[nasaalisti]

Uskoisin käyttäjiä olevan kyllä paljon enemmän kuin tuo 20 000. Sen verran on varmaan jo pk-seudulla, jos mukaan lasketaan sekakäyttäjät. Eihän kukaan tiedä paljonko käyttäjiä oikeasti on. Ja suurin osa käyttäjistä nykyään on sekakäyttäjiä.

Hienoa sarkynytsydän, että teidän kh-laisilla menee niin hyvin! Tuntuu oudolta simputukselta, että tyttö joutuu joka päivä hakemaan lääkkeensä. Oliko näin jo ennen raskautta, vai ottavatko ns. varman päälle raskauden takia?

[sarkynytsydän]

Huomenta! Arvioitahan nuo käyttäjien määrät ovat, mutta korvaushoitolaisistahan on tarkempaa tietoa tietenkin. Vähäisiltähän nuo määrät tuntuvat ja itse tietenkin "rekisteröi" vain ne ihmiset, jotka todennäköisesti ovat käyttäjiä. Mitähän hittoa minäkään näillä tiedoilla teen, kertoo vain siitä pakkomielteestä (uteliaisuudesta?) huumeita kohtaan. Olisi parempi keskittyä normaali elämään, mutta sairaaloinen tirkistely se vain jatkuu...

Kun tyttö siirtyi kirjoille tuonne naapurikuntaan ja asuu nyt virallisesti pojan kanssa, niin päivittäinen lääkkeiden haku alkoi. Ja varsinkin nyt, kun lääke on aitoa subutexiä, vaikkakin puolitetulla annoksella. Mielenkiintoista se, että raskaana pärjää pienemmällä annoksella. Luulenpa, että n. 10 000 asukkaan kunnassa, eivät ole vielä tottuneet korvaushoitolaisiin ja ovat siksikin (turhan?) tarkkoja. Ainakaan päihdelääkärin mukaan, ei olisi suurempaa vaaraa siitä, että onko suboxone vai subutex, molempia voi väärinkäyttää. Puhuin kyllä tytölle, kun oli muuttanut, että laitettaisiin johtavalle lääkärille, päihdepsykiatrille ja vaikka potilasasiamiehelle sähköpostia siitä, että onko tämä "kyykytys" tarpeellista, mutta tytön tukihenkilö oli sitä mieltä, että ei kannata hakata päätä seinään! Hohhoijaa... Kun vauva syntyy, niin suosittelen kyllä, että selvittävät sen, että onko vielä käytävä päivittäin. Molemmillahan on korvaushoito sujunut rikkeittä.

Pojalla on työkokeilu loppunut ja tuli heti isälleen kaveriksi, tänne meille, purkamaan ja siistimään pihakivetystä. Energiaa ja halua tekemiseen tuntuu riittävän. Poika puhui itsekin, että ei halua olla kauaa tekemättä mitään, löytyykö töitä vai opiskelupaikkaa, aika näyttää. Pelkääköhän sitä, että kynnys lähteä "normijuttuihin", kasvaa liian korkeaksi!
Muuten viihtyvät nykyisessä kodissaan, ovat sisustaneet kodin kauniiksi ja laittaneet pihaa kovasti. Tuntevat olonsa turvalliseksi, kun entiset käyttäjäkaverit ovat kaukana.

Hyvää ja aurinkoista kesää meille kaikille!

[sarkynytsydän]

Huomenta kaikille

Aurinkoinen aamu, viime aikoina on ollut aika lämpimiä ilmoja, korkeintaan 20 plussaa, ei vielä yhtään hellepäivää. Itse en niitä kovasti kaipaakaan, mutta harmittaa lasten puolesta, jotka uivat kyllä kylmässä vedessäkin.. Tytöllä on ollut aika helppoa loppuraskaudessaan, kun tukalat helteet ovat puuttuneet. Tyttö lähtee tänään sairaalaan, aikovat käynistää synnytystä. Toivottavasti kaikki menee hyvin. Jännittää....

Tytön veli tulee meille koirien kanssa ja nuoripari myös, jos vauva joutuu jäämään sairaalaan. Täältä meiltä on lyhyempi matka sairaalaan. Minullakin on enää reilu viikko töitä, joten aikaa on sitten myös mummuiluun!

