[lillemor]

Hei.

Olen oman raittiustaipaleeni alkuvaiheessa. Niin alussa, etten kokenut tarpeelliseksi edes aktivoida laskuria profiiliini.
Juomatta pyrin olemaan päivän kerrallaan ja yritän olla putoamatta niihin sudenkuoppiin, joihin olen lukuisia kertoja ennen langennut.
Ongelma on todellakin ollut ja etsin kaikenlaista tietoa asiaan liittyen, ettei enää koskaan eikä milloinkaan tarvitsisi kokea masentavaa repsahdusta.

Tällä foorumilla törmäsin käsitteeseen "Raittiushumala", joka tarkoittaa olotilaa missä raitistunut kokee valtavaa riemua uudesta elämästään verrattuna siihen entiseen alkoholihuuruiseen. Kiinnostuin ja aloin hakea tietoa.
Googlen avulla löysin seuraavan kirjoituksen, jossa tunnistin jotakin tuttua, myös omaan käytökseeni sopivaa aikaisemmassa elämässäni niiden monien lopettamisyritysten kanssa. Minusta teksti oli mielenkiintoinen.

Lainattu teksti:

RAITTIUSHUMALA


Kun ihminen lopettaa juomisen, tulee aika monelle tarve ilmoittaa asiasta muille, ylistää raittiuden ihanuutta sekä omaa erinomaisuuttaan kun on moisen ihmeen toteuttanut, ja on nyt pysyvästi(?) ja onnellisesti(?) raitis ja puhdas. Kenties pikkiriikkisen muita ylempänä moraaliltaan ja elämänviisaudeltaan.
Riippuu hieman mistä roikkuu. Monihan on saattanut juoda omasta mielestään salaa ja ehkä jopa onnistunutkin, riippuen asuuko yksin vai perheineen. Käykö työssä jne. Jos juominen on ollut aika pientä, vaikkakin henkilöä itseä häiritsevää, tuo lopettamisen julkistaminen kyseisellä hetkellä iloa ja ilon tunnetta jonka haluaa jakaa muidenkin kanssa.
”Minä tein sen, katsokaa ja ihailkaa minua”

Ymmärrettävää, mutta asiassa saattaa olla myös vaaransa. Kun alkoholismista kärsinyt useimmiten on mieleltään ailahteleva, saattaa jälkeenpäin tulla tunne, että oliko minun nyt pakko tuosta sellainen numero tehdä? Tällaisesta asiasta ja olotilasta, joka ei-alkoholiongelmaiselle saattaa olla ihan normaali tapa olla ja elää. Raittiudesta, tai hallitusta alkoholikäytöstä. Alkoholi kun on ns. tavalliselle ihmisille aine, tai kemiallinen yhdiste muiden joukossa.

Hyvinkin ymmärrettävää, että ihminen, joka on jättänyt jäähyväiset itselleen isolle ongelmalle, leijuu jonkin aikaa euforisessa tilassa.
Yleensä lopulliset jäähyväiset juomiselle jättänyt unohtaa ryyppyvuotensa taakse ja alkaa elää normaalisti. Poikkeuksia on, koska me ihmiset olemme yksilöitä.

Joillekin jää päälle tarve lähes päivittäin kertoa uudesta raittiista elämästään ja uudelleen ja uudelleen palata aikaa jolloin vielä joi enemmän tai vähemmän. Jonkinlainen esiintymisentarve ja halu korostaa omaa erinomaisuuttaan.

Tuo esiintymistarve herättää ajatuksen, että ehkäpä henkilö jo epäilee hiukan?
Mitä epävarmempaa raittius on, yleensä sitä suurempi on raittiuden toitottamisen tarve.
Sekä halu itsensä esiintuomiseen.
Tukevammalla pohjalla (jos sellaista onkaan) jo oleva juomattomuus ei vaadi suurempaa huomiota.

Tarve huomioon näyttäisi olevan aika monella juomisen lopettaneella, ainakin raittiuden alkuvaiheessa. Onko yhteistä uskoon tulemisen kanssa? Ehkäpä onkin, isoja kokemuksia molemmat, niistä pitää saada julistaa. Varsinkin jos uskoon tuleminen on ollut se ratkaiseva syy, jonka avulla on valinnut elämälleen uuden suunnan.

Ja kovia on pitänyt kokea, helppo raitistuminen ei ole dramaattisesti arvokasta. Ehkä suurennellaan ja väritellään jos ei muuten tule sympatiaa ja ihailua.

Mitä se sitten kenellekään kuuluu? Pääasia on, ettei Jeppe enää juo!

Vaara saattaa piillä siinä, että raittiushumalassaan uutta elämäänsä julkituonut jossakin vaiheessa kokee toimineensa jollakin tapaa typerästi asiassa, joka tavan tallaajalle on piece of cake. Silloin tämä uusraitis saattaa tuntea masennusta omasta esilläolostaan ja mikäli samaan aikaan kokee jotakin vastoinkäymisiä, tai harmeja. Silloin nähdäkseni on vaara, että hän palaakin lähtöruutuun ja vanha tapa aktivoituu uudelleen. Varsinkin jos mieltää, että kaikki tuo raittiutensa kautta huomion hakeminen ja uuden elämän julistaminen on ollut jollakin lailla hölmöä.

Minulle tuli mieleen parikin julkisuuden henkilöä, jotka ovat tulleet esiin kertoen vuosikausia kestäneen raittiuden päättyneen huolimatta siitä, että he ovat iltapäivälehdissäkin aikoinaan sitä esiin tuoneet. Julkkisten kohdalla on saattanut olla aikoinaan tietenkin kyseessä jonkinlainen keino saada julkisuutta vaikkapa levymyynnin kohentamiseksi? Olivat syyt mitkä hyvänsä, tällaiselle melkein lähtökuopissa olevalle vahvistuu kuitenkin se, että ainakaan itse ei kannata pahemmin uhota, tai henkseleitä paukuttaa. Parempi elää päivä kerrallaan käyttäen kaikki mahdollinen saatavissa oleva apu.

[Elämän oppilas]

Jos on euforinen olo ja tuntee ylpeyttä ja iloa saavutuksesta niin kyllähän se mieli tekee muillekin kertoa, eikä siinä mitään mutta:
Vanha kansa sanoo:"Ylpeys käy lankeemuksen edellä"
Ilon jakaminen muiden kanssa on ihan ok. Ehkä kuitenkin olisi syytä välttää liikaa keulimista ja mehustelua, eikä ainakaan korottaa itseään mihinkään jalustalle.
Itse koen raittiimman jakson aikana päässeeni normaalille tasolle, en sen yläpuolelle.
Toki mieli tekisi vähän mainostaa, mutta yleensä pidän mölyt mahassa.
Harva kanssaihminen tykkää jos alkaa kovasti paasata, alkoholista tai mistään muustakaan asiasta.
Eli: mielestäni asioista saa ja pitääkin nauttia myös muiden kanssa, mutta kohtuudella. Ei ainakaan liikaa pidä ruveta kehumaan tai neuvomaan..

[Pjotr-77]

Se on yleensä perua siitä kun ennen asui roskalaatikossa mutta NYT ON ALLA MERSU!!!!!

[VakioNaama]

Sanoisin ihan omiin mutuihin ja kokemuksiin perustuen, että suurin osa päihdeongelmista on seurausta tunnekontrollin häiriöstä. Päihderiippuvainen ihminen on taipuvainen kokemaan täyttymystä ja huippukokemuksia ulkoapäin. Kun päihteet jättävät elämään tyhjiön ja ei saa päihteistä niitä tuttuja huippukokemuksia, on tarve kokea niitä jostain muualta. Silloin on aika helppoa hurahtaa siihen miten mahtavaa ja hienoa elämä on kun on raittiina.

Ja mikäs siinä. Onhan kuherruskuukausi (joksi tuota "raittiushumalaa" itse kuvaisin kun ihminen vapautuu päihteiden kahleista) minkä asian tahansa suhteen mukavaa aikaa. Ehkä se nyt vain näin kun ikää alkaa olemaan 40v, sen jo ymmärtää että mikä nousee, sillä on tapana laskea. Ja että hetken hurmiossa on kiva olla, myöhemmin asia arkistuu eikä anna samoja säväreitä.

Minä varoisin hehkuttamasta liikaa raittiuden ensi askeleita. Niistä kun voi kasvaa tosi suuri taakka, että pitäisi iloita arjesta selvinpäin ja ikään kuin olisi pakko elää täysillä kokien jotain suurta. Se kun helposti johtaa siihen, että tulee tarve kokea täyttymys taas tutusta päihteestä kun se arki harmaantuu ilman alkuraittiuden euforiaa. Sitten kyllä tuntuisi hävettävältä, jos on puoli vuotta aiemmin täyttänyt some-feedinsä raittiuspuheilla ja miten elämä on ihanaa vaikka nyt juomatta. Taas kerran pullo auki narahtaneena, voi sitten olla paljon suurempi kynnys aloittaa se raitis elämä, kun sen on kerran tai kaksi jo euforisena ilmiönä kokenut, mutta se ei johtanutkaan raitistumiseen.

Silloin on aika tervettä pohtia, onko omassa tunne-elämässä sittenkin vähän väärät asetukset jos niitä euforisia oloja tarvitsee kokea. Ainakin minulla on ollut, kun sitten kuitenkin aina uudestaan päädyn juomaan, vaikka olen menestyen suorittanut kaikki alkuraittiuden hienot asiat ja kokenut suuret onnistumisen tunteet. Minä yritän tässä nyt olla tuntematta liikoja, ja vähän vältellä julistamista. Mikä toimii minulle, ei sovi toiselle, jokainen taistelee vähän omanlaistansa taistelua.

Voimia jokaiselle.
-Vakkari.