Olet täällä

ei rahaa narkkarille

Vilpola on keskustelualue huumeiden käyttäjien läheisille. Huoli läheisestä on suuri kun epäilys tai tieto huumeiden käytöstä tulee ilmi. Tule vilvoittelemaan tunteitasi muiden samassa tilanteessa olevien kanssa. Vilpolassa kaikki tunteet ovat sallittuja.

Valvoja: Päihdelinkin toimitus

ViestiKirjoittaja narkin äiti » 6.7.2007 09:58:21

Pari päivää ja näen taas komean suuren miehen joka oikeasti on poika, mutta voi miten vahvalta hän näyttää.


Pään sisällä pelokas ja pieni ja maailma edessä niin valtavan suuri ettei voi tietää pärjääkö siellä kun olet niin pieni kun seisot sen maan päällä ja kaikki muut voimat joita kaikkia ei tunne vetää sinne ja tänne ja pitäisi se pää kasvattaa niin vahvaksi ja suureksi että niiden kaikkien ohi pääsisi ja hartiat olisivat niin leveät ja vahvat jotta jaksaisi seistä suorana ja se pää pystyssä katsoa kohtisuoraan eteenpäin. eikä kallistuisi, ei kallistuisi vähääkään sivulle. jos kallistuu niin helposti kompastuu.

ja äiti kurottaa ja kurottaa ja tavoittelee muttei yletä vaikka yrittää huutaakin. ja äiti vain on siellä ja henkensä salpautuu kun hän vain katsoo kaatuuko poika, pääseekö ojan ohi ja yli. välillä poika ojentaa kätensä ja sormet hipaisevat äidin käteen ja koskaan ei kunnolla äiti kiinni saa ja hänestä tuntuu kuin hän tyhjyyteen syvälle poikansa pudottaisi.

niin on maailmassa kaikkien pärjättävä yksin. oli ojat kuinka syviä tahansa...ei ole mahtia äidilläkään ja jos olisi niin ei kai uusia äitejä tulisi kun kukaan ei koskaan vahvistuisi.
narkin äiti
 

ViestiKirjoittaja sigrid » 6.7.2007 10:24:24

Toivon sydämeni pohjasta että elämä kantaa teitä molempia.
Suurella lämmöllä,
Sigrid
sigrid
 

ViestiKirjoittaja almatsu » 6.7.2007 10:59:04

Hengessä mukana, voimia.
almatsu
 

ViestiKirjoittaja ahis » 6.7.2007 11:00:22

Mä toivon teille myös kaikkea hyvää ja voimia tulevaisuuteen.
Itse ollut raittiina nyt 11kk ja edelleen hoidossa hyvillä mielin. Kyllä meistä toivottomistakin tapauksista tulee toisinaan onnistujia, ainakin oman elämän muuttamisessa.
ahis
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 1428
Liittynyt: 7.8.2006 11:52:33

ViestiKirjoittaja nezumi » 7.7.2007 19:59:36

kun luen tätä tunnen kovaa kipua. siitä mitä kipua olen tuottanut omille vanhemilleni ja mitä kipua he saavat vielä kokea jos saavat tietää viime vuosien käytöstäni myös.....

nyt kuivilla 9kk ainakin. yksi retkahdus sisältyy tuohon.

anteeksi vanhempani, vaikkette tätä tule koskaan lukemaan......
nezumi
 

ViestiKirjoittaja narkin äiti » 7.7.2007 20:05:57

Muista kuitenkin Nezumi, että kaiken korvaa terveytesi ja raitis elämäsi. Ihan sen kaiken paskan ja loan...ne häviävät jonnekin eikä niitä enää eikä sitä kärsimystä edes muista kun näkee lapsen terveenä ja normaalina.

Pää selvänä.

Millään muulla ei ole mitään merkitystä.
Joten iloitse silloin äläkä kanna menneen murheita kun tässäkin päivässä on tarpeeksi.

Sellainen on äidinrakkaus.
narkin äiti
 

ViestiKirjoittaja nezumi » 7.7.2007 20:21:00

kauniisti sanottu.

toivottavasti vanhempieni rakkaus kestää kaiken sen minkä tuskan heille olen tuottanut. heidän vuoksi salassa pitänyt monen vuoden käytön ja esittänyt olevani kuivilla. nyt vasta voin sanoa että olen kuivilla. toivon että heidän ei tarvitse kuulla totuutta mistään, jolloin säästyvät suurelta tuskalta.

puhuit kauniisti ja lohdutti paljon. kiitos.

voimia sinulle paljon!
nezumi
 

ViestiKirjoittaja Mallu » 7.7.2007 20:27:15

Voi miten ihana ja tunnetta täynnä oleva kirjoitus taas narkin äiti. Ja kuitenkin niin vapauttava, jokaisella on tiensä polkuineen ja risteyksineen, ojine ja kallioineen. Vaarallista, matkan loppuvaiheilla kulkija on jo oppinut varomaan liukkaita kallioita, syviä ojia, upottavia soita ja pimeyteen vieviä polkuja.

Ja nezumi, jättirutistus sinulle. Ja läheisenä voin sanoa, että mikään ei hyvitä siten kun päihteettömyys. Sen parempaa lahjaa et varmasti voi itsellesi ja vanhemmillesi antaa. Voimia.
"Tulla lujaksi, pysyä pehmeänä. Siinä on haavetta kylliksi yhdelle elämälle." -Tabermann
Mallu
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 4001
Liittynyt: 1.3.2007 16:17:06

ViestiKirjoittaja nezumi » 8.7.2007 04:31:42

kiitos teille :)
nezumi
 

ViestiKirjoittaja narkin äiti » 13.7.2007 10:52:03

Vielä tännekin :

Käykö täällä lukemassa näitä ihmisiä jotka tietävät millaista on lähteä hoidosta siviiliin?

Minkälaista se on ja mitkä ovat vaikeimpia asioita?

Poikani ei ole vielä lähdössä pois, mutta huomaan miten se arvelluttaa häntä kovasti ja hän varmaankin miettii sitä paljon.
Toki se pelottaa minuakin ja muuta perhettä miten kaikki sitten menee ja minua surettaa jo etukäteen (hölmöä tiedän) se yksinäisyys mitä hän saattaa taas kokea.

Kokemuksia lukisin mielelläni.

Viiden päivän päästä tulee hänelle puoli vuotta täyteen hoidossa.
Ulospäin pitäisi suuntautua ja se puoli on vasta aluillaan oikeastaan.
narkin äiti
 

ViestiKirjoittaja almatsu » 13.7.2007 11:04:52

No, kirjoitettiin päällekkäin, mutta vastaan tänne.
En tiedä missä hän on hoidossa, mutta joillain yhteisöillä on sellaisia puolimatkan koteja joissa voi aloittaa "puoli itsenäisen" elämän, eli saa tukea, mutta tavallaan asuu omillaan kuitenkin.
en tiedä sitäkään onko pojallasi kokemusta NA/AA ryhmistä, mutta siellä on saman kokeneita. Monet narkkarit käyvät molemmissa.
Alku sielläkin aina hankala, mutta siellä ihmiset tietää, tietää todella ja ymmärtää mistä addikti puhuu. Sitä ei koskaan voi mun mielestä ymmärtää täysin jollei ole itse kokenut samaa. En mä voi sanoa syöpäpotilaalle, joo tiedän miltä susta tuntuu. En tiedä.
itse olen AA sta saanut ystäviä paljon. He ovat samanlainen osa mun elämää kun niin sanotut tavis ystävätkin, siviilissä en edes erottele mitenkään. Ainoastaan keskenään kun ollaan puhutaan myös tästä sairaudesta. Jos jokin kauhea vatkaus iskee päälle, voi soittaa toiselle vaikka keskellä yötä. Meitä yhdistää suuri rakkaus ja suuri kärsimys.

Et voi poikaasi pakottaa ryhmiin, mutta jos kävisi edes vilkaisemassa. Ja kokemuksesta voin kertoa, että itse alkuun pidin AA laisia aivan urpoina. Olen kääntänyt takin. AA on mun tärkein asia. Ilman sitä mulla ei ole mitään, ei raittiutta, ei työtä, ei lasta, ei mitään. Mutta päivä kerrallaan.
almatsu
 

ViestiKirjoittaja narkin äiti » 13.7.2007 11:15:14

Poika on kyllä ollut ihan kiitettävän sitoutunut NA-ryhmiin.
Hoidossahan se tietty kuuluu päiväohjelmaan.
Lisäksi heillä on kokouksia joihin tulee porukkaa ulkopuolelta.