A-poika on soitellut ja puhunut halustaan lähteä AA;han, tais olla kaljaa voiteluna avautumiseensa, kun sovittu aika koitti, niin ei vatsaflunssaltaan pystynyt lähtemäänkään. Epäilin suuresti, että toteutuuko lähtö, mutta kannustin tietenkin häntä kovasti. Oli ilmeisesti soitellut päivystävään AA-puhelimeen. Ihmetteli ja jankkasi sitä, että mitä hän kertoo syyksi juopotteluunsa, kun ei kotoakaan ole saanut mallia ja ei ole kaltoinkohtelua yms. läppää. Eipä siellä kukaan syitä vaadi selvittämään, kun suurin syy on se, että nostaa pullon huulilleen ja jokainenhan nostaa sen itse! Ja juopotellessaa tekee kaikista suurimman vahingon itselleen!

Muistinkin äkkiä enoni, joka kuoli alle 60v alkoholismiin, asbestoosiin ja keuhkosyöpään. Eikä lähtenyt millään lääkäriin. Paskan ylpeä oli loppuun asti. Poikansa antoivat pillillä juoda viinaa, pahinpiin tuskiinsa! En ymmärrä tuota eristyneisyyttä, sulkeutuneisuutta ja saatanan turhaa ylpeyttä, näin kotipsykologina sanoisin, että pahoja luonnevikoja!
Näen nyt selkeästi, alkoholistin aikuisena lapsena, tuon luonteenpiirteen, joka jatkuu myös sukupolvelta toiselle. Toinen enoni kuoli myös, ennenaikojaan, varmasti myös viinaan. Pienessä maalaiskunnassa ei ollut edes alkoa, mutta joi kuulema suuvettä (Illodin?) ja varmaan tekivät juomaa myös itse. Tämän enon kaksi poikaa kuolivat myös, vuoden välein, alle 50v, varmaankin myös viinaan. Emme olleet läheisiä tämän "maalaisenon" kanssa.

Mietin ja tunnustelin itsessäni, miltä tuntuu, tämä täysin lohduton SURU, kun oma lapsi tuhoaa omaa ainutlaatuista elämänlahjaansa. Se tuntuu kamalalta, nyt on kyyneleet silmissä. Täysin lohdutonta, en selviä siitä koskaan...

Olen puhunut nuorelleparille, suuresta vastuustaan, tämän uuden lapsen elämästä, siihen eivät päihteet mahdu... Voi Luoja, kuinka toivoisin, että tämä paskaketju ei jatkuisi enää seuraavaav sukupolveen...

Herkistyneenä, suuren tunnekuohun vallassa; kaikille hyvää ja aurinkoista päivää!

[sydän karrella]

Iltaa särkynytsydän! Mie täällä mietiskelen että jokos sinusta on tullut mummo? Kuis siellä on teillä kaikilla mennyt? Kirjoittelehan kuulumisia

[sarkynytsydän]

Iltaa Sydän karrella ja kaikki muutkin lukijat

Joo, olen jo viidennen pikkupojan mummu! Tämä uusin tulokas on kohta kolme vuorokautta vanha. Olen ollut häntä pari kertaa katsomassakin sairaalassa (pappa myös). Hilmu pieni miniatyyli ukkonen!

Tytöllähän käynnistettiin synnytys, joka olikin sitten vaikea ja kesti pitkään, vaan onneksi se on nyt ohi. Ja nopeasti nuoret äidit alkavat toipumaan, tänään jo äiti liikkui ihan reippaasti. Vauva on tarkassa syynissä, hänellä on kitalakihalkio ja syöminen ei oikein suju, joten äidinmaito annetaan letkulla suoraan mahaan. Muuten kaikki on sujunut hyvin paitsi, että tänään aloitettiin valohoito, joka voi tehota jo vuorokaudessa (miten, sitä en ymmärrä lainkaan). Vauva on tarkassa syynissä myös mahdollisten vieroitusoireiden vuoksi, vielä niitä ei ole ollut.

Pikku perhe on kyllä tosi luotettavissa käsissä ja heillä on hyvin vahvat tukiverkot. Ja kotikunnassaan on heidän päihdehoitajansa luvannut. että synnytyksestä ja sairaalajaksosta jäävät ikävät asiat ja kokemukset käsitellään sitten ammattilaisten kanssa, omassa terveyskeskuksessa. Tuossa isossa sairaalassa on myös oma päihdehoitaja ja ilmeisesti joku tiimi tai osasto näitä tapauksia varten. Hoitaja oli vakuuttanut tuoreille vanhemmille, että kaikki vaikuttaisi olevan hyvin. Vauva voi selvitä ilman niitä vieroitusoireitakin, koska raskaus alkoi tytön ollessa jo korvaushoidossa.

Kyllä mummun sydäntä riipaisi, kun poika vaihtoi vauvalleen vaippoja, voi liikutus sentään, vauva niin pieni (3kg) ja pojalla niin isot kädet!

Jotenkin uskon, että kaikki menee hyvin. Tyttö on saanut nyt neljä kotilääkepäivää ja olikohan se niin, että yksi päivä kuukaudessa lisää, joten kulkeminen lääkkeelle helpottuu huomattavasti.

Jotenkin on ihan valoisat tunnelmat, paitsi A-poika ja alkoholistiveljeni huolettavat kovasti, taidan kirjoitella niistä pulmista erikseen.

Sinullahan on loma jo loppumassa, oletko saanut levätä ja virkistäytyä, vai onko poikasi tilanne ahdistanut koko ajan? Kyllä totisesti toivoisin, että nämä huumesekoilut pojallasikin jo loppuisivat.

Hyvää ja lämmintä alkavaa elokuuta sinulle Sydän karrella ja kaikille muillekin huumeidenkäyttäjien läheisille!

[sarkynytsydän]

Hei vaan kaikille

Nasaalisti kyseli Saunassa korvaushoitoraskauksista ja -synnytyksistä jne. Juttelin tytön kanssa ja hän oli myös sitä mieltä, että tästä korvaushoidosta kannattaisi kirjoittaa enemmänkin. Nyt on nuoripari niin väsyneitä, että kirjoittaminen täytyy siirtää myöhemmäksi. Vauva on vielä sairaalassa ja ovat olleet aamusta iltamyöhään hänen luonaan.

Olen monesti miettinyt myös Malibua, että mitähän hänelle kuuluu. Toivottavasti kaikki on mennyt hyvin.

Itselläni parin kuukauden työrupeama on loppusuoralla, meinaa jo väsyttää.

Hyvää elokuuta kaikille!

[nasaalisti]

Hei vaan kaikille

Nasaalisti kyseli Saunassa korvaushoitoraskauksista ja -synnytyksistä jne. Juttelin tytön kanssa ja hän oli myös sitä mieltä, että tästä korvaushoidosta kannattaisi kirjoittaa enemmänkin. Nyt on nuoripari niin väsyneitä, että kirjoittaminen täytyy siirtää myöhemmäksi. Vauva on vielä sairaalassa ja ovat olleet aamusta iltamyöhään hänen luonaan.

Olen monesti miettinyt myös Malibua, että mitähän hänelle kuuluu. Toivottavasti kaikki on mennyt hyvin.

Kyselin kyllä. Voi olla, että aiemmin aiheesta kirjoititkin, mutta pohdin esim. sitä, että pudotettiinko tytön annostusta raskauden takia/aikana. Muutenkin kiinnostaisi, miten aiheeseen suhtauduttiin hoitopaikoissa?

Luulin itse vuosia, etten voisi hankkia lapsia opiaattihoidon vuoksi, mutta sitten entinen päihdetyöntekijäni sanoi, ettei asia ole niin mustavalkoinen. Hän neuvoi ottamaan asian esille lääkärin kanssa, muttei asia ollut silloin ajankohtainen, joten asia jäi, eikä ko lääkäri enää hoida minua. Pitäisi nykyiseltä lääkäriltä kysyä, miten asia on, jotta tietäisi haihatteleeko turhaan vai ei.

[sarkynytsydän]

Hei Nasaalisti, näinkin, että olet siellä. Tyttö ja poika tulikin juuri kotiin, tänne meille. Kerroin tytölle, että kyselit raskaudesta ja vauvasta ja hoitotahojen asenteista. Ehdotinkin tytölle, että kirjoittaisi itse, mutta hän lähtikin lypsylle!

Tyttö kertoi, että joka paikassa, korvaushoitoklinikalla ja nykyään pienenkunnan terveyskeskuksessa ja myös päihdehoitajan taholta, että terapeuttsen tukihenkilön, sekä äitiysneuvolan mielipiteet ovat olleet hyvin positiivisia. Voihan se olla tietenkin myös positiivista kannustusta, että kuntoutus edistyisi suotuisasti. Vauva täyttää ensi yönä 9 vrk, ja vaikuttaisi siltä, että nuoret vanhemmat ovat sitoutuneet hyvin lapseensa. He ovat päivittäin n. 12 tuntia teho-osastolla vauvaansa hoitamassa ja tutustumassa tähän "pikku-ukkoon".

Vauvalla on mieto korvaushoitolääkitys, joka voi aiheuttaa vaikeuksia hengitykseen ym. Vauvan vieroitusoireet voisivat olla tosi hankalia. Ai niin, tytön korvaushoitolääkitys aloitettiin pudottamaan, kun raskaus oli kestänyt n. 3 kuukautta. Ja annos puolitettiin n.6 kk:n aikana. Mielenkiintoista, että lääkkeen tarve vähenee huomattavasti raskauden aikana. Ensi viikolla mittaavat verikokeella (vanhanaikaista?) subu-arvoja. Mitenhän tuotakin mitataan tai siis kontrolloidaan, kai se lääkkeen riittävyys on hyvin henkilökohtainen juttu. Tyttö aikoi kokeilla pärjäämistä mahdollisemman pienellä annoksella.

Synnytys on ollut tosi hankala. Tyttö sai epiduraalipuudutuksen, josta oli poistettu jokin päihdyttävä osio ja lääkityksen kesto oli lyhytaikainen. Isällä ja äidillä on molemmilla aika ikäviä muistoja osasta synnytyssali henkilökunnasta. Tokihan molemmat ymmärtävät sen, että synnytys ei välttämättä edisty hyvin, jos hoitajat vain pitävät kädestä tai silittelevät äidin hiuksia (isän myös).

Tuolla sairaalassa on paljon postilaatikoita joihin voi jättää palautetta ja tietenkin myös netissä.

Nuoripari menikin nyt saunaan, joten lopettelen tämän kirjoittamisen. Tyttö varmaankin "tarkistaa" tämän sepustuksen, ettei olis asiavirheitä:)

Mielestäni he ovat voineet hyvin koko raskausajan ja myös tämän lyhyen vanhemmuuden. Ihmeellisesti se luonto hoitaa tehtävänsä, kun ovat potentiaalisessa lapsentekoiässä.

Hyvää jatkoa sinulle Nasaalisti!

[sarkynytsydän]

Täällä aamuyön tunnit unettomana, pitkien päiväunien ja liian aikaisin aloitettujen yöunien jälkeen. No, onhan minulla aikaa nukkua milloin vain ja voi olla, että tämä kirjoittaminenkin sujuu parhaiten tähän aikaan. Monesti, kun nukun pitkiä päiväuniani, näen hyvin eläviä unia ja muistan ne jälkeen päin. Monesti unissa on hyvin voimakas ja elävän tuntuinen tunnelma. Aika vakio tunne on se, että en kelpaa mukaan ja että olen ulkopuolinen. Eilenkin olin taas töissä, siis unessani, entisessä työpaikassani, oikeasti lopetin siellä 20 vuotta sitten. Tilanne oli jälleen se, että minulle ei kerrottu asioita, mistä olin tosi pahoillani ja lohduton. Oikeasti en kyllä muista, että työpaikassa olisi ollut tällaisia tilanteita. Mistä lie, tukahdetuista tunteista ja tilanteista näitä kumpuaa.

No, oikeassa elämässä on nuoripari lähtenyt vauvansa kanssa kotiinsa. Vauva on kohta kuukauden ikäinen ja hyvin terhakka ja katselee jo, tummilla silmillään, ehkä ihmetellen. Vauva syö hyvin ja hengitysvaikeudet ovat loppuneet. Hänen korvaushoitonsa on myös loppunut.

Nuoret halusivat minut mukaansa, kun sairaalassa oli hoitoneuvottelu. Pojalla oli ennakkoon, aika kriittisiä ja ennakkoluuloisia asenteita lääkäriä kohtaan, väitti ettei lääkäri luota eikä usko heitä. Sanoin pojalle, että tämä epäluuloisuus on jäänteitä hänen käyttöajoiltaan, miksi ihmeessä lääkäri haluaisi jotain vaikeuksia heille, hänhän haluaa oikeasti lapsen ja vanhempienkin parasta. Tilaisuudessa oli kuusi ihmistä, kotikunnan lastensuojelusta, lastenneuvolasta, sairaalan sosiaalihoitaja (?), hoitaja vauvanosastolta, lääkäri ja ihminen, joka kirjasi asiat tietokoneelle. Ja nuoripari ja minä. Tilaisuus oli hyvä ja asiallinen. Nuorten kotikunnan ihmiset kertoivat, miten hyvin vanhempien hoito on sujunut ja miten hyvin he ovat sitoutuneet tähän raskauteen ja lapseen. Sairaanhoitaja kertoi, miten paljon vanhemmat ovat olleet osastolla hoitamassa vauvaa (12 tuntia päivässä) ja vuorotellen toinen aina yötä. Lääkäri kertoi, että mitä on tutkittu, osaan tutkimuksia vastaukset tulee myöhemmin ja mitä kontrolloidaan myöhemminkin yms. Varmaankin joka kuukausi tulee käyntejä sairaalassa. Lastensuojelusta tulee tukihenkilö käymään kotona ja myös lastenneuvolasta. Myös tytön oma tukihenkilö käy viikottain.

Pojalle on opiskelupaikka syyskuun toiselta viikolta alkaen. Hän on myös laskenut hiukan korvauslääkkeensä määrää ja tyttö aikoi yrittää pärjätä vähemmällä lääkemäärällä edelleenkin. Varmaankin kaikki menee hyvin. Ensimmäisenä yönä vauva oli nukkunut ja syönyt hyvin.

Nuoret kyselevät, että olenko kirjoitellut tänne ja lukevat mielellään tekstejäni. Tietenkin yritän kirjoittaa positiivisesti ja uskonkin, ettei "pirujrn maalaaminen seinälle" auta ketään. Olen houkutellut tyttöä itseään kirjoittamaan heidän toipumistarinaansa, mutta ei vielä ainakaan ole aloittanut.

Jospa tämä riittäisi tällä kertaa ja voisin lähteä varhaisaamununilleni

[nasaalisti]

Kuulostaa kyllä todella hyvältä tuo teidän tilanteenne ja on kiva kuulla jonkun menevän hyvään suuntaan!

Tuli kuitenkin mieleen sellainen, että toivottavasti eivät nyt innostu todella nopeasti lääkettä pudottamaan, koska vauva voi valvottaa jne, ja elämäntilanne on muutenkin uusi ja siihen pitää sopeutua. Osaatko kertoa, mitä vauvalle annettiin korvaushoitolääkkeenä? Tai onko ollut puhetta siitä, onko äidin korvaushoidolla oletettavissa seurauksia vauvalle jatkossa (lähinnä vauvan terveydelle) ?

Ymmärrän kyllä tuon pojan pelon lääkäriä kohtaan, mutta valitettavasti ei ole pelkästään hänen oman päänsä sisällä. On niin yleistä, etteivät ihmiset ymmärrä ihmisen voivan muuttua! Toisaalta jos aina ajattelee muiden käytöksen ja ehkä kriittisenkin puheen johtuvan päihdetaustasta, voi jäädä tärkeitä todellisia asioita huomaamatta. En oikein osaa selittää mitä tarkoitan, mutta ehkä sait ajatuksesta kiinni?

[sarkynytsydän]

Kiitos Nasaalisti viestistäsi! Varmaan on ihan hyvä kuulla toipumistarinoitakin. Päivä kerrallaan eletään.

Vauvan korvaushoitolääke oli morfiinia, en tiedä annostusta, mutta ymmärtääkseni hoito ei kestänyt kauaa. Vauvan voinnista yms. laskettiin aina pisteet, josta arvioitiin, onko oireet vieroitusoireita vai muuta. (en osaa tarkasti kertoa, miten).
Vauvalle on tehty myös geenitutkimuksia, joista tulokset tulee myöhemmin ja asiaa seurataan tulevina vuosinakin. En tiedä liittyykö korvaushoitoon, siis äidin, vai tutkitaanko nyt tarkemmin, ja hyvä tietenkin, että tutkivat.

Vauvalla on illalla itkuisia aikoja, mahanpuruja varmaankin. Ja kun nukahtaa tutti suussa, niin säpsähtää kohta hereille itkemään. Arvelivat, että tutti suussa vauvan kieli painuisi nielua kohti ja vaikeuttaisi hengittämistä. Tänään tyttö kertoi, että ottavat tutin pois sitten, kun vauva on nukahtanut. Nämä vaivat liittyvät varmaankin siihen kitalakihalkioon. Näitä suu- ja kitalakihalkioita on yllättävän paljon ja syytä niihin ei vielä tiedetä. Muistin, että tiedän neljä ihmistä, joilla näkyy pieni arpi huulessa, ovat varmaankin näitä halkioihmisiä. Facebookissa on ryhmä "Avoin hymy", jossa vanhemmat keskustelevat halkiolapsistaan ja tänään siellä oli ihanat kuvat n.10v tytöstä vauvana ja nyt "isona"tyttönä, tosi kauniiksi oli vaiva operoitu!

Kyselin tytöltä heidän korvaushoidostaan, eivät aio kiirehtiä vähentämistä, ihan rauhallisesti ja varmaankin viisaasti toimivat. Kotona heillä käy tukihenkilöitä, lähes päivittäin. Neuvolastakin käyvät joka toinen päivä ja seuraavat tarkasti vauvan painon kehitystä ja tietenkin muutenkin vauvan ja vanhempien vointia. Pojan tukihenkilökin oli käynyt ja olivat pohtineet mahdollisen opiskelun alkamista, aloittaako nyt vai myöhemmin. Nykyään taitaa olla joka opinahjossa ihmisillä yksilölliset opintosuunnitelmat, joten aloittaa voi joustavasti.

Juttelin eilen erään äidin kanssa, jonka aikuinen poika on aloittanut korvaushoidon myös pari vuotta sitten. Hänellä on tukitoiminta, eräässä järjestössä jo loppunut ja suunnittelivat kuntouttavaa työtä. Kovin yksilöllisesti toipuminen sujuu jokaisella ja se on hyvä tietenkin, että saavat kuntoutua omaan tahtiin. Hirveän surullista oli kuulla, että poika ei ole löytänyt raittiita kavereita ja hän ei halua olla missään tekemisissä käyttäjätuttujensa kanssa. Näistä huumekavereista on muutaman viime vuoden aikana kuollut yli kymmenen. On se surullista ja lohdutonta.

Ai niin, kyllä poika ymmärtää itsekin sen, että tosi herkillä tuntosarvilla imee itseensä sen, että hoitohenkilökunta katsoisi nenänvartta pitkin, jotka tietävät heidänkin huumehistoriansa. Ja ymmärtää myös sen, että aikoinaan kävi itsekin lääkärissä, pitkän huumaavienlääkkeidenlistan kanssa vaatimassa niitä. Ja suunnitteli varmaan meillekin sopivaa lääkitystä. Itse en ole koskaan tarvinnut, onneksi (koputan puuta), mitään kovia kipulääkkeitä tms. Enkä tietystikään ymmärrä, että mihin niitä nuoret oikeasti tarvitsevat.

Tänään tapahtui sellainen ihme, että löysin, viime joululahjoiksi varaamani sukat ja kalsarit! Ei tarvinnut kuin ottaa muovikassi eräästä kaapista! No kaappi on kylläkin valtavan tavaramäärän takana Sain ihme tarmon puuskan ja päätin pitää kotikirpparia!!!

Toinen hassu juttu oli, kun mieheni lainasi miniämme autoa (isompi ja peräkärrykoukku). Miniä soitti hädissään aamulla, että autossa ei toimi virtalukko! No, mies lähti katsomaan ja palauttamaan laina-auton. Nauroivat kuollakseen, kun miniä oli yrittänyt käynnistää autoa väärillä avaimilla! Auto oli jäänyt yöksi auki ja hän luuli avanneensa ovet sillä väärällä avaimella. Joo, ja itse ehdin saada hitonmoisen stressireaktion: mistä rahat remonttiin ja varmaan tosi kallista ja miten sen auton saa korjaamoon jne. jne.

Haluaisin jo oikeasti hellittää, en vaan osaa... Mietin pää savuten ja yritän ymmärtää tätä perkeleen tautia!

Mitä läheisriippuvuus on?

Philip St. Romain´n kirja Kotkan sydämessä, lukekaapa, mielenkiintoista! Kirjoitan siitä mietteitäni myöhemmin, nyt neuroottinenpelko nousi ja pelkään, että tekstini häviää, jos en nyt juuri lähetä tätä!

Hyvää yötä kaikille

[sarkynytsydän]

Varhaishuomenta kaikille. Mukava herätä kahden jälkeen ja sen verran ylikierroksia, ettei enää saa unta. Eilen aamulla nukuin reilun kolme tuntia ylimääräistä, ikävän mahataudin uuvuttamana. Ja nyt se kostautuu ja päivä täynnä sovittuja asioita hoidettavana. No, nukumpa sitten, kun on tilaisuus.

Hiukan turhan täpinöissäni, kun kaikenlaista mukavaa touhua tiedossa. Nuoripari viettää lauantaina kaksoisjuhliaan, häitä ja vauvan kastejuhlaa. Aika pienimuotoisesti, mutta kuitenkin.... Löydettiin pieni, seurakunnan tila, jossa voi järjestää nämä seremoniat ja syödä ja kahvitella myös. Tänään aamupäivällä heillä on harjoitukset siellä paikanpäällä ja menen katsomaan vielä tilaa, että saammeko kaikille kutsutuille pöydälliset istumapaikat. Tosi mukavaa touhua, liinat lakanoista (vauvan) ja somistepitsiä hiukan päälle ja paljon kukkia ja kynttilät, tietenkin. He ovat toivoneet (äidin vinkistä, tietenkin) kahta eri sorttista keittoa ja kakkua lahjoiksi, joten tarjottavat hoituu sillä tavoin. Sääennuste näyttää aika mukavalta, reilu kymmenen astetta lämmintä eikä sadetta.

Tilasin tutun ammattivalokuvaajan, saavat meiltä sen lahjaksi, valokuvista jää mukavia muistoja tilaisuudesta. Touhusin eilen jo morsiuskimpun, tein sen itse, paljon eri pastellisävyisiä ruusuja, tytön lemppareita. Tänään teen kastemaljan ympärille kranssin, valkoista ja pihalta muutama sininen orvokinkukka, haluaisin tehdä hyvin herkän ja kauniin siitä. Tytön siskolla ja kaaso/kummilla on molemmilla 4-vuotiaat, ihanat "rimpsessat" morsiustytöiksi ja toisen tytön kanssa katsastettiin heidän kimput, joista tuli oikein hurmaavat! Hän olisi jo halunnut sen kotiinsa. Ehdotampa pojalle, jos kysyisi 6-vuotiasta veljenpoikaansa sulhaspojaksi, lapsetkinhan rakastavat juhlia (muori myös)!

Tyttö haluaa ehdottomasti vaihtaa sukunimensä, väittää tyttönimellään olevan ikävä kaiku ja tunnettavuus, täällä meillä päin. Hän ei ole juuri äitinsä kanssa tekemisessä, koska äiti päihteilee todella rankasti, käyttää jopa suonensisäisiä mömmöjä. Äidiltä tulee, tuon tuostakin, tosi rankkoja tekstiviestejä ja tyttö pahoittaa mielensä, tietysti. Useinmiten tyttö ei vastaa mitään ja ymmärtää toki, että äiti on erittäin sairas ihminen. Ehdotinkin tytölle, että vaihtaisi puhelinnumeronsa ja laittaisi sen salaiseksi.

Tytön isä on toipunut rankasta päihteilystään, mikä on IHME! Hänellä on ollut vankilatuomioitakin ja on menettänyt aikoinaan myös luottotietonsa, mutta nyt on tiedot kunnossa ja työskentelee, ymmärtääkseni, päihdeongelmaisten kokemusasiantuntijana. Hänenhän on varmaankin täytynyt käsitellä, niitä laiminlyöntejään ja kaltoinkohtelujaan, mitå on aiheuttanut itselleen ja läheisilleen. Arvostan hänen toipumistaan tosi paljon. Ja siitä tulikin mieleeni, että luin AAL:n (12-askeleen toipumis/itsehoito-ohjelmaan perustuva yhteisö, alkoholistien tai muuten häiriintyneessä perheessä kasvaneille aikuisille lapsille) lehdestä USKONNOTTOMIEN tulkinnan toipumisohjelmasta!

Sopivaa tai ei, mutta kopsaan sen tähän:

1. Myönsin olevani yksin voimaton perhetaustani ja lapsuudenkokemusteni vaikutusten suhteen.

2. Rupesin luottamaan omaan toipumismahdollisuuteeni AAL:ssä kuultuani vertaisteni toipumiskokemuksia.

3. Koin mielenmuutoksen totuudellisen vuorovaikutuksen ja kuolemanpelon seurauksena.

4. Tein moraalisen itsetutkiskelun.

5. Kerroin elämäni häpeällisen tarinan siitä mitään salaamatta.

6. Halusin palavasti kokonaisvaltaisen muutoksen elämääni, tajutessani olevani luonnevikainen ja ymmärtäessäni asian katastrofaaliset seuraukset itselleni ja ympäristölleni.

7. Ryhdyin määrätietoisesti kasvattamaan luonnettani parempaan suuntaan toimimalla oikein.

8. Halusin antaa ja annoin anteeksi kaikki minua kohtaan tehdyt vääryydet.

9. Pyrin kaikin keinoin korjaamaan rikkoutuneet ihmissuhteeni.

10. Myönsin reagoivani väärin, jouduttuani tunne-elämältäni sekasortoiseen tilaan ja halusin paremmin oppia ymmärtämään muita ja itseäni.

11. Tulin hiljentymisen ja mietiskelyn avulla tietoiseksi elämäni tarkoituksesta ja ryhdyin toteuttamaan sitä.

12. Koettuani hengellisen heräämisen näiden toimenpiteiden tuloksena jaan kokemukseni ja haluan kasvaa ihmisenä toteuttaen rakkauden ja palvelun periaatteet jokapäiväisen elämäni käytännössä.

Varmaankin voi soveltaa myös AA:n ja Al-anonin askeliin.

Nyt pienet torkut vielä, jos onnistuu. Ja kaikille hyvää syksyn jatkoa!

[sydän karrella]

Iltaa täältä pojoisesta! Olipas ihana lukea teidän kuulumisia. Kirjoitat jotenki niin ihanasti että se vie minut kyllä täysillä mukaansa Ihanaa aurinkoa ja lämpöä elämääsi ja tietysti myös poikasi perheen elämään. Onnea teille kaikille

[Hulttiotyttö]

Ikävä tilanne. Näytä pojallesi tämä: http://hulttiotytto.blogspot.fi/2015/10 ... umeet.html
Pääsin itse eroon, toivon että hänkin pääsee, eikä joudu kokemaan samoja ikävyyksiä mitä itse olen joutunut kokemaan aineiden kanssa. Voimia!

[sarkynytsydän]

Iltaa kaikille, pitkästä aikaa...

Nyt täytyy kyllä sanoa, että en täysin ymmärrä, kenelle haluaisit blogiasi suositella... Meidänkö korvaushoidossa olevalle nuorelle parille? Miksi ihmeessä, en ymmärrä...

En halunnut itsekään lukea, jotenkin tuntuu hyvinkin vastenmieliseltä. Katselin blogisi etusivua ja mieleeni tuli jokin länkkärin bordelli...

Erikoista, että haluat suositella blogiasi aika pitkään korvaushoidossa oleville. Kyllä kait heilläkin on, pitkän käyttöhistoriansa myötä, aivan riittävästi omiakin huumepaskaelämän muistoja. Nyt he ovat olleet RIKKEETTÖMÄSTI, siis ilman oheiskäyttöä, korvaushoidossa ja ovat monenlaisen psykososiaalisen tuen piirissä.

Muistinkin sinut Saunan puolelta, siellähän taidettiin ruotia blogiasi aika paljonkin. Ja kannattaisi myös sinunkin muistaa se, että tämä Vilpola on narkomaanien läheisille tarkoitettu vertaistukifoorumi!