[omama]

Menen suoraan asiaan. En jaksa enää tätä viinin kanssa pelaamista, masennusoireita ja toistuvia epäonnistuneita raitistumisyrityksiä. Olen tännekin kirjoitellut varmaan kymmenen vuotta välillä aktiivisesti ja välillä on ollut pitkiä taukoja. Juon 2- 3 kertaa viikossa ja pystyn ihme kyllä lopettamaan ennen kuin olen kaatokännissä eli viinipullon pohjalle jää aina pieni tilkka. Pahin seuraus on masentunut olo juomisen jälkeen. Ja pelkään että määrät lisääntyy ja olen pian rapajuoppo. Välillä kun huomaan että toleranssi taas nousee, olen jonkun aikaa juomatta ja sitten aloitan taas. Juon aina yksin.

Tiedän erittäin hyvin että minulla on kokonaisvaltaisesti parempi olo jos en juo ollenkaan. En vaan onnistu lopettamisessa. Terapiassa olin vuosia sitten ja sen jälkeen jonkin aikaa pysyin raittiina. Taas tuhannennen kerran nyt yritän tahdonvoimalla lopettaa. En pysty edes laskemaan montako kertaa olen yrittänyt. Olisi tosi hienoa jos joku jaksaisi välillä kommentoida tänne mun viestejä.

[Targett]

Moikka omama!

Tarinasi kuulostaa todella tutulta minulle, vaikka olutta pääasiassa käytinkin. Toki viinikin maistui, punkku erityisesti. Tuttuus tulee tuosta masentuneisuudesta, yksin juomisesta ja tieto siitä, että olo olisi huomattavasti parempi jos juomisen jättäisi pois. Juominen oli minulle tapa tappaa masennusta, vaikkei se sillä kuolekaan. Juominen nukutti masennuksen hetkellisesti, mutta se sai siitä niin makeat nokkaunet, että ponnahti entistä pirteämpänä pystyyn ja sysäsi minua allensa. Tietämättä tarkemmin taustojasi tai elämässäsi tapahtuneita asioita, epäilen masentuneisuuden liittyvän juomiseesi.

Kerroit, että olit käynyt terapiassa. Oletko ehtinyt vielä harkita uudelleen tuota keskusteluapua? Olisi kiinnostavaa myös tietää, mitä teet yleensä kun juot: katsotko esimerkiksi televisiota tai luetko lehtiä? Kuuluuko juomiseesi minkäänlaista sosiaalisuutta esimerkiksi internetin välityksellä?

Voimia sinulle matkallesi kohti raitistumista. Täältä saa minun kokemukseni mukaan paljon hienoa vertaistukea. Minulla on pian kaksi kuukautta takana viimeisimmästä ratkeamisestani; toivottavasti se oli viimeinen.

[omama]

Kiitos viestistäsi Targett.
Ehkä keskusteluavusta olisi apua jos jaksaisin sitä nyt hakea. Minusta kumminkin tuntuu, että kohdallani keskustelut on keskusteltu. En jaksaisi siis toisin sanoen puida näitä asioita uudestaan, minulla on kaikki tarvittava tieto juomisen lopettamisesta ja omat juomisen syynikin olen analysoinut ja puinut. On vähän sellainen toivoton olo, tuntuu etten vaan jostain syystä yritä tarpeeksi kovasti ja annan liian helposti juomahalulle periksi.

Juodessani selaan nettiä tai katson netflixiä. Pyrin välttämään kirjoittelua tai muita kontakteja. Perhe (mies ja teini-ikäiset lapset) ovat juomiseni pari kertaa ottaneet taas puheeksi, mutta joko väistelen („kyllähän sitänyt joskus saa vähän ottaa“) tai suutun („älä tuu siihen aikuista ihmistä holhoamaan“).

Olen kontrolloinut juomistani erilaisin säännöin, joista sitten aina vähitellen lipsun. Esim että jos on seuraavana pöivänä työpäivä niin en juo. No nyt olen vuoden ollut etätöissä, tämä sääntö on lentänyt roskikseen. Ja etten osta kuin yhden viinipullon kerrallaan. Tästä sitten aina välillä „joustan“ ja ostan „varmuuden vuoksi“ vähän enemmän. Jos en näitä sääntöjä tekisi ja kontrolloisi, joisin todellakin paljon enemmän. Teen sitten aina välillä pienen ryhtiliikkeen ja tiukennan kontrollia. Kuten alussa kirjoitin, en jaksaisi tätä miettimistä ja suunnittelua ja jatkuvaa pelkoa juomisen riistäytymisestä enää.

Olisi kiva kuulla joltain, joka on onnistunut pysymään raittiina useita vuosia: mikä on ollut se ratkaiseva tekijä, että olet pysynyt raittiina?

[Tyräkki]

Olisi kiva kuulla joltain, joka on onnistunut pysymään raittiina useita vuosia: mikä on ollut se ratkaiseva tekijä, että olet pysynyt raittiina?

Mitähän mä nyt vastaisin, että se olis jotenkin tolkullista. Jotenkin vaan tarve/hinku/halu on poistunu, enkä ole kattellu taakseni. Oli kivaa, kunnes ei enää ollut, joten tyhmähän mä olisin jos edelleen dokaisin.

Enkä tarkota sitä, että sä olisit tyhmä, vaan sitä, että koen homman lähtevän ihan vaan itestäni/omasta parhaastani ja siitä, että "raivoraitistelu" on mulle paljon helpompaa kuin kohtuukäyttö. Tai siis siinä jatkuva epäonnistuminen.

[JuuliaS]

Tuosta "ei jaksais enää" nousi mieleen tätä viimeistä edellinen hetken raitistumiseni. Joulupyhät vetelivät viimeisiään. Olin viettänyt sen tissutellen kaljojani. Ei suurta humalaa vaan tasapaksua turruttavaa tissuttelua. Juomat loppuivat. Ulkona oli reilusti pakkasta ja illansuu hämärsi. Kauppa oli auki, matkaa sinne vajaa kilometri. Siis varastoja täydentämään.
Turtana ja väsyneenä seisoin vaatekaapin edessä, pitäisi pukeutua lämpimästi, ei jaksaisi. Toppahousut kädessä mietin onko pakko? Pakko? Oluen takia? Ei ole pakko, päätin. Lopetan nyt. Ei ole enää kivaa.

Lopetin juomisen. Etsin netistä lukemista ja silloin taisin löytää tämän plinkin. En kirjautunut heti mutta luin kaikkea mitä täältä löytyi. Paljonhan sitä löytyikin. Mutta juominen loppui kun en enää jaksanut juoda enkä suunnitella kuinka varastot riittävät. Pari vuotta olin juomatta, mutta sitten onneton luulin pystyväni kohtuukäyttöön. En pystynyt, karkasi heti käsistä.

Nyt olen ollut kolme ja puoli vuotta juomatta. En enää haaveilekaan kohtuukäytöstä. En pystyisi kuitenkaan eikä ole haluakaan. Vesi on hyvää. (Ja veriappelsiinilimppari, Putkis muistaa ).

Tsemppiä Omama. Ota elämä käsiisi. Jos väsyttää, mene nukkumaan. Jos on nälkä, syö. Juominen on liian helppo ratkaisu hukuttaa ongelmat jotka eivät kuitenkaan huku koska ne osaavat uida. Näe vähän vaivaa ja keksi muuta tekemistä. Voisiko miehesi ja muut perheen jäsenet holhoamisen sijasta lähteä kanssasi lenkille luontoon? Tai minne tykkäisitkin, mutta ei baariin.
Kysy heiltä.
Ja itseltäsi.

[Mummeli]

Hei. Loikkasin tuolta vähentelijöiden puolelta. Tämä Juulian kertomus oli mielenkiintoinen. Kun kerroit, että olit pari vuotta juomatta ja aloitit uudelleen, niin kauanko meni siihen, että sait uudelleen motivaatiosi kasattua? Miten pystyit uudelleen siihen. Huomasin itse sen, että helpompi oli olla ilman, kun yrittää kohtuukäyttöä. Homma lähtee helposti käsistä ja löytää kyllä syitä, miksi en joisi.

[JuuliaS]

Mummelin kysymykseen yritin etsiä vastausta plinkin historiasta, mutta en löytänyt vanhaa nimimerkkiäni. Muistini ei vuosiluvuissa toimi.
Kauan siihen meni, arvioisin noin kolme vuotta. Minulla ei ollut minkäänlaista motiivia aloittaa uudelleen. Ajattelin etten pysty kun kerran tämän tilaisuuden hukkasin. Jostain alitajunnasta kuitenkin hiipivät ne juomattoman ajan hyvät muistot, joten, kun Suomi juhli 100-vuotta täyttänyttä itsenäisyyttään päätin että kerran vielä. Onnistuin melko kivuttomasti kun tiesin jo kompastuskivet ja vaaran paikat.

Kaikilla ei miettimisajan tarvitse kestää yhtä kauan. Mutta sanoisin että on koottava sisäisen voimat kuntoon ja tehtävä vahva päätös lopettamiselle. Mietittävä jo etukäteen mistä saa apua ja tukea kun paha paikka tulee. Mietittävä mikä on mieluisaa ajankulua alkoholin jättämälle tyhjälle tilalle. Jos mahdollista puhuttava läheisten kanssa miten he voivat auttaa, (nalkuttaminen ja painostaminen eivät auta, päinvastoin). Haluavatko he yleensä auttaa vai jääkö raitistuminen alkoholistin omille hartioille. Kysymyksiä on paljon eikä niitä kaikkia voi etukäteen ratkaista. Jokainen raitistuminen on yksittäinen tapaus, niitä ei voi niputtaa. Toiselle toimii toinen, toiselle toinen ratkaisu.

MUTTA, vaikka teitä hävettää kertoa alkoholismista muille, etsikää ulkopuolista tukea. Päihdehuollosta, AA:sta, seurakunnasta, mistä vain. Alkoholismiaan ei tarvitse julistaa kaikille jos ei halua, juomattomuuttaan ei tarvitse selitellä kenellekään. "Kiitos, tänään en ota" riittää hyvin. Huomenna on uusi päivä jolloin voi toistaa saman lauseen.

En ole pitkään aikaan käynyt Vähentäjien puolella lukemassa. Kannustaisin kuitenkin; unohtakaa vähentäminen. Lopettakaa. Kohtuukäyttö ei ole alkoholi-ongelmaiselle mahdollista. Jättäkää taaksenne morkkikset, annosten laskemiset ja jatkuva varuillaan olo. Se on vain turhaa stressiä joka syö voimianne sisältä päin. Päättäkää kokeilla edes vuoden ajan täysraittiutta. Tai puoli vuotta. (Kaksi viikkoa tai kuukausi on vain tauko, ei lopettamista.) Juomaan pääsee aina takaisin. Raittiuteen välttämättä ei.
Voimaa toivottaen, JuuliaS
(saa kopioida muihin ryhmiin)

[Mummeli]

Kiitos Juulia vastauksesta. En itse ollut kuin 7 kuukautta juomatta ja ajattelin, että kyllähän minä nyt osaan käyttää kohtuudella. Voi kuinka väärässä olinkaan. Nyt tästä on kulunut vajaa 2 kuukautta ja olen juonut joka viikonloppu enemmän tai vähemmän ja usein viikollakin muutaman. Yritän uudelleen taas. Nämä toisten onnistumiset kannustaa yrittämään. Kiitos vielä kerran

[Renki]

Ei ole vuosia takana mutta kohta tulee 11kk täyteen.

Itse en jaksanut sitä oravanpyörää että sitkutellaan pari viikkoa selvistäpäin ja taas lähtee alusta. Sekin tuli koettua että johan sitä on 3kk oltu ilman ja jos sitä ottais nyt kun on erittäin hyvä syy. Ja taas mentiin samaa rallia.

Yks kerta pullon viinaa juotua päötin ettö nyt saa luvan loppua ja jos ei lopu niin haen vaikka apua.

Ensimmäiset 3kk se oli sitä päänsisäistä vuoropuhelua 24/7. Siis unissakin joko aluksi ryypättiin ja lopuksi ne vaihtui että unissa kieltäytyi alkoholista.

3kk jälkeen jotain tapahtui ja homma muuttui jotenkin helpommaksi.

Tuo 3kk ruljanssi oli sen verta kova henkinen taisto että siihen touhuun en enää löhde kun en tiedä selviäisinkö siitä uudestaan.

Joku tai monikin onjoskus kirjoittanut ettö se alkoholi menettää pikkuhiljaa merkityksensä. Ja näin se itselläkin on.

Itse erotan homman siten että se oma oikea halu on olla ilman viinaa ja se päihtymyksen/alkoholin himo on vain riippuvaisuuden aiheuttamaa. Sellainen paha vihollinen jota vastaan se oikea minä taistelee.

Alkuun se näin jälkikäteen älytön surkuttelu ettei voi ikinä juoda tuntuu naurettavalta kun nyt ajattelee että onneksi ei tartte juoda. Tai paremminkin onneksi ei hommat pyöri viinan ympärillä otti tai ei.

Aika vapauttava olo.

Aikakaan ei kyllä omasta mielestä auta jos sitä ei oikeasti hyväksy että empä enää ikinä juo.

[JuuliaS]

Tätä keskustelua olisi ihan mukava jatkaa, mutta ketju on Omaman. Haluatko että avaamme oman ketjun kokemuksillemme? Häiritseekö tämä sinua?
Kerro ihan rehellinen mielipiteesi, kukaan ei pahastu.

Kuinka voit nyt Omama? Vieläkö jaksat yrittää?

[JuuliaS]

Ehkä keskusteluavusta olisi apua jos jaksaisin sitä nyt hakea. Minusta kumminkin tuntuu, että kohdallani keskustelut on keskusteltu. En jaksaisi siis toisin sanoen puida näitä asioita uudestaan, minulla on kaikki tarvittava tieto juomisen lopettamisesta ja omat juomisen syynikin olen analysoinut ja puinut. On vähän sellainen toivoton olo, tuntuu etten vaan jostain syystä yritä tarpeeksi kovasti ja annan liian helposti juomahalulle periksi.

Juuri tuo tunne oli minullakin silloin kun kahden vuoden raittiuden jälkeen tajusin että taas mennään pullon perästä. Täydellinen turhautuminen ja kyllästyminen itseensä. Kaikki paremman elämän ohjat olivat olleet käsissäni ja heitin ne pois. Antaa olla sitten. Ei minusta ole mihinkään.
Välillä teki mieli jättää asiat hoitamatta, laskut maksamatta, siivoukset ja syömiset tekemättä. Mieleltäni olin valmis muuttamaan sillan alle juomaan, enhän enää muuhun pystyisi.
Onneksi suomen talvessa ei viinakaan sillan alla lämmitä. Maksoin siis vuokrani ja laskuni, kelluin pinnalla kunnes olin valmis uuteen päätökseen.
Omama, anna päätöksen muhia sisälläsi. Kuulostaa omituiselta, mutta älä tee lopettamisesta stressiä. Itseäsi pakottamalla et raitistu. Kun olet sisältäsi tarpeeksi vahva, tartu hetkeen ja lopeta. Älä yritä, lopeta.
Tunnet kyllä kun se hetki tulee.

[omama]

Tätä keskustelua olisi ihan mukava jatkaa, mutta ketju on Omaman. Haluatko että avaamme oman ketjun kokemuksillemme? Häiritseekö tämä sinua?
Kerro ihan rehellinen mielipiteesi, kukaan ei pahastu.

Kuinka voit nyt Omama? Vieläkö jaksat yrittää?

Ei häiritse yhtään! Päin vastoin, hienoa lukea teidän viestejä täältä ja samalla asiallahan tässä kaikki ollaan! Ja jaksan yrittää

Mulla on kymmeneen vuoteen mahtunut 2-3 pitkää raitista jaksoa. Siis kerran jopa kahden vuoden jakso, sen jälkeen kun olin käynyt ryhmäterapian. Joka h***tin kerta kumminkin olen sitten jossain vaiheessa luullut että olen nyt oppinut kohtuukäyttämisen ja voin „ihan vähän“ ottaa. No en ole oppinut, enkä opi tulevaisuudessakaan.

Olen lukenut tässä muutaman toipumiskertomuskirjan, ja mua on alkanut todella pelottamaan se että vähitellen alan juomaan enemmän ja enemmän, sitenhän alkoholismilla on tapana pahentua. Sehän se on edessä minullakin jos en lopeta. Tällaista pelkoa alkoholismin hallitsemattomasta pahenemisesta en ole aiemmin kokenut, edellisillä lopetuskerroilla lopetin koska oloni oli niin kauhean huono juomisen takia.

Tykkään tosi paljon tuosta ajatuksesta, että se oma oikea tahto on ettei juo, ja alkoholin himo on vain riippuvuuden aiheuttama tuntemus jota ei tarvitse totella. Silloin se pakonomainen „haluan juoda“ muuttuu muotoon „en halua juoda, riippuvuuteni siellä vaan muistuttelee olemassaolostaan“.

[MrsKoo]

Niin paljon samaa kuin teissä, Omama ja JuuliaS.

Hyvä ketju käydä omaakin sisäistä dialogia näiden ajatusten suhteen.

Tsemppiä jokaiselle.

[JuuliaS]

Niin ne löytyvät yhteiset tekijät alkoholistien elämästä.

Muista kun joskus paljon nuorempana astuin baarin ovesta sisään ja katseeni kiinnittyi kahteen vanhempaan naiseen jotka pöydässään, oluttuopit edessään kasvot harmaana, elämään väsyneen oloisina imivät tupakkaa. Säälin tunne meni lävitseni ja ajattelin "tuollaiseksi en halua tulla".
Muutoinkin vähäisen tupakointini lopetin pian tuon jälkeen.
Mutta kaljoittelu, se jatkui. Useamman kerran näin mielessäni nuo kaksi naista ja murehdin että voin ihan hyvin liittyä samaan seuraan. Joku nuori minut nähdessään ajattelee että "karmee vanha ämmä". Varmasti ehti jo ajatellakin.

Mutta nyt en istu siellä tuopin ääressä edes ajatuksissani.
Ei elämä aina helppoa ole, mutta yksi ongelma on selätetty.