[vadelmamunkki]

Oispas kiva tulla katsomaan kun

Mr. Butt great tulee sitten ensi kesänä katsomaan. Tai syksynä. Itsehän kävin tänä vuonna Uimastadionilla ekan kerran vasta 2. päivä syyskuuta, mutta sitten kävinkin melkein joka ilta sulkemiseen, eli 15.9. asti. Aiemmin kesällä kävin kuntosalilla, jossa on kesäisin mukavan rauhallista.
Arvelisin kuitenkin, että mr. Butt greatille on Stadikalla enemmän silmänruokaa keskikesän helteillä, vaikken minä siellä silloin olisikaan.
Samalla voi todeta ihmiskehon moninaisuuden ja monimuotoisuuden, jonka nähtyään ei tarvitse ujostella omaakaan kehoaan, vaikka se olisi minkälainen.


Tänään istun töissä, kuten eilenkin. Toimistoboogie. Asiakkaita piipahtelee luukulla, puhelin soi ja joskus kysytään vaikeita. Helppoa hommaa kuitenkin kuin heinänteko, vaikka enhän minä tiedä onko heinänteko helppoa. En minä ihan niin maalainen ole ikinä ollut.

Huomenna ei enää tavallista työtä ole, mutta sen sijaan erään oppilaitoksen johtokunnan kokous. Siihen johtokuntaan olen päätynyt politiikan kautta. Sekin vähän kyllästyttää. Siis ei politiikka vaan se johtokunta. Kokouspalkkio kuitenkin motivoi. Viime vuoden kokouspalkkioiden vuoksi sain 130 euron mätkyt.
Torstaina ja perjantaina ei mitään erikoista, paitsi ehkä jotain oma-aloitteista kirjoitushommelia. Kotia voisi siivota.
Lauantaina on Maukka Perusjätkän 40 -vuotistaiteilijajuhlakeikka. Se on hienoa kun saha soi!
Ja hauskaa sekin, että Suomen tunnetuimpiin moottorisahan käyttäjiin lukeutuva Perusjätkä on ehta Stadin kundi.

[mies metsänreunasta]

Joutenoloa, enimmäkseen.

Kassillisen tavaraa vein kirpputorille. Kun kuitenkin on kertynyt sellaistakin rompetta, jota en oikein usko välttämättä itse tarvitsevani, niin pidän nyt sitten edelleen kirpputoriloosia kierrätyskanavana. Ei meikäläisen tavaroista paljon rahaa saa, mutta kunhan edes sen pöytävuokran ja vähän päälle. Ja kun ajatuksena on se, että joku muu voi vielä keksiä käyttöä sellaisellekin joka minulle on jo muuttunut tarpeettomaksi Siis jonkinlainen ekologinen hyödyllisyys.

Näkyipä olevan mediaketjussa että siunattua vettä lentokonesta ruiskivat syntisen kaupungin päälle jotta juopottelemasta herkeisivät.
Siihen sitten kyytipojaksi loitsuja ja tyyneysrukouksia jokapäiväistä kovaa kiittämistä sitä vailla olevan jumalan suuntaan niin joppa joo. Luulisi tehoavan?

Ei nämä hengelliset jutut enää oikein edes jaksa huvittaa. Kiintiö kai täynnä.

Mitäpä sitten minä tänään muuta? Jospa vaan oleilen, kuljeskelen hiukan ja katselen maailman menoa, jos innostun niin jotain pientä voin tuhertaa, omia kotihommiani... ei ole niin pakkoa mihinkään. Autonrohjo ei tykkää aamuisin lähteä käyntiin. Luulisin että ainakin pari hehkutulppaa poissa pelistä. En ole semmoisia koskaan vaihtanut, taitaa olla parempi että kyselen vähän kavereilta vertaistukea -ja kai siitä palkankin maksan, etten riko itse mitään, ne kun kuulemma saattavat katkeillakin irrottaessa. Pitääpä vähän kilautella kavereille.

Se etu alkoholistina oli, että kun ei siinä vaiheessa olisi muutenkaan olisi omaa autoa tarvinnut kun ihan promillittomia päiviä oli vain joskus välillä, niin ei tietysti ollut sitten niin paljon automurheitakaan. Mutta, on tässä silti moni asia paremmin. Tuo kulkeminen ja työkalujenkuljetuskin. En enää palaisi takaisin, en ihan pienestä rahastakaan. Paljon olisi etuja luvattava että semmoisen elämänmuutoksen tekisin.

[mies metsänreunasta]

Niin se taas meni että ensi viikolla töihin. Urakkatarjouksemme meni läpi. Kuukausi, puolitoista siinä sitten hupenee.
Tällä kertaa olen melko varma että homman saanti ei niinkään ollut kiinni siitä hinnasta, enemmän siitä että teimme taloyhtiölle hyvin yksityiskohtaisen ja selkeä työselityksen siitä miten sen korjauksen/rakentamisen toteutamme ja miten mikäkin kohta sitten tehdään, ja mistä aineista.

Siihen suuntaan alkaa työnteko nyt menemään, että maksajat ovat alkaneet katsomaan entistä tarkemmin mikä on se lopputulos joka työstä tulee. Ja mihin kaikkeen tekijä on varautunut ettei mene sormi suuhun ja käsi maksajan taskuun.

No niin, tässä on sitten loppuviikko osaltaan vähän työntekoon valmistautumista. Täytyy katsella kamppeet kasaan ja kai se tavaranhankintakin on aloitettava. Lautanippu tarttis ostaa ja alkaa maalaamaan, on sitten valmiina kun ulkoseinää aletaan lyömään.

Kun ei nyt tulis kovin sateinen syksy... se on ulkohommaa...

[V-tyyli]

Töitä. Tällä viikolla joka arkipäivä ensin 8-16 ja sitten illalla vielä kotona tunti pari kotona etähommia. (Just aloitan kun saan tämän kirjoitettua.) Tässä välissä vähän kotihommia kuten ruuanlaittoa. Vaimo tulee iltavuorosta klo 22 maissa, joten siinä vaiheessa olisi kiva että olisi saanut ne etähommat tehtyä ja voitaisiin katsoa telkkaria tms. Yhteistä aikaa siinä tunti puolitoista,. Siinä ei sitten kauheasti muuta ehdi.

No ne etätyöt saan varmaan tänään valmiiksi. Perjantai on puoliksi työ- ja matkapäivä. Lauantaina vielä yksi työjuttu päivällä, sitten iltakekkerit ja sunnuntaina kotimatkalle. Sitten pitäisi sen verran helpottaa, että ensi viikolla riittää ihan se normi 8 tuntia/vrk ja vapaa viikonloppu.

Tällaisessa aika puuduttavassakin rutiinissa on puolensa, toisaalta aika menee siinä nopeasti mutta toisaalta pinna kiristyy pidemmän päälle, jos on vain ”all work and no play”.

[metsänpeitto (poistunut käyttäjä)]

Raha-asiat vähän viturallaan. Tullut vähän liikaa yllättäviä menoja lyhyen ajan sisällä. Olenkin tehnyt laskelmia ja suunnitelmia tilanteesta selviämiseksi. Onneksi viinaan ei enää mene rahaa... juomarin logiikalla tähän tietysti pitäisi ryypätä, koska eihän tämmöstä selvinpäin kestä.
Toipilasta koiraa olen hoitanut ja lueskellut joutoaikana.
Olotila silti hyvä, ehkäpä raskaissa oloissa kasvaneena olenkin jotenkin parhaimmillani setviessäni jotakin kaaosta. Tämä on tuttua, jopa kotoisaa ja tämän osaan.

[mies metsänreunasta]

Melkein kilometri lautaa olis maalattavana. Eilen kaverin kanssa peräkärryllä niitä rahdattiin mökkeröni vajaan ja siellä ne nyt odottavat.
Mahtaisiko tuon yksitoikkoisempaa työtä vielä löytyä? Siinä ei vaihtelua löydy etsimälläkään. Isolla pensselillä vedellään edestakaisin, kun kymmenkunta lautaa rinnakkain pukkien päällä on maalattu, nostetaan telineeseen kuivumaan ja uudet kymmenen lautaa tilalle. Vaihtelua saisi aikaan sillä että heittäytyisi vallan villiksi ja ottaisikin jollain kertaa vain yhdeksän lautaa tai jos ihan hulvatonta meininkiä haluaa niin peräti yksitoista! Niin että kilpaillaan pois vaan siitä kenen työ tänään yksitoikkoisempaa on

Ja pieni viittaus päihdeasioihin; voi olla niinkin että työn yksitoikkoisuus houkuttelee joskus ihmisiä hankkimaan hiukan lisähohtoa ottamalla alkoholin mukaan työntekoon. Ja sehän tulee tavaksi, kuten todistettu on. Onpa tuontapaisissa hommissa minullakin nesteytystä joskus mukana ollut. Mutta, se oli silloin ja nyt on nyt. Kahvikeittimen laitan mökissä tiputtamaan jotta pääsen välillä kupilliselle, viihdepuolesta saa huolehtia hyllyllä naulalaatikkojen välissä molottava radio -kuulemma samalla mitä vekkulia tänään maailmalla tapahtuu.

Viileänpuoleista alkaa jo olemaan, näin aamutuimaan. Olen tässä jo pari tuntia venyttänyt työhön alkamista, istuskellut, selaillut nettiä, kahvitellut... kun ei ole kellokorttia (eikä toivottavasti enää tule) niin samapa tuo mihin aikaan tällaisia hommia tekee. Ja kun sitten sinne ihmisten ilmoille, varsinaiseen työkohteeseen, siirrymme, niin eiköhän se taas ole sopiva aika aloittaa tuossa yhdeksän maissa aamulla. Aurinko jo valaisee, ilma ehkä hiukan lämmennyt, talon asukkaat joita sirkelimme ja naulapyssymme tietysti häiritsee, ovat saaneet aamutoimensa tehtyä, töihinlähtijät vieneet autonsa pois työkohteemme liepeiltä, perheenemännät patistaneet lapset kouluun, tuulettaneet petivaatteensa ja katselleet aamun ensimmäiset saippuasarjat, taloyhtiön huliviliasukkaat saaneet krapulankorjaussarjaansa tasoittavan aamuryypyn, lähteneet baarikierrokselle tai kavereiden luo päivän agendaa suunnittelemaan, rauha maassa kaikin puolin. Sopii siinä jo sahata ja naulapyssyä paukuttaa.

Joo. Kyllä tässä on vedettävä kamppeita niskaan ja hiljalleen siirryttävä työläisen rooliin.

[vadelmamunkki]

Kirjani on ollut pian 3 viikkoa painossa, ja sillä kuulemma menee siellä 4 viikkoa. Olen ihan ryydyksissä odotuksesta, ja koko syyskuu ollut kuin jäiden polttelua. Tuntuu yhä jotenkin epätodelliselta, että minun kirjani tosiaan julkaistaan.
Se tulee myyntiin (en tiedä tosin mihin kirjakauppoihin mutta ainakin nettikauppaan), sekä kirjastoihin lainattavaksi.

Jos ja kun minulla on vihdoin parin viikon päästä julkaistu kirja plakkarissa, aion hakea apurahaa ja alkaa kirjoittaa seuraavaa. Olisi ihanaa saada se apuraha ja toivotella työkkärille sellaiset terkut, että empäs taida olla toviin enää työnhakijana. Samalla toki voisin käydä keikkatöissä siellä toimistossa josta olen kertonut, ne 3 - 4 päivää kuukaudessa jotka olen sopinut. Pieninä annoksina sekin on vain kivaa.

Sekin on jännä, miksi minä kyllästyn noin kolmessa tai neljässä vuodessa kaikkiin hyviin juttuihin jotka saavutan. Valmistuin lähihoitajaksi 2010, ja se alkoi pian kyllästyttää. Valmistuin 2015 sosionomiksi, ja asiakastyö alkoi tympia jo kahdessa vuodessa. Ehkä minä kyllästyn kirjojen kirjoittamiseenkin parissa vuodessa, mutta ei se ole paha asia.

On ihan kiva, jos saa tulla kylläiseksi unelmiensa toteuttamisesta.

[1970]

^ Onneksi olkoon tässä vaiheessa,
well done!

[1970]

rakastan, edelleen.

