Olet täällä

Aamuajatuksia

Me Lopettajat on keskustelupalsta niille, jotka jo seilaavat selvillä vesillä tai horisontissa siintää elämä ilman alkoholia. Kirjoittaminen vaatii rekisteröitymisen.

Valvoja: Päihdelinkin toimitus

Re: Aamuajatuksia

ViestiKirjoittaja apent66 » 8.11.2020 11:51:39

Terve t-petsku!

Enpä voi sanoa sulle muuta kuin että älähän nyt, hyvä mies. Helppohan niin on sanoa, mutta muutakaan en tähän hätään keksi kuin tuommoisen patenttiratkaisun. Siitä voit kuitenkin olla täysin varma, että ajatuksissani olen sinulle täytenä tukena raitistumisesi tiellä. Suljepa silmäsi ja rauhoitu, niin tunnet kyllä telepaattisesti mitä täältä virtaa.
Korkki kiinni
apent66
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 143
Liittynyt: 16.5.2017 17:47:27
Ollut raittiina

Re: Aamuajatuksia

ViestiKirjoittaja apent66 » 9.11.2020 11:52:45

Höh!

Kaikkea sitä tulee mieleen. Tuolla mainio Mies Metsänreunasta mainiossa ja rauhallisesti pohdiskelevassa ketjussaan jossain kohtaa muisteli nuoruudessaan varastaneensa jurtteja eli sokerijuurikkaita kaverinsa kanssa ja valmistaneensa niistä alkoholia.
Minä jouduin peräti poliisin kanssa tekemisiin alkoholiasioissa melkein heti täydettyäni 15 vuotta eli tultuani rikoslain alaiseksi. Perheemme asui kolmerappuisessa kolmekerroksisessa uudessa kerrostalossa sisämaan kaupungissa. Vuotta vanhemman, samassa talossa asuvan kaverini kanssa huomasimme, että talon kylmäkellarissa (ei siellä kylmälaitteita ollut) oli yhden komeron verkko-oven takana silmän korkeudella hyllyllä kuusi pulloa Koff Vienti -nimistä olutta ihan paljaaltaan vailla suojakääreitä ja sini-kultaiset etiketit esillä kiihottavan kimmeltävinä.
Voin tässä ihan hyvin paljastaa, että saunakaljojen omistaja oli Pelkonen-niminen kaupparatsu, jolla oli Triumph Herald. Mies asui vielä samassa rapussa kuin minun perhe, samassa kerroksessakin. No, jokainen arvaa, mitä siitä seurasi. Halpa Made in Hongkong -riippulukko lähti klemmarilla auki, ja pojat olivat pian tuhannen päissään lähijärven pintavedenottamon pusikoissa. Se oli ensikännini. Keskiolut tuli kauppoihin vasta kolmen vuoden kuluttua. Tämä Koffi oli silloista kolmen tolpan eli kolmannen veroluokan olutta.
Tietysti rehvastelimme tempustamme saman talon Jaskalle, jolla ainoana talon pojista oli oma mopo. Pahaksi onneksi myös talon pyöräkellarissa oli sattunut samoihin aikoihin kaikenlaista hämärää, ja Jaskan isä otti poikansa luokalle epäillen häntä kaikesta. Jaska oli lopulta puhdas kuin pulmunen, mutta silitysraudan sähköjohto sai hänet vasikoimaan meidät.
Kesäloma oli alkanut. Yhtenä lauantai-aamuna meidän asunnon ovikello soi. Talon edessä seisoi maija, johon minut talutettiin. Rikostoverini istui jo valmiiksi siellä Transitin akvaariossa kaltereiden takana. Minusta näytti, että koko talo oli kallellaan kadulle päin, kun kaikki asukkaat kurkkivat ikkunoistaan.
Oikeudenkäynti oli syksyllä. Koulusta piti saada vapaata ja syy selittää. Meillä pelättiin, että minut erotetaan ja palautetaan oppikoulusta kansakouluun. Se oli näissä tapauksissa silloin hyvin tavallista. Kävin hattu kourassa jopa rehtorin kotona, ja yksinhuoltajaäitini teki omaa myyräntyötään taustalla. Lopulta selvisin koulussa sillä, että käytös alennettiin joulutodistuksessa kympistä kahdeksaan. Silloin kymppi oli yleensä kaikilla. Tupakasta kärähtäminen pudotti arvosanan pääsääntöisesti myös kasiin.
Kun menin raastupaan määrättynä päivänä kaverini kanssa aamulla kello yhdeksän, ainoa vapaa istuinsija odotussalissa löytyi erään vanginpukuisen vierestä. Hänellä oli vartija saattajanaan. Katsoin, että siinä on tulevaisuuteni. Vanginpuku oli silloin tumma rekliini, vahvaa kangasta vaaleammin, ohuin raidoin.
Syyttäjä oli tiukkuudestaan tunnettu kaupunginviskaali, joka vaati mm. paikallisen elokuvateatterin mainoskuvat poistettavaksi katuyleisön silmistä, kun siellä esitettiin tanskalaista Pukki Paratiisissa -elokuvaa. Tunsin imeytyväni käräjäsalin tammiseen sauvaparettiin, kun ilmoille kajahti: "Törkeä varkaus!" (Se on siisi murron virallinen nimi.)
Kaverini ja minun vanhemmat olivat raapineet jostakin rahaa sen verran, että meillä oli oikein puolustusasianajaja. Hän sai taidokkain sanankääntein kaljapullojen omistajan melkeinpä näyttämään syylliseltä. Myös yhteiskunnallinen ilmapiiri sai osansa: velloivathan keskioluen vapauttamisaikeiden tuulet silloin valtoimenaan tiedotusvälineissä. Me, rikoksentekijät, olimme mukamas pelkkiä uhreja.
Kuitenkin hämmästys oli suuri, kun armo kävi lopulta oikeudesta, ja tuona aikana, jolloin linnat olivat täynnä nakkivarkaita. Tuomiolauselma kuului suunnilleen: "Ensikertalaisena jätetään teon vähäpätöisyyden vuoksi rangaistukseen tuomitsematta." Korvauksia tuli kyllä maksettavaksi.
Proseduuriin kuului, että meillä kävi muutaman kerran sosiaalivirkailija juttelemassa ja perehtymässä kotioloihin.
Kyllähän tuo tapaus kesäni pilasi ja elämääni leimasi. Koulunumerot laskivat ja pääsin juuri ja juuri lukioon. Lukukausimaksut tuli maksetuksi kesätöillä ja yhtenä lukiokesänä menin sitten Ruotsiin töihin ja myöhemmin vähän pitemmäksikin aikaa.
Monelle on sattunut nuoruudessan paljon, paljon hurjempaakin ja jaloilleen ovat silti päässeet, kansanedustajat ja pormestarit. Viina villitsee, ja hyvä, että siitä on päässyt irti. Että tämmöinen tarina.
Korkki kiinni
apent66
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 143
Liittynyt: 16.5.2017 17:47:27
Ollut raittiina

Re: Aamuajatuksia

ViestiKirjoittaja Marjaterttuleppäkerttu » 10.11.2020 05:08:13

😂 Tässä keskusteluja silmäilen, apua hakien. Osui silmiini tuo Triumppi Herald. Meilläkin on sellainen. Vm - 65 Mieheni silmäterä. Saisinpa minäkin joskus samanlaista huomiota😅
Marjaterttuleppäkerttu
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 112
Liittynyt: 18.8.2020 18:03:21

Aamujen aamu

ViestiKirjoittaja 1970 » 10.11.2020 07:14:56

^^ Aika kammottava rangaistussiirtola on Suomi ollut vanhaan aikaan. Nykyään saa vapaammin rötöstellä ja käyttää huimausaineita, eikä koulussakaan ole opettajilla mitään auktoriteettia. Myöskin voipi suojautua vuokralaisen oikeuksien vallihaudan taakse ja helposti asustella vaikka puoli vuotta ilmaiseksi jonkun asunnolla, kuten mutsini yhdelle sijoituskohteista on parhaillaan käymässä.


apent66 » 01 Marras 2020, 08:49

... Ja elämäni nainen. Mikä mukavampaa! Raittius on aika lailla rautaa.
Toivon kaikille teille mitä parhaimpia raittiuden päiviä. Selvähän se, että välillä sataa


Se, että välillä sataa on virkistävää, kunhan ei muunnu kevääksi -86 ja tsernobiilin kuplivaksi happokeliksi.
Oon havainnut, että mielialani on näinä viunattomina vuosina kohonnut, kuin itsestään. Kuten Ismo Alanko
totesi eilen katsomassamme dokkarissa, niin: "olo on välillä ihan euforinen, ilman että on tehnyt yhtään mitään".
Vapaasti lainaten. Siispä sellanen kehno päiväkään ei ole enää niin kehno tai se fiilis ei jää junnaamaan päälle,
kuten on voinut olla, kun veressä on mielenalennusmyrkky ja masennuslääke nimeltä solumyrky ja aivoliuotin.
Aivan huomattava ero entiseen ja kauan käyttämäni bentsot, nuo onnellisuuspillerit, toimivat myös eristeenä ja tunnepehmentiminä.

Tahdon keskittää huomion hetkeksi, ellei se jo pääosaltaan ole suurimman osan aikaa elämän naiseen. Mikä vois olla parempaa, etenkin kun on itse ollut ammoin enimmäkseen yksikseen tai parissa on-off-harjoitussuhdanteessa. Pidin ihan haliwuud-huttuna sellaista todennäköisyyttä, että jostain bongaisin ja vierelleni saisin aidon, hyvän ja vapaan naisen. Valitettavan moni hyvä nainen on varattu, sillä ne penteleen muutkin peijoonat ovat tahollaan huomanneet niiden olevan kiinnostavia ja kaiken rankan vaivan arvoisia olentoja !

No, sitten joku keijo mokas ja mulle tuli tsäänssi ja mähän isken kuin skorppari ja härkä, joita edustan hengellisesti ja horokoopiltani.

Muutaman kerran olen kuullut tarinan ja yhden tapauksen tunnenkin, jossa mies oli yksin n. 45-vuotiaaksi ja sitten onkin jo seuraavassa hetkessä naimisissa. Erään kestosinkun kaappasi latinonainen Perusta, eikä ollenkaan hupsumpi beibe ollut sekään, työkaverini aikanaan. Kuuden viikon pikakurssilla avioliittoon, joka jatkuu ja ovat jo aivan toisella puolella maailmaa tätä nykyä, joten se oli => rakkautta.

Näitä siis tapahtuu ja itselleni myös, eikä se naimisiinmeno ole tänä päivänä ole kuin romantiikkanarkkien hassu päiväunetus.
Taloudellinen itsemurha itselleni tänä päivänä, joten se tulee siirtymään tapahtuvaksi myöhemmin tällä vuosituhannella.

Nykyään asutaan usein, kuten mekin kahta kämppää, eikä olla "kuin" korkeintaan kihloissa, mikä riittääkin oikein hyvin.
No, paremmin kuin hyvin.

Näinä viime vuosina (2) meitsin elämä on ollut korkeatasoista hjyymettä. Olen ansainnut onneni. Olen hyvä mies, joka on kuin hieman
rikkinäinen äänilevy tai kaksipyöräinen kolmipyörä ilman aistillista, viehättävää ja fiksua muusaani. Näin on tarkoitettu ja ylipäätään tämäiseen tulokseen johdatteleva tapahtumaketju on mahdollinen, jos monet muuttuvat tekijät osumat kohdalleen eli harvoin.

Joo, rakkkaus ja raittius ! ja sitten vielä sellanen duunimesta, jossa viihtyy ja harrasteet pitää kans kondiksessa. Vuoden pimein jakso taittuu tästä ja osansa tekee myös ilmastonmuutos, jonka vaikutuksesta valoa ja lämpöä, mutta onhan siellä takana suuri mullistus.

Skriivaile Apentti ihmeessä lisää,

tänne sinänsä varsin tylsään nykyplinkkiin tarvii tarinankertojia, joilla on jotain sanottavaa,

ja nyvvaan tätä päivää kaikille ja ilman haitallisia lisäaineita :arrow:
Bentsoitta 22.2.17 alkaen ja selkeenä sulhasena since 8.1.19 !
Avatar
1970
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 24270
Liittynyt: 19.1.2010 15:43:12
Ollut juomatta

Re: Aamuajatuksia

ViestiKirjoittaja apent66 » 10.11.2020 12:07:36

Tervepä teille Marjaterttuleppäkerttu ja 1970 ja kiitos vierailusta tässä ketjussani!

Kumman tarkasti sitä asioita muistaa, kuten minäkin esimerkiksi sen käräjäsalin tammisen sauvaparketin. (En kyllä tarkalleen ottaen tiennyt sen ikäisenä termiä `sauvaparketti`, mutta sellaisia viivoittimen muotoisia ne puunpalat olivat eivätkä laattoja; muut lattiat olivat silloisessa elinpiirissäni lähinnä linoleumia.)
Mutta siinä lattiassahan se syytetyn katse yleensä liikuskelee ja nurkkia kiertelee. Jotenkin puhdistavaa oli kirjoittaa tuo juttu auki näin vanhoilla päivillä. Ikään kuin rippi. Vaikka oli vähän muistelus tyyliin "Minä ja Fallemannin Arvo", niin silti omana aikanaan se oli minulle tosi iso juttu.
Mitä tulee yleisellä tasolla (tämä termi on typerää poliisikieltä, mutta olkoon) näihin henkilökohtaisiin tilityksiin ja paljasteluihin olen kyllä hölösuuna ja avomieleisenä ihmisenä oppinut elämässäni paljonkin pitämään turpani tukossa. En tarkoita sitä, että sanomisiani käytettäisiin minua vastaan (sitäkin on toki joskus sattunut ja luottamuksen pettämistä), vaan sitä, että liiallista avoimuutta saatetaan pitää myös ylemmyydentunnon osoituksena ja kehuskeluna. Nimen omaan myös ikävien asioiden esiin tuomista. James Boswellin 1700-luvulla kirjoittamassa Tohtori Johnsonin elämäkerrassa (taas menen näihin kirjallisuusviittauksiin) päähenkilön lohkaisut sen ajan keskustelupiireissä ovat ajatonta oppia.
Johnson sanoo muun muassa, että itseään arvosteleva, paheitaan ruotiva ja moitittavia tekemisiään paljasteleva ihminen ilmentää ensisijaisesti sitä, että hänellä on varaa siihen ja hänellä on ollut varaa sellaisiakin tekoja tehdä. (Tämä on referointia, ei sanatarkka käännös.)
"Voi voi, minä se olen tällainen, että myöhästyn aina" on siitä lievimmästä päästä.
"Ainakin kolme kertaa olen kännissä ajanut", kuulostaa jo vähän erilaiselta.
Nämä pätevät ns. normaalissa elämässä. Se mitä Plinkissä kirjoitetaan viinatoilailuista on silti ihan ymmärrettävää, mutta harva kai paljastelee täällä vakavia rikoksia, joista ei ole jäänyt kiinni. Kansallisurheilu rattijuopumus lienee poikkeus, mutta siinäkin kirjoittaja syynännee tarkasti, onko juttu jo ns. vanhentunut.
Ja viinamatoa itsestään saa täällä varmaan kaikkien mielestä häätää vapaasti ja kertoa yksityiskohtia niin paljon kuin sielu sietää.
Yksi Tri Johnsonin lohkaisuista ei liity tähän aihepiiriin:
"Isänmaallisuus on lurjuksen viimeinen pakopaikka."
Vielä siihen rikoskaveriini, jonka kanssa ne kaljapullot varastettiin. Hänestä tuli menestyvä yrittäjä. Emme olleet yhteydessä kymmeniin vuosiin. Sitten hän yllättäen soitti, mistä lie kaivanut numeron. Sovimme tapaamisen, ja hän haki hienolla SUVilla kotiovelta. Ajelimme maaseudulle kahville, ja juttua riitti. Hän kertoi eronneensa ja vihjaisi, että voisimme mennä hänen mökilleen, saunoa ja ottaa vähän häppää. Sanoin, että mielihyvin - lisäsin kyllä, etten ota enää. Kesä läheni ja soitin hänelle. Hän oli vähän kiireinen ja sanoi soittelevansa tuonnempana. Puolitoista vuotta on kulunut eikä soittoa ole kuulunut.
Korkki kiinni
apent66
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 143
Liittynyt: 16.5.2017 17:47:27
Ollut raittiina

Re: Aamuajatuksia

ViestiKirjoittaja apent66 » 11.11.2020 11:49:22

Muistelemiseksi menee!
Kouluaikana olin humalassa pääsääntöisesti vain lauantaisin 15-vuotiaasta eteenpäin, joka lauantai. Jos oli arkipyhä, niin silloin viikollakin. Silloin kouluviikot olivat kuusipäiväisiä, samoin kesätyöviikot, mutta työelämä siirtyi viisipäiväisiin vähän aikaisemmin kuin koulu. Niin muistelen. Lukioaikaisessa kesätyössä Ruotsissa oli myös viisipäiväinen. Siellä oli rahaa ja aikaa ryypätä.
Lukiossa järjestin luokassamme viikoittaisia viina-arpajaisia. Yksi monta kertaa luokalle jäänyt Matti haki aina palkinnon Alkosta. Aina Kossupullon. Niitä ei ollut silloin kuin puolikkaita. Saimme taivuteltua nuoren historianopettajattaremme nostamaan voittolipukkeen eräänlaisesta Halloween-hatusta (termiä ei Suomessa vielä tunnettu), jota säilytimme luokan siivouskomerossa. Emme kertoneet opettajalle, mistä siinä kisattiin, mutta kaipa hän arvasi, kun joka kerran vähän punastui. Suostui kuitenkin aina.
Olin itse piirtänyt pulpetilta pulpetille kiertävän houkutusjulisteenkin osallistujalistan oheen. Siinä oli kuva kahdesta mieshahmosta ja teksti: Parempi olla iloinen juoppo kuin raitis raunio. Jostakin pakinoitsija Aapelin tai muun kertomuksesta iskulauseen olin omaksunut.
Yli puolet luokasta osallistui aina. Yksi tyttö kertoi vievänsä voiton isälleen. Arvelenkin, että kotoa annettiin oikein rahaa nimenomaisesti tätä tarkoitusta varten.
Kun silloiset seitsemäsluokkalaiset (siis lukiomme toisen luokan oppilaat) sitten Potkijaisiksi sanotussa tilaisuudessa lauloivat meille abeille, minun lauluni säveleksi oli valittu "Mannakorven mailla", ja sanat olivat promilleja tihkuvat. Laulun kohteen piti tulla siihen eteen patsastelemaan. Virnistelin vain ja myhäilin tyytyväisenä. En vielä silloin tiennyt, mikä minusta tulee.
Korkki kiinni
apent66
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 143
Liittynyt: 16.5.2017 17:47:27
Ollut raittiina

Re: Aamuajatuksia

ViestiKirjoittaja apent66 » 13.11.2020 10:08:18

Hyvää huomenta, Viinamäestä Raittiusvuorelle kiivenneet/kiipeävät ihmiset.

Kyllä Raittiusvuoren saavuttaminen on kuin Veikka Gustafssonilla kasitonnisen huiputtaminen ilman happilaitteita, sen korkeimman tai sitten niiden vaarallisimpien: K2:n ja Annapurnan.
Urakka tuntuu joskus mahdottomalta, ja siinä tulee mieleen tämä antiikin taruhahmo Sisyfos, joka oli tuomittu ikuisesti kierittämään kiveä vuoren laelle. Kun hän sai kiven kovin ponnistuksin sinne ylös, aina se vieri takaisin alas laaksoon. Ei kuin uudestaan aloittamaan. Ennen olin se Sisyfos, sitten päätin olla Veikka. Eihän Veikka sinne huipuille jäänyt olemaan, mutta sopii esikuvaksi paremmin.
Huoltomiehen lehtipuhallin tuossa pihassa huutaa. Pitää sulkea parvekkeen ovi, josta päästin raitista aamuilmaa sisälle. Aika pitkään sitä kestin kuunnella. Ennen olisivat hermot palaneet nopeammin. Noissa pienlaitteissa polttomoottorit ovat yleensä vanhanaikaiseksi mainittuja sivuventtiilikoneita. Ne ovat varmatoimisia ja kevytrakenteisia. Mutta sama se, yksi helvetin keksintö, sanon minä joka syksy.
Parissa aikaisemmassa kirjoituksessa palasin nuoruuteeni, joten armeijamuistot ovat luonteva jatko. Varusmiespalvelus nimittäin vahvisti sen kivijalan, jonka päälle 50 vuotta kestäneen juoppouteni lopullisesti rakensin. Lomaa sai sillon heikommin kuin nykyisin, mutta kyllä sitä sai, ja varsinkin loppuaikoina, iltalomaa ja vielä ns. varuskuntavapaita. En ollut missään rannikkotykistön linnakesaarella. Loppuaikoina oli mahdollisuus olla melkein joka ilta humalassa, ainakin vähän. Armeijan ilmapiiri oli tuohon aikaan hyvin alkoholistinen. Ainakin sellaiselle, joka sen sellaisena halusi nähdä. Ihanne oli aika monella, että sotilas on viinan- ja luodinkestävä. Se oli miehen mitta. Ja totta kai, kun kapiaisissa oli sellaisia alan miehiä, sodan käyneitäkin, silmiin pistävän paljon. Onneksi ajat ja ihanteet ovat nykyisin - toivottavasti - ihan toiset.
Simputusta riitti. Kävimme esimerkiksi aliupseerikoulun aikana täyttämässä olkipatjat keskellä yötä 20 asteen pakkasessa, suksin, asein ja täyspakkauksin, 5 km:n päässä olevassa ladossa. Lisävarustus oli neula ja lankaa, joilla kohmeisin käsin ompelimme puoliksi lunta täynnä olevat patjat siellä ladolla kiinni. Komea kokko tuli niistä vanhoista oljista. Sen kokon valossa piti ommella. Monelta neula putosi. Patjat kulkivat selässä, mennen tullen. Muistan ikuisesti tuon kulkueen varjotkin kuutamossa.
Kun homma oli näin miehekästä, pitihän siinä sitten ryypätäkin kuin Seitsemän Veljeksen Taula-Matti. Sotaharjoituksissakin minulla oli kenttäpullossa tummaa Negrita-rommia. Ei ainakaan juoma jäätynyt. Janooni söin lunta. Kuljimme siviilimaanviljelijöiltä vuokratuilla lavatraktoreilla, koska armeijalla oli niukasti määrärahoja ja kalustoa noihin isompiin liikkeisiin. Zetorin kylkeen oli kiinnitetty samanlainen sinivalkoinen kokardi kuin armeijan karvahatussa, mutta sata kertaa suurempana.
Reserviupseerikouluunkin komennettiin, koska olin ylioppilas enkä p-arvokokeen perusteella mikään pölkkypää. Olin myös nuoruuteni viinanjuonnin lomassa urheillutkin kohtalaisesti. Olin ns. 1/4-hippi, mutta hyvin maanpuolustushenkinen. Suvussa oli alan saavutuksia, ja vanhin veljeni lähti peräti sotimaan ulkomaille. Kysymys ei ollut rauhan turvaamisesta.
Sama vapaa-ajan meininki jatkui Haminassa, tosin metsässä vietetyt viikot hieman rajoittivat harrastusta. Kenttäpulloni niillä keikoilla sisälsi ainoastaan vettä. Mutta herroilla upseerioppilailla oli vapauksia. Esimerkiksi tuvissa sai tupakoida. Pöydällä oli peltinen tuhkakuppi, jossa luki "Ota Tähti - Jano lähti". Tähti oli sen aikaista Pyynikin olutta.
Minulla oli yläpeti, allani tuleva olympiaurheilija. Käytin loikoillessani tuhkakuppina onttoa sängynjalkaa, josta sai kätevästi sen päässä olevan muovitulpan irti. Naapuriyläpetin kaveri valitteli, että hänen sänkynsä oli edellisten kurssien toimesta jo tupakoitu täyteen. Hän karisteli sängyssä pakkinsa kanteen.
Savua oli tuvassa niin, ettei vastapäistä seinää näkynyt. Joskus vedimme iltalomilta myöhästyneitä ikkunoista.
Olin pyrkinyt jo ennen armeijaa yliopistoon ja päässyt. Opiskelijaelämä ja sen viekoitukset jo odottivat janoista nuorukaista...
Hyvälle pohjalle on hyvä rakentaa. Tupakointi ja juominen olivat siinä mallissa. Mutta nyt lopetan nämä muistelukset tähän. Menee muuten liian intiimiksi, ja mukaan tulee ihmisiä, jotka todella voivat pahoittaa mielensä. Välejä on myöhemmin rakennettu kuntoon ja siinä osittain myös onnistuttu.
Raittius on jännä sana - sana, josta ei murene mitään. Paljon helpompi sana kuin esimerkiksi rakkaus, oikeus tai kohtuus.
Ikuisesti kolisevat sanat tyhjyyteen.
Korkki kiinni
apent66
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 143
Liittynyt: 16.5.2017 17:47:27
Ollut raittiina

Re: Aamuajatuksia

ViestiKirjoittaja 1970 » 13.11.2020 19:49:33

Hyvää settiä, luin bussissa matkalla töistä manselan keskustaan.

On kiva muistella, kun on hallussa materiaalia ja muistaa kutakuinkin tapahtuneet.

Pressu-upseerit on Plinkissä vähis. Naisiakin ressuina tiettävästi nolla ja tilanne korjaantuisi, kun otettaisiin mobilisointimallia Syyrian länsinaapurista.

Tiettävästi veljesi oli legioonassa. Vähintään viiden vuoden pesti ja tasokas ranskan kielen opetus. Rajattu osa porukasta pääsee lopulta taistelujoukkoihin, joissa toimivalta vain Afrikan alueella.

Armeijaura noin muutoin on ihan koiran håmmaa, etenkin aliupseeristolle !

Terv. 1 ssgt
Bentsoitta 22.2.17 alkaen ja selkeenä sulhasena since 8.1.19 !
Avatar
1970
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 24270
Liittynyt: 19.1.2010 15:43:12
Ollut juomatta

Re: Aamuajatuksia

ViestiKirjoittaja apent66 » 13.11.2020 23:25:21

Vilkasin tohon. Kiitti 1970 kommentista, kunnon kamu

Broidi teki kaksi viiden vuoden sopimusta. Oli Afrikassa mm. Tshadissa ja Afrikan sarvessa Djiboutissa. Alkuaikoina Tahitilla ydinkokeissa. Pärjäsi palattuaan ihan hyvin ja oli siviilihommissa Suomessa ja ulkomaillakin. Kuoli parikymmentä vuotta sitten syöpään.
Jotenkin erikoinen veriveli hänestä tuli minulle, kun hän kertoi palattuaan kerran saunassa, että olin kymmenvuotiaana tappaa hänet. Mukana saunassa oli myös keskimmäinen veli, joka todisti asian.
Broidi oli 15-vuotiaana suorittanut metsästyskortin ja roikotteli yksipiippuista belgialaista haulikkoa poronsarvissa paljaltaan seinällä. Minä nulikka sieppasin leikilläni aseen, tähtäsin vanhinta veljeäni ja laukaisin. Ase oli vireessä ja Vihtavuoren mustaruutipatruuna piipussa,, mitä en tiennyt. Nalli, ilmeisesti vanhuuttaan, ei toiminut. Veli oli saanut jostain ison laatikon niitä vanhoja patruunoita. Kuulivat iskurin äänestä. Haulikko riuhtaistiin käsistäni, ja molemmat veljeni menivät kalpeina toiseen huoneeseen. Olivat pitkään kummallisia ja suorastaan työnsivät minut ulos pihalle pois silmistä. Kahta työtä tekevä äiti ei ollut kotona, ja perheessä ei ollut isää.
Asia unohtui minulta pian, ja ehkäpä ajattelin veljieni oudon käytöksen johtuvan siitä, että sodan käynyt isämme oli aina kieltänyt osoittelemasta ketään leikkipyssylläkään.
Vasta aikuisena saunassa sitten kuulin, mistä oli ollut kysymys. Kyllä tuo vetää hiljaiseksi tänäkin päivänä, vaikka vanhin veljeni on jo kuollut. Olen myös miettinyt, pitikö asiasta ollenkaan kertoa. Humalassahan siinä saunassa olimme kaikki. Ikinä me veljet emme valehdelleet tosillemme. Kaksi meitä on jäljellä, ja peli jatkuu rehellisenä.
Näyttää siltä, etten pääse ikinä ihan kokonaan asian yli.
Mutta keinot ja vakaumus minulla on asia ymmärtää ja hyväksyä, ja se antaa minulle rauhan.
Korkki kiinni
apent66
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 143
Liittynyt: 16.5.2017 17:47:27
Ollut raittiina

Re: Aamuajatuksia

ViestiKirjoittaja 1970 » 14.11.2020 07:32:27

^ Kova tarina. Kaikki ois mennyt eri tavalla, joten veljiesi kalpeus oli perusteltua.

Elämän logiikka jää toisinaan vaille vastauksia ja on järjestä vapaata.
Sattumaa ja tuurinkauppaa. Ehkä osittain siksi ihmispoloinen tukeutuu uskomusismeihin. Valtion pitäisi niistä instituuteista olla erillään, mutta ne onkin tyystin eri aiheen asioita...

Varmasti kokemuksellisesti jotain ihan muuta vanhimman broidisi kaksi pestiä siellä jossain. Edesmenneen Kyösti Pietiläisen pari kirjaa luin aihepiiristä aikanaan. Itse myöhästyin talvisodasta, IDF:n armeijakoulutuksesta ja lopuksi vielä muukalaislegioonasta.

Olen nykyään rakkauden armeijan ansiokas tiedustelija ja palvelen eliittisissä etujoukoissa yhtä ainoaa lemmekästä sydämen valitsemaa naista.

Nainen tekee miehen, työ on kans hyvä opettaja. Kuulemma lapset, joillekin.
Bentsoitta 22.2.17 alkaen ja selkeenä sulhasena since 8.1.19 !
Avatar
1970
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 24270
Liittynyt: 19.1.2010 15:43:12
Ollut juomatta

Re: Aamuajatuksia

ViestiKirjoittaja apent66 » 14.11.2020 12:04:43

Näin on!

Kun on huono itse keksimään mitään, niin luotan ja tukeudun Caj Westerbergin runoon joka kuuluu näin:
Elämä on lahja. En jaksa selittää.
Broidi kävi muuten ammuskelemassa radalla ne loput sen erän patruunat, ja paria lukuun ottamatta kaikki kuulemma olivat pelanneet. Melkoinen venäläinen ruletti. Kantoi tietysti itsekin silloin tällöin epämääräistä syyllisyyttä asiasta lopun ikäänsä. Eihän se nyt kummallekaan tietenkään päivittäin vaivaava fix idee ollut.
Itselläni kännissä tunteeni taas kääntyivät joskus niin, että tunsin itse epämääräistä syyllisyyttä niiitä kohtaan, jotka todella ovat vahingonlaukauksella ampuneet toisen. Ihmismieli on erittäin kummallinen ja tutkimaton.
Tuo, mitä puhut rakkaudesta, pitää todella radalla.
Sotahan on väkivaltaa ja tarvittaessa käsikähmää, enkä ole ollenkaan varma, olisiko minusta sittenkään ollut siihen. Ehkäpä pakotettuna ja itsesuojeluperustein. Vähän paraatisotilaaksi itseni lopulta tunnen. Mutta kukaan ei tiedä tässä asiassa todellista luonnettaan, ennen kuin joutuu tositoimiin. Siksi niin moni nuori hakeutuu legioonan kaltaisiin paikkoihin. Itseään etsimään. Monelle aluksi pelottavasta asiasta tulee automaatio, toiselle ei. Termiittikeossakin on sotilaat erikseen.
Minusta on esimerkiksi erittäin vaikea lyödä toista ihmistä. Olen luonteeltani ns. junttapainimiehiä. Yksi rupesi kerran kapakan hämärässä nurkassa pätkimään minua tuosta vain päähän sanaharkan jälkeen. Kukaan ei nähnyt. Pyysin hänet ulos ja kaadoin helposti alleni. En pystynyt lyömään. Portsarit hälyttivät poliisit, ja lopulta sitten vain minä jouduin putkaan. Vakuuttelin, että asia oli leikillistä nahistelua. Ehkä asiaan vaikutti sekin, että tämä aloittaja oli kanta-asiakas. Sain lisäksi porttikiellon, mutta sillä nyt ei ollut vaikutusta, koska juttu tapahtui vieraassa lähiössä.
Kapakoista kannattaa pysyä kaukana.
Korkki kiinni
apent66
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 143
Liittynyt: 16.5.2017 17:47:27
Ollut raittiina

Re: Aamuajatuksia

ViestiKirjoittaja 1970 » 14.11.2020 16:39:07

^ Entistä rankempi on tuo jälkifiilis, kun patit skulas kaikki, paitsi se yksi...

Armeijasta vielä sen verran, että tämä suomalaismallinen kansanarmeija on mielestäni tälle maalle sopiva systeemi.
En miellä itseäni minäkään miksikään sotilashenkilöksi, vaikka melko särmä jäbä olenkin ja pidän loogisesta arkijärjestyksestä.
Sodan tiedän olevan pahin mahdollinen skenaario, jossa eivät päde säännöt tai kansainväliset sopimukset ja tuho on suurta,
eikä se pahin ole ohi niille mukanaolleille alkuunkaan, vaikka tapahtumista kuluisi kymmeniä vuosia. En kuitenkaan usko,
että armeijat lakkauttamalla loppuisi maailman kriisipesäkkeiden olemassaolo, kuin tuosta vain ja yhteisellä tyyneysrukouksella.
Ero on silti merkittävä puolustus- ja hyökkäysarmeijalla ja meillä finskeillähän ei ole yhtään siirtomaata tai tukikohtia ulkomailla.
Pasifismi on anarkismin yksi ideologinen muoto, joka ei vastaa todellisuutta tai sitä, mitä suurin osa muista ihmisistä kokee elävänsä.
Hitler ei totellut, kun sitä pyydettiin lopettamaan senaikainen touhunsa. Ei siinä auttanut aseeton toiminta ja kukkien kastelu ja katselu.

Jälkeenpäin katselen omaa armeija-aikaa isona, mielenkiintoisena sosiaalisena kokeena. Meillähän on totaalisen tasa-arvoinen
systeemi, mitä tulee ns. rikkaisiin ja köyhimyksiin ja naisetkin ovat tervemenneitä kokemaan yhteisöllisyyden suurinta käytännön muotoa. Kun katsoo jenkkien nykyistä ylipäällikköä, muistaa oitis, että hän on käynyt miljonäärikiusaajien militanttikoulutuksen ja nyt kaikki kärsii siitä. Liittovaltio, monarkia ja diktatuuri eivät olekaan kovin järkevä vertailukohta Suomelle, vain nämä muut pohjoismaat joissain asioissa, ei kylläkään maantieteelliseti eli Venäjän naapurina kuitenkaan. Tämähän ei tule aivan heti muuttumaan, ja tässä olemme, emmekä muuta ole, kuin pieni ja hikinen, mutta suhteellisen iso valtio, mitä tulee elintilaan pohjoisessa.

Oon tavannut yhden rouva lutin ja pari rouva alikessua. Kannatan naisia vähintään aliupseeriksi, mieluiten upseeriksi asti.
Ei oikeestaan miehistöön, johon on jo ihan tarpeeksi miehiäkin, on meikän ykspuolinen kanta. En missään tapauksessa
lähtis vapaaehtoisesti Inttiin ja siis nimenomaan naisena, vaan keskittyisin ehdottomasti kokopäivälesboiluun.

Yhden todella taiteellisen, aukin kurssitoverin ja mustan vyön judojäbän kohtasin Mältinrannan taide-esittelyssä, jonne hän oli tuonut omia, väkivaltaiseksi helposti luonnehdittavia teoksiaan. Oli kerrassaan mainiota tavata hänet ja nähdä, miten kovassa kunnossa oli edelleen. Muutenhan armeija-ajan kaverit katoavat, kuten luokkatoveritkin maailmalle ja niin pitääkin, sillä jokaisella on => elämä.
Yk-keikan aikaisia tyyppejä näin joitain, mutta koskapa olin silloin myös hyvin nuori (22-23 v), mulla menee LapItR:n jermut sekaisin.

Muutama asia on yksittäiselle varusmiehelle oleellista eli ongelmia tulee aivan varmasti, jos alokasmatskun tyyppi on:
- auktoriteettikammoinen,
- äidin ja isin pikku mussukka,
- ekaa kertaa poissa kotoa,
- valinnut väärän aselajin,
- orastava päihde-ekspertti,
- yli-ikäinen (esim. 27 v) ja
- itsenäistynyt tapaus

Pidän touhua teinien hommana ja itsekin täytin 20 juuri kotiutumista seuraavana päivänä, kun läksimme Rovaniemeltä siviiliin.
En muuten saanut viunaa ostettua, vaan piti juoda vaahtoa tuo seuraava yö, kun vikan kerran hurruutin yöjunalla Manseen.
Monet kerrat matkanpidennyksien suomien helpottavien lisätuntien turvin kipusin yöjunaan kymmeneltä ja olin Rollossa aamukasilta.
Auk:in aikaan lensimme jokusen kerran suoraan Stadiin ja sieltä joskus Pirkkalan kentälle, mutta voihan olla että raakasti valehtelen
tuosta jatkolennosta ja ainakin junalla tuli kuljettua kymmeniä tuhansia kilsoja ja raiteet olivat aina heikosti aurattu Oulusta pohjoiseen.

En voi sanoa enää muistavani ihan varmasti ja aivan kaikkea, kuten Keith Richards väitti omassa kirjassaan Life.
Onpa siitä jo yli 30 vuotta. Nykyään on keskipituus lukemani perusteella isänmaan puolesta uhrin antajilla pysynyt kutakuinkin samana ja elopaino heilahtanut n. 8 kg ylöspäin. Suunta on sama, kuin muuallakin maailmassa siviiliväestön keskuudessa. Syöpä on ylipainona jyräävä osan ihmiskunnasta uudenlaisiin sairauksiin ja ittekin pudotin vuosia sitten sen 20 - 25 kg, enkä takaisin enää ota.
Tähän liittyy toki muitakin asioita, jotka ovat saaneet meikän mieltymään tähän nykyiseen minääni huomattavan paljon. Entinen sai mennä, menikin lopulta ja sai kyllä mennäkin ja takaisin ei ota tullakseen, kun minäkään en enää ota.

Tästä kätevästi palstan aihepiiriin. Kun toistelin, että viuna ei merkinnyt mitään, se merkitsi.
Kun en enää ees muista toistella tuota asiaa, se (liuotinmyrkky) ei todellakaan merkitse mitään.
Vähän sama asia, kun ihminen hokee, että muiden mielipide ei merkitse mitään, se merkitsee.
Nykyään voin todeta ja muistan sanoa, että muiden mielipiteillä on tietenkin merkitystä, muttei hallitsevasti.
Tai sittten kyse on vaan sanallisesta pallottelusta ja joutavasta skabailusta, joka sekin on ihan tervettä, otaksun.
Bentsoitta 22.2.17 alkaen ja selkeenä sulhasena since 8.1.19 !
Avatar
1970
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 24270
Liittynyt: 19.1.2010 15:43:12
Ollut juomatta

Re: Aamuajatuksia

ViestiKirjoittaja apent66 » 15.11.2020 01:23:21

Terve taas!

Mielenkiintoisia latelit 1970. Luin tarkkaan alusta loppuun. Olen monessa ihan yhtä mieltä kanssasi. Tuossa alokasmatskun "melko varmoja vaikeuksia tuottavassa osiossasi" silmiin tarttui ranskalainen viiva: orastava päihde-ekspertti. En ymmärtänyt itse varusmiehenä vielä sellainen olevani, vaan olin mielestäni niin kuin kaikki muutkin. Itse asiassa eivät silloin kaikki iltalomillaan kapakoissa ravanneet, osa kävi jopa elokuvissa, katsomassa Haminassa pesäpallo-ottelua (HP pelasi silloin mestaruussarjassa) tai hiljentyivät vaikka iltakirkossa. Näinhän se oma elämäntapa vääristää ajattelua: kapakanpöydässä istuvat kaikki. Mutta kunto kesti sen ikäisenä, ja sain jopa vastuullisia tehtäviä, johdin mm. joukkuettamme kovapanosammunnoissa ja olin kova poika kantamaan hyytyneiden varusteita omieni lisäksi Kirkkojärven marssilla.
Joskus kauan, kauan sen jälkeen myöhemmän juoppouteni aallonpohjassa kokoilin viimeisiä ihmisarvon rippeitäni siitä, että olin sentään luutnantti (viina siellä kertausharjoituksissakin virtasi).
Myöhemmin kaikki muut arvot minulta oli riisuttu tai itse olin ne riisunut. En pitänyt itseäni rehellisenä ylioppilaanakaan, koska kirjoitin pitkästä matematiikasta improbaturin. Tuli niin kiire lukea yo-kirjoituksiin, että päätin kirjoittaa matikan vasta syksyllä enkä lukenut sitä yhtään. Muut aineet menivät kuitenkin niin yllättävän hyvin, että pääsin läpi ns. kompensaatiopisteillä ja sain lakin. Yliopistossa taas lukuni jäivät kesken, kymmentä vaille vaiheeseen. Minulla oli siis oikeastaan ainoana mielestäni rehellisenä paperina vain "luutnantin tutkinto". Kaivelin humalassa kätköistäni intin vanhoja kurssijulkaisuja ja katselin valokuvaa lommoposkisesta pojasta rähinäremmi päällä.
Sitä luutnanttiuttani hellin ja naisseuralaisillekin mainostelin. Upseeri ja herrasmies. Mitä helevettiä Suomen armeija olisi minulla, ylipainoisella, rapakuntoisella juopolla tehnyt LKP:n sattuessa. Ehkäpä joku vähäpätöinen koiraslotan toimistohomma.
Toisaalta huvitti kapakoissa, kun Krimin miehityksen jälkeen reserviläisillle löhetettiin ne sodan ajan sijoituspaikkakirjeet. Kaverit, jotka pystyivät tuskin kotiinsa kävelemään eivätkä selvää päivää olleet nähneet vuosiin, kerskailivat koulutushaaroillaan ja sijoituspaikoillaan. Putkaan se sakki olisi pantu ja lähetetty sumunlakaisijoiksi lentokentille. Itse olin silloin jo sen ikäinen ruutiukko, etten ikäni puolesta enää mitään kirjettä saanut.
Tämä itseruoskinta tarkoittaa sitä, että löin juomiseni takia reserviläisyyteni raskaasti laimin eikä minuun olisi loppujen lopuksi kannattanut mitään panostaa. Näin asian näen.
Te lapset ja vanhukset, ja te äidit ja morsiamet, minä en todellakaan olisi turvannut teidän liettänne ainakaan niissä tehtävissä, joihin minut oli koulutettu.
Nyt, jos millään voisin korvata valmiuteni törkeät puuteet, olen valmis milloin tahansa kriisin sattuessa vaikka väestönsuojan apuvahtimestarin sorsan pitelijäksi. En taida kelvata. Mielessäni saattavat kummitella ne vanhojen Suomi-Filmien yövartijat, vanhat ukot.
Maanpuolustushenki ei silti ole minusta koskaan hävinnyt. Suomen liittyminen Ottawan maamiinojen kieltosopimukseen oli katastrofaalinen virhe, josta ovat vastuussa kaksi hyvin tiedettyä, silloin korkeassa asemassa olevaa henkilöä. Muun muassa miinoitukseen minulla olisi ollut hieman ekspertiisiä.
Minusta ne Suomen miehet, jotka ovat sortuneet viinaan eivätkä pyristele siitä irti, luulevat itsestään sotilaallisesti liikoja. Isänmaallisuus on tässäkin lurjuksen viimeinen pakopaikka.
Korkki kiinni
apent66
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 143
Liittynyt: 16.5.2017 17:47:27
Ollut raittiina

Re: Aamuajatuksia

ViestiKirjoittaja apent66 » 15.11.2020 06:51:50

Sarjassa aamuajatuksia oli ensin yöajatuksia.

Nyt vielä lisää. Ensin sulle 1970 vielä isot pojot siitä YK-keikasta ja muutenkin pohdinnoista. Olen niin itsekeskeisessä vaiheessa tässä raittiudessani, että malttamattomana kiirehdin omiin asioihini toisen sanomisia analysoimatta. Sulla on selvästi seestyneempi ja empaattisempi ote tähän elämään.
Valvoin koska pakkasin kohtapuoleen alkavaan reissuun ja keittelin reseptimäärät tuplaten tosi ison kattilallisen siskonmakkarakeittoa ihan värskeistä juureksista enkä mitään pakasteista. Piti jäähdytellä parvekkeella, ennen kuin panin jääkaappiin ja sitten annostelin pakkaseen. Yöhän siinä ehti tulla.
Vaikka vähän väliä vakuuttelen vetäytyväni täältä Plinkistä, mulla on nyt näköjään sellainen vaihe, että tarinaa tulee kuin sudelta paskaa ja mieli tyhjenee itseterapeuttisesti. Kunnon syväharjaus. Johan tätä sai odottaakin. Tämä on hyvä palsta. AA:ssa kun sielläkin aikanani istuskelin, oli pakko toisia kuunnella. (AA on rautaa.) Täällä saa kukin lukea mitä huvittaa ja kirjoittaa (melkein) mitä huvittaa. Ja kyllä nämäkin jeremiadit tuhoutuvat joskus kuin Aleksandrian kirjasto aikoinaan.
Varsinaisen aikuisvaiheen törttöilyistäni en aio koskaan kirjoittaa mitään. Johan noita hoitojaksoja sun muuta on tullut sieltä täältä mainittua ja raitistumisen metodit kerrottua. Tuo nuoruuden perustus juomiselle ja varhainen tottuminen siihen oli itsellenikin tärkeä käydä läpi tässä ketjussa.
Nyt menen tämän kirjoituksen pääasiaan. Mikä Plinkissä tulee tavan takaa vastaan, vanhoissa ja uusissa kirjoituksissa, on huomautus: Raittiudesta ei saa tulla yksinomainen, ahdistava elämänsisältö. Ei kovin tiheään, mutta säännönmukaisesti tuo asia näyttää esiin pulpahtelevan, ja kuoroon liityin taannoin parissa kirjoituksessani itsekin. Selvennykseksi sanottuna en todellakaan tarkoita "terveellistä" retkahtelua silloin tällöin vaan oman raittiutensa jatkuvaa ajattelemista ja analysointia tai vaikkapa vain alitajuista, päivittäin esiin pilkahtelevien raittiusmietteiden mukana kuljettamista.
Itsestään paha pappi puhuu. Joka asuu yksin.
Mihin vertaisin? Vaikka tähän: Ajattelin 50 vuotta viinaa ihan joka päivä ja jo ennen sitä satunnaisesti muutaman vuoden siitä haaveilin. Olenko siis mennyt ojasta allikkoon? No en, saatana.
Kohta saan muuta ajattelemista. Alkaa tapahtua.
Korkki kiinni
apent66
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 143
Liittynyt: 16.5.2017 17:47:27
Ollut raittiina

