Olet täällä

Kuusitoista raitista vuotta ...

Me Lopettajat on keskustelupalsta niille, jotka jo seilaavat selvillä vesillä tai horisontissa siintää elämä ilman alkoholia. Kirjoittaminen vaatii rekisteröitymisen.

Valvoja: Päihdelinkin toimitus

Kuusitoista raitista vuotta ...

ViestiKirjoittaja mikkeli » 30.7.2022 15:27:44

Hei,

piipahdinpa taas tänne Päihdelinkkiin, joka oli minulle raittiuden alkuvaiheissa tärkeä tuki. Mukava nähdä, että vanhat viestit olivat yhä tallessa ja että Päihdelinkki elää ja voi hyvin :)

Tässä kuussa minulle tuli kuusitoista raitista vuotta täyteen. Edellinen viestini tälle palstalle näytti olevan neljä vuotta vanha; sen jälkeen on tapahtunut paljon, mutta lähes yksinomaan hyvää. Muutin viime maaliskuussa yhteen naisystäväni kanssa 14 vuoden seurustelun jälkeen, väittelin tänä keväänä tohtoriksi ja jo monta vuotta olen saanut olla mukana sympaattisen harrastajateatterin toiminnassa. Raittiuden roiskeita, voisi sanoa.

Elämä tuntuu soljuvan eteenpäin pienistä töyssyistä huolimatta. Herkkänä ja vähän levottomana luonteena ylireagoin helposti asioihin, ja se aiheuttaa ohimeneviä ongelmia niin parisuhteessa kuin työelämässäkin aina aika ajoin. Myönteistä kehitystä on kuitenkin tapahtunut näinä vuosina: menetän tasapainoni näköjään yhä harvemmin, ja palaudun näistä kohtauksista normaalitilaan nopeammin. Enää en pyörittele mielessäni viikkoa jonkun sanomisia, vaan keskityn muuhun.

Yhä edelleen AA ja erityisesti kotiryhmäni on minulle tärkeä. Loppuvuodesta 2019 jouduin jäämään työuupumuksen vuoksi pariksi kuukaudeksi sairauslomalle, ja tällöin tihensin ryhmäkäyntejä. Se auttoi. Nyt työkuntoni on taas hyvä, ja käyn tätä nykyä palaverissa kerran viikossa kotiryhmässäni. Sen jäsenistä on tullut minulle tärkeitä, vaikka en juurikaan kaveeraa heidän kanssaan palaverien ulkopuolella. Ryhmän kokoontumiset auttavat minua kalibroimaan hieman epätasapainossa olevaa mieltäni silloin kun siihen on tarvetta, muuten ne muistuttavat minua siitä, millaista juova elämä oli ja miten helposti sinne voi luisua takaisin, ellei huolehdi itsestään ja hoida sairauttaan.

Olen nyt 58-vuotias. Aivan viime aikoina olen huomannut ensi kertaa miettiväni eläkepäiviäni ja sitä, kuinka pitkään aion olla mukana työelämässä. Minulla olisi mahdollisuus jäädä 61-vuotiaana osittaiselle, enintään 50 prosentin vanhuuseläkkeelle. Saattaa olla, että hyödynnän tätä mahdollisuutta tehdäkseni sellaisia asioita, joihin ei kiireisinä työvuosina ole tuntunut koskaan olevan aikaa.

En enää kovin usein muistele juomavuosiani. Menneen elämän lunnaat on maksettu jo aikapäiviä sitten: anteeksi pyydetty niiltä, joita kohtelin huonosti, velat maksettu ja sellaiset tekoset korjattu, jotka on sovittaa voitu. Huoleni ja murheeni lienevät tänä päivänä aika lailla samanlaisia kuin ns. tavisten. Elän tavallisen ihmisen elämää, kai sitä voisi keskiluokkaiseksikin kutsua. Tämä kaikki on paljon enemmän ja parempaa mitä olisin voinut synkimpinä juomavuosinani kuvitella.

Toivon kaikkea hyvää jokaiselle täällä Päihdelinkissä. Päihteetön elämä on mahdollinen jokaiselle, joka sitä tosissaan haluaa.

Terveisin,

mikkeli
Toipumisen tiellä
mikkeli
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 167
Liittynyt: 31.3.2008 11:19:35

Re: Kuusitoista raitista vuotta ...

ViestiKirjoittaja 0132 » 30.7.2022 22:23:23

Hei Mikkeli.
Mukava kuulla elämäsi kulkevan raittiina. Paljon olet näemmä saavuttanut. Tuossa ajassa ehtii törmätä moneen elämänpolun kiveen ja selvitä niistä, ilman päihteitä.
Istuessani nyt vanhassa tutussa ravintolassa näen oman menneen elämäni. En sitä kaipaa mutta en myöskään pelkää. Muutamat kaverit sammahtivat jo ennen ilta kuutta... Auringonlaskun katseet eivät säteile onnellisuutta, eivätkä kuljeta hyvään elämään.
Putkis, selvästi seuraava.
Rinkka, teltta ja kahvipannu!
Avatar
0132
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 2617
Liittynyt: 7.1.2018 04:44:22
Ollut raittiina

Re: Kuusitoista raitista vuotta ...

ViestiKirjoittaja Vieraammaksi54 » 3.8.2022 20:42:28

Hei. Mukava lukea onnistuneen alkoholistin tarinaa, muutenkin onnistunutta ja tervettä kuin vain pysytellä viinasta erillään.
Niin olen minäkin ollut kauan raittiina. Muissa asioissa en voi sanoa olleeni onnekas, vaikka kovasti olen yrittänytkin, ehkä liikaa. Ehkä liikaa yritän olla jokin "normaali" ja en siihen kuitenkaan kykene. Ja kun joutuu hylätyksi, on se aika musertavaa, silti ei ole tullut mieleen että hakisin alkoholia. Ei. Nyt illalla itsesääli pukkasi mieleen kaikenlaista missä olen epäonnistunut, huono, en osaa. Tulin tänne kirjoittelemaan, tällälailla uskon siihen että tämä auttaa. Ja ehkä joku muukin on jonkin musertavan kokemuksen lannistama, niin silti, voimme selvitä ja jatkaa matkaa.
Huomenna menen sellaiseen paikkaan missä joudun kohtaamaan muita ihmisiä, ilman paria, ilman miestäni, niinkuin me aina yhdessä mentiin niin enää ei mennä, menen yksin. Kohtaan pelon ja jonkinlaisen häpeänkin. En tiedä mitä kaikkea tunnetta mielessäni onkaan, ja onko ne oikeita ja tosia vaan pelkkää mielikuvitusta, ne kuitenkin mielessäni on. Silti menen. Jotenkin tuntuu että jos en uskalla mennä niin annan pelolle vallan ja se voi tietää vaikeuksia.
Aivankuin aikoinaan tunnustin suvulle että olen alkoholisti ja käyn AA:ssa niin nytkin on kohdattava ihmiset ja myöntää että liitto on loppu.
Mutta pelosta huolimatta.
Raitista jatkoa kaikille!
Vieraammaksi54
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 197
Liittynyt: 3.11.2018 08:24:24

Re: Kuusitoista raitista vuotta ...

ViestiKirjoittaja Vieraammaksi54 » 4.8.2022 08:20:05

Huomenta. Illalla kirjoitin täällä ja kait se helpotti kun ei enää ole niin häpeän tunne päällä. Vaikkei avio-eron syy olekaan minussa, tai kyllähän siihen kaksi tarvitaan, kyllä se on syy molemmissa, jos oikein syvältä kaivetaan.
Mutta alkoholismin aiheuttamaan häpeään tämä on pientä. Silloin kun join häpeä oli musertava, koska mokasin aina pahasti.
Ja muistan kuinka pelkäsin mennä AA-ryhmään, aivan vapisin. Ja kun raittiina oli lähdettävä elämään muiden mukaan harrastuksiin niin kyllä pelotti, "ujostutti", vai mikä lie se tunne on joka saa ihmisen käpertymään kasaan nurrkkaan eikä sieltä uskalla lähteä, ei puhua ei kävellä kun niin "ujostuttaa". Olin nuorena hirveän ujo, arka ja vetäytynyt omiin oloihin. Siihenhän se viina auttoi hyvin, sain rohkeutta lähteä. Ja se antoi myös jonkinlaisen avun kun viikon olin opiskelemassa tai töissä niin jaksoin kun tiesin että vapaapäivä koittaa ja saan ottaa rentouttavaa ainetta. Se on jäänyt mieleen kuinka jaksoin sinnitellä ja olla "normaali" kun tiesin että saan siihen helpotuksen.
Rukouksen voimalla menen nyt hetki kerrallaan eteenpäin. Tiedän etä helpottaa jossain vaiheessa. Ja lähden liikkeelle ihmisten pariin, kotiin en uskalla jäädä yksin....
Vieraammaksi54
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 197
Liittynyt: 3.11.2018 08:24:24


Paluu Me Lopettajat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa