Olet täällä

Lopullisen selviytymisen alku

Me Lopettajat on keskustelupalsta niille, jotka jo seilaavat selvillä vesillä tai horisontissa siintää elämä ilman alkoholia. Kirjoittaminen vaatii rekisteröitymisen.

Valvoja: Päihdelinkin toimitus

Re: Lopullisen selviytymisen alku

ViestiKirjoittaja Targett » 12.11.2021 19:17:59

Tehdäänpä päivitystä tänne pitkästä aikaa. Selvänä ollaan pysytty ja aikomuksena on selvistellä jatkossakin. Kuten tavallista, toisinaan suuttumuksissaan tulee mieleen kurlata ketutus alas punkulla, mutta ajatus katoaa noin parissa minuutissa. Onnistun haihduttamaan juomisidean ajattelemalla mahdollista krapulaa ja tiedostamalla "kyllä mä pari voin ottaa" -puheen olevan hölynpölyä. Kertaakaan ei ole harmittanut, etten ole sortunut. Päinvastoin; joka kerta olen hieman ylpeä itsestäni.

Vaan kyllä tämä pimeä marraskuu on ehkä pahinta aikaa hallita juomista. Joulukuu saattaa niin ikään olla vaikea. Viime jouluna vedin nuo hirvittävät lärvit joiden seurauksena päätin vähentää ja/tai lopettaa. Miten siitäkin voi olla jo vuosi aikaa? Kummallista, että aika tuntuu loppujen lopuksi menneen uskomattoman nopeasti, vaikka huhtikuussa juomattomuuden alkuhuumassa ajankulku tuntui pikemminkin pysähtyneen. Kesä sen sijaan meni - kuten tavallista - aivan liian nopeasti. Toisaalta se meni varsin mukavasti alkoholitonta olutta silloin tällöin litkien. Light-limsaa naukkailen myös silloin tällöin. Muita juomisen korvikkeita en kuitenkaan ole kehitellyt. Paitsi tietenkin kovan syömisen ja liikkumisen. :mrgreen: Näinä aikoina sitä tosiaan ehtii miettiä, oliko erityisen itsetuhoisesti tapahtunut "pimeän vuodenajan juominen" masentuneisuuden oire vai sen aiheuttaja. Minulle tämä valon katoaminen aiheuttaa väistämättä alakuloisuutta. Luulen, että meitä pimeinä aikoina juomistaan lisääviä ei-bilettäviä alkoholisteja on melkoisesti.

Haluaisin myös olla jollain tavalla avuksi alkoholismin tai lisääntyneen alkoholinkulutuksen kanssa painiville. En tiedä vielä, mitä tämä tarkoittaa. Voisi varmaan aloittaa vastailemalla täällä plinkissä useampiin viestiketjuihin, sillä käyn kuitenkin lukaisemassa eri keskusteluita viikoittain. Ihan kuin elämälle olisi tullut suuntaviivoja, merkityksiä ja värejä kaiken pimeän keskelle.

Kannustan sinua, joka luet tämän, miettimään suhdettasi alkoholiin. Jos tuntuu siltä, että olet valmis luopumaan iänikuisista krapuloista, sekaisin olevasta hormonitoiminnasta, surkealaatuisista yöunista, arjen ylisuorittamisesta, itsensä jatkuvasta palkitsemista ja jokapäiväisen kiintopisteen keskittymisestä lasikantiseen, tee se. Se on sen arvoista.

Rakkautta ja voimia kaikille. :)
Minä määrään.
Targett
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 40
Liittynyt: 27.12.2020 18:37:11
Ollut juomatta

Re: Lopullisen selviytymisen alku

ViestiKirjoittaja Miisa » 13.11.2021 11:27:03

Moi Targett!
Ja onnea hurjasti raittiudesta!

Tuo päivityksesi viimeinen kappale osui ja upposi. Olen todellakin valmis luopumaan noista enkä halua enää hetkeäkään uhrata ajatusta sille, voinko juoda, montako voin juoda, koska pitää olla ajokunnossa, näkyykö minusta ulospäin juomiseni, mitä lapset ajattelevat, puhuvatko lapset juomisestani muille, kestääkö elimistöni, onko mahakipu oire maksan vai haiman huonosta kunnosta, mihin rahat katoavat, saanko laskut maksettua, miten pärjään viiden vuoden kuluttua henkisesti, fyysisesti ja taloudellisesti...

Kiitokset tsempeistä ja tsemppiä myös Sinulle!
Miisa
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 7
Liittynyt: 1.2.2021 13:41:27
Ollut juomatta

Re: Lopullisen selviytymisen alku

ViestiKirjoittaja Targett » 20.12.2021 16:27:01

Miisa kirjoitti:Moi Targett!
Ja onnea hurjasti raittiudesta!

Tuo päivityksesi viimeinen kappale osui ja upposi. Olen todellakin valmis luopumaan noista enkä halua enää hetkeäkään uhrata ajatusta sille, voinko juoda, montako voin juoda, koska pitää olla ajokunnossa, näkyykö minusta ulospäin juomiseni, mitä lapset ajattelevat, puhuvatko lapset juomisestani muille, kestääkö elimistöni, onko mahakipu oire maksan vai haiman huonosta kunnosta, mihin rahat katoavat, saanko laskut maksettua, miten pärjään viiden vuoden kuluttua henkisesti, fyysisesti ja taloudellisesti...

Kiitokset tsempeistä ja tsemppiä myös Sinulle!



Moikka Miisa (ja muut),

järjettömän pitkä vastausväli minulla, pahoittelut siitä. Olen välillä täällä juttuja lueskellut, mutta en ole aktivoitunut kirjoittamisessa. Katselin laskuristasi, että urakkasi näyttää menevän hienosti. Onnea kovasti, jos näin on! Muussa tapauksessa rutkasti lisätsemppiä joulun ajalle. Miltä tuleva joulu vaikuttaa? Onko jouluun kuulunut koskaan alkoholin käyttöä? Ovatko elimistön oireilut helpottaneet?

Minulla on tänään (tai huomenna) 9 kuukauden aika täynnä. Jos olisin nainen ja raskaana, lapseni laskettu aika voisi olla tänään. Hauskaa ajatella tuollaistakin. Tosin tällaiseen maailmantilanteeseen en muksua haluaisi tuoda, kun omakin turvallisuus ja itsemääräämisoikeus on uhattuna. Koetan vältellä kaikkia koronaan liittyviä uutisia ja vetäytyä omaan kuplaani. Kuplaan kuuluu paljon liikuntaa, musiikkia, televisiosarjoja, podcasteja, työntekoa ja vähän opiskeluakin. Lähes koko ajan täytyisi olla tekemistä. Sitä mietin, mitä tekisin jos en kävisi lenkillä tai liikkuisi muutenkin paljon. Olenko ihan oikeasti korvannut addiktion addiktiolla? Jos näin on, täytyy todella olla varovainen, etten aja itseäni loppuun kaiken aktiivisuuden kanssa.

Mutta kaikki on hyvin. Vastoinkäymiset eivät tunnu kohtuuttoman suurilta, mutta onnistumisen ja ilon hetket voimakkaammilta. Siis ne tuntemukset, jotka aiemmin olivat vahvoja nimenomaan humalassa. Aivan kuin elämään olisi palannut jokin valo. En toden totta ihmettele uskoon tulleita alkoholisteja, sillä tällaisen kirkkauden (ei siis lasikantisen) astuminen elämään on jopa huumaavaa. Tottakai niitä huonoja, väsyneitä ja sanalla sanoen alakuloisia päiviä on silloin tällöin edelleen, mutta toive paremmasta huomisesta ja itseensä uskominen alkoholin lopettamisessa kantaa pitkälle. Nyt tiedän, että pystyn olemaan aina selvin päin. Nyt voin kutsua itseäni ex-alkoholistiksi. Seuraava tärkeä rajapyykki on 12 kuukautta eli vuosi juomatta, joka koettaa maaliskuussa.

Rauhallista ja raitista joulua kaikille plinkkiläisille. :P
Minä määrään.
Targett
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 40
Liittynyt: 27.12.2020 18:37:11
Ollut juomatta

Re: Lopullisen selviytymisen alku

ViestiKirjoittaja Targett » 22.2.2022 08:58:47

11 kuukautta alkoholittomuutta takana. Ensimmäinen kunnon flunssa raittiuden aikana iski viime viikolla. Normaalisti olisin lääkinnyt itseäni viskillä, koska "alkoholi lieventää kurkkukipua" ja "olisi jo muutenkin darrankaltainen olo aamulla". Voin vannoa, että olo olisi fyysisesti moninkertaisesti surkeampi jos tähän päälle tinaisi muutaman bissen ja terävän shotin. Kyllä se ajatus mielessä kävi, mutta katosi parissa tunnissa. Ajatus katoaa, kun juo jotain muuta tai nostaa verensokereita ruualla.

Alkaa jo epäilyttää tuon "normaalisti" -sanan käyttö. Eiköhän tämä raittius ole jo uusi normaali. Vakio-olemus ja elämäntyyli. Ehkä jopa elinehto, tai niin sitä kannattaa kohdella.
Minä määrään.
Targett
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 40
Liittynyt: 27.12.2020 18:37:11
Ollut juomatta

Re: Lopullisen selviytymisen alku

ViestiKirjoittaja Vieraammaksi54 » 22.2.2022 14:59:35

Onneksi olkoon, onkos kohta vuosi täynnä. Kaikki juhlapyhät koettu selvinpäin? Uusi normaali: Jos on kipeä oikeaa lääkettä apteekista ei alkosta.
Siitä on aikaa kun olen viimeksi "lääkinnyt" itseäni viinalla, mutta tuttuahan tuo on että muka kuuma toti parantaa... no ehkä joillakin, muttei minulla, kun se ei jäänyt siihen yhteen totiin.
Nykyään ei tule kyllä viina mieleen muutoin kun ryhmissä kun käyn tai piipahdan täällä. Mikä on hyvä juttu, että muistan mistä tilasta raitistuin.
Tsemppiä eteenkin päin.
Vieraammaksi54
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 54
Liittynyt: 3.11.2018 08:24:24

Re: Lopullisen selviytymisen alku

ViestiKirjoittaja 0132 » 22.2.2022 20:04:30

Hyvä Targett.
Kierros auringon ympäri selvittää ajatusmaailmaa.
Oikein hyvää matkaa jatkossakin.

Putkis
Rinkka, teltta ja kahvipannu!
Avatar
0132
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 2467
Liittynyt: 7.1.2018 04:44:22
Ollut raittiina

Edellinen

Paluu Me Lopettajat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 8 vierailijaa