Olet täällä

Pirteät päivät

Me Lopettajat on keskustelupalsta niille, jotka jo seilaavat selvillä vesillä tai horisontissa siintää elämä ilman alkoholia. Kirjoittaminen vaatii rekisteröitymisen.

Valvoja: Päihdelinkin toimitus

Pirteät päivät

ViestiKirjoittaja Varjolilja » 24.10.2019 12:12:37

Hei!
Esittäydyn vihdoin täälläkin puolella. Olen kirjoitellut noin vuoden ajan vähentäjissä ja välillä vieraillut täälläkin.

Taustaa: olen nyt 50 vuotias nainen, joka ei nuoruudessaan oikeastaan juonut lainkaan. Varsinaisesti aloin kuluttamaan alkoholia reippaammin noin kymmenisen vuotta sitten. Sitä ennen alkoholi ei ole ollut mikään ongelma. Tyttäreni syntymä ja sitä seurannut masennus lisäsivät juomistani. Vuosi pari sitten havahduin siihen, että viiniä kului viikonloppuna tetra ja siihen päälle usein vielä yksi viinipullo. Yritin olla viikolla juomatta, mutta usein keskiviikkona sorruin ostamaan pullon viiniä. Huomasin, että kulutus vaan kasvaa ja elämä pyöri sen ympärillä, milloin saan juoda viiniäni.

Lääkäri mittautti maksa-arvoni tarkistaessaan lääkitystäni. Jäin kiinni. Hyvä niin, mutta vielä vuosi meni siihen, että lopulta päätin olla ensimmäisen viikonlopun ilman viiniä ja sillä tiellä nyt olen.

Ei ole taival ollut kovin helppo ja paljon olen pohdiskellut tätä alkoholiasiaa. Olen elänyt päivän kerrallaan. Jossain vaiheessa menin alkoholin suhteen ”kuukausimenetelmällä” ja olinkin täällä lopettajien tsemppiryhmässä mukana ja sain etäisyyttä juomiseen.

Olen luonteeltani hidas. En halua julistaa suureen ääneen mitään vaan mieluummin hiljalleen etenen tämänkin projektin suhteen. En koe tällä hetkellä olevani enää vähentäjä, mutta jos totta puhun niin en näe itseäni totaalisen ehdottomana lopettajanakaan. Toivon kuitenkin, että arvostatte ja ymmärrätte pointtini. Olen siinä vaiheessa, että alan pohtimaan sitä ajatusta, että lopetan juomisen loppuelämäkseni. Se tuntuu kirjoitettuna niin ”vakavalle” ja kuin iskisi arkkuunsa naulat! Vaikka asia onkin aikalailla päinvastoin. Lisää ikävuosiahan terveempi elämä luutavasti tuo! :lol:

Kaipaan kumminkin juuri tällä hetkellä samassa tilanteessa olevien tukea ja kommentteja. Kun juomattomuuden vuosiraja on ylitetty, olen huomannut alakuloa. Se varmasti johtuu siitä, että asia on arkistunut. Tietty hohto on kadonnut. Motivaatio on vähän alentunut. Tämä kaikki on varmaan aivan normaalia ja kuuluu asiaan. Haluan tästä fiiliksestä kuitenkin kirjoittaa tänne ja kysyä kuinka te muut olette kokeneet sen kun olette olleet pidemmän aikaa juomatta. Milloin teillä on ollut vaikeaa?

Tällä en tarkoita sitä, että haluaisin varsinaisesti juoda. Haluan käsitellä omia ajatuksiani ja ymmärtää miten toimin ja miksi. Näin uskon pääseväni eteenpäin.

Toivotan kaikille tsemppiä!
Pienin askelin pitkätkin taipaleet taitetaan! Ole armollinen itsellesi.
Avatar
Varjolilja
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 563
Liittynyt: 14.9.2018 11:08:59
Ollut juomatta

Re: Pirteät päivät

ViestiKirjoittaja helistin » 24.10.2019 15:08:56

Ei tää elämä raittiina aina niin hohdokasta ole. Se on vain sellaista tavallista arkea. Välillä on hyviä aikoja ja välillä huonoja aikoja, mutta senhän sä jo varmaan tiedätkin.