Re: Aamuajatuksia

ViestiKirjoittaja 1970 » 15.11.2020 07:27:32

lurjuksen viimeinen pakopaikka

Vai onko se viimeinen kaatopaikka. Olen tuota näkemyssanontaa nyt maistellut ja todennut sen kenttäkelpoisuuden. Heitän taas kehiin Keith Richardsin, joka kirjassaan tuntui kaipailevan Brittiarmeijaan, joka lakkautti yleisen asevelvollisuuden jo 1960. Vain basisti Wyman kävi ja ehti käydä Rollareista jonkin taivaallisen kuninkuuslaivuekoulutuksen. Keef totesi olleensa innokas partiopoika ja armeijassa ois tietenkin ollut kenraali. Kyse voi olla ylikompensaatiosta heillekin, joille pari ylennystä napsahtaa, ansiostakin.
Sitähän on ensinnäkin todella kokematon tossa parikybäsenä ja epävarmuushan on asia, josta on hyvä hankkiutua elämässä eroon.
Luontainen itsevarmuus tulee ajan ja iän myötä ja oman elämänsä sankaruus ja siitä kovat kulmaraudat helisee iltatuulessa nakunakin. Kansanarmeija on laitos, jossa ei tarvitse omaa pollaansa juuri käyttää. Siviilielämä on paljon vaikeampaa, täynnä vaaroja.

Luulenpa, että Hollywood on sotkenut mieskuvan globaalisti ja sotasankaruus on lopulta melko kaukana realistisesta ihmisyydestä.
Harmaan arjen "kurittamat" perheelliset ja perheettömät, työssäkäyvät ja niukasti jotenkin sinnittelevät kanssakansalaiset on sankareita.

Mitä johtajuuteen tulee, niin todella harva on hyvä johtaja, ollaan sitten missä tahansa yhteisössä ja näyttäisi toisinaan käyvän niin,
että juuri ne, jotka vähiten haluavat ponkasta joukkojensa eteen, ovatkin siinä hommassa parhaita tai luontaisesti kyvykkäitä.
Tämän maan katrikulmunit ei kuulu ensinkään vastuullisille paikoille ja johtamaan ja sannamarinit nimenomaan kuuluu.

Mielestäni elämässä tarvitsee tietää ja osata vain pari asiaa. Itensä. Mitä haluaa ja mitä voi olla mahdollista saavuttaa. Useimmat ongelmat ja ihmisten väliset ja keskinäiset ristiriidat johtuvat epävarmuudesta, jota ei tarvita mihinkään ja jonka voi hälventää => kokemuksella, jonka hankkiminen tapahtuu kuin itsestään, ellei ole kiinni sisältä ja suljettu sydän.

==>

Pari kertausta olen järkännyt niin, ettei tarvinnut enää mennä ja kävin A-klinikan lääkärin juttusilla n. 2002. Olin tärisevä hermokimppu, alipainoinen ja läpeensä viunalla ja bentsoilla kyllästetty, joten ei siitä mitään ois tullut. Kuitenkin jo seuraavana vuonna oisivat taas halunneet mun merkittävää maanpuolustuspanostani ja sitten vaan soitin jollekin esikuntalutille ja kerroin avoimesti tilanteeni. Ainoan kerran kävin kertaamassa Lohtajalla -92 tammikuussa ja siellä kelasin ensalkuun, että mitähän mä oikein teen täällä jaosvarana, mutta pianhan tuli ilmi, että olen seurustelualiupseerina ja kerron ryhmänjohtajille sen, mitä mulle on kerrottu. Helppoa ja rentoa. Meikä 21 veenä poikasena ja tykkimiehet etupäässä 3-4kymppisinä, jotka siinä kohtaa mulle näyttäytyivät raavaina äijinä ja perheenisinä. No, Tuntemattomassa on aina ollut yli-ikäisiä näyttelijöitä.

=> Raittiudesta ei saa tulla yksinomainen, ahdistava elämänsisältö.

Suuri, karmea tuntematon pelottaa alussa. Kyse on luopumisesta ja irtipäästämisestä ja siksi se ahdistaa ja pelottaa hirveesti. Siksi osaltaan suurin osa ei raitistu, vaan palaa vanhaan, huonoon ja tuttuun elämäntapaan ja kehään, jossa mikään ei koskaan muutu.

Koko raitistumisen anatomia on jossain määrin monelle meistä samanlainen, mutta silti erilainen.
Tulee astuttua miinaan ja luultua, että tämä on tässä ja on kiire "valmistua" ja olla ikuisesti "valmis".
Elämä alkoi minulle ilmestyä vähitellen viime vuosikymmenellä ja sitä ihmisen parasta aikaa
minä elän tänään, eikä tarvii pakoilla itseään, vihata muita ja pelätä varjoaan tai muuten tarvitse enää pahemmin tokeentua.
Toistaa vain näitä hyviä asioita, jotka pitää päivän ja oman minän elossa ja koossa ja terveenä ja valppaana.

Naiseni opetti minulle, ettei elämän pidä olla kärsimystä, vaan elämä voi olla onnellista. Ostin häneltä tämän jalon näkemyksen.

Elämän pitää olla onnellista ja siihen on pyrittävä kaikin laillisin keinoin. Tekisi melkein mieli sanoa, että vaikka sitten itketään ja ollaan onnellisia. Tai käytetään raakoja metodeja onnellisuuteen pakottamisessa. Runsaasti silmitöntä väkivaltaa ja uhkailuja ja Isis-oppineiden kidutusta niin kauan, että todella ollaan onnellisia ja siitä valaehtoinen julistus ja sitoutuminen elinajaksi.

Jokaisen omalla vastuulla on olla elämäänsä tyytyväinen ja tasapainossa itsensä ja tekojensa suhteen.
Se on kuitenkin ainoa asia, jolla on merkitystä, sisäinen balanssi, joka voi välillä kadota tai olla katveessa.

Hyvä tästä tulee ja mitä tähän Plinkistä lähtemisen kulttuuriin tulee, niin itse olen tehnyt täältä lähtöä jo yli kymmenen vuotta.
Se lähdön fiilis taisi alkaa heti alussa, 2010 ja ehkä sekin on jokin ylikompensaatio jollekin ja olkoon sitten vaan niin.
Bentsoitta 22.2.17 alkaen ja selkeenä sulhasena since 8.1.19 !
Avatar
1970
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 24270
Liittynyt: 19.1.2010 15:43:12
Ollut juomatta

EdellinenSeuraava

Paluu Me Lopettajat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 6 vierailijaa