Huomasin että hän on hieman arka menemään vieraanpaan ryhmää, mutta hänen nyt ylipäätään on vielä vaikea kulkea siviilissä noin vaan.

Tutut ryhmät eivät tuota ongelmia.

Mehän kävimme ryhmässä monta vuotta sitten, hän kiinnostui silloin mutta kaverit veivät vielä mennessään. Hän ei ollut valmis vielä silloin.

Itse en ole saanut mentyä läheisten ryhmään vaikka olisi pitänyt.
Itse koen sen hyvin vapauttavana, varsinkin silloin aikaisemmin kun en ollut kertonut kelleen mitään tilanteestamme.

Ne pari kertaa mitä kävin avoimessa kokouksessa niin oli ihanan helpottavaa että oli joku paikka missä minun ei tarvinnut valehdella eikä näytellä yhtään mitään. Kaikki paska levälleen vaan ja siltikään kukaan ei kauhistellut eikä tuominnut.

Sellaista avoimuutta en ole kokenut missään muualla koskaan.

Niin että iloisena saan huomata sen että poikani on ryhmät sisäistänyt elämäänsä ja saa ystäviä sieltä ja tietää että tuki on olemassa. Sen varaan laskenkin pelottavan tulevaisuuden.
Ryhmien ystävistä on hänelle enemmän apua kuin minusta ja sehän on ihan tervettä jo tuonikäisellä.
narkin äiti
 

ViestiKirjoittaja almatsu » 13.7.2007 11:23:30

Ihan yhtä arkana menin itsekin. Vuoteen en edes puhunut. Kävin vaan. Hiljaa hyvä tulee. Ja nyt levittelen asioitani jokapuolella. Niin ne ajat muuttuu. Mä toivon sydämestäni että hän jaksaa kierrellä ja katsella ja olla ujo jos siltä tuntuu. Sinä et häntä voi pitää raittiina, se on totta, mutta ei tuollainen äiti tilannetta ainakaan huonommaksi tee!
almatsu
 

ViestiKirjoittaja nezumi » 13.7.2007 12:25:04

Surullinen sisko kirjoitti:sen että broidi joutuisi täysin pohjalle, vaikka kodittomaksi ja rahattomaksi. Ehkä sitten se tajuaisi lopettaa ton häröilyn?!


hmm.. sitä voisi ajatella noin, mutta ei se aina mene noin....

itse menetin kämpän ja asuin kadulla (tosin vain 3kk) mutta ei se hillinnyt aineiden käyttöä. punkkasin missä punkkasin ja rahaa oli ainakin enemmän aineisiin kun ei ollut vuokraa eikä sähköä maksettavana.... :roll:

samoin mun monet kaverit joiden nistiura on kestänyt yli kymmenenkin vuotta jo, on asunut siitä yli puolet kadulla. muijat vaihtuu ja koti sen mukana. sossun rahat aineisiin ja pöllitään tavaraa sitten kun rahat loppuu, tai myydään aineit et saadaa rahaa aineisii..

tota toi maailma on. kyllä ne rahat siihen saadaan ja viis siitä onko kotia kun on tarpeeks koukus.... :roll:

mä en oo koskaan saanu rahaa vanhemmilta ja hyvähän se on. roinaan ne tietysti olis mennyt. mutta sit kun ei ollut rahaa, sitä rahaa tehtiin.... onko sekään sitten hyvä....?
asiassa on niin monta puolta ja jokainen tilanne on täysin yksilöllinen.

vaikeita asioita. :roll:
nezumi
 

ViestiKirjoittaja almatsu » 14.7.2007 10:53:28

narkin äiti kirjoitti:Ryhmien ystävistä on hänelle enemmän apua kuin minusta ja sehän on ihan tervettä jo tuonikäisellä.


Juu ja sitten he tietävät mistä poikasi puhuu. Ja poika tietää mistä he puhuvat. Se on niin tärkeää. Ihan nin kuin itse mainitsit tunnoistasi avopalaverissa.
almatsu
 

EdellinenSeuraava

Paluu Vilpola

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa