[vankia ikävä]

Kiitos paljon vastauksista! Kiva kuulla että muitakin jännittää, etten oo ainoa jänishousu Ja kiitos senjamilena: lle tosta linkistä...en ollut ennen tota sivua löytänyt ja siellä oli ihan hyvää infoa. Ja turun vankilaan olen kanssa menossa. Onko siellä parkkipaikkoja ja onko yleensä vapaita paikkoja? Vai joutuuko auton jättämään johonkin kauemmas? Etten sitten sen takia ainakaan myöhästyisi. Entä löytääkö sen portin helposti mihin pitää mennä? Kuulostaa ehkä hassuilta huolenaiheilta, mutta jotenkin kaikki pienetkin asiat jännittää yllättävän paljon. Teistä on nyt jo ollut paljon apua kun on jollekkin saanut huolenaiheista kertoa ja kuulla muiden kokemuksia! Voimia kaikille! Ja iso kiitos!

[amaria]

saitkin jo hyviä vinkkejä matkaan. Turussa parkkipaikka on "muurien sisällä". Ilmottaudut portilla, nimesi ja ketä tulet tapaamaan. Avaavat portin, ajat sisään ja parkkipaikka on oikealla. Parkkikselta näet oven hyvin, jos sen edessä on jono, mene vaan jatkoksi. Jos ei jonoa näy, odottele parkkiksella, että antavat luvan tulla ovelle. Muutoin kuuluttavat heti poistumaan oven luota, jos sinne "ilman lupaa" yrittää.
Metallinilmaisin on todella herkkä, niinkuin aiemmin mainittinkin, eli jumppatoppi on ihan hyvä ratkaisu
muistan oman ekan vankilavierailuni ja jännitti niin, etten meinannut pystyssä pysyä hyvin se kuitenkin meni ja juttukin alkoi luistamaan ihan itsekseen, vaikka jännitin kans et mistä sitä puhuu yms. Tsemppiä matkaan, hyvin se menee!

[vankia ikävä]

Kiitos vinkeistä! En olisi varmaan mihinkään portille uskaltanut edes ajaa tai saatikka tajunnut jäädä parkkipaikalle odottelemaan! Sanoit ettet meinannut pystyssä pysyä jännitykseltä ni on kyllä ihan sama fiilis! Nyt jo näin paljon jännittää ni varmaan pyörryn sinne parkkipaikalle Mut eiköhän se siitä sitten...

[senjamilena]

Turun vankila on sitten siellä aika "korvessa" ja monen mutkan takana. Eli kannattaa senkin takia varata aikaa ja tarkastella karttoja ja muita opastuksia huolellisesti etukäteen. Me käytiin silloin edellisenä iltana tsekkaamassa se reitti, kun oltiin yötä Turussa ja hyvä niin, koska muuten oltais kyllä myöhästytty. Sitten ei ole enää mitään hätää, kun oot päässyt sinne parkkikselle asti. Siellä on muitakin ihmisiä tulossa vierailulle ja meet vaan siinä porukan mukana Turun vankila näyttää ulospäin joltain ydinvoimalalta eli tosi pelottavalta, mutta rohkeutta vaan. Sä et yksinkertaisesti pysty tekemään siellä mitään väärin, kun siellä niin tarkkaan määrätään mihin sun kuuluu mennä. Monen oven ja jonotuksen jälkeen päädyt huoneeseen, jossa kamu sua jo odotteleekin, nostat luurin ja alat jutella. Sulla on paljon kerrottavaa heti alkuun kaikesta, mitä oot siinä matkalla kokenut

[Nurturing Mother]

Senjamilena, päätin sitten minäkin kirjoittaa pitkästä aikaa. Kirjoitin aika pitkän päivityksen tilanteestamme, mutta kun yritin tallentaa sitä, se hävisi jonnekin. En jaksa nyt heti kirjoittaa sitä uudestaan, olen flunssan kourissa kotona, poikakin syyslomallaan täällä.

Mitä teille Senjamilena kuuluu? Onko poikasi vapautunut jo kokonaan? Miten on lähtenyt sujumaan uudessa asunnossa? Kerroit jossain vaiheessa jostain ohjaavasta koulutuksesta. Onko se toteutunut? Vai edellyttääkö se täyttä raittiutta eli puhtaita seuloja? Entä tukihenkilö, onko poikasi saanut / suostunut ottamaan sellaisen? Kun minun poikani lähti vuosi sitten koulukaupunkiin, olisin saanut järjestettyä hänelle sinne tukihenkilön, mutta hän ei sitten halunnutkaan sitä. Se on just harmillista, että vaikka hän tarvitsisi tukea ja vaikka sitä olisi tarjolla, ei hän suostu vastaanottamaan.

[senjamilena]

Harmi, että päivityksesi tuhoutui. Ehkä jaksat yrittää uudestaan myöhemmin.

Poika on tosiaan nyt ollut vapaana muutaman viikon. Kaikki tukihenkilö, kurssi ym. suunnitelmat raunioituivat siinä mönkään menneessä koevapaudessa. Varmaan hän olisi vielä päässytkin kurssille, mutta kaikki osoitteenmuutossäädöt aiheuttivat sen, ettei hän koskaan saanut mitään tietoa siitä. Ja se oma passiivinen asenne sinetöi loput, ei jaksa soittaa mihinkään ja kysellä, ei käydä työkkärissä ilmoittautumassa. Eli oikeasti ei halua.

Juuri tuo mitä sanot, ettei ole omaa kiinnostusta apuun ja tukeen, on niin totta. Järjestimme hänelle Irti Huumeista ry:n kautta vertaistukihenkilön ennen vapautumista, mutta ei kelvannut. Rikosseuraamuksessa hän onneksi joutuu pakosta käymään (jos ei halua takaisin vankilaan) joka toinen viikko. Sitä kautta hänelle on nyt järjestetty kolmena päivässä viikossa neljä tuntia päivässä työtä nuorten pajalla. Itse hän sanoo, että "pakotettiin" eli ei olisi halunnut sitäkään.

Uusi tyttöystävä on myös ilmestynyt kuvioihin. Tämä selkeästi rajoittaa pojan menoa, mistä valitettavasti olen iloinen. Valitettavasti siksi, että olen riittävästi lukenut näitä päihdekäyttäjien puolisoiden surullisia tarinoita täällä. Mietin, pitäisikö minun puhua tällä nuorelle naiselle ja kehoittaa juoksemaan karkuun kun nyt vielä voi. Siitä tuskin olisi kuitenkaan mitään apua, todennäköisesti pitäisi minua vain sellaisena ilkeänä anoppikandidaattina. Hän on nyt ihastunut tähän kohtalokkaaseen vankilakundiin.

Itse olen miettinyt, voisinko olla tyytyväinen tähän, että näen poikaa harvakseltaan silloin tällöin, hän näyttää sellaiselta kohtuullisen hyväkuntoiselta eikä örvellä pahasti. Periaatteessa kyllä, mutta sitten on ne hetket, kun erehdyn hänelle soittamaan eikä hän vastaa. Silloin kyllä vajoan vanhaan epätoivoon ja ahdistukseen. Mitä on tapahtunut? Onko hän kuollut?

[Jenni_]

Senjamilena, pohdit, miten suhtautua uuteen tyttöystävään. Ensinnäkin olen hyvin pahoillani, ettei vankilan jälkeinen elämä ole sujunut toivotusti, mutta ehkä pieni toivo on, että nainen rauhoittaisi poikaasi.

Aluksi tutustuminen uuteen ihmiseen on tietenkin sellaista vaaleanpunaiset-lasit päässä liikkumista, että siinä on turha puhua järkeä tai mitään syvällistä. Mutta myöhemmin minulle ainakin on ollut valtavan tärkeää että minulla on ollut hyvät välit päihdeongelmaisen miehen äidin kanssa. Tuimme toinen toisiamme ja kun mies yritti valehtelemalla pummata rahaa molemmilta, niin tiesimme, mitä toiselle on jo valehdeltu jne.

Nyt emme enää ole miehen kanssa aikoihin olleet yhdessä, mutta yhteydenpito miehen ja hänen äitinsä kanssa jatkuu edelleen. Miehen äidin kommentit ovat olleet osin ristiriitaisia, juuri kuten sinunkin ajatuksesi: toisaalta hän on sanonut, että ansaitsen paljon parempaa kuin hänen poikansa, toisaalta hän on kiitellyt, että olen jaksanut huolehtia hänen pojastaan ja taistella byrokratian rattaita vastaan että hänelle saadaan apua. Vaikeita tilanteita, mihin ei todellakaan ole yksiselitteistä vastausta... Toki olisin päässyt tuhat kertaa helpommalla jos en olisi koskaan mieheen törmännyt, mutta toisaalta olen oppinut valtavan paljon itsestäni ja tästä maailmasta, päivääkään en kadu enkä vaihtaisi pois.

[Nurturing Mother]

Tuo pakollinen työ nuorten työpajalla on mun mielestä kuitenkin hyvä asia. Se pitää ainakin vuorokausirytmin normaalina eikä silloin voi kamaakaan vetää. Tietysti olisi vielä parempi, jos poika voisi tehdä jotain, mitä itse oikeesti haluaa.

Tyttöystävä on kakspiippuinen juttu äidille. Kunnollinen tyttöystävä kun antaa aina niin toivoa, ja toivoahan me äidit tarvitaan! Muistan lämmöllä vieläkin kahta ihanaa tyttöystävää, jotka yrittivät saada poikani eroon huumeista. Toinen oli siinä vaiheessa, kun kyseessä oli vasta kannabis (+ satunnaiset nettihuumeet), poika silloin 17-18-vuotias. Poika lopetti silloin muutamaksi kuukaudeksi kaman ohella myös tupakan polton! Mutta hoitopalavereissa hän kuitenkin myönsi, että on käyttämättä vain tyttöystävän vuoksi. Eikä se kovin kauaa kantanutkaan. Pilven poltto palasi kuvioihin ja tyttö lähti. Toinen tapaus oli vaikeampi. Poika veti silloin säännöllisesti iv:na piriä ja kaikkea muutakin. Silloin hän olisi oikeesti halunnut (ainakin melkein) lopettaa, vaan ei pystynyt. Tämäkin ihana tyttö jätti poikani, kun ei saanut häntä pelastettua. Ymmärrän tyttöä ja sanoinkin hänelle, että hän teki ihan oikein. Nyt vuosien jälkeen yhä toivon pojalle kivaa ja kunnollista tyttöystävää. En sellaista, joka haluaisi pelastaa poikani, vaan sellaista, joka pitäisi pojan siellä uudessa koulukaupungissa, jonne poika on lähtenyt huumeita pakoon. ettei tarvitsisi yksinäisyyden vuoksi tulla aina silloin tällöin tänne kiusauksien luo.

Ole vaan Senjamilena iloinen tyttöystävästä! Toivoa tarvitaan!

[senjamilena]

Hei kaikki ystävät täällä!

En ole aikoihin kirjoitellut tänne Vilpolaan, vaikka olenkin aina silloin tällöin käynyt lukemassa kirjoituksia täällä. Moni vanha tuttu on täältä hävinnyt eikä itselläni ole ollut mitään erityisen hyvää kerrottavaa.

Poikani huumeiden käyttö on vankilan jälkeen jatkunut, tosin jotenkin rauhallisemmissa tunnelmissa kuin sitä ennen. Hän on ollut monenlaisten tukitoimien piirissä ja saanut apua monelta taholta. Itse hän on mielestäni kevään kuluessa tehnyt tosi paljon töitä itsensä hyväksi, nöyrtynyt siitä "ei mua kukaan voi auttaa" - asenteesta ja myöntänyt ongelmansa.

Viime viikolla hänellä oli ensimmäinen suunniteltu katkaisuyritys paikallisella katkaisuasemalla. Valitettavasti vain hänen siellä saamansa vastaanotto oli niin musertava, nöyryyttävä ja epäinhimillinen, että hän teki ratkaisunsa ja tuli sieltä seitsemän sinnittelytunnin jälkeen pois. Toki saattaa olla, ettei pojalla ollut (vielä) kunnon motivaatiota, mutta en silti ymmärrä, miksi päihdealan ammattilaisten pitää suhtautua narkomaaneihin kuin alimpaan pohjasakkaan. Poika oli katkon jälkeen vaarallisen itsetuhoisissa ajatuksissa. Kiitos tyttöystävän, tukihenkilön ja ehkä myös äidin puheiden ja kannustuksen, hän on tänä päivänä edelleen elävien kirjoissa.

Tuli mieleeni, että tällä tavallako meillä päihdeongelmaa hoidetaan: nöyryytetään ja kyykytetään narkomaaneja niin, että nämä lopulta tappavat itse itsensä pois meitä häiritsemästä.

Hyvää äitienpäivää kaikki urheat narkomaanien äidit!

[Jenni_]

Olen pahoillasi puolestasi senjamilena ja toivon paljon voimia!

Katkaisuhoito on näköjään eri paikkakunnilla hyvin erilaista. Meidän paikkakunnalla katkolla on kaksi eri ryhmää: alkoholisteille ja huumeidenkäyttäjille/sekakäyttäjille omansa. Alkoholistit hengaavat katkopaikassa mutta huumeidenkäyttäjille järjestetään katkopaikassa jos jonkunnäköistä aktiviteettia (leffaa, lenkkeilyä, keilausta yms.) ja bentsoja jaetaan avokäsin. Nekin nuoret, jotka eivät missään varsinaisessa huumekoukussa olekaan vaan käyttävät viinan ohella satunnaisesti pilveä/lääkkeitä tms. hakeutuvat katkolla nimenomaan tuohon huumeidenkäyttäjien ryhmään koska siinä tukea saa huomattavasti enemmän verrattuna alkoholistipuoleen. Tosin siellä heistä raitistuu ehkä yksi sadasta, muut vain keräävät viikon pari voimia että jaksaa taas vetää kahta enemmän

[top rankin]

En ole minäkään kirjoittanut aikoihin. Mutta huonommin menee. Olen tässä vähän kysellyt pojan kavereilta ja saanut sellaisen käsityksen, että suhteet kavereihinkin siellä uudella paikkakunnalla ovat menneet. Taitaa vetää aineita yksinään kämpässä, jonka vuokrasuhde päättyy tämän kuun lopussa eikä uutta asuntoa ole.

[xyzxyz]

Molemmissa suvuissa isovanhemmat kyllä haistavat, että jotain on pielessä, ja kyselevät pojasta ahkeraan

tämä on niin surullista, ihmiset on uteliaita heti kun jollain on ongelmia elämässä. mutta mitä täältä olen lukenut, jos taas purkaa oikeasti sydäntään miltä päihdeongelmaisen vanhempana tuntuu olla läheiset saattavat jopa hylätä tai eivät halua kuulla koko totuutta.

[Vieras]

Viha myös siitä, että rikoksesta vankeustuomioon on kulunut 1,5 vuotta, ja täytäntöönpanon alkamiseen menee vielä yksi vuosi. Tänä aikana kaveri on mm. kerennyt tuhota luottotietonsa ja addiktoitua kahdelle uudelle huumeelle. Edelleen jäljellä on tunne, että tuomiot eivät ole oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksiin, ja että nuorten rikoksiin pitäisi puuttua NOPEASTI. Ehdotonta tuomiota sinänsä en pidä epäoikeudenmukaisena enlä välttämättä ollenkaan huonona ratkaisuna.

tästä samasta olen kuullut eräältä huumeongelmaiselta rikoskierteessä olevalta. ensin sortuu tekemään rikoksen, vuosi epätietoisuutta ja huumeita kun ei jaksa edes yrittää, sortuu tekemään uuden rikoksen. ensimmäisestä rikoksesta muutaman kuukauden tuomio ja vapaalle jalalle odottelemaan tuomiota toisesta rikoksesta, taaskaan ei motivaatiota yrittää.

oikeudenkäynnit on syytetyn näkökulmasta täysin arpapeliä, kun ei huumeiden käytön takia kykene selvittämään mikä todennäköinen tuomio on, millon se pistetään täytäntöön jne. EU:lta asti on tullut huomautuksia tästä hitaudesta. jos tuomio/tuomioita on tullakseen, asiat pitäisi käsitellä nopeasti. vaikka tulisikin vain ehdonalaista, tuomittu ei sitä etukäteen tiedä vaan elää jännityksessä eikä pysty/jaksa/halua edes yrittää hoitaa itseään