[piiras ei kirj.]

Heippis,

Olen Voimaotuksen kanssa samoilla linjoilla.
Eli suoraan sanottuna miksi haaskaisit aikaasi mieheen, joka ei ole sinun poikaystäväsi, joka ei kohtele sinua edes kuin hyvänpäiväntuttua, ailahtelee eli on päihteissään superrrakastunut ja kun kaikki ei menekään mielensä mukaan, haukkuu sinua, on omin sanoin kertonut, ettei halua päihteistä eroon ja elää hyvin vaarallista elämää?

Vaarallisella elämällä tässä tarkoitan erityisesti sitä, että numeroiden vaihtaminen ja "katoilu" ovat tyyppiesimerkkejä velkaantumisesta!

Olen nähnyt joskus mieheni velkaantuneen ex-kaverin hyvin mukiloituna naisystävineen, heitä ei varmaan edes Alepaan olisi päästetty, sen verran ilkeän näköistä jälkeä jonkun subuvelan vuoksi. Ja näitä tarinoita riittäis.

Mulle vois moni sanoa, että mitä minä teen subunistin kanssa. No, en teekään, vaan seurustelen raittiin miehen kanssa. Sen subunistin jätin.

-piiras

[kolmaspyörä]

Käyn nyt päivittelemässä kuulumiset. Hyvin on siis mennyt, ja mies on jäänyt jo "unholaan". Välillä saan kuulla miten on ongelmissa ja kaipaa perääni. Juuri viime perjantaina soitteli useasti minulle sekä lauantaina - olin kotona kun katsoin puhelinta ja puheluita ei ollut yksi tai kaksi. En vastannut, ajattelin että on tajunnut ettei saakkaan minusta parempaa

Itsellä lähtenyt menemään hiukan paremmin. Olen löytänyt ehkä uuden miehen. En halua huudella asiasta vielä, mutta toivon että tämä lähtis tästä ja saisin mielelleni rauhan. Kyllähän mä edelleen mietin valehtelematta päivittäin, että mitä tälle miehelle kuuluu ja että onko elossa. Näköjään on, kun facebookkiin alkanut päivittelemään tuon tuosta ja soittelee minulle.

Kiitos kaikille tuesta ja avusta! Päivittelen tänne välillä miten menee - koska pelkään että sorrun ja palaan hänen luokseen. Sen verran renttu ja ihana oli.

[.1.2.3.]

Hienoa kuulla että olet ollut vastaamatta puheluihin!

Olisiko muuten mahdollista että hän olisi saanut kuulla että sulla olisi uusi mies kuvioissa? Minulla kävi aikoinaan niin että eksäni yritti tulla jatkuvasti väliin jos mulla oli uusi mies. Jonkinlaista vallankäyttöä, testasi kuinka suuri vaikutusvalta hänellä on muhun jonka vuoksi en ole hänen kanssaan enää missään tekemisissä.

Nauti uudesta orastavasta suhteestasi! <3

[Vieras]

Olen seurannut tarinaasi ja tulipa vain mieleeni, että olisiko hyvä opetella olemaan yksin? Siis ilman parisuhdetta tai sellaisen virittelyä. Minulle tuli vain sellainen tunne, että nyt toivot uuden miehen kanssa kehkeytyvän jotain, jotta unohtaisit rentun. Mutta onkos se hyvä lähtökohta parisuhteelle? Jos vain antaisit ajan kulua, nauttisit elämästä ja ystävistäsi ja kun se oikea ihastuminen tulee niin vasta sitten heittäydyt ihastumisen ja rakastumisen tunteisiin. Ja tietenkin jonkun muun kuin päihdeongelmaisen kanssa

Itse jäin yksin viime keväänä, takana oli kolmen vuoden suhde päihdeongelmaiseen mieheen. Emme asuneet yhdessä, mutta kuvittelin rentun olevan juuri se ainoa ja oikea elämäni rakkaus. Suuria sanoja, paljon hellyyttä, huomionosoituksia, seksiä jne. Ihan liian hyvää ollakseen totta , eihän se sitten ollutkaan. Alkuun päihteiden käyttö oli taka-alalla, mutta varmoin askelin viinapiru hiipi kuvioon mukaan. Kun en hyväksynyt juomista, eipä aikaakaan kun renttu suurin elein otti tilalleni baarissa viihtyvän naisen. Alamäki hänellä jatkuu ja olen tyytyväinen etten uponnut hänen mukanaan syvemmälle.

Nyt olen opetellut olemaan yksin, hakeutunut ystävien seuraan ja ihan älyttömästi pohtinut sitä, ettei pidä hypätä uuteen suhteeseen ennenkuin on entisen surrut ja ottanut opikseen. Välillä on tuntunut hankalalta, mutta toisaalta olen ollut ylpeä itsestäni. Olen toki käynyt ihmisen ilmoilla ja baareissa, saattanut jutella jonkun kanssa, mutta jos ei ihastusta tunnu niin olen vain antanut asian olla....

Voi tietysti olla, että olen väärässä ja oletkin ihastunut todella teolla tähän uuteen Se olisi tietysti hienoa. Mutta ellet ole niin mieti, voisiko sitä oppia olemaan ihan itse onnellinen.

Rauhallista Joulun odotusta. Nauti vapaudestasi ja luota siihen, että jonain päivänä joku ihminen kävelee elämääsi ihan sattumalta.

[Hermoraunioina]

Moi!

Luin sun tilannetta ja ajattelin vastailla, kun kuulostaa hyvin tutulta.. Ja myös siksi, että yli pääsee niinku tuhannet muutkin 'rakkaudensokaisemat'

Ei voi sanoa seurusteluksi, koska kunnollista suhdetta ei nistin kanssa mielestäni ole, mutta sen yritystä tuli treenattua melkein pari vuotta. Mies sekakäyttäjä n.15vuotta pääasiassa piri, lääkkeet, alko mitä nyt käsiin sai. käyttö oli päivittäistä ainakin alkoa, jos ei muuta.. kahden vuoden aikana valehtelematta taukoa ehkä (jos ei lyhyitä linnareissuja lasketa) n. 1/kk
ja hei, kun tutustuttiin oli ollut kuivilla öööö 2/kk ja lopettamassa, yeah right olin sinisilmäinen, koska toi kamalamaailma oli viel sillon vieras..

Erittäin jännää alkuun, syväyhteys (mukamas), erilainen, ihana, ihan kivannäköinen (joskin lopussa hygenia alko olla välillä niin ja näin). Ikävä kyllä usein näihin jänniin nisti-suhteisiin kuuluu; sadat oharit, petetyt lupaukset, mielialan vaihtelut nanosekunnissa, SELITYKSIÄ tilanteeseen, kuin tilanteeseen ja tilanteen kääntö toisen syyksi keinolla millä hyvänsä! Omaani kuului myös väkivalta ja pettäminen.. naiskuviot aina selitettiin, että frendi vaan, mutta jäi se sitten näistäkin kiinni, ehkä halusin kieltää nää sillä hetkellä.. Myös oma terveys mietitty.. miehellä c-hepa ja kyllä hiv:kin kävi mielessä, koska enpä menis sanoon, että puhtaat värkit aina on ollut, kun sekopäissään rännitti. No onneksi testit itsellä negatiivisia

Jaksoin; uskoa (tyhmä minä, no virheistä oppii), tsempata (täysin turhaa, auttoi vain narkkia kun oli taas mokaillu, että joku taputtaa päätä) , huutaa, raivota, vittuilla ( vielä turhempaa, huusi kahta kauheemmin takaisin ja mäiski lopuksi turpaan) Tietty yritin myös rakastaa ja sen voimaan uskoin pitkään (turhinta koko touhussa, jälkeenpäin mietettynä piri tehnyt kaverista hyvinkin tunteettoman)
Onneksi jossain vaiheessa todella törkeiden temppujen jälkeen tunteet ikäänkuin kuoli ja järki ns. voitti.

Tälläset suhteet jätttävät niin paljon sitä henkistä paskaa, ettei tuo fyysinenkään tunnu missään.. varsinkin jos roikut toivossa, mitä ei ole näkyvissä (ellei mies ihan oikeasti lähde hoitoon.) Tämä oma 'ex' mietti, pohti, yritti urheilla.. ei auttanut.. kuitenkin aina ohessa yritti manipuloida minua, että jos sinä tekisit niin ja näin tilanne olisi toinen. Se oli myös jännä miten esim, oharit käännettin aina mun syyksi tyyliin: v**** niin sovittiin tänään, mut ei s**** tohon kellon aikaan mitä sä sanoit, tai joo- o olin tulossa mut frendi tartti jeesii meinas sammua/kuolla/saada turpaan jne.. Ja jos hän jäi kiinni valehtelusta ei yleensä kuulunut ainakaan viikkoon.. myös haukkui ja mollasi minua lopuksi jatkuvasti, vaikka itse käyn töissä, urheilen, koulutus, asunto enkä nyt mikään P**** revityn näköinen ole..

Tossa kun, aimmin joku vastailikin, että narkkari voi jopa salaa vihata, kun toinen elää sellaista elämää mitä itse ajattelee ettei voi saada.. niin siltä se ainakin alkoi lopuksi tuntua omalla kohdalla.. se oli hyvin vihamielistä ja katkeraa..

Mutta oli myös toi aika, kun itkin perään, soittelin olin huolesta sekaisin..
yleensä mies oli vetämässä kamaa mikä 1.juttu (sen ohi ei pääse) joskus vankilassa päiviä, puhelimet kadonnut, ei rahaa ostaa uutta+saldoa yms.. katoamistemput ja puhelimeen vastaamatta jättäminen on näiden suhteiden peruskuvio.. hermostutaan heti, jos kysellään esim. kenen kanssa olit/ mitä tehnyt.. huomasin lopuksi ettei oikeen mistään voinut edes keskustella..

No mutta, en ole miehelle katkera, ei juurikaan kiinnosta mitä tekee missä menee... numeron jouduin muuten vaihtamaan, aika ajoin soitteli.. lähinnä haukkui ja uhkaili..
Hei ja aika nopeesti tän onnettoman muutaman vuoden jälkeen kuvioon tuli ns. normaali, luotettava ja vielä hyvännäköin, kiva mies ja voin, kertoo että on aika ihanaa, kun tullaan kotiin, kun sovitaan, vastataan puhelimeen, huomoidaan ja tehdään yhessä asioita


Tsemppiä miten asiat meneekin

Siis miten voi ollakaan, ihan kuin olisin juuri lukenut pätkän omasta elämästäni Meillä menee täysin pilkulleen ja pisteelleen noin!! Olen monet tuhannet kerrat yrittänyt riuhtaista itseni eroon tästä hulluudesta, mutta tässä sitä vieläkin ollaan Olisi niin mielenkiintoista kuulla miten sinun kohdalla viimeinen niitti oli ja sait voimia lähteä ja erota?

[Pumpuli]

Moi Kolmaspyörä

Kirjoituksesi kosketti. Kerron sulle miksi.
Olen jo reilusti aikuinen nainen ja tapasin viisi vuotta sitten miehen, joka hiljalleen hivutti itsensä sydämeeni ja tunsin suuren suurta rakkautta ja onnea. Tiesin hänen olevan narkomaani, sillä viestittelymme meni tunnetasolle hänen ollessaan laitoshoidossa päihteiden käytön vuoksi. Hänen tultua sieltä pois, huuma alkoi.

Jo heti alkuun paljastui pieni valhe, joka surtiin ja itkettiin yhdessä. Hän yritti tosissaan olla raittiina ja pääsi sitten vihdoin korvaushoitoon. Hoidon aloitus oli erittäin hyvää aikaa ja seurustelimme tiiviisti...sitten alkoi lipsuminen. Katoamisia, outoja vaatteita ja tavaroita hänen asunnollaan...ei vastannut puhelimeen. Ja taas hän pyristeli retkahduksen jälkeen itsensä parempaan ja elämä jatkui.

"Pitää saada olla yksin", "nukun", "en kuullut puhelinta" jne. vastauksia toistuvasti. Niin ja se puhelin...piippailua, valot vilkkuu, ei voi vastata seurassani. Sitten tuli se hetki, että stalkkasin puhelimen ja todellisuus (minkä olin jo tiennyt) iski ensimmäistä kertaa päin kasvoja...väkivaltaa, huumeita, naisia... Kauhea show ja sota...pakkasin tavaroitani ja mies häipyi. Ja taas palasi, itkimme ja sovimme ja elämä jatkui.

Sitten tuli se ensimmäinen huumevelka, joka oli iso ja isot uhkat niskassa. Maksoin. Muutenkin elätin: ostin ruuat, vähän vaatetta jne.. Niin kuin nyt normaalisti tehdään, mutta tässä sitä tehdään yksipuolisesti.

Satunnaisia narkkausreissuja tasaisin väliajoin, jonka aikana ei siis mulle vastattu mihinkään ja taas paluu, katuminen ja elämä jatkui.

Muutimme yhteen. Ihanaa aikaa. Siedin pientä lääkkeiden käyttöä, jotta pysyy erossa muusta. Lääkkeet eivät tehneet häntä sekavaksi. Ja jo odottamani katoamisreissu tuli jälleen. Hän tuli kotiin eilen. Paikka on katkolle maanantaiksi ja siitä sitten suunnitelmana kuntoutukseen.

Aivan jokaisen katoamisen aikana menen tolaltani. En pysty syömään, en nukkumaan, olen ahdistunut ja masentunut. Kun hän vastaa viestiin, tunnen sairaalla tavalla hyvän olon tunnetta; olen sittenkin tärkeä. Kun hän palaa kotiin, joudun laittamaan oman pahan oloni sivuun, sillä hänen paha olonsa vierotusoireineen menee kaiken edelle.

Taas jatkan hänen kanssaan vaikka en oikeastaan edes haluaisi. Jatkan, koska olen sairastunut läheisriippuvuuteen ja saan hyvän olon tunteen hänen palaamisestaan. Oma elämäni ei tunnu olevan hallinnassani. En välitä edes, vaikka hän reissuillaan pettäisi minua ja hän varmasti niin tekee. Haluaisin päästä tästä tilanteesta pois, mutta en vielä tiedä, että miten...MUTTA olen aivan varmasti sitä kohti menossa. Rakastan ihmistä huumeiden takana, mutta aion rakastaa itseäni vielä enemmän, että irtaannun kun sen aika tulee. Jo 5 vuotta elämästäni on mennyt pahassa olossa.

Sinulle Kolmaspyörä: Ymmärrän, ettei irrottautuminen ole helppoa tai onnistu. Ymmärrän todellakin. En voi sanoa sulle, että unohda, jätä, jatka omaa elämääsi. Mutta pohdi tarkkaan, sillä riippuvuussairautta sä et voita koskaan. Poikaystäväsi vaikuttaa olevan siinä vaiheessa huume-elämäänsä, ettei hän halua lopettaa.

[Pumpuli]

Tämähän olikin näköjään vanha ketjua
No, anyway...Mitähän teille kirjoittajille tänään kuuluu?

[NaaNaa]

Valitettavasti tämä kertomus kuulostaa enemmän kun tutulta..

Mutta hyvä jos olet päässyt eteenpäin.. minä vielä kamppailen matkalla..

[Nainen123]

Jep sama, täällä kamppaillaan myös

[Nainen123]

Moi Kolmaspyörä

Kirjoituksesi kosketti. Kerron sulle miksi.
Olen jo reilusti aikuinen nainen ja tapasin viisi vuotta sitten miehen, joka hiljalleen hivutti itsensä sydämeeni ja tunsin suuren suurta rakkautta ja onnea. Tiesin hänen olevan narkomaani, sillä viestittelymme meni tunnetasolle hänen ollessaan laitoshoidossa päihteiden käytön vuoksi. Hänen tultua sieltä pois, huuma alkoi.

Jo heti alkuun paljastui pieni valhe, joka surtiin ja itkettiin yhdessä. Hän yritti tosissaan olla raittiina ja pääsi sitten vihdoin korvaushoitoon. Hoidon aloitus oli erittäin hyvää aikaa ja seurustelimme tiiviisti...sitten alkoi lipsuminen. Katoamisia, outoja vaatteita ja tavaroita hänen asunnollaan...ei vastannut puhelimeen. Ja taas hän pyristeli retkahduksen jälkeen itsensä parempaan ja elämä jatkui.

"Pitää saada olla yksin", "nukun", "en kuullut puhelinta" jne. vastauksia toistuvasti. Niin ja se puhelin...piippailua, valot vilkkuu, ei voi vastata seurassani. Sitten tuli se hetki, että stalkkasin puhelimen ja todellisuus (minkä olin jo tiennyt) iski ensimmäistä kertaa päin kasvoja...väkivaltaa, huumeita, naisia... Kauhea show ja sota...pakkasin tavaroitani ja mies häipyi. Ja taas palasi, itkimme ja sovimme ja elämä jatkui.

Sitten tuli se ensimmäinen huumevelka, joka oli iso ja isot uhkat niskassa. Maksoin. Muutenkin elätin: ostin ruuat, vähän vaatetta jne.. Niin kuin nyt normaalisti tehdään, mutta tässä sitä tehdään yksipuolisesti.

Satunnaisia narkkausreissuja tasaisin väliajoin, jonka aikana ei siis mulle vastattu mihinkään ja taas paluu, katuminen ja elämä jatkui.

Muutimme yhteen. Ihanaa aikaa. Siedin pientä lääkkeiden käyttöä, jotta pysyy erossa muusta. Lääkkeet eivät tehneet häntä sekavaksi. Ja jo odottamani katoamisreissu tuli jälleen. Hän tuli kotiin eilen. Paikka on katkolle maanantaiksi ja siitä sitten suunnitelmana kuntoutukseen.

Aivan jokaisen katoamisen aikana menen tolaltani. En pysty syömään, en nukkumaan, olen ahdistunut ja masentunut. Kun hän vastaa viestiin, tunnen sairaalla tavalla hyvän olon tunnetta; olen sittenkin tärkeä. Kun hän palaa kotiin, joudun laittamaan oman pahan oloni sivuun, sillä hänen paha olonsa vierotusoireineen menee kaiken edelle.

Taas jatkan hänen kanssaan vaikka en oikeastaan edes haluaisi. Jatkan, koska olen sairastunut läheisriippuvuuteen ja saan hyvän olon tunteen hänen palaamisestaan. Oma elämäni ei tunnu olevan hallinnassani. En välitä edes, vaikka hän reissuillaan pettäisi minua ja hän varmasti niin tekee. Haluaisin päästä tästä tilanteesta pois, mutta en vielä tiedä, että miten...MUTTA olen aivan varmasti sitä kohti menossa. Rakastan ihmistä huumeiden takana, mutta aion rakastaa itseäni vielä enemmän, että irtaannun kun sen aika tulee. Jo 5 vuotta elämästäni on mennyt pahassa olossa.

Sinulle Kolmaspyörä: Ymmärrän, ettei irrottautuminen ole helppoa tai onnistu. Ymmärrän todellakin. En voi sanoa sulle, että unohda, jätä, jatka omaa elämääsi. Mutta pohdi tarkkaan, sillä riippuvuussairautta sä et voita koskaan. Poikaystäväsi vaikuttaa olevan siinä vaiheessa huume-elämäänsä, ettei hän halua lopettaa.

Siis kuinka hullua kuinka tutulta kuulostaa.... Mulla on aivan täsmälleen samanlaisia tunteita ja tilanteita mitä sulla ja teillä ollut. Ja mäkin oon pahassa olossa elänyt jo niiin monta vuotta liikaa... Mut on niin helvetin vaikeata lopullisesti päästää irti koska AINA löytää muka jotain pieniä toivonrippeitä jolla jaksaa uskoa, että kyllä kaikki kohta muuttuu.