Olet täällä

ei rahaa narkkarille

Vilpola on keskustelualue huumeiden käyttäjien läheisille. Huoli läheisestä on suuri kun epäilys tai tieto huumeiden käytöstä tulee ilmi. Tule vilvoittelemaan tunteitasi muiden samassa tilanteessa olevien kanssa. Vilpolassa kaikki tunteet ovat sallittuja.

Valvoja: Päihdelinkin toimitus

Re: ei rahaa narkkarille

ViestiKirjoittaja narkin äiti » 15.7.2009 21:47:10

Kohta tulee puoli vuotta uutta raittiutta.
Kaikenlaista muutakin elämänmuutosta kohtalo järjestää, toivon mukaan hyvään kääntyen.

Miten se Sigge sanoikaan; "Elämä kantaa heti kun lakkaa muokkaamasta sitä odotuksiensa mukaiseksi".
narkin äiti
 

Re: ei rahaa narkkarille

ViestiKirjoittaja Lapseni on narkomaani » 16.7.2009 14:56:16

Ihanaa kuulla että näinkin voi käydä!
Tyttäreni on ollut kaksi kuukautta hoidossa ja juuri retkahtanut uudelleen. Päpsystä soitettiin että bubre ja bentsot olivat positiiviset. Alku näytti niin lupaavalta ja sitten narkomaani poikaystävä palasi kuvioihin. Suhteen vuosipäivän kunniaksi vanhat aineet otettiin käyttöön...
Mietin juuri kuinka toimia, kuinka suojella 13v pikkuveljeä vaikutuksilta ja säilyä itse suht tervejärkisenä. Tunteet astuvat turhan usein peliin kun on vailla vaikutuskeinoja ja todellista keinoa auttaa.
Lapseni on narkomaani
 

Re: ei rahaa narkkarille

ViestiKirjoittaja Mallu » 18.7.2009 06:53:37

Hei Narkin äiti!

Ihana oli lukea tällaisia kuulumisia. Kaikkea hyvää sinulle, pojallesi ja tietenkin koko perheelle.

Ja tervehdys myös sinulle "Lapseni on narkomaani". Olen täällä kanavalla pyörinyt paljon aikaisemmin, kun selvittelin omaa päätäni. Nykyisin erilainen elämä vie enemmän aikaa, joten en enää käväise kun joskus kurkistamassa. Olen siis päihdeongelmaisten keräilijä, ollut suhteissa monien päihdesairaiden kanssa. Tämä viimeisin suhde, joka vieläkään ei ole loppuun taputeltu, on narkomaani. Minä sain itselleni avun al-anonista, sieltä löytyivät myös sanat, joilla kertoa lapsille oikeaa tietoa päihdesairaudesta ja siitä, mitä se tuo tullessaan. Käy kurkistamassa: www.al-anon.fi

Kaikille tutuille ja tuntemattomille hyvää jatkoa ja muistakaa nauttia ihanasta kesästä.
"Tulla lujaksi, pysyä pehmeänä. Siinä on haavetta kylliksi yhdelle elämälle." -Tabermann
Mallu
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 4001
Liittynyt: 1.3.2007 16:17:06

Re: ei rahaa narkkarille

ViestiKirjoittaja narkin äiti » 23.7.2009 22:39:18

Hei Mallu ja Muut !

Kiva kun pitkästä aikaa kävit täällä ja kiitos toivotuksista.

Narkomaanien äidit ja isät, perheet; älkää menettäkö itseänne huumeisiin henkisesti.
Eli älkää upotko siihen suohon minne lapsenne itseänne upottaa. Riittää että yksi uppoaa.
Älkää upottako sinne pikkusisaria ja veljiä, mummoja ja vaareja puhumattakaan äideistä ja isistä.

Hakekaa apua, tukea, älkää salailko ja/tai peitelkö.
Ongelman salaaminen vie hirvittävästi energiaa ja voimia. Ahdistuksen tukahduttaminen on hirveää.

Uskokaa siihen, että siellä on muitakin äitejä ja isiä...valitettavasti. He vaan eivät kerro, he salailevat.
Salailevat koska pelkäävät.

Minun narkkarilapseni haave oli saada perhe...joskus. Elää tavallista elämää.
Nyt se perhe on hänelle tulossa!
Kaikki, aivan kaikki mahdollinen on mietitty läpi, ilot ja pelot mitä tästä seuraa...

Minä olen sitä mieltä, että jos ihminen käy niin monta kertaa miltei kuolemassa ja nyt sitä kaikkea hyvää tarjotaan kaksin käsin niin ota hyvä lapsi ota vastaan mitä Jumala ja Kohtalo, se suuri Voima sinulle antaa ja elä hyvin, kun kerran annetaan.

Kaikille ei anneta.

Kyllä elämä nyt antaa parastaan ja kyllä minä kovasti varjelusta tähän nyt pyydän jotta tämä tuleva lapsi turvallisen ja rakastavan kodin saa.
narkin äiti
 

Re: ei rahaa narkkarille

ViestiKirjoittaja narkin äiti » 5.8.2009 10:36:27

Puoli vuotta putsina eikä valittamista muutenkaan.

Paljon tuskaa, itkua ja surua takana, mutta nyt elämä antaa parastaan. Kiitos ja ylistys siitä.
Olen hyväosainen.
narkin äiti
 

Re: Irrottautuminen rakkaudella

ViestiKirjoittaja narkin äiti » 10.8.2009 22:16:57

nopsasti kirjoitti:AL-ANONISSA MUUTUMME niin että emme enää
- kärsi toisen ihmisten tekojen tai suhtautumistapojen vuoksi.
- salli itseämme käytettävän hyväksi edes läheisemme toipumisen nimessä.
- tee toisten puolesta sitä, mitä heidän itse pitäisi tehdä.
- yritä ohjailla asioita, jotta saisimme alkoholistin syömään, menemään vuoteeseen, nousemaan aamulla, olemaan juomatta, maksamaan laskunsa jne..
- peittele alkoholistin erehdyksiä tai vääriä tekoja.
- aiheuta kriisejä tieten tahtoen.
- estä kriisien syntymistä, jos ne kuuluvat tapahtumien luonnolliseen kulkuun.

Irrottautuminen ei ole ystävällistä eikä epäystävällistä. Se ei merkitse sen henkilön tai tilanteen arvostelemista, josta irrottaudumme. Se on etäisyyden ottamista kaikesta siitä, mitä elämä alkoholistin läheisyydessä tuo tulleessaan.
Irrottautumisen myötä kaikki perheenjäsenet alkavat nähdä tilanteen totuudenmukaisesti ja pystyvät tekemään järkeviä päätöksiä.






Kauaa ei lepohetkesi kestänyt Soilisko :(
Toivon voimia sinulle ja muille narkkien äideille ja isille.

Ymmärrän ja tiedän Soilisko, että sydäntäsi ja sieluasi raastaa hätä ja pelko. Ehkä sinua auttaa ajatella ettei sinulla ole sitä valtaa, sitä ei ole meille annettu vaikka kuinka järjettömästi lapsiamme rakastaisimme. Minäkin luulin, että äidinrakkaus on kaiken voittava...ei se ole.
Vaali silti rakkauttasi, anna sydämesi levätä ja kerätä voimia..niin, et pysty tähän pakottamalla itseäsi, mutta opit ja opit nopeammin kun haet vertaistukea.
Toivon, että ymmärrät mitä aiemmin kirjoitin; säästä itsesi siltä kaikelta tyhmyydeltä miltä minä en itseäni osannut säästää.
Voimia. Lähetän rukouksen puolestasi jotta jaksaisit.
narkin äiti
 

Re: ei rahaa narkkarille

ViestiKirjoittaja narkin äiti » 10.8.2009 22:20:51

Sori, linkitinpä tuon ylläolevan vahingossa tänne ...
datailu pätkii :) sorgen
narkin äiti
 

Re: ei rahaa narkkarille

ViestiKirjoittaja narkin äiti » 22.8.2009 22:13:26

Seitsemän kuukautta uutta ajanlaskun alkua.


Taas kerran;
Sigge kirjoitti jotain tärkeää;

Elämä kantaa heti kun lakkaa muokkaamasta sitä odotuksiensa mukaiseksi.
narkin äiti
 

Re: ei rahaa narkkarille

ViestiKirjoittaja äiti myös. » 29.8.2009 12:21:32

Hienoa! Olen onnellinen puolestanne.

Ja uusi elämä tuo mukanaan myös uuden toivon.

Usko, toivo ja rakkaus... niiden merkitys on todellakin alkaneet viime vuosina kirkastua ihan uudella tavalla, vaikka aina olen tuota kolminaisuutta arvostanut ennenkin.

Kuulaita syyspäiviä, rohkeutta ja voimaa kaikille.
äiti myös.
 

Re: ei rahaa narkkarille

ViestiKirjoittaja narkin äiti » 22.9.2009 10:39:30

Hyvin menee.
Tuleva lapsi tuntuu menevän kaiken edelle niinkuin pitää mennäkin.
narkin äiti
 

Re: ei rahaa narkkarille

ViestiKirjoittaja nezumi » 22.9.2009 20:02:25

-
Viimeksi muokannut nezumi päivämäärä 22.8.2017 20:40:11, muokattu yhteensä 1 kerran
nezumi
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 2066
Liittynyt: 28.7.2007 19:54:49

Re: ei rahaa narkkarille

ViestiKirjoittaja psyykeseko » 8.10.2009 21:55:12

moi narkin äiti ja kaikki muut narkkarien äidit ja isät!

luin tän viestiketjun ku jäin jotenki jumiin tähän et mite asiat selvii ku ite olisin nyt ollu 1v kuivilla jos en olis retkahtanut 2kk sitten kolmen päivän ajaksi,noinkin pieni aika sai mun ajatusmaailman palaamaan lähtöpisteeseen ja siitä toivun taas :(

toivottavasti tuo narkin äidin poika on pysynyt kuivilla edelleen ja toivon myös paljon voimia sinne edelleenkin.
Viimeksi muokannut psyykeseko päivämäärä 3.12.2009 19:51:43, muokattu yhteensä 1 kerran
psyykeseko
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 6
Liittynyt: 22.7.2008 23:03:34
Paikkakunta: Tampere

Re: ei rahaa narkkarille

ViestiKirjoittaja narkin äiti » 12.10.2009 15:30:43

Kuivilla ollaan.

Psyykesekolle paljon paljon voimia ja toivoa huomiseen...tai ensin ehkä iltaan asti.
Ehkä turhakin muistuttaa taas, mutta kuitenkin; ei sinunkaan Psyykeseko tarvitse pärjätä kuin se yksi päivä kerrallaan vaan. Älä kelaa muitten vuosia, sinulle ehkä se päivä voi olla vuosi ... ja voitto.

Sinulla on toivo kun sinulla on tahto. Uskon niin.
Voimia sinulle ja rukouksia puolestasi.
narkin äiti
 

Re: ei rahaa narkkarille

ViestiKirjoittaja Mallu » 12.10.2009 17:36:31

Kiva oli käydä kurkistamassa Narkin äidin kuulumisia ja olipa hyvä kuulla, että eillä edelleen poika putsina.

Ja psyykeseko: Ehkä se retkahdus oli sinulle oppimiskokemus. Se lopullinen taitekohta. Kukapa tietää. Toivottavasti paikkakunnallasi kokoontuu usein na, että saat vertaistukea. Olen huomannut, että vertaistuella on uskomaton voima.
"Tulla lujaksi, pysyä pehmeänä. Siinä on haavetta kylliksi yhdelle elämälle." -Tabermann
Mallu
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 4001
Liittynyt: 1.3.2007 16:17:06

Re: ei rahaa narkkarille

ViestiKirjoittaja narkin äiti » 2.12.2009 22:36:01

Raitis odottava isä on tulevalle mummolle kaunis näky uudessa kauniissa kodissa.
narkin äiti
 

EdellinenSeuraava

Paluu Vilpola

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa