[mies metsänreunasta]

Metelöivät naapurit ovat kyllä jonkinlainen riesa.Ja usein metelin yhtenä syynä on päihteidenkäyttö.
Muista kyllä miten kaljaseurueessa jokaisella oli asiaa yhtäaikaa ja kukin yritti saada äänensä kuuluviin. Baarissa, levyautomaatin niellessä kolikoita, musiikinharrastajat tietysti osaisat aparaatin takaseinältä vääntää lisää äänenvoimakkuutta. Se taas sai aikaan sen, että pydissä keskustelijat ja tarinankertojat kovensivat omaa volyymiään, että viereisellä tuolilla istuva edes jotain kuulisi. Ja kierre oli valmis.

Kotioloissa luulisi pienellä porukalla pystyttävän joten sopimaan kumpaa minäkin iltana tehdään, puhutaanko vai kuunnellaan musiikkia. Ja silloin kumpikin onnistuisi ajallaan siten ettei se seinien läpi naapuriin raikuisi.

Minä olen tänäänkin välttynyt kaikelta mekkalalta. Liikkunut olen, ja onnistuneesti hiljaisissa paikoissa. aamupäivällä katselin hyvin tarkkaan ja annoin itselleni opettaa miten värttinällä tehdään villasta lankaa. Nyt ei puutu kuin villoja, värttinän jo osaisin tehdä. Olen joskus yrittänyt lampaan keritsemistä, mutta se oli niin epävarmaa touhua että siinä lauhkea luontokappalekin hermostui ja siihen se sitten jäikin. Ehkä joskus voisi kokeilla uudestaan...mutta ei nyt ole kellään tutulla lampaita.

Iltapäivällä kuljin pitkin länsirannikkoa, kävin mm. Rauman torilla. Se vasta hilajinen paikka oli!

Ja rauhallinen lienee iltakin. Ei ole tekeillä tappeluksia kenenkään kanssa, soittopelejä en aio käyttää eikä kai kovempiäänisiä työkalujakaan näin sunnuntai-iltana.


Illan rauhaa ja kodin kynttilöitä ja sensemmoista toivottelen muillekin.

[mies metsänreunasta]

Olisko tämä nyt maanantaiaamun perikuva?
Harmaata, harmaata. Pientä sateentuhjua. Kaikki märkää. Maito purkissa hapanta. Töihin lähtö.

Kyllä se tästä taas iloksi muuttuu. Kun ei tuon suurempia murheita ole.

Miten muilla maanantaiaamu valkenee? Tylsänä vai riemunkiekaleissaanko hyppää ihminen ottamaan vastaan uuden päivän iloja?

[1970]

Olen ymmärtänyt kysymyksen juovan sukeltavaksi ajankuvaan, jossa ideologinen,
elämäntapaa karkeasti tai hienojakoisesti esiinnostava, vaihtoehtoista polun vartta
puntaroiva pohdiskelu ruotii muutoksen ohutta ilmapiiriä ja perustan tämän näkemykseni osittain
jo edesmenneeseen kyselytaulukkoon, johon sivuilla usein törmäsin ja josta aina valitsen jotain, tai muuta ja mitä.

Kattelin justiinsa eilen kymmenen (10) vuoden takaista omaa meininkiäni ja sitä mitä olin skriivannut muistitilkulle cäpslokki päällä.
Melko paljon erilaista, kuin tänään. Tekisi varmasti kaikille hyvää kirjoittaa itselleen ja palata niihin mietelmiin tai
päiväkirjamaisiin dokkareihinsa sitten myöhemmin, vuosien jälkeen. Osahan näin tekeekin jo muutenkin.

Oma reaktioni aineistoon on ollut kiusallinen, hämmentynyt, typertynyt, järkyttynyt sen aikaisen päihepitoisen piirin pienuudesta
ja esim. bentsojen viemän tunne-elämän puutteesta ja niiden aikaansaamasta raastavan poskettomasta, fyysishenkisestä koukusta.

Juominen oli koko ajan suunnitteilla, vaikka ne jälkiolot olivat kerrassaan karmeita, vierottautuminen fyysisesti jopa vaarallista.
Kun on sellasesta helvetistä raportoinut heti, kun vaan on pystynyt kirjoittamaan ja pysynyt näppis jotenkin käsissä, siitä tulee
erilailla merkittävää ja vuodatusta selaillessa palaa niihin painostaviin tunnelmiin hyvin halvalla konstilla
ilman tarvetta tänään tai ainakaan heti lähteä koittamaan ja kustantamaan uutta rundia.

Joo ja tästä kymmenen vuotta eteenpäin, jos ees oon olemassa, tämä aika näyttäytyy taas erilaisena nostalgianosteena tai ulosteena, ehkä.

[vadelmamunkki]

^ Minusta on ihan kivaa, ellei jopa jännähköä. välillä törmätä johonkin vanhaan kirjoitukseeni jossakin: oli se sitten facebook tai Plinkki. Facebookissa nimi on ollut sama siitä asti kun sinne liityin eli vuodesta 2009, se kun on ihan oikea nimi joka lukee passissakin. Plinkissä sen sijaan nimimerkki on hieman.. köh... vaihdellut, mutta ei edes niin paljon kuin tiuhimpiin nimimerkkiä vaihtaneilla. Nykyinen sokerisen makuinen nimmari ollut jo yli kolme vuotta, vaikka suunnittelin vaihtavani kahden vuoden välein.

Nyt löytyi jotain. Historian siivet havisevat! Ihan parhautta! Tai jos nyt ei parhautta niin... jotain hassua.
viewtopic.php?f=42&t=19524&hilit=hoitaja&start=30


Hämmennystä muinoin aiheutti näköjään minnesota- ja tännesota -hoitojen päihdeterapeutti-kysymys. Ei hiffattu siihen aikaan, että päihdeterapautti ei edes tarvitse mitään virallista koulutusta. Se kun ei ole suojattu ammattinimike, niin sellaiseksi voi nimetä itsensä kuka tahansa.

[metsänpeitto (poistunut käyttäjä)]

Aamu on lähtenyt käyntiin ihan mukavasti. Yöllä tosin heräsin pari kertaa naapurin remuseurueen ääniin, mutta sain unta kuitenkin ihan riittävän tuntimäärän. Naurattikin yöllä, kun ilmeisesti asunnon halitija koitti seuruettaan kovaäänisesti hiljentää huutamalla:"nyt turvat kiinni".. Että kyllä siellä nyt on jonkinlaista yritystä turvata naapurin tädin unet tai ehkä oikeamminkin välttää koppalakkien käynti.

Kahvit juotu, koira ulkoilutettu pikaisesti, kun se aamu-unisena ei oikein intoudu varsinkaan sateisella säällä kovinkaan pitkälle lenkille. Tartuttava tässä päivän puuhiin.

Nyt kun olen tehnyt selkeän suunnitelman, jonka mukaan etenen tässä eräänlaisessa muutosprosessissa, mieleni on tyyntynyt. Lopulta on viisaampaa koittaa ratkaista joku ongelma kuin pelkästään yrittää selviytyä jossain työläässä tilanteessa. Raskas elämäntilanne, ihmissuhteet yms vie eniten voimia siinä vaiheessa, kun sille ei ole vielä päättänyt tehdä mitään ja velloo siinä ankeudessa ilman valoisampaa kiintopistettä edessäpäin.

[mies metsänreunasta]

Nyt kun olen tehnyt selkeän suunnitelman, jonka mukaan etenen tässä eräänlaisessa muutosprosessissa, mieleni on tyyntynyt. Lopulta on viisaampaa koittaa ratkaista joku ongelma kuin pelkästään yrittää selviytyä jossain työläässä tilanteessa. Raskas elämäntilanne, ihmissuhteet yms vie eniten voimia siinä vaiheessa, kun sille ei ole vielä päättänyt tehdä mitään ja velloo siinä ankeudessa ilman valoisampaa kiintopistettä edessäpäin.

Tavoitteenasettelu on tärkeä osa tekemistä. On ainakin suunta selvillä. Ja jos johonkin tavoitteeseen ei sataprosenttisesti pääsisikään itse asettamassaan aikarajassa, niin ainakin on sitten lähempänä. Aikataulua voi aina korjata tilanteen mukaan.


Tuossa edellä näkyy hyvin harkittua keskustelua pitemmän aikavälin muuttumisesta, Vadelmamunkin ja seiskakympin kirjoittamina.
Onhan se hyvä joskus tarkistella, onko silloin plinkkikirjoittelun alussa setetut tavoitteet toteutuneet , jos ja kun ovat, mitä sitten on tullut kuvioihin... ja ovatko ajatukset matkalla muuttuneet.

Luultavasti jokaisella kymmenessä vuodessa ainakin vähän. Omia juttujani sieltä ihan alusta en ole juuri katsellut, ja taisin aika paljon poistaakin jossain vaiheessa kun tuli paskaa silmille isompina roiskeita -minulla kun oli ohjelmiinsopimattomia raitistumisen tapoja ja tavoitteita ja menihän se sitten välillä vänkäämiseksi puolin jos toisinkin. Mutta, tavoite kai oli se, että alkoholista tulee elämässäni merkityksen aine. Ja niin siinä on käynyt. Nyt ovat mietteissä ihan muut, selvään elämään liittyvät asiat. Onhan tähän minunkin vuosikymmeneeni täällä mahtunut omassa elämässä alkoholia suurempiakin asioita, ja kai nekin sitten ovat antaneet vähän suhteellisuudentajua... ja sitä levollisuuttakin, monen asian suhteen.

[metsänpeitto (poistunut käyttäjä)]

Tavoitteenasettelu on tärkeä osa tekemistä. On ainakin suunta selvillä. Ja jos johonkin tavoitteeseen ei sataprosenttisesti pääsisikään itse asettamassaan aikarajassa, niin ainakin on sitten lähempänä. Aikataulua voi aina korjata tilanteen mukaan.


Tuossa edellä näkyy hyvin harkittua keskustelua pitemmän aikavälin muuttumisesta, Vadelmamunkin ja seiskakympin kirjoittamina.
Onhan se hyvä joskus tarkistella, onko silloin plinkkikirjoittelun alussa setetut tavoitteet toteutuneet , jos ja kun ovat, mitä sitten on tullut kuvioihin... ja ovatko ajatukset matkalla muuttuneet.

Olen viime aikoina miettinyt paljon sitä, että vaikka itse olen ollut alkoholitta jo yli 4v, en jollain tasolla ole päässyt niin paljon eteenpäin kin olisin toivonut. Silkkaa omaa typeryyttä on ollut antaa lähipiirin alkoholistien olla kuin tonnin painoiset punnukset, jotka vetää minuakin mukanaan uppeluksiin koko ajan. Ja koska tilanne ei ole näinä 4 vuotena parantunut lainkaan, siis suhteessa heihin, on aika siirtyä eteenpäin ja riittävän etäälle.
Sinänsä hyvä asia on se, ettei tämä hankala tilanne ole tämän pahempaa tuhoa aiheuttanut omassa elämässäni. Voisihan asiat olla huonomminkin, mitä nyt ovat.

Vettä tulee kuin saavista kaataen ja koira ei viihdy ulkona ollenkaan vaan puskee räystään alle ja jullottaa siinä. Mahtaako onnistua edes tarpeiden teko ulos vai laskeeko lastinsa eteiseen. Vai pitäisikö pienelle tehdä parin neliön pressukatteinen ulkohuussi talon pihaan, missä voisi pyörähtää kastumatta?

