[ebt]

Kiitos teille molemmille.

Pistän mieleen tuon ryhmän, mutta joutunen kerryttämään vielä rohkeutta ennen kuin sinne uskallan mennä. Pelkkä ryhmän kokoontumisajan katsominen sai kovan tunnepurkauksen aikaiseksi. Miten tämä voi olla näin vaikeaa?

Jääräpäisenä ja hiukan epäluuloisena ja vahvuuteen sairastuneena (omavoimaisena) ihmisenä olen oppinut luottamaan elämään, hiukan kuin lapset.

Voiko vahvuus olla sairaus? Olen ajatellut vahvuuden aina vain positiivisena, tavoiteltavana asiana. Mutta joka tapauksessa hienoa, jos olet löytänyt jotain mihin luottaa.
Olen huomannut, että kun jotain peruuttamatonta ja lopullista tapahtuu, tukeudun lopulta kuitenkin ajatukseen jumalasta ja taivaasta, että selviän eteenpäin. Jokin oljenkorsi sitä on kai oltava siinä vaiheessa, vaikka juuri silloin jumala tuntuisikin epäreilulta. Ehkä joskus löydän oman hengellisyyteni, joka kantaa niin hyvien kuin lohduttomienkin aikojen läpi.

Miksi suostut jäämään toiseksi aineiden jälkeen? Valinnan tulisi olla aineet tai parisuhde..

Jos oikein muistan, niin sinulla oli/on päihteetön kaveri nykyään. Onko sulle esitetty nämä vaihtoehdot? Vai oletko itse esittänyt nämä itsellesi? Perustuuko päätös näiden valintojen edessä omaan tahtoon ja motivaatioon, vai sittenkin painostukseen? Voiko se päätös kantaa?
Pakko sanoa, että on ollut valaisevaa lukea sinun kirjoituksia. Nostan sulle hattua.

Päätettiin ottaa nyt etäisyyttä toisiimme. Hän lähti sukuloimaan. Hetkeksi sain vihat niskaani siitä, etten pitänyt salassa hänen tämänhetkistä tilannettaan. Perhe otti hänet kuitenkin avosylin vastaan, joten viha laantui. En malttanut odottaa, että ovi sulkeutuu perässä, mutta sitä helpotuksen oloa kesti tasan kaksi minuuttia. Saman tien kun se välitön ahdistus poistui rinnan päältä, muistan enää vain ne hyvät asiat. Koitan nyt pysyä lujana, minä ja päihteet ei mahduta samaan asuntoon. Tällä hetkellä kuulostaa siltä, että hän ei muunlaiseen elämään pysty, ja on pahoillaan että on johdattanut minua harhaan. Auts. auts....

[malibu]

Heips Ebt! Hyvä jos kirjoitukset ovat jeesanneet.. Eikö sun nyt kannattaisi olla ystäviisi yhteydessä, kun mies on sukuloimassa?? Yrittäisit samalla huomata myös sen yksinäisyyden lisäksi, että ei tarvitse pelätä missä kunnossa toinen on, pettääkö lupaukset tai muutakaan epävarmuutta.. Se eka kerta ryhmään on aina pahin..

Voiko vahvuus olla sairaus?

Voi. Läheisriippuvaiset laittavat toisten elämän oman elämänsä edelle, jolloin omaa jaksamista ei osata enää huomioida. Useat eivät edes tiedosta asiaa, ennenkuin palavat itse loppuun. Suosittelen oikeasti lukemaan lr:n sivuja. Kotikanavan puolella on myös paljon upeaa pohdiskelua aiheesta!

Jos oikein muistan, niin sinulla oli/on päihteetön kaveri nykyään. Onko sulle esitetty nämä vaihtoehdot? Vai oletko itse esittänyt nämä itsellesi? Perustuuko päätös näiden valintojen edessä omaan tahtoon ja motivaatioon, vai sittenkin painostukseen? Voiko se päätös kantaa?
Pakko sanoa, että on ollut valaisevaa lukea sinun kirjoituksia. Nostan sulle hattua.

Kyllä, minulla on "normaali avopuoliso", alkoholia ottaa työpaikan juhlissa hiukan liikaa muutaman kerran vuodessa ja nuorena pilveä poltellut. Reilu 10v yhdessä olemme olleet, tästä yli puolet olen ollut kh:ssa ja paremmassa kunnossa kuin koskaan ennen hoitoa.. Tosin tuona aikana ollut 1 paha jakso, joka johtui hoidon & hoitajien vaihtamisesta täysin toiseen..

Minulle ei ole esitetty tätä vaatimusta! En olisi lopettanut, tiesin että mikäli eroamme; se ilmoitetaan yhtäkkiä.. Sen sijaan halusin itse lopettaa jo ennen, kun aloimme seurustelemaan. Uskoin, että on helpompaa lopettaa raittiissa seurassa.. Tunsimme toisemme ajoilta, jolloin hän poltti pilveä ja oli tietoinen käytöstäni. Tosin hän lopetti, kävi koulut, intit ja meni töihin..

Itse olen itselleni tavoitteita asettanut, mutta en tahdo uskoa/usko, että joutuisin lääkkeitä syömään koko ikäni. Tämä on jotenkin liian harmaa alue itselleni.. Vaikka otan ne oikein, en usko tarvitsevani esim bentsoja; tai tiedän etten tarvitse tuota määrää.. En vain ole laskenut annosta paljoa, koska olen valmistumassa. Adhd-lääkkeet on kysymysmerkki, bupre riippuu lääkäristä. Kun on yksi epäonnistunut yritys takana.. Tosin lääkärin lupaa en saanut tuolloin..

Ongelmia tuli siinä vaiheessa, kun en kyennyt käyttöä lopettamaan. Ennen kh:oa oli kummankin puolelta epäselvää, jatkammeko suhdetta laitosjakson jälkeen.. Yllättäen luotto oli nollissa. Stimulantit pystyin lopettamaan itse, tosin sekin otti aikaa melko kauan! Olin itse tietoinen, että ainoa kenen tulee näyttää läheisille muuttuneensa, on minä itse! Avopuoliso huomasi asian kk:ssa, vanhemmat 3kk:ssa ja sisaret 6kk:ssa. Tietenkin oli tilanteita, joissa epäiltiin, mutta niissäkin olin rehellinen..

Itselläni oli osittain oma lehmä ojassa aloittaessani suhteen raittiin miehen kanssa, koska toiveena oli perhe ja "normi-elämä". Olin liikaa kuunnellut juttuja "pilveä en lopeta koskaan" yms. 10 vuotta samat jutut ja itse itseäni petin, tosin enemmän stressasin läheisistä..

Tämän vuoksi asiaa painotankin, koska ellei ole omaa motivaatiota muuttua, vaan "kaikki on ihan hyvin, ellei se raitis osapuoli vain nipottaisi niin paljon"; ihminen ei ole vielä valmis muuttumaan.. Joskus mainitsen, että "koska olen muuttunut niin paljon, tulisi hänen panostaa enemmän", tosin oletus on että molemmat elävät raittiina! Lähinnä tahdon hänen muistavan eron entiseen, mutta "yllättäen" ei halua edes muistaa sekoilu-aikojani.. Nyt menemme eteenpäin elämässä, aikaa ja näyttöä se on vaatinut!

Uskon, että koet puolisosi pettäneen luottamuksesi! Mutta missä vaiheessa kaikki kortit olisivat katsottu?! Nyt olet käyttänyt X vuotta, entä jos yrittäisit saman ajan lisää? Tai jos kaikki menisi hyvin, mutta puoliso alkoholisoituu/jää kipulääkekoukkuub 20 vuoden ja 3:n lapsen jälkeen? Kyllä itsekin olen välillä sanonut avokille, että olisi ollut helpompaa aloittaa uusi suhde, kuin yrittää vuosia näyttää olevansa luottamuksen arvoinen.. Olemme omat asiamme setvineet ja suurelta osin MUN aloituksista käsitelleet myös hänen osaansa historiassa.. Otan joskus menneisyyden esiin (asia jota ei siedä), lähinnä jotta hän muistaa muutoksen.. Että tähtäämme tulevaisuuteen menneisyyden sijaan. On hänelläkin menneisyys, kuten kaikilla meillä..

Vaikka eroisimme jostakin syystä, en voisi enää pettää itseäni.. Mielestäni puolisosi ei ole edes tajunnut aineiden olevan ongelma?! Toipumisessa on monta vaihetta, joista ensimmäinen on ongelman myöntäminen..

Tsemppiä ja muista että menneisyydelle et voi mitään, voit vaikuttaa vain nykyhetkeen ja tehdä tavoitteita tulevaisuuteen.. Mikään ei takaa tosin, että ne toteutuvat; itse yritän elää tässä hetkessä. Voimia!

[ebt]

Eikö sun nyt kannattaisi olla ystäviisi yhteydessä, kun mies on sukuloimassa?? Yrittäisit samalla huomata myös sen yksinäisyyden lisäksi, että ei tarvitse pelätä missä kunnossa toinen on, pettääkö lupaukset tai muutakaan epävarmuutta..

Tilanne hieman nurinkurinen siinä mielessä että ne ystävät on siellä kaukana missä mieskin. Samoin kuin hänen entiset narkkiystävänsä, joiden kanssa siis sukuloinnin ohessa viettää aikaa. Että se siitä pelosta pääsemisestä.

Itselläni oli osittain oma lehmä ojassa aloittaessani suhteen raittiin miehen kanssa, koska toiveena oli perhe ja "normi-elämä". Olin liikaa kuunnellut juttuja "pilveä en lopeta koskaan" yms. 10 vuotta samat jutut ja itse itseäni petin, tosin enemmän stressasin läheisistä..

Näin myös hänellä. Ei halua suhdetta päihteidenkäyttäjän kanssa. Mielestäni he voisivat ymmärtää toisiaan paremmin, eikä käyttö olisi ongelma kummallekaan.

Vaikka eroisimme jostakin syystä, en voisi enää pettää itseäni.. Mielestäni puolisosi ei ole edes tajunnut aineiden olevan ongelma?! Toipumisessa on monta vaihetta, joista ensimmäinen on ongelman myöntäminen..

Näin varmasti on tällä hetkellä, ei edes tajua ongelmaa. Mutta silloin vuosia sitten kyllä tajusi, siitä olen aivan varma. Teot sen kertoi, kun halusi jättää kaiken entisestä elämästä. Yksittäisten retkahdusten jälkeen soitti välittömästi minulle järkyttyneenä ja kertoi mitä oli tapahtunut, ja halusi pois sieltä paikasta ja siitä tilanteesta. Kotona oli maansa myynyt ja katui, vaihtoi numeron ym. Nyt viime aikoina ei ole paljon kaduttanut, ja niinkuin kirjoitin niin ei edes halua kertoa tilanteista minulle enää. Sekoittaako aineet tällä hetkellä koko ajan ajatusmaailmaa, vai mistä moinen suunnanvaihto voi johtua? Edelleen on sitä mieltä, että tämä on vain tilapäinen vaihe, ja painottaa sitä kuinka paljon on elämäänsä muuttanut. Eikö se riitä minulle? No ei, kun vanhat kuviot ovat pikkuhiljaa hiipimässä enemmän ja enemmän takaisin.

Hän on kuulemma nyt huomannut, ettei tavallinen elämä täysin riitä hänelle. Hankalinta on ollut ystävien jättäminen, ja sitä kautta retkahdukset ovatkin tulleet kuvioihin. Pikkuhiljaa vanhojen kavereiden numeroita on alkanut kerääntyä takaisin. Lisäksi sitten nämä uudet "ystävät" työpaikalta, jotka vielä toistaiseksi viihdekäyttöasteella. On muuten ollut järkyttävää huomata miten yleistä huumeidenkäyttö on, sellaistenkin ihmisten keskuudessa joista ei päällepäin uskoisi Joka tapauksessa, miksei noita tyhjiöitä elämässä voinut täyttää jollain järkevällä tekemisellä? Ei se arkikaan tuntuisi niin tylsältä. Mutta hän on vakuuttunut, että voi pitää vanhat ystävät ja pysyä silti itse kuivilla.

Pari päivää sitten kirjoitteli, että jos hän sittenkin lähtisi osastolle pudottamaan tuon lääkityksen pois. Ja että hänen täytyy nyt päästä yksin jaloilleen, ja minun tulee miettiä mikä on minulle itselleni parasta. Nyt viikonloppu meni kuitenkin tässä vanhassa kaveriporukassa.

Näitä asioita kirjoittaessa huomaa itsekin, miten epätoivoisessa tilanteessa sitä onkaan. Jos tästä nyt tulisi kuin päiväkirja, niin voin jälkeenpäin lukea kuinka tyhmä olen ollut Ehkä se helpottaa päätöstä jossain vaiheessa. Tämän palstan lukeminen auttaa saamaan otetta todellisuudesta ja laskeutumaan alas haavemaailmasta, minne liian helposti nousen.

Jotenkin tylyä on vastaukset, joissa sanotaan että lähde ja pelasta itsesi. Oikeassa ne ihmiset kuitenkin ovat. Ja jos joku miettii lyhyen suhteen jälkeen mitä tehdä tai ruetako suhteeseen ylipäätään niin neuvon kyllä samoin. Kannattaa pelastautua, ennen kuin on itse koukussa ja hukkaa elämänsä toisen riippuvuuden takia.

[kuulemut]

Hän on kuulemma nyt huomannut, ettei tavallinen elämä täysin riitä hänelle. Hankalinta on ollut ystävien jättäminen, ja sitä kautta retkahdukset ovatkin tulleet kuvioihin.

Mutta hän on vakuuttunut, että voi pitää vanhat ystävät ja pysyä silti itse kuivilla.

Nää on niin vaikeita juttuja. Ei munkaan olisi helppoa vaan jättää kaikkea, mitä mulla on - ihmissuhteita, omia verkostoja, tuttuja katuja ja omaa kotia - en tiedä olisiko helppoa, vaikka jollain tasolla se olisi mulle parasta. Ja sekin on niin suhteellista, että mikä on parasta. Eksäkään ei halunnut jättää kavereitaan, aina oli joku hyvä perustelu sille. "Kyl mä voin olla ilman piriä vaikka kaverit vetäiskin", "Mun parhaat kaverit vetää subua, mä en oo koskaan välittäny siitä, voin kyl olla subuseurassa ilman piriä" jne. Ei tuo munkaan eksäni jotenkin saanut selvästä ajasta sitä, mitä kaipasi. Kai tavallisesta arjesta puuttuu semmoset samanlaiset nousut ja laskut kuin narkkielämästä. Ehkä hän olisi tarvinnut jotain terapiaa tueksi.

Ja että hänen täytyy nyt päästä yksin jaloilleen, ja minun tulee miettiä mikä on minulle itselleni parasta. Nyt viikonloppu meni kuitenkin tässä vanhassa kaveriporukassa.

Mut yritettiin jättää aina sillon, kun haluttiin enemmän narkata.
Helpompi olla, kun ei koe huonoa omatuntoa mun takia.
En tiedä sun miehestä.

Näitä asioita kirjoittaessa huomaa itsekin, miten epätoivoisessa tilanteessa sitä onkaan. Jos tästä nyt tulisi kuin päiväkirja, niin voin jälkeenpäin lukea kuinka tyhmä olen ollut Ehkä se helpottaa päätöstä jossain vaiheessa. Tämän palstan lukeminen auttaa saamaan otetta todellisuudesta ja laskeutumaan alas haavemaailmasta, minne liian helposti nousen.

Sanoit itsekin jossain aiemmassa viestissäsi, että yllättävän samanlaisia tarinoita meillä on. Musta tuntuu kuin kirjoittaisit musta ja mun entisestä suhteestani. Yksin et ole, ja tarinoissa on kyllä paljon samaa.

Jotenkin tylyä on vastaukset, joissa sanotaan että lähde ja pelasta itsesi. Oikeassa ne ihmiset kuitenkin ovat.

En haluaisi oikeastaan kommentoidakaan tänne siksi, että... No, jokainen meistä osaa antaa ulkopuolelta Sen Oikean neuvon. Omassa elämässä kaikki asiat eivät ole niin helppoja.
Mä sain rauhan elämääni eroamalla eksästäni. Mut en mä haluaisi ajatella, että se on ainoa oikea tie. Joku voi löytää muunkin ratkaisun. Mä ja mun eksä ei kyetty muuhun kuin eroon.

Mukavaa sunnuntai-iltaa ja päivittele toki kuulumisiasi! Musta on jotenkin helpottavaa lukea tätä sun ketjuasi. Ite olin vaikeimpina aikoina vähän yksin. Silloin, kun uskoin vielä eksän erinomaisuuteen ja erilaisuuteen verrattuna muihin vilpolalaisten narkkikultiin, täällä oli jotain keskustelua. Kun sain märkää rättiä kerta toisensa jälkeen, oli täällä kamalan hiljaista. Tuntuu välillä hyvältä funtsia näitä juttuja. Friikkailen nykyiselle seurustelukumppanilleni aina sellasista jutuista, mitkä heijastuvat päihdehuuruiseen edelliseen suhteeseeni.

https://www.youtube.com/watch?v=8JXK-zI7l88

[Noppapeli]

....

[sarkynytsydän]

Hei Noppapeli

Tervetuloa Vilpolaan, toivottavasti saat vertaistukea, ymmärrystä, voimia ja toivoa täältä.