Masennus vain on sellainen valitettavan uusiutuva vaiva.

Mikäli alkaa kovin synkeältä tuntumaan, niin mielestäni kannattaa yrittää rikkoa niitä päivittäisiä kuvioitaan mahdollisimman paljon ja kokeilla kaikkea uutta ja innostavaa. - Parasta on välillä lähteä yksin matkalle. - Tietysti oman makunsa ja varojensa mukaan. Eihän sen kummoista tarvitse olla, mutta kunhan pääsee johonkin muualle vähäksi aikaa.

Jossain sanotaan, että toipuminen vie yhtä kauan kuin juominenkin vei. Eli opettelua se on alkuvuodet.

Hauskanpidon opettelu on tärkeää!
Avatar
helistin
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 563
Liittynyt: 23.3.2019 17:31:38
Ollut raittiina

Re: Pirteät päivät

ViestiKirjoittaja 1970 » 24.10.2019 15:34:47

Haluan tästä fiiliksestä kuitenkin kirjoittaa tänne ja kysyä kuinka te muut olette kokeneet sen
kun olette olleet pidemmän aikaa juomatta. Milloin teillä on ollut vaikeaa?


Hyvä kysymys, jota en ole ajatuksella aikoihin kelannut. Kyl vaikeinta on olla veke täältä penteleen plinkistä !
Tää koukkuuntuminen ja addiktiivislähtöinen käytös on paljon laajempi juttu kuin jokin kemiallinen johdatus.

Jos vaikeudella tarkoitetaan viinanhimoa ja juomishaluja, niin ei niitä mulla ole ollut syksyn 2013 jälkeen.
Jokin kuitenkin johti kolmesti siihen vuosittaiseen isoon retkahdukseen, enkä tiiä mitä se oli tai vaivaa sillä enää pääkatsomoa.

Tää tuikitavallinen arkielämä on mahtavaa ja aivan liian vähälle hypetykselle jäänyttä jatkuvaa juhlaa ja
bailaamista ja riemua ja iloitsemista, joten sitä tää on ollut ever since nää vuodet. Näin

:D , :arrow:
aye
Avatar
1970
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 23503
Liittynyt: 19.1.2010 15:43:12
Ollut juomatta

Re: Pirteät päivät

ViestiKirjoittaja 0132 » 24.10.2019 17:30:58

Tervetuloa Varjoilija.
Kyllä ilman alkoholiakin pärjää. :wink:
Putkis 0132, raitis.
Rinkka, teltta ja kahvipannu!
Avatar
0132
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 1480
Liittynyt: 7.1.2018 04:44:22
Ollut raittiina

Re: Pirteät päivät

ViestiKirjoittaja lomapuisto » 24.10.2019 21:57:00

Varjolilja kirjoitti
Huomasin, että kulutus vaan kasvaa ja elämä pyöri sen ympärillä, milloin saan juoda viiniäni.

Hyvä vaihe lopettaa, kun se tulee yhä vaikeammaksi, mitä voimakkaammin alkoholisoituu. Yleisesti naiset alkoholisoituvatkin nopeammin kuin miehet, joten kyllä kymmenen vuotta on riittävä pohja ryhtyä toimenpiteisiin.

Päivä kerrallaan.
lomapuisto
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 3238
Liittynyt: 12.12.2014 12:04:04

Re: Pirteät päivät

ViestiKirjoittaja Varjolilja » 25.10.2019 18:48:04

Hei!
Kiitos kommenteista.

Tämä on sellainen asia, josta tulen vielä jauhamaan täälläkin varmasti useamman kerran. Jotkut asiat vaativat työstöä, työstöä ja työstöä.
Pohdinta ja aika ovat ne ratkaisevat tekijät. Yrittäkää jaksaa minun "jauhamista".

Kyllä 10 vuotta oli ihan tarpeeksi pitkä aika tuhota itseään. Itse ajattelen, että olin juuri siinä reunalla, josta pahempi syöksykierre olisi voinut lähteä. Sekä fyysisellä että psyykkisellä puolella oli jo sen verran merkkejä, että en voinut enää valehdella itselleni ja siirtää asiaa huomiseen.

Sain juuri tänään tulokset labra-arvoista ja maksa-arvot ovat nyt sellaiset, että niitä kehtaa esitellä! 8)

Tsemppiä kaikille, eritoten heille, joille perjantait ovat hankalia!
Pienin askelin pitkätkin taipaleet taitetaan! Ole armollinen itsellesi.
Avatar
Varjolilja
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 563
Liittynyt: 14.9.2018 11:08:59
Ollut juomatta

Re: Pirteät päivät

ViestiKirjoittaja vilmasto » 26.10.2019 12:11:40

Jee meidän Varjolilja on siirtynyt tälle puolelle!! ja tämä kaikella rakkaudella ystävä hyvä <3 kyllä sinä tiedät mitä tarkoitan.
Ja noille maksakokeille mä laittasin tähän nyt semmosen pullistelevan hauiksen kuvan jos semmonen olis täällä. Ihan parasta!
Mun väsyneestä yökön päästä nyt ei irtoa kummempaa tarinointia, mutta jee vielä kerrran :lol:
Believe you can and you´re halfway there.
Avatar
vilmasto
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 1525
Liittynyt: 7.1.2017 17:41:08

Re: Pirteät päivät

ViestiKirjoittaja Varjolilja » 27.10.2019 21:25:04

Kiitos vilmasto!
Haahuilen täällä plinkissä vähän siellä sun täällä :lol: Riippuvuus on tänne kova!
Mulla on ikävä Sylviaa. Monella meistä on ja tuntuu pahalle, että hänen ketjunsa, joka oli aina ensimmäisenä ja korkeimpana listalla, alkaa pikkuhiljaa pudota alemmas. Aion käydä sitä nostamassa aina välillä, ettei hänen tarinansa katoa. Harmi, ettei siitä koskaan tainnut tulla kirjaa. Olisi ollut varmasti mielenkiintoinen opus.

Litkin teetä ja mietin viikonloppua. Minullahan tuli alkoholin tilalle suklaa, jota söin urakalla, etenkin vuoden vaihteessa joulun jälkeen se vaihde jäi päälle. Nyt olen yrittänyt karttaa etenkin sitä fazerin isoa suklaalevyä, jossa oli muistaakseni 32 sokeripalaa. Tänä viikonloppuna olen pysynyt makeankin suhteen aika kivasti maltillisissa määrissä. Hyvä minä. Olen jopa saanut painoani pudotettua hieman.

Uidessa eilen tyttären kanssa ajattelin, että on se hyvä, että kotona on viikonloppuisin toinen vanhempi joka on aivan selvänä. Vähentäjissä olen kirjoittanut siitä vaikeudesta kun mies juo viikonloppuna pe, la ja su. Ei ole helppoa katsoa vierestä. Luulen, että minä häpesin juomistani lapseni nähden lopulta niin paljon, etten kestänyt enää itseäni. Ajattelin myös sitä kuinka tytär on kohta murrosiässä ja tunteet heittelee. Silloin on hyvä, kun minä olen selvänä. Hönössä sönkkäävä vanhempi aiheuttaa varmasti ikäviä fiiliksiä muutenkin jo herkälle mielelle.

Miehelle viikonloppuna juominen ei ole ongelma. Itse ajattelen, että lapsi oppii kotoaan mallin juomiseen ja on tosi hyvä, että nyt annan myös toisenlaista esimerkkiä. Lapsuuden kotonani ei juotu oikeastaan lainkaan ja se vaikutti tosi paljon omaan käsitykseen etenkin nuorena alkoholista. En kaivannut sitä nuorena aikuisenakaan.

En halua/ haluaisi kuulostaa kaksinaismoraalistilta. Ei tässä niin pitkään olla esimerkillisesti oltu ja monta vuotta olen huonoa mallia antanut.

Varsinaisesti ei mitään painavaa asiaa. Kunhan kirjoittelen.
Kivaa viikonalkua kaikille.
Pienin askelin pitkätkin taipaleet taitetaan! Ole armollinen itsellesi.
Avatar
Varjolilja
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 563
Liittynyt: 14.9.2018 11:08:59
Ollut juomatta

Re: Pirteät päivät

ViestiKirjoittaja Varjolilja » 27.10.2019 21:31:26

Ehkä kuitenkin haluan heittää yhden kysymyksen.

Miksi te, jotka olitte pitkään juomatta aloitte juomaan/ sorruitte? Oletteko huomanneet siinä jotain toistuvaa kaavaa? Oliko se hetken mielijohde vai tietoisempi päätös? Mikä laukaisi halun juoda?
Yritän hahmottaa omaa juomistani ja ennakoida kaikenlaisia tilanteita.
Pienin askelin pitkätkin taipaleet taitetaan! Ole armollinen itsellesi.
Avatar
Varjolilja
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 563
Liittynyt: 14.9.2018 11:08:59
Ollut juomatta

Re: Pirteät päivät

ViestiKirjoittaja Korkitkiinni » 27.10.2019 21:47:13

Varjolilja kirjoitti:Hönössä sönkkäävä vanhempi aiheuttaa varmasti ikäviä fiiliksiä muutenkin jo herkälle mielelle.


Aiheuttaa todella ikäviä fiiliksiä. Lisäksi ne fiilikset saattavat seurata mukana... Itsellä lapsuudenaikainen vanhempien alkoholinkäyttö ja siihen liittyvät tapahtumat aika säännöllisesti mielessä, vaikka olen melkein neljäkymmentä. Eikä mun vanhemmat mitään rapajuoppoja olleet todellakaan, ja muuten hoisivat sitä vanhemmuuttaan suurelta osin ihan hyvin.

En viittaa nyt sinuun Varjolilja, vaan yleisellä tasolla haluan vain todeta, että kokemukseni mukaan monet runsaasti alkoholia käyttävät vanhemmat ajattelevat ettei asia vaikuta lapsiin juurikaan, vaikka asia on täysin päinvastoin.

Olet tehnyt todella hyvän päätöksen, kun olet lopettanut juomisen.
Korkitkiinni
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 25
Liittynyt: 23.10.2019 18:59:04
Ollut juomatta

Re: Pirteät päivät

ViestiKirjoittaja vilmasto » 28.10.2019 08:54:58

Haahuilen täällä plinkissä vähän siellä sun täällä :lol: Riippuvuus on tänne kova!
Mulla on ikävä Sylviaa. Monella meistä on ja tuntuu pahalle, että hänen ketjunsa, joka oli aina ensimmäisenä ja korkeimpana listalla, alkaa pikkuhiljaa pudota alemmas. Aion käydä sitä nostamassa aina välillä, ettei hänen tarinansa katoa. Harmi, ettei siitä koskaan tainnut tulla kirjaa. Olisi ollut varmasti mielenkiintoinen opus.

Samassa veneessä ollaan plinkki-riippuvuuden kanssa :lol: mutta onpa niitä huonompiakin riippuvuuksia :lol:
Ja samassa jamassa Sylviankin suhteen :cry: niin kuin moni muukin. Varsinkin viime viikkoina olen niin monta kertaa käynyt katsomassa jos hän olisi jotain tänne kirjoittanut. Niin kuin moni muu. Mutta vaikkei sitä kirjaa tullutkaan niin Sylvialla on se spesiaalipaikka aina olemassa niin monella <3
Believe you can and you´re halfway there.
Avatar
vilmasto
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 1525
Liittynyt: 7.1.2017 17:41:08

Re: Pirteät päivät

ViestiKirjoittaja Varjolilja » 19.11.2019 14:47:50

Päässä soi Miljoonasateen marraskuu.
Puolustaudun pimeyttä vastaan puikoin. Juomattomuusmittari raksuttaa rauhoittavasti vieressä.
Kaikki siis mukavasti. Ajatukset kohti raikasta Joulua.
Tsempit ja terkut kaikille.
Pienin askelin pitkätkin taipaleet taitetaan! Ole armollinen itsellesi.
Avatar
Varjolilja
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 563
Liittynyt: 14.9.2018 11:08:59
Ollut juomatta


Paluu Me Lopettajat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: JuuliaS, Mirella ja 3 vierailijaa