[mies metsänreunasta]

Maalasin taas lautoja!
Se oli tänään ihan yhtä mielenkiintoista kuin eilenkin. Mutta en minä kauan maalannut. Pari tuntia, sitten alkoi loppumaan telinetila johon niitä kuivumaan nostelin.
Iltapäivällä kävin katsomassa jonkun remonttimiehen kätten töitä -pari kuukautta sitten tehdyllä peltikatolla jonka läpi nyt vesi juoksee ja turvottaa sisäseinien lastulevyjä. Jälki oli semmoista eten ole ennen nähnyt. Selvistä rakennusvirheistä oli kysymys.
Nyt sitten tehdään tilapäinen korjaus, pahimpiin paikkoihin pressua ja korjataan sitten...voi mennä kevääseen, katto on kokonaan avattava. Aluskatekin kun on unohtunut laittaa.
Meren rannassa kävin, hyvän ystävän kanssa, kokemassa miten syystuuli purauttaa ilman villapaitaa seisoskelevaa aaltojentuijottajaa.

Ei tässä nyt sitten oikein mitään tänäänkään ollut, semmoista että pääsisin kehumaan retostelemaan hienoilla saavutuksillani. Ei ollut kulttuuritapahtumia, ei liikuntaa eikä urheilua, ei juuri muutakaan mainittavaa.

Mutta ihan kiva päivä tämäkin on ollut. Ihmiset ovat olleet minulle mukavia, olo on ollut oikein hyvä, ei ole mikään harmittanut, mistään kohdasta ei ole kivistänyt eikä kolottanut, ei ole masentanut eikä riivannut eikä mielialaa riepottanut. Jos ei sitten ole ollut mitään riemunpurskahduksiakaan, ei jumalallisia kohtaamisia henkien kanssa, ei pursuavia nautinnonhyrskähdyksiä... tätä vaan tavallista.

Minulle niin sopivaa.

[mies metsänreunasta]

Aurinko paistaa paitsi risukasaan myös ikkunaan. Ja syntisille yhtälailla kuin vanhurskaille.
Siinä se tasan jaettu sitten taisi ollakin... tai ehkei ihan. Kai sitä nyt jotain muutakin meillä saman verran on.

Mutta mukavannnäköinen aamu!
Kyllä tällaiseen syysaamuun kelpaa nousta.

En sit lähde, ainakaan heti aamulla, mökkini suuliin lautoja maalaamaan. Niin kivaa kuin se onkin, kaikessa virikkeellisyydessään.
Eilinen katollakäynti mietityttää vieläkin. Pellitparilla ruuvilla kiinni, saumoissa yksi ylhäällä ja yksi alhaalla, savupiipun vierestä juoksee vesi oikosenaan sisään, leikattu lipsahdellen rälläkällä...kaikkia mahdollisia peltivalmistajan ohjeita on näköjään rikottu. Ja maksanut on, paljon. Karkeasti arvioiden kaksinkertainen hinta siihen nähden mitä olen veloittanut ihan asiallisesti tehdystä työstä.

Nyt olis hyvää käyttöä kunnissa toisiinsa törmäileville rakennustarkastajille. Tällaisissa tapauksissa jos voisivat tulla apuun ja vaikka nostaa virkansa puolesta syytteen tuollaista tekeville... yksityinen ihminen kun ei juuri uskalla oikeudenkäyntiprosesseihin lähteä. Se kun on aina pikkuisen arpapeliä ja aina on pieni mahdollisuus että joutuukin oikeudenkäyntikuluja makselemaan.

Mutta ei, ei virkamiehet sentään sellaiseen ryhdy. Ei kuulu heille, sanovat.

Eikä tätä saa edes maahanmuuttajien syyksi, ihan kristitty suomalainen kuulemma on tuokin koijari . Ja pahansisuinen, sanovat.

Ei tuokaan asia minun murehtimisistani parane. Kaikenlaista sitä eteen tulee. Eikä se tietysti minun elämääni mihinkäänpäin heilauta, kun ei se minun kattoni ole. Palkan minäkin sitten saan kun korjaan... mutta silti.

Tänään taidan taas mennä kuluttamaan aikaani huutokauppaan. En minä sieltä välttämättä ( ja ehkä toivottavasti) mitään osta, mutta olenpa hengessä mukana. Katselemassa minkä arvoisia kodin käyttötavarat sitten vapaasti hinnoiteltuna ovat. Keräilytavaran hinnanmuodostus on henkimaailman hommaa, siinä on mukana niin paljon odotusarvoa ja kilpailuhenkeä ja varakkuuden osoittamista ja statuksen luomista ja sen semmoista etten pysy kärryillä -enkä sekaannu.

Mutta se tavallinen käyttötavara. Mikä on pöydän tai piirongin tai sohvan käypä hinta sen jälkeen kun se on kaupasta ulos kannetu ja hetken siisteissä sisätiloissa pidetty? Ei se suuri ole.

Jos vielä joskus jotain huonekalua tulen tarvitsemaan, niin tuskin menen huonekaluliikkeeseen, sitä tavaraa kun on tyrkyllä paljon -ja ihan eri määrä nollia hinnassa kuin uutena.

[skorpioni]

Nautin elämästäni. Tänäänkin.
Tällaisena kuin se on.
Ilman alkoholismia.

Kaipaanko sitä?
Kuin veristä ripulia.
naulaan astumista.
jehovantodistajia.

Tänään on hyvä olla alkoholismin suhteen kaukana siitä .

[mies metsänreunasta]

On tämä tekemisen himo.
En malttanut olla maalaamatta lautoja. En nyt paljon, ihan vaan kohtuudella. Tänään taas sen verran että niistä vajaa kymmenenmetriä ulkoseinää saa tehtyä.
Enemmänkin olisin tykännyt maalata, mutta kun en saanut levitettyä kuivumaan enempää.
Ahtaat ovat asuinsijasi maan päällä... ja työtilatkin joskus. Niitä just tarvittais, kyllähän minä aika pienessä sopisin syömään ja nukkumaan.

Ilta on kaunis. Aurinko syyspäivän madaltuvalla kaarellaan paistelee puunlatvojen alapuolelta, mutta paistaapa kuitenkin.
Otan jo illan minäkin, kun ei millään tekemisillä mitään kiirettä ole. Huomenna on omat, huomisen hommansa ja niitä varten on kasapäin työkaluja auton peräkopissa.

Näin on taas yksi sunnuntaipäivä mennyt. Ei iloiten eikä surren, kuten Eino Leinon mainiossa runossa asia sanotaan. Ilman murheita ja ahdistuksia, masennuksia tai hätää, ilman puutetta ja kurjuutta, sanoisin etä maailma edelleen hiljakseen hymyilee metsänreunalaisen touhuille... tai siltä se ainakin tuntuu.

On vaan ihan mukava olla.

[mies metsänreunasta]

Katolla vietin aamupäivää. Kun piti mennä jonkun toisen jälkiä korjailemaan.
Katselin aamulla ulos ja totesin ettei sinne kannata kovin aikaisin mennä, jäässä katto on, ja jäinen peltikatto on todella liukas.

Menin siis kymmenen aikaan. Mutta kun se talo on niin korkeiden puiden varjostama joka puolelta ettei aurinko ollut sulattanut vielä silloinkaan. Kiipesin silti, pääsin tikkaita harjalle ja herjapellistä toisella kädellä roikkuen etenin -todella hitaasti. Alkoi se sulamaan, höyry nousi ja jalka alkoi saamaan tuntumaan pellinpintaan. Yhdeltätoista siellä jo kulki kuin tasaisella maalla, ja homma alkoi etenemään.

Nyt on taas se aika vuodesta jolloin ulko- ja sekatyöläisten hommat hiukan vaikeutuvat. On kylmää, on liukasta, ja jossain vaiheessa sitten saa lapioida lunta ennenkuin löytää edellisen päivän työnsä. (On muuten ollut, ihan erikseen, ulko- ja sekatyöläisten ammattiosastoja, mutta nykyään kun kaikki ovat ammattinimikkeistään kovin otettuja, niin ei niihin kukaan enää liittyisi. )

En minä montaa tuntia töitä tehnyt, vähällä taas pääsin. Aikaa jäi joutenoloonkin. Tässä nyt ehtisi vielä tänään vaikka mihin. Jos nyt sattuu jotain mielenkiintoista mieleen muljahtamaan niin mikäpä siinä, en minä tähän tuoliini takerru. Katsotaan nyt...

[lutunen]

Ystävien kanssa sienestämään!
Mietimme pitääkö laittaa pieniä tiukuja vyölle että karhu menee pois tieltä. Vaan jos se tulee uteliaaksi ja tulee katsomaan mikä niin kauniisti soi?
Ei täällä pitäisi karhuja olla, ei me pelätä.