Kirjastossa olisi varattu kirja ja suklaakin on loppu, joten yritän sen verran ulos mennä, muutoin päivä menee sisähommissa.

[vadelmamunkki]

Täälläkin satoi aamulla rankasti vettä. Heräsin ropinaan ja olin tyytyväinen ettei ole pakollista menoa minnekään. Nyt kuitenkin sade loppui, sää selkeni ja alkoi jopa paistaa aurinko. On niin kaunis lokakuun aamu, että ajattelin mennä ulkoillessa ottamaan valokuvia ruskasta. Se pitäisi tehdä kuitenkin melko pian, koska iltapäivällä ennustetaan ropisevan jälleen.


Nyt ajattelin mennä sitten sinne second hand -vaatemyymälään, jollaisista oli hiljattain puhetta. Olen nimittäin tullut johtopäätökseen, että tarvitsen jotain uutta päällepantavaa tämän kuun kirjamessuille. Jos Uffista ja Fidasta ei löydy mieluisaa, on suunnattava Prismaan.

Yritin katsella netistä pöytätietokoneiden hintoja, ja onhan ne melko tyyriitä kun samaan pakettiin on vielä ostettava näyttö ja näppäimistö.
Lisäksi tarvitsisin kunnollisen työtuolin. Hyvä satulatuoli maksaa melkein saman verran, kuin ne edullisimmat tietokoneet.
Tähän kaikkeen jos saisi jonkinlaisen apurahan, niin jo voisi sanoa onnen potkivan ja elämän hymyilevän, eikä vain virnuilevan.

[mies metsänreunasta]

Ihan on kuin olis vähän flunssainen olo. Mutta kun se on vaan just aavistuksen verran, niin ei tässä oikein osaa asialle mitään tehdäkään. Työpäivä meni kuitenkin oikein mukavasti. On sahattu ja naulattu, maalattu ja kannettu tavaraa pinosta toiseen. Sade kiersi työmaamme jostain kauempaa, muutama pisara silloin tällöin pelotteli, pressuja availimme valmiiksi että tarpeen tullen saisimme just maalatun seinäpinnan suojattua. Mutta eipä siinä sitten kuinkaan käynyt, muutaman tunnin päästä maalipinta jo kestääkin pienen sateen. Sen verran taas homma edistyi kuin tälle päivälle suunnittelimmekin, eli maailma on työn puolesta ihan mallissaan.

Kirjastossa kävin eilen illalla. Siellä on poistokirjoja myynnissä, eurolla muovikassillinen. Taas lähti yksi kassillinen mukaan. Ei voi mitään, kun tarjolla on todella hyviä kirjoja aivan ilmaiseksi. Sellaisia, joita varmasti tulee lueskeltua useampaankin kertaan.

Olen vähentänyt kirjamäärää hyllyissäni, kovastikin. Mutta kun aina vaan tulee jostain hiukan lisää... vakavasti olen miettinyt, mikä olisi sellainen todella säilytettävien kirjojen lukumäärä kotona, kun kirjastot kuitenkin aika lähellä ovat ja nykyään tietopuolista juttua aika paljon löytyy netistäkin.

Omalla kohdallani olen laittanut päämääräksi supistaa pysyvien kirjojen lukumääräksi sata kirjaa. Se ei vie tilaa, ja tarkalla harkinnalla siihen pitäisi mahtua ne kirjat jotka omasta mielestä ovat niin rakkaita ja usein esille otettavia että ei luopua voi. Käytännössä se tarkoittaa kyllä sitä että alkuvaraston on oltava ehkä noin 90 kpl, jotta on sitten varaa myöhemmille ehdottoman tarpeellisille kirjoille -kyllä niitä kuitenkin aina jostain putkahtaa.

Ja , niin luulen, ei se määrä tule ihan siihen kuitenkaan jäämään, kun ei tuossakaan asiassa mitään fanaattista kiveen hakattua päätöstä ole tekeillä. eiköhän minulle siinäkin riitä että homma on suunnilleen kuten sen haluan olevan. Eikä toisaalta ole ihan varmaa tulkintaa siitäkään, laskenko sitten siihen kotikirjojen määrään ne jotka on pakattu vinttiin pahvilaatikoihin... eiväthän ne ihan suoranaisesti ole kotona ja hyllytilaa viemässä... kai jotain takaportteja saa olla?


Miten te muut tuota asiaa ajattelette? Onko yleensä edes tarpeellista luopua kirjoista, ja paljonko itsekullakin niitä sitten on ja onko tarpeeksi vai liian vähän vai onko turhia joukossa?

[vadelmamunkki]

^ Minulla on oikeastaan nolostuttavan vähän kirjoja hyllyssäni. Tiedän että niitä pitäisi ostaa, jos haluaa kirjallisuuden pysyvän elossa. Kirjastoa toki käytän aktiivisesti, ja sieltä on lainassa kirjoja jatkuvasti, ja kyllähän sekin hieman kirjallisuuden asemaa edistää. Kirjastothan kyllä vaikuttaa kirjojen menekkiin. Suomessa on satoja kirjastoja, ja jos kirjailija saa niihin kirjaansa menemään kattavasti, niin onhan siinä jo hieman katetta kustantamolle ja levitettä kirjailijan leivälle.

No, oli miten oli, kannatan lämpimästi kirjojen ostamista. Aina kun tapaan ihmisen, joka kertoo ostavansa kirjoja säännöllisesti, haluaisin halata häntä.

Viikonloppuna taidan tavata aika paljonkin sellaisia ihmisiä. Menee ehkä halimiseksi koko lauantai.

[metsänpeitto (poistunut käyttäjä)]

Olen vähentänyt kirjamäärää hyllyissäni, kovastikin. Mutta kun aina vaan tulee jostain hiukan lisää... vakavasti olen miettinyt, mikä olisi sellainen todella säilytettävien kirjojen lukumäärä kotona, kun kirjastot kuitenkin aika lähellä ovat ja nykyään tietopuolista juttua aika paljon löytyy netistäkin.



Miten te muut tuota asiaa ajattelette? Onko yleensä edes tarpeellista luopua kirjoista, ja paljonko itsekullakin niitä sitten on ja onko tarpeeksi vai liian vähän vai onko turhia joukossa?

Minullahan tuhoutui koko irtaimisto muutama vuosi sitten homeasunnossa ja se jollain tapaa muutti suhdetta materiaan. Löi henkisesti maihin ja mietin, ettei ole mitään mieltä hankkia yhtään mitään. No, noista ajoista olen noussut ja erinäistä rojua on nurkkiin kertynyt.

Menetetyt kirjat harmittaa, koska se oli ainutlaatuinen pitkän ajan kuluessa kasattu mieluisa kirjasto, vaikkei nyt suuren suuri. Samoin lehtileikekokoelman menetys kirpaisi.
En oikein jaksa istua koneella pitkiä aikoja, selkä väsyy, silmät väsyy ja ärtymys nousee, joten ihan oikea kirja on mulle mukavampi. Asioita tutkiessa on mukavaa levitellä pöydälle useampiakin kirjoja kerralla. Useimmiten luen maaten ja se on rentouttavaa. Valokin on pehmeä lampun valo, eikä näytön sinertävä.
Kirjahyllyt on vähän kodeista kadonneet ja kirjoja ei arvosteta, mikä tietysti hyödyttää meitä kirjojen ystäviä, kun roskalavoilta löytää kirjoja ilmaiseksi ja myynnissäkin niitä tosiaan on pilkkahinnalla. Uusiakin olen ostanut. Tällä hetkellä hyllyssä lienee n. 30 kirjaa. En ole lyönyt lukkoon mitään määrää. Ehken raaski valtavia summia uusiin kirjoihin sijoittaa, mutta varmaan noita saa tuohon kertyä, jos löytöjä teen. Karsin sitten, jos joku ei oikein tunnu tarpeelliselta säilyttää. Ihan kaikkien hylättyjen kirjojen turavkotia ei ole oikein asuinnneliöiden vähyyden vuoksi mahdollisuutta perustaa.
Runokirjoista ja romaaneista säilytykseen saa jäädä jonkinlaisen vaikutuksen tehneet kirjat. Tietopuolta kertyy mielenkiinnon kohteiden mukaan. Jotain terveysaiheisia on, sitten vähän kriittistä vaihtoehtokirjallisuutta, lintukirja, ihmismieltä käsitteleviä kirjoja ym. Ajattelin ostaa uudetaan Kaarina Davisin kirjat "Irti oravanpyörästä" ja "Toisinnnäkijän päiväkirja". Onko näitä teistä kukaan muu lukenut?

