[Vangin vaimo]

Hei,

Olen toipuvan narkomaanin vaimo. Olen sinnitellyt aina ilman ammattilaisten antamaa tukea.

Mies istuu vankeusrangaistusta rikoksista mitkä liittyvät huumeisiin. Tässä jokin aika sitten mies joutui leikkaukseen mistä seurasi retkahtaminen. Minun on ollut yllättävän vaikeaa päästä tuosta retkahduksesta yli ja alkaa taas luottamaan mieheeni. Olen miettinyt pitäisikö minun mennä johonkin addiktien läheisryhmään missä saisin purkaa tuntojani. Huomaan että sisälläni on paljon käsittelemätöntä vihaa, ei vain retkahdukseen liittyen vaan myös ihan koko miehen käyttöhistoriaan liittyen.

Tämä keskustelupalstalle kirjoittaminen oli ensimmäinen askel ottamaan apua vastaan itselle. Ehkä.

Ajatuksia? Mielipiteitä?

[Tirppana]

Heippa Vangin vaimo ja kuten sanoit tämä ensimmäinen askel. Oletteko olleet naimisissa miehen aiemmin käyttäessä? On ymmärrettävää, että retkahdus vihastuttaa, vaikka se voikin jäädä siihen. Ainakin jos aiempi käyttö ollut jatkuvaa, ainahan sitä jatkoa pelkää.

Kyllä se asian purkaminen varmaan tekisi todellakin hyvää, että saisi kaikki sanottua eikä jäisi sisään patoutumaan. Pystutkö puhumaan kenenkään ystäväsi/läheisesi kanssa?

Itselläni tytär bentsojen, kannabiksen käyttäjä. Kaikkea jo reiluun kahteen vuoteen mahtunut. Luottamus on asia jota ansaitaan takaisin vielä pitkään, vaikka käyttö loppuisi nyt. Valitettavasti sen menettää vielä nopeammin. Kukaan ystävistä ei ole varsinaisesti jättänyt, mutta selkeästi toiset ottaa välimatkaa. Se tuntuu pahalta. Kirjoittele tänne ainakin. .

Tirppana

[Vangin vaimo]

Hei,

Mukavaa kun vastasit. Voimia sinulle myös kovasti. Tuo on varmasti jokaisen vanhemman suurimpia pelkoja; että oma lapsi käyttää.

Mies käytti huumeita aikaisemmin kyllä. Mutta peitteli ja jätti kertomatta asioita. Oikeastaan kummallista miten sitä on tapahtunut yhtä ja toista niin etten ole tiennyt. Tarkoitan tässä lähinnä rikoksia mitä on tehnyt. Huumeisiin liittyviä rikoksia. Hän on kertonut että on tosi vähän valehdellut minulle aineisiin ja rikoksiin liittyen, uskon häntä kyllä siinä. Hän oli niin hyvä peittelemään asioita ettei tarvinnut valehdella.

Jos muuten kirjoitan jotenkin ”suppeasti” johtuu se siitä että tiedostan kirjoittavani tämän kaiken nettiin. Haluan kyllä kirjoittaa mutta haluan myös suojella elämäämme, enkä tahdo että olemme tunnistettavissa.

Kaikkea hyvää sinulle tähän päivään.

[Vangin vaimo]

Hei vielä,

Unohdin kirjoittaa että minulla on onneksi hyviä ystäviä muutamia joille voin asioista puhua. Näihin asioihin liittyy kuitenkin sellaista häpeää että näitä ei voi kenelle tahansa puhua. Miehen vankilaan lähtö oli aikoinaan aikamoinen shokki itselle. Tuntui kuin olisin itse tehnyt jotain todella väärää.

Ystävistä löytyy entisiä aineiden käyttäjiä ja jotkut ovat olleet vankilassakin. Huomaa entisiä, vuosia sitten raitistuneita. Kukaan läheiseni ei kuitenkaan enää ole siinä maailmassa. Paitsi oma mies vankilassa. Itse en ole ikinä ollut huume/rikosmaailmassa. Sivusta seuranneena se on todella sairas ja kova maailma.

Ystävien elämä tietysti herättää toivoa. Sieltä ihan pohjaltakin voi ihminen nousta. Jos itse haluaa.

[Tirppana]

Huomenta Vangin vaimo.

Ymmärrän täysin, että kerrot asiasta suppeasti ja täytyykin tehdä niin mikä tuntuu itsestä oikealta. Itse olen kertonut aika avoimesti, mutta niin ettei yks yhteen ole laskettavissa ja toisaalta ne olisivat vain arvauksia, kukaan ei voi sanoa, että kyseessä on tyttäreni. Toisaalta tässä maailmassa on kovin monta samanlaista tarinaa.

Tuo peittely ja asioista valehteleminen on kurjaa, lopulta asiat aina selviää ja jos jos asia itsessään on ollut paha, pahentaa valehtelu sitä entisestään. Miksi edes valehdella jos aikeena ei jatkaa.

Se on totta ettei ihan kenelle vaan asiasta halua puhua, toisaalta itseä on helpottanut, kun asiat on saanut sanottua niinkuin ne ovat. Juuri ne muutamat ystävät kun ovat ottaneet välimatkaa, olen ajatellut etten sille voi mitään. Asia saattaa jollekkin olla liikaa, mutta kyseessä tytär. En mahdollista käyttöä, mutta aina hän on osa minua.

Mielestäni hyvä, että teillä entisiä käyttäjiä ystäväpiirissä, ehkä he ymmärtävät mitä miehesi käy läpi ja osaisivat tukea asiassa. Uskon, että paras tuki tulee niiltä, jotka tietää mitä se on. Se on totta, että aina toipumistarinat antaa toivoa.

Tsemppiä sinulle kovasti.

Tirppana

[Vangin vaimo]

Tein tänään jauhelihakeittoa. Huomasin syöväni sitä väännetyllä lusikalla. Mies on siis jossain vaiheessa värkännyt sillä. Joku aika sitten löysin ruiskun pyykkikoneen takaa. Käyttämättömän, muovissa.

Rakastan siivota sitä kaikkea kamalaa vanhaa pois. Seuraavasta tilistä ostan uusia ruokalusikoita.

Tänään mietin että eräällä läheisellä oli muutama vuosi sitten vakava sairaus mikä olisi voinut johtaa hänet kuolemaan. Ei olisi tullut mieleenkään hylätä häntä tuon sairauden vuoksi. Miksi päihdesairaus mielletään ihmisen omaksi syyksi? Miksi päihdesairaita kartetaan kuin ruttoa?

[Vangin vaimo]

Tunteet heittelee. Olen niin vihainen miehelleni. Retkahduksesta seurasi niin paljon pahaa! Se vaikutti niin moneen asiaan… Tapaamisiin… Niitä ei nyt ole. Kuinka kukaan voi olla noin tyhmä (tiedän oikeasti että se ei ole tyhmyyttä vaan riippuvuus) että menee pilaamaan taas kaiken joidenkin typerien kemikaalien takia.

Olen puoliso ja avioliiton voi aina lopettaa. Vaikeampi osa on vanhemmalla jonka lapsi käyttää koska eihän kukaan oikeasti rakastava vanhempi hylkää lastaan vaikka mikä olisi.

[Tirppana]

Heippa Vangin vaimo.. Ymmärrän täysin tunteesi. Itsekin välillä ihmettelen miten ne voi heitellä hetkittäin. Kai se on se todellisuus, toisaalta niin vihainen, kun tuntuu toisen pilaavan kaiken vain hetken olon takia ja toisaalta ymmärtää ettei tuo sairaus ole siitä kiinni,mitä haluaa.
Vähän sama, kun uusi hallitusohjelma tänään julkaistiin. Vähennetään asumistukea, vähennetään toimeentulotukea jne. Ikäänkuin nämäkin päihderiippuvaiset sankoin joukoin vain lopettaisivat päihderiippuvuuden ja menisivät töihin. Ymmärrän tässäkin vastikkeellisuuden , mutta se voisi olla päihdehoitoa ja mielenterveydenhoitoa ja vasta, kun oikeasti työkuntoinen niin velvoitteen työn vastaanottamisesta. Ainakin oman tyttären täytyy saada elämänhallinta kuntoon ennen töihin menoa, ei kukaan ota töihin ihmistä jonka mielialat vaihtuu tunneittain ja täysin päivästä kiinni pääseekö sängystä ylös. Silti ei ole sairaslomalla. Tässäkin siis samoja tunteita ymmärtää, mutta silti vihastuttaa päätöksien mustavalkoisuus.

Ei ihmissuhteiden päätös koskaan helppoa ole, koska kuitenkin toisesta välittää. Se on totta, yritän olla täysin heittäytymättä tyttären elämään, mutta hylätä en voi enkä halua. Välimatkaa täytyy ottaa ajoittain oman jaksamisen vuoksi.
Joko päivä parempi tänään? Onko miehelläsi pitkä istuminen?

[Vangin vaimo]

Heippa.

Joo tänään taas parempi päivä ja positiivinen olo. Olen kuullut ja nähnyt taas onnistumisia siitä miten ihmiset ovat päässeet päihderiippuvuudesta irti, ne toisten onnistumiset antavat aina iloa ja toivoa! ❤️☺️

Rakastan miestäni enkä ole eroamassa vaikka haastetta meidän tilanteessa riittää. Ei hänellä onneksi mitään älyttömän pitkää vuosien tuomiota ole mutta jonkun verran istuttavaa kuitenkin. Ja kun systeemi on hidas niin ”perästä kuuluu” sitten ja vapautumispäivä siirtyy ja siirtyy kun tuomiota tulee lisää ja lisää vanhoista jutuista. Ensi viikolla päästään varmaankin taas näkemään. ❤️

Amfetamiini hänellä oli se lempihuume mutta vältteli sen käyttöä koska en pitänyt hänestä piripäissä, persoona muuttui niin paljon, ei ollut oma itsensä. Subutexia käytti sitten pitkään selvitäkseen päivästä seuraavaan ja sen hyväksyin koska oli pitkälti oma itsensä sitä käyttäessään. Kamala, voimakas aina kuitenkin sekin ja vastustan nykyään jopa korvaushoitoa. Välillä otti rauhoittavia ja sekosi niistä täysin…ei sopineet ollenkaan hänelle.