja puntarointi on suosittua. Toisten elämää verrataan omaan, ja tietysti hyvä jos saadaan samalla vahvistusta sille. että oma elämäntapa on se oikea.

Itse en ole siihen mielestäni kovin taipuvainen. En vertaa omaa elämääni matkabloggajien, urheilijoiden, huippupoliitikkojen tai suosittujen artistien elämään, en edes omaksi edukseni. Minusta on hyvä, jos jokainen voi elää sellaista elämää ja tehdä niitä asioita joista tykkää, kunhan ei vahingoita muita.
Tottakai pystyn nauttimaan muiden tekemisestäkin, usein jopa ilman kalvavaa kateutta. Penkkiurheilen, katson joskus youtubesta matkavlogeja, luen kuuluisien kirjailijoiden kirjoittamaa kirjallisuutta ja niin edelleen. Käyn katsomassa keikoilla bändejä, jotka ovat paljon tunnetumpia kuin omani, vieläpä ihan hyvällä mielellä.

Samalla iloitse oman elämäni asioista. Vaikka siitä, että kirjani saattaa mennä painoon jo viikon sisällä, ja että olen mukana sellaisissa toimissa, jotka miellän merkityksellisiksi jollain tasolla.
Siitäkin voi olla iloinen, että on suurin piirtein terve. Terveys on iso ilo varsinkin, jos on ollut joskus vaarassa menettää sen.

[metsänpeitto (poistunut käyttäjä)]

Se elämä olisi mulle täysi painajainen, vaikka jollekulle toiselle ihan ok.

Toisten elämäntapojen arviointi ja puntarointi on suosittua. Toisten elämää verrataan omaan, ja tietysti hyvä jos saadaan samalla vahvistusta sille. että oma elämäntapa on se oikea.

Itse en ole siihen mielestäni kovin taipuvainen. En vertaa omaa elämääni matkabloggajien, urheilijoiden, huippupoliitikkojen tai suosittujen artistien elämään, en edes omaksi edukseni. Minusta on hyvä, jos jokainen voi elää sellaista elämää ja tehdä niitä asioita joista tykkää, kunhan ei vahingoita muita.

En nyt tarkoittanut asiaa noin. Minä ilman muuta olen kiinnostunut, miten muut elävät, ovatko niin onnellisia ja vertailen omaa elämääni muiden elämään kiinnostuneena. Nimenomaan siksi, että ihmiset tuntuvat olevan onnellisia aika erilaisissa tilanteissa. Jos nyt joskus mielessäni moralisoin, niin kenties siksi, että jotkut elämäntavat ja valinnat on varsin turmiollisia luonnolle ja ympäristölle ja vaikkapa nyt matkailu tuhoaa myös paikallisten ihmisten elinmahdollisuuksia. Ja muutamien matkailukaupunkien asukkaat taitavat olla aika kyllästyneitä vaikka hotellimaisen asuntovuokrauksen nostaessa asumiskulut taivaisiin, samoin turistien sikailuun ja roskaamiseen. Niin tässä tuo muiden vahingoittaminen jollain tasolla toteutuu. vaikka sitä itselleen selittelisi miten päin. Suomessakin on ilmennyt ihmiskauppaa ja orjatyötä, niin pitäisin varmana, että epäeettisiä käytäntöjä on muuallakin. Minkäs kisojen stadionin työmaalla on ollut Pohjois-Korealaisia ja muita orjia ja heitä on kuollutkin aika lailla? Omassa elämässään voi mahdollisuuksien mukaan ottaa huomioon välillisetkin vahingot muille ja olla tukematta epäeettistä toimintaa niiltä osin kuin suinkin pystyy.

Eri ihmisille sopii erilainen elämä, koska aika erilaisia kuitenkin ollaan. Mulle kiire on myrkkyä, enkä saisi lisäarvoa
elämääni julkisuudesta. Rahakaan ei ole ehkä niin olellista elämiä verratessa; voihan nyt niin tyhjätasku reppureissaaja blogata yhtälailla kuin joku, joka tekee yhteistyötä ja mainostaa vaikkapa vähän parempia hotelleja.
Minulle tämä suht ekologinen ja taloudellisesti niukka elämä, jossa on luovaa joutilaisuutta ja riittävästi omaa aikaa on juuri se oikea. Joku toinen kaipaa enemmän ihmisiä ja touhua ympärilleen niin töissä kuin vapaa-ajalla. Toisten ihmisten valinnoista voi parhaassa tapauksessa inspiroitua kokeilemaan jotakin itsekin.

No nyt on kotiin päästy kahvit juotu. Tämä entinen juomari kuuntelee tiedeykköstä (magneettistimulaation käyttö kivun ja masennuksen hoidossa). Nukuin vähän kehnosti reissussa ja saa tämä olla lepopäivä.

[vadelmamunkki]

^ Qatarin jalkapallostadionien rakennustöissä on kuollut työntekijöitä, joita voi verrata orjiin. Stadionia rakennetaan vuoden 2022 MM-kisoja varten. Se on järkyttävää. Samoin se, että Brasilia on tuhonnut omia sademetsiään myös massiivisilla urheilukisoilla, joita se on haalinut itselleen vaikka osa kansaa elää järkyttävässä kurjuudessa. Brasiliassa on järjestetty tällä vuosikymmenellä sekä olympialaiset että jalkapallon MM-kisat.
Olen itse ottanut usein kantaa, että merkittäviä urheilukisoja pitäisi myöntää vain maihin, joissa kisat pystytään järjestämään mahdollisimman pienin ympäristöhaitoin ja eettisesti. Jotkut huippu-urheilijat ovat ilmaisseet saman suuntaisia ajatuksia.

Mutta ei se liity juurikaan siihen, jos tykkään katsoa vaikkapa ulkomaalaisten tubettajien matkavlogeja, kun he liikkuvat turisteina vaikkapa Suomessa. En myöskään näe, että turismi on Suomelle suurikaan riesa, vaan ihan päinvastoin.

Tietenkin matkailuun liittyy ympäristöhaitta, etenkin lentomatkailuun. Nythän esim. raideliikenne onkin taas nousemassa suosioon, ja facebookissa on mm. ryhmä nimeltä "Maata pitkin matkustavat".
Joillekin köyhillekin maille on ollut hyötyä turismista. Esimerkiki Thaimaalle turismi on ollut merkittävä elinkeino. Turismilla lienee osansa myös siinä, että Goa on Intian rikkain osavaltio.

Intiaankin ja Thaimaahan voisi periaatteessa matkustaa Suomesta junalla. Siinä olisi jo seikkailun makua.

[mies metsänreunasta]

Sopinee minullekin, suht ekologinen ja taloudellisesti niukka elämänmuoto.
Tuohon tietysti voi taas joku heittää jotain viisautta ketusta ja pihlajanmarjoista, että olisko sitten muka varaa johonkin muuhun?

Eipä taitaisi olla. Ehkä hiukan enemmän voisi kuluttaa ja tuhlata jos sitten toisaalta yrittäisin kovasti hankkia töitä ja muutenkin pyrkisin kiipeämään näitä yhteiskunnan rappusia ylöspäin. Ehkä se onnistuisi, ehkä ei.
luonnonvarojen kulutukseeni olen jopa pikkuisen parannusta viimeisten vuosien aikana tehnyt. Lihansyönti on vähentynyt, ilmalämpöpumppu on laitettu säästämään lämmityksessä sähköä ja klapeja, matkailu ei ole oikein koskaan niin paljon kiinnostanut ( olisko sitten siihenkään rahaa ollut) joten eipä ole tullut lenneltyä...

Noita urheilukisoja järjestetään ihan niin kauan kuin ihmiset, se ns suuri yleisö, on halukas just siitä maksamaan ja lisää huutamaan. Ei sille mitään mahda. Ja paluuta semmoiseen talkoohenkiseen urheiluun, pienillä budjeteilla, ei taida semmoista olla. Lieneekö koskaan ollutkaan.

Sankareita tarvitaan, ja kun ei ole ollut lähimailla oikein sotiakaan, niin missäs sitten niitä sankareita näin rauhan oloissa tehtäisiin? Aina riittää niitä jotka haluavat ihailla jotain voimannäyttöä ja aina löytyy niitä jotka haluavat päästä ihailtaviksi. Siinä eivät paljon mitkään luontoarvot paina kun pitää lennättää satamäärin urheilijoita ja taustajoukkoa toiselle puolelle maailmaa ja leirittää ja kilpailuttaa ympäri maailmaa. Moottoriurheilu on kai kaikkein hauskinta, siinä kun on mukana ne vauhdikkaat ääniefektit ja kaikki.

Ei se tule loppumaan, eikä myöskään se, että urheilua käytetään niin talous- kuin muunkin politiikan työkaluna. Se on vähän kuin uskonnotkin, ei niin hyvää työkalua kertakaikkiaan voida olla käyttämättä.

[mies metsänreunasta]

Tänään vois vaikka käydä rautakaupassa. Jos en sit kuitenkin ala jotain muuta tekemään. Se on tämä lähimmäisenrakkaus semmoista. Naispuolinen lähimmäinen kun ei juuri ole tainnut itse ovia asennella niin kyllä minun se pitää vaihtaa. Malli on tiedossa, kun samaan huusholliin jo yksi väliovi on uusittu. Samanlainen on oltava. Milloin sen sitten vaihdan, sitä en tiedä. Mikä ennustaja minä olen. Mutta onpa sitten hankittuna. Se kun on yksi muistettavista totuuksista, se vanhan kansan viisaus: "Jos mies lupaa jotain tehdä, niin se tekee sen. Eikä siitä tarvitse joka puolen vuoden päästä muistuttaa."

Porvoon ampumatapaus on ollut uutisissa. Eniten toki pääsivät taas persut riekkumaan, heille kun kaikki maailmassa tapahtuva paha on mahdollisuus lietsoa vihaa jotain ihmisryhmää kohtaan. Ihan selviä partalapsia, vieraslajia, jo pitäisi alkaa harventamaan.
No, nyt se ei niin varmaa olekaan. Mutta mitäs siitä, meteli saatiin aikaan ja se on tärkeintä. Saatiin ainakin hetkeksi taas kiukkua niitä "muita" kohtaan. Kyllä siitä aina jotain vihan siementä jää itämään, olivat nämä ampujat nyt sitten mitä kansallisuutta tahansa.
Nyt näkyi uutisissa että tuon verran on tiedossa : Treenattuja tyyppejä, entinen vapaaottelija, Suomen ja Ruotsin kansalaisia. Ei taida minkään puolueen fanittajista löytyä tarpeeksi pahaa henkeä että saataisiin kaikki nuo tuntomerkit täyttävät likvidointilistoille?

Minun puolestanikin saavat poliisit ja oikeuslaitos nyt tehdä ihan rauhassa täitään. En minä niin tarkkoja tietoja näistäkään tähän hätään tarvitse. Voi olla parempikin ettei niin hehkuteta, mihinkään suuntaan.

On muuten taas alkanut hieno syyskesän päivä! Kelpaa tässä ihmislapsen puuhastella pihamaalla, vaikka hitsailla autonremonttiramppia tontin nurkalla lujemmaksi -vaikka samalla toivoo ettei ikinä sitä tarvitsisi! Taidan tehdä siihen katonkin, ihan kaiken varalta. Jos niin hyvin menee ettei auton alle tarvitse mennä vaikka pakoputkea korjailemaan, niin saapa sinne sitten talveksi kaikenlaista roinaa suojaan lumelta ja räntäsateelta. Eteenpäin sekin, tässä huushollinhoidossa. Enkä kai semmoiseen ala rakennuslupiakaan kyselemään, niin olen ajatellut että ei se oikeastaan ole mikään rakennus, se on tilataidetta. Ja taiteen nimissä saa tehdä ihan mitä tykkää, eiks vaan?

[metsänpeitto (poistunut käyttäjä)]

Sopinee minullekin, suht ekologinen ja taloudellisesti niukka elämänmuoto.
Tuohon tietysti voi taas joku heittää jotain viisautta ketusta ja pihlajanmarjoista, että olisko sitten muka varaa johonkin muuhun?

Eipä taitaisi olla. Ehkä hiukan enemmän voisi kuluttaa ja tuhlata jos sitten toisaalta yrittäisin kovasti hankkia töitä ja muutenkin pyrkisin kiipeämään näitä yhteiskunnan rappusia ylöspäin. Ehkä se onnistuisi, ehkä ei.

En usko, että likikään kaikkien kohdalla olisi kyseessä tuo suojamekanismi. Omalla kohdallani luulen, että jos menestyminen/julkisuus/omaisuus olisi jotenkin ollut tärkeää, niin kai sitä olisi jossain vaiheessa elämä alkanut olla ja olisin siihen suuntaan pyrkinyt. En oikein keksi, mitä lisäarvoa se elooni toisi.. Ehkä käyttäisin jotain palveluja, kuten hierontaa ja muuta kehonhuoltoa ja saattaisin viettää aikaa kahviloissa tai jopa vuokrata joskus mökin vaikka Lapista. Huolettomuutta toisi mahdollisuus päästä hammalääkäriin ja lääkäriin yksityiselle ja nykyään tietysti koiran takia mieltä tyynnyttäisi tieto, että sen voisi hoitaa kuntoon, vaikka onnettomuustilanteessa maksoi mitä maksoi. Mutta tähänkin asti asiat on aina tavalla tai toisella järjestyneet ja uskon, että jotakin aina keksin. Samalla tavalla ihmiset elelivät Suomessakin isovanhempieni aikaan, sellaista varmuutta taloudellisesti tai muutenkaan ei kaikilla ollut. Ehkäpä muuten ahdistus ja tuskaisuus nykyisin kumpuaakin siitä, että pyritään niin kovasti asioiden hallintaan; että oma ja muidenkin elämä olisi jotenkin kontrollissa ja paniikki on valtava, jos todellisuus ei olekaan se, mitä elämäkseen on käsikirjoittanut. Mulla menee enempi niin, että tasaisin väliajoin paukahtaa eteen joku ongelma, jota alan sitten setviä. Tämän olen hyväksynyt, koska helpommalla henkisesti pääsen niin.

Ehkä jonkun, jonka elämä perustuu aika pitkälle rahankäyttöön, voi olla tätä hankalaa ymmärtää. Siis ettei raha niin oleellisesti onnellisuutta lisäsi, vaikka helpottaisikin joitakin asioita. Äkkiköyhtyminen voi olla kova kolaus. Onhan pikavippeihin sortunut iäkkäämpiä naisiakin, kun oma tulotaso on pudonnut ja uhkaa pudota ystäväporukasta pois, kun muilla on edelleen varaa matkustella ja tintata laatuviinejä. Köyhtyneitä tai muuten "tahriintuneita" aletaan helposti karttaa kuin ruttoa, ettei stigma tartu. Mutta eipä silti, omat ongelmansa on meillä kaikilla asemasta, tulotasosta, perhetilantesta tai muusta riippumatta. Jos mulla sattuu olemaan tympeä ja yksinäinen olo, on aivan sama piehtaroinko sen kourissa monen tonnin sängyssä vai halvimmalla patjalla lattialla.

Tänään ohjelmassa eläinlääkärireissu. Käyn selvittelemässä koiran purukalustoremonttia, kun pieneltä ei nyt irtoa maitohampaat toivotulla tavalla. Se on paras hoitaa nyt, ettei pysyvät hampaat kasva vinoon ja aiheuta ongelmia jatkossa. Aiempiin koiriin verrattuna tästä on koitunut kuluja aika paljon jo nyt. Aiempien kanssa lääkärireissuja tuli lähinnä vanhemmalla iällä.
Reissu väsytti yllättävän paljon ja puhti on vieläkin pois, joten multa osin tämä päivä menee levätessä ja pikkuhommissa.

[vadelmamunkki]

Noita urheilukisoja järjestetään ihan niin kauan kuin ihmiset, se ns suuri yleisö, on halukas just siitä maksamaan ja lisää huutamaan. Ei sille mitään mahda. Ja paluuta semmoiseen talkoohenkiseen urheiluun, pienillä budjeteilla, ei taida semmoista olla. Lieneekö koskaan ollutkaan.

Onhan sellaista, ainakin lapsille ja nuorille järjestettyä. Juniorien urheiluhan on mitä suurimmassa määrin talkootyötä, johon osallistuvat varsinkin pienten urheilijan alkujen vanhemmat. Lapsen urheiluharrastus on usein koko perheen harrastus.
Ja kyllä sitä tarvitaan, sillä lasten liikunta on tärkeä terveydellinen seikka. Muutenhan aika on sellaista, että koko ajan istutaan enemmän: työpaikoilla istutaan, ja viihde- ja digitalisaatio-aalto aiheuttaa, että myös vapaa-aikaa vietetään paljon istuen.

Mutta se on toki paljon eri asia, kuin tavoitteellinen kilpa-urheilu ta huippu-urheilu. Sitäkin on ollut jostain 1800-luvun lopusta asti, ja sillä on ollut sellaisiakin ulottuvuuksia, että Paavon Nurmen sanottiin "juosseen Suomen maailmankartalle". Onneksi nykyisin ei enää kukaan luule, että Suomi ei olisi maailmankartalla, ilman että joku sen sinne urheilee.
Ennen kilpaurheilun kehitystä ihmiskunta mitteli voimiaan lähinnä sotimalla. Joskus saatetttin painia, vetää köyttä tai tapella.

Itse näkisin urheilun mieluiten rauhan edistäjänä. Toki se on ollut myös politiikan väline, mutta on hyvä, että huippu-urheilija pystyy myös kiinnittämään huomiota esim. ihmisoikeuksiin, kuten jalkapalloilija Megan Rapinoe on tehnyt. Urheilu voiisi olla yhtä hyvä kanava ottaa kantaa hyvien asioiden puolesta kuin taidekin, jos useampi urheilija niin haluaisi tehdä. Tähän mennessä siinä ovat kunnostautuneet ehkä eniten naisurheilijat.

[mies metsänreunasta]

Toki urheilu on vaikutuskanava. On huomattu, että eduskuntaan mielellään äänestetään ihmisiä jotka ovat fyysisesti huippulahjakkaita, juoksijat, kehonrakentajat, hyppääjät jne ovat monen mielestä jo noiden ominaisuuksiensa takia myös viisaita ja yhteistä etua hyvin ymmärtäviä. Toinen sinne haluttu ryhmä on esiintyvät laulajat ja soittajat.

Ajat ovat tosiaan muuttuneet. Kenties istutaankin enemmän, kuten Vadelmamunkki sanoi. Ehkä minut on osaltaan pelastanut lapsuuteni. Tänäänkin alan ihan ilman pakkoa tai edes taloudellista hyötyä touhuilemaan ulkona monenmoista. Ihan omaksi ilokseni, ei ole edes tausta-ajatuksena kilpailla kenenkään kanssa tai ruohonleikkuria korjatessani treenata itseäni entistä tehokkaammaksi ja muita paremmaksi ruohonleikkurinkorjaajaksi... ei siinä semmoista asennoitumista tarvita. Kaikenlaista voi tehdä ihan vaan siksi että sattuu huvittamaan.

Niin, että mitä se lapsuus tähän kuului?
Sitä, että silloin ei tosiaan vanhemmilla ollut aikaa, rahaa eikä autoja kuljetella lapsia edestakaisin erillisiin harrastuspisteisiin, liikuntahalleihin ja kilpailuihin, ja lapset oppivat ihan luonnonmenetelmällä liikkumaan ja leikkimään. Hyvin muistan, miten tällaisinakin kesäpäivinä lähdettiin naapurin poikien kanssa heti herättyä painelemaan pitkin metsiä ja kyliä, polkupyörät kun saatiin niin samalla aukesi koko maailma tutkittavaksi. Ei tullut syötyäkään liikaa, kun ei siinä maailman tutkimisen riemussa muistettu välillä kotiin syömään lähteä -ja hampurilaisravintoloita ei ensinnäkään ollut ja toiseksi ei tainnut meistä kenelläkään olla lanttiakaan millä jotain olisi ostanut.

Jalkapallokenttä toki oli, ja pallokin, monella. Sitäkin potkittiin, mutta ei siihenkään jämähdetty. Joskus ilta kului siinä mutta sitten taas mentiin, johonkin ihan muuhun. Kun ei tarvinnut sitoutua mihinkään, edes johonkin urheiluun.
Mutta kyllä liikuttiin! Tämän päivän mittapuun meidät olisi tietysti pitänyt ottaa huostaan, ilman valvontaa ja vanhempien mukanaoloa kun kuljimme ja vähintään johonkin terapiaan olisi koko kakaralauma ahdistettu. Oikeille tavoille oppimaan. Mutta, ihan mukavia ihmisiä, työkuntoisia ja suhtkoht terveitäkin meistä suurimmasta osasta kasvoi. Vaikkei niin urheilutettu.

Ja jos joku juopottelemaan alkoikin, kuten vaikka minä, niin tuskin siitä olisi kilpailuhenkisyyskään pelastanut. Hyvin on näkynyt kyynärpäätaktiikalla eturiviin kiilanneillekin viina maittavan. Saattavat lisäksi tarvita ylikierroksilla käyvän koneen lepuuttamiseen illalla pillerin, ja aamulla toisen joka antaa puhtia uuteen päivään. Ja mielialan kohottamiseen pari nappia lisää. Että pysyy vauhdissa mukana. Meillä vanhan liiton aikaisilla kakroilla sit ollut toisaalta tarvetta myöskään steroideja ja hormoneja ja muita kuntoa kohottavia epäterveellisiä aineita syödä. Ehkä samaan elämänkulkuun sopii sekin, että moni meistä kymmeniä vuosia juoneistakin sitten myös samalla luonnonmenetelmällä, ilman kummempia treenausohjelmia, lopettikin juomisen kun sen aika tuli.

Ei aina kaikkeen tarvitse ihmistä taluttaa, kyllä se menee omin jaloinkin kun huomaa ettei taluttajia joka lähtöön riitä.