[kohti parempaa-aikaa]

Nyt jo yli 14 vuotta siitä kun tänne ensikerran kirjauduin , ahdistuneena, rajusta morkkiksesta kärsivänä häpeästä ja itse inhosta.
Kuluneet vuodet on tehnyt tehtävänsä ja olen nykyisin sinut asioista jotka pitkään vaivasi mieltäni vaikka olinkin jo luopunut alkoholin käytöstä.
Muistan hyvin kuinka olin kateellinen ihmisille jotka olivat raitistumis päätöksensä tehneet jo paljon minua aiemmin, heitä en saa kiinni mutta perässä tullaan.
Minä olen sellainen itse oppinut raitistuja, toki kävin kolme tai neljä kertaa a-a istunnoissa mutta hyvin pian huomasin että minä en niistä kokoontumista saanut mitään sellaista jota olisin tarvinnut prosessissa.
Päiväni kuluvat nykyisin lehteä lukien ruuan valmistamista netti shakkia pelaten vuoroin konetta/ihmistä vastaan ja pelaajat ovat ympäri maailmaa.
Tanssi on Koronan vuoksi tauolla mutta liikuntaa harrastan noin 2000km vuodessa kuten kävelyä, hölkkää/juoksua pyöräilyä ja hiihtoa ja kuntosali välipäivinä.
Kun itsekseen elelee niin sopu säilyy hienosti eikä voi kukaan loukkaantua käytökseni vuoksi.
Tässä olisi tämän hetken tilanne päivitystä, jos antaa aihetta niin koitan taas vastata kun muistan tämän sivuston.
Toivotan kaikille menestystä omassa taistelussa kun pyrimme kohti parempaa aikaa.

[ikzu]

Muistan hyvin kuinka olin kateellinen ihmisille jotka olivat raitistumis päätöksensä tehneet jo paljon minua aiemmin, heitä en saa kiinni mutta perässä tullaan.

Kateellisuuteen tuskin lienee mitään syytä.

Tai ainakin kovasti vieraalta se minun mielestäni tuntuisi, että kulkisin jotenkin jonkun sellaisen perässä, joka on ollut minua pidempään raittiina. Enkä suin surminkaan haluaisi jonkun minua lyhemmän aikaa juomatta olleen ajattelevan, että hän tulee jotenkin minun perässäni.

Ei tämä mikään kilpailu ole! Jokainen meistä on voittaja silloin, kun pystyy katsomaan rehellisesti tosiasioita silmästä silmään ja kaikenlainen kilvoittelu raittiudessa loppuu siihen paikkaan.

Tiedän kyllä tämän sanonnan, ja kuulin sitä paljonkin silloin, kun kävin aktiivisemmin AA:ssa. Ihmettelin sitä kovasti silloin, ja ihmettelen edelleen. Vaikka se olisikin tuollainen sananparsi vain ihmisten kielessä, jolla ei varsinaisesti tarkoiteta mitään sen kummempaa. Mutta monille tämäkin asia ihan oikeasti vaikutti siltä, että ikään kuin tässä olisi kyse jostain sellaisesta, että semmoinen ihminen on vähän parempi, joka on ollut pisimpään raittiina.

Minun mielestäni taas semmoinen ihminen, joka on oikeasti tehnyt asiat selväksi itselleen ja muillekin, mitä tähän alkoholismin rämeikköön tulee, niin semmoinen kokee asiat sillä tavalla, että se raittiuden pituus itsessään muuttuu ihan merkityksettömäksi. Se että saa elää tätä päivää vapaampana kaikista niistä addiktion kahlitsemista ajatuksista ja tunteista on se, josta tässä on kyse.

[Vieraammaksi54]

Huomenta ja onneksi olkoon raittiudesta, raittiista päivästä, niitä jatkukoon.
Minullakin on jo jonkinmoinen pätkä raittiina olosta, aika pitkäkin, mutta vaikeudet ja ongelmat ovat ihan samat kuin kaikilla muillakin ihmisillä on. Niitä pakoon ei pääse. Tosin kun on elänyt alkoholistina, alkoholisti perheessä, niin ei ole voinut välttyä siltä tosiasialta että se on vaikuttanut mielenterveyteen, ja pahasti, mutta senkin asian kanssa pysyy tasapainossa kun ei ala vertailla itseään muihin, terveemmissä olosuhteissa eläneisiin. Ja sitten on lapset, siitä saankin aina oivan syyllisyystaakan kannettavaksi jos alan vertailla heitäkin tasapainoisemmissa oloissa kasvaneisiin. Me ihmiset ollaan niin erilaisia, kukaan ei voi arvostella, kunhan pyrkii pois pahasta ja huonosta seurasta.
minä en olisi selvinnyt yksin, onneksi löysin hyviä ihmisiä jotka myös pyrkivät pois alkoholismin kiemuroista. Yhdessä mutta jokainen omalla tavallaan.

[kohti parempaa-aikaa]

Itse olin ollut muutaman kuukauden raittiina kun kylään tuli kaveri joka oli katuojasta noussut takaisin elävien kirjoihin, tavatessamme hän oli ollut 20 vuotta ilman viinaa ja en millään olisi hänen menneisyyttään voinut arvata.

Siinä kohtaa todella tunsin kateutta kun en voinut tietää onnistunko omassa viinan juonnin lopetuksessani, sillä ei ole mitään yhteyttä siihen onko joku ollut enemmän vai vähemmän aikaa kuivilla. Mutta ajattelin silloin olisinpa minäkin jo niin pitkällä että voisin uskoa/tietää onnistuvani nyt raittius pyrkimyksissäni.

Olinhan jo useita kertoja ollut alle vuoden pätkissä kuivilla mutta heti ratkennut taas kun oma kantti ei kestänyt, kilpailun kanssa tässä asiassa ei ole myöskään mitään tekemistä tämä on yksilölaji toki on hienoa jos muitakin harrastajia ilmaantuu esim lähipiiristä niin kuin minulla oli alussa pari työkaveria jotka oli omilla tahoillaan lopetelleet samoihin aikoihin kuin itsekin.
Aina kuitenkin lopettaja on jokin edellä tai jonkun perässä, minä olin tuossa vaiheessa kaksikymmentävuotta myöhemmin aloittanut oman raitistumiseni eikä siinä todellakaan kilpailla kuin itseään vastaan, aiemmin olin vain aina hävinnyt skapan enkä todellakaan voinut tietää kuinka nyt kävisi.
Sellainen esimerkki kuitenkin on hyvä roolimalli että tuosta hirvittävästä taudista voi selvitä jos kaikki menee hyvin, mutta tosi asia on kuitenkin että viinasta lopullisestin erossa jaksaa/saa olla vain noin alle kaksikymmentä prosenttia raittiuteen pyrkivistä jos oikein muistan .
Toisaalta tänne kirjoittelu on muuttunut osalle meistä elämän tärkeäksi voimaksi kun saa sanallisesti tuottaa mielihyvää itselle, mutta toisten ajatuksia ei voi muuttaa jokainen näkee asiat omalla tavallaan.

[1970]

Olen vielä voimissani, mahtaako moni/kukaan muistaa. Voi olla, että eri ihmiset muistaa tai ei just ne, joita tuolta ajalta ajatteli.

Rekkautumisajoista maailma on muuttunut, eikä Plinkkikään ole pysynyt samanlaisena romanttisina paikkana,
jossa annetaan eteen erimallisia elämänmuutostarinoita tai ole keskusteluja siitä, että on keskusteluja tai ei ole keskusteluja.

Mitä kateuteen tulee, niin harvemmin sitä myönnetään. Onko se niin paha asia, jos muutenkin itseään tietämätön, ajelehtiva ihmisraunio ja tunnevammautunut pultsari, kuten minä olin, tuntee kateutta ei-juopottelevaa kanssaihmistä kohtaan.
Ajan saatossa se kielteiseksi tiedetty reaktio jalostuu joksikin hienoksi ja filmaattiseksi oivallukseksi ja hienoeleiseksi kommunikaatioksi.
Minä tunsin "edelläolevia" kohtaan ihailua ja he olivat suunnannäyttäjiä, uurisraivaajia, poikkeuksellisen rohkeaa eliittiä.

No, ne on ihan tavallisia hevijuoppoudesta selvinneitä kansalaisia, jotka käyvät pilkillä, lenkillä, keikalla, töissä ja äänestämässä.

Kaikki täältä luettu teksti ja tarina ja riitely ja trollaus jotenkin vaikuttivat ja saivat jotain aikaan.

Todellinen raitistus% on melko maltillisen alhainen, ehkä edelleen jotain 8-10 %. Sinällään merkityksettömiä lukuja, olkoon vaikka 0.1-2%

Ja tätä nykyistä, hyvää elämää tarvitsen ainakin itse paljon enemmän, kuin sitä kaatopaikkapulsuilua.