Mulla on pakko joitakin kirjoja olla. Haluan että joutohetkiin on napata joku hyvä kirja ilman raahautumista kirjastoon. Kirja hakkaa kännykän ja tietokoneen mennen tullen ja joku kevyt kirja on usein mukana bussimatkan ajanvietteeksi.
Sitäpaitsi kirjat luonnon ja lemmikkien ohella, piti minut hengissä sen vuosia jatkuneen koulukiusaamisen aikana. Sitäkautta oli jonkinlainen, joskin yksipuolinen, yhteys tosiin ihmisiin, heidän omiinsa tai luomiinsa kokemusmaailmoihin ja jonkinlainen lohtu, että ihmiset ovat selvinneet aikamoisista helveteistä hengissä, joten voin hyvin selvitä itsekin.. Monet kirjailijat ovat hienosti jalostaneet kärsimyksensä kirjoiksi ja vaikka Karl Ove Knausgård on tätä tehnyt vasta omien nuoruusvuosieni jälkeen, äijän kirjat on tarjonneet hupia ja samaistumispintaakin jossain kohtaa.

[mies metsänreunasta]

Työnteossa tänäänkin.
Just siellä työkaverille juttelin, että lieneekö lainkaan hyvän edellä tällainen, kun homma luistaa niin helkutin hyvin... ei mitään vaikeuksia, mikään ei takkuile, sopivaa tavaraakin löytyy rautakaupoista, ilmatkin suosivat -sade kiertää just hipoen työmaatamme, pieniä ripotteluja silloin tällöin mutta ei niin paljhon että päiväkausien rokulia tulisi (sellaiseenkin kun pitää näissä hommissa aina varautua)

Siis vallan hyvin taas menee.
Ja se on muuten ihan totta, että oikein hyvin kun menee, niin se pikkuisen pelottaakin. Kun minun ikäluokalleni jo pienenä valistettiin että "itku pitkästä ilosta" ja semmoista... ja että otsasi hiessä pitää sinun leipäsi syömän ja että murheen laaksossa me täällä vaellamme ja taivaassa sitten vasta on lepoa ja iloa, että mikä laulaen tulee se viheltäen menee ja mitä niitä kymmeniä murhetta ja vastoinkäymisiä ylistäviä opetuksia nyt sitten olikaan. Ainakin se tuli selväksi että työnteon tuntuessa kivalöta siinä on varmasti jotain synnillistä.

Siitä tulikin mieleeni että ei ole kohdalleni taas hetkiin sattunut mitään oikein kivaa syntiä tehtäväksi... jos kohta en niin ole etsinytkään.

Jaaha, metsänpeitto oli ehtinyt kommentoimaan kirjajuttua. Ehkä en minäkään kuiten kaan laitya itselleni mitään tiukkaa kirjojen määrää. Mitäpä minä itseäääni semmoisillakaan komennoilla kiusaamaan. Vähennellyt jo olen, semmoisia kirjoja joita ei kuitenkaan tulisi enää sen kertalukemisen jälkeen avattua. Jostain vaan niitäkin on nurkkiin kasaantunut.

[metsänpeitto (poistunut käyttäjä)]

Jaaha, metsänpeitto oli ehtinyt kommentoimaan kirjajuttua. Ehkä en minäkään kuiten kaan laitya itselleni mitään tiukkaa kirjojen määrää. Mitäpä minä itseäääni semmoisillakaan komennoilla kiusaamaan. Vähennellyt jo olen, semmoisia kirjoja joita ei kuitenkaan tulisi enää sen kertalukemisen jälkeen avattua. Jostain vaan niitäkin on nurkkiin kasaantunut.

Niinpä. Ja pääseehän liioista kirjoista äkkiä eroonkin, jos semmonen tarve tulee. Jos eivät kirpputorille kelpaa, eikä kellekään tutullekaan, niin pistää paperinkeräykseen tai polttaa. Jossain taisi olla juttua, että ovat jotain eristemateriaaliakin kehitellet vanhoista kirjoista..

löysinkin jutun:
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006238332.html

Näin alas on fyysisen kirjan arvostus vajonnut, mutta kai se on lukutaitokin häviävä luonnonvara, mikäli lehtijuttuja uskoo.

[vadelmamunkki]

Mulla on pakko joitakin kirjoja olla. Haluan että joutohetkiin on napata joku hyvä kirja ilman raahautumista kirjastoon. Kirja hakkaa kännykän ja tietokoneen mennen tullen ja joku kevyt kirja on usein mukana bussimatkan ajanvietteeksi.

Tämä on musiikkia korvilleni. Tai kun luen sen, niin onkohan se musiikkia silmilleni? No, joka tapauksessa minua ilahduttaa, että kirjoilla on yhtä merkitystä ihmisille, ja ihmiset lukevat ja jopa ostavat kirjoja.

Kirjassa on jotain erityistä hohtoa, joka on erilaista kuin vaikkapa nettikirjoitus. Netissä oleva blogi tai vlogi tai somepäivitys voi tavoittaa tuhansia ihmisiä, mutta se ei silti tunnu niin vaikuttavalta kuin oikea painettu kirja kirjakaupassa ja kirjastoissa, vaikkei kyseessä edes olisi mikään best seller.
Kirjan kirjoittamista pidetään jopa jonkinlaisena saavutuksena elämässä. Ainakin Pasilan komisario Pöysti pitää. Hänen suuret unelmansa ovat kirjoittaa kirja ja kierrellä reppu selässä maailmaa. Ne ei loppujen lopuksi ole liian mahdottomia unelmia. Jopa minä olen nyt tehnyt kumpaakin. Lucky miii.

Kirjallisuusaiheinen Pasilan jakso "Pöysti prosaistina" jaksaa riemastuttaa yhä: https://areena.yle.fi/1-940913

[mies metsänreunasta]

Töihin , tänäänkin.
Ihan tahallani ja vapaaehtoisesti. Vieläpä jotenkin tyytyväisenä siihen että tekemistä riittää, tällekin päivälle.
Ei niitä ihan joka päivälle tarvitsekaan riittää, kun menot on silloin totaalisen rahattomuuden aikana opittu pitämään aika pieninä.

Tästä tulee hieno päivä, niin uskon. Aamupäivä taitaa mennä kyllä tavaranhankintaan, puutavaraliikkeeseen ja rautakauppaan on lähdettävä. Lankkua, lautaa, aluskatetta, siinä ne tärkeimmät. Ja iltapäivällä, kun niitä aineita on vähän naulattu yhteen, peräkärryyn vanhaa purettua puutavaraa, sitä sitten kotimökillä pätkiksi ja polttopuuksi. Talvi ja pakkaset tulevat, kuitenkin, ja silloin on mukavaa laittaa klapia hellanpesään.