Olen kertonut nuorenparimme tarinaa tuolla "Lamaantunut narkkarin äiti"-ketjussa. Nykyään he ovat korvaushoidossa, joka sujuu hyvin. Hoitoon liittyy paljon muuta psykosasiaalista tukea ja se vaatii heiltä sitoutumista ja pitkäjänniteisyyttä.

Näytin tytölle viestiäsi ja hän sanoi heti, että lähde vauvasi kanssa. Puolisosi tilanne vaikuttaa tosi huolestuttavalta. Tyttö arveli, että miehesi "lääke" on varmaankin muuntohuumeita. Täällä meillä päin on nämä muuntohuumeet aiheuttaneet monen käyttäjän kuoleman. Vajaa viikko sitten hänen läheinen sukulainen löytyi kuolleena ja oli sekaantunut näihin mömmöihin. Tarinassa on, mielestäni, tosi surullista se, että nuoren miehen äiti kielsi poikansa huumeilun loppuun saakka. Nuorta miestä jäi kaipaamaan myös pieni lapsi.

Uskon myös itse näihin 12-askeleen ohjelmiin. Kannattaa ehdottomasti tutustua. Voithan aluksi vaikka soittaa Al-Anonin päivystävään puhelimeen. Ja muista, että kaikki kävijät ovat samanlaisten ongelmien takia siellä. En usko, että riippuvuus paljoakaan eroaa toisistaan, pakeni sitä sitten viinaan tai huumeisiin. Huumeiden käyttö on laitonta ja lieveilmiöt ovat monesti aika kauheita, verrattuna viinan juontiin.

Unohdin kertoa EBT:lle Irti Huumeista-järjestöstä. Siellä ryhmät ovat narkomaanien läheisille
ja ovat paljon voimia antavia. Haluan aina kuulla siellä IH:ssa, yhden vapaaehtoisvetäjän pojan tarinan. Poika oli todella syvällä huumehelvetissään, asui metsässä jne. Jotenkin ihmeellisesti hän kohtasi NA-ryhmän ja alkoi toipuminen, tukihenkilön (kummin) keralla. Nyt vuosia myöhemmin, hänellä on perhe ja välit kunnossa vanhempiinsa ja hän on töissä. Ja edelleen hän toimii NA:ssa, nyt toisia, vielä kärsiviä, tukien. Näissä 12-askeleen toipumisohjelmissa on paradoksaalista se, että kun annat sen toiselle, mitä olet itse saanut (siis apua ja tukea), niin tuet sillä edelleen jatkuvaa omaa toipumistasi. Tämä on minusta oikeaa lähimmäisen rakkautta!

Onko sinulla itselläsi tukiverkkoja. Saatko vauvasi hoitoon, jos menet esim. ryhmään?
Mielestäni tänne kirjoittelukin on tosi terapeuttista, ajatukset ja tunteet saa jotenkin järjestykseen kirjoittamalla.

Toivomme sinulle paljon voimia hankalassa tilanteessasi. Hae itsellesi ja vauvallesi apua. Voihan olla, että miehesikin asenteet muuttuvat avun hakemiseen itselleen.

[malibu]

Noppapeli, SS on oikeassa!

Pahempaakin voi käydä, mikäli asutte saman katon alla, lastensuojelu vaatii eri osoitteet mikäli toinen on sekaisin! Jopa hyvin pärjäävällä kh:lla tulee olla eri osoite toisen kh:n kanssa (avioliitossakin), jotta lasta ei huostaanoteta! Tällöin testataan koska puoliso voi nähdä lastaan! Ts yhdessä asuvilla se raitis (=omat lääkkeet/addiktin puoliso) saa soiton, että "lähtekää omaan kotiin pariksi pv:ksi, huumeseula positiivinen". Rikkoo kuulemma hyvin parisuhdetta.. Eikä addikti jaksa tsempata, mikäli useampi seula ollut positiivinen..

Tuolla Kotikanavan puolella (tai täällä Vilpolassa) tämä asia on jo kerran tapahtunut. Ei sinun tarvitse erista vielä päättää jos et ole valmis, mutta oma asunto on välttämätönyys, mikäli haluat olla varma että vauva pysyy sinulla! Nimetön soittokin tarkastetaan!

Mies ei selkeästi ole siinä kunnossa, että pystyisi ajattelemaan tällaisia asioita! Mikäli aineita ei saa, usea käyttää alkoholia. Tosin kyse voi olla mistä tahansa..

Voi jopa ymmärtää tarvitsevansa apua, kun muutatte muualle, tai kenties ei.. Testit tulee olla puhtaat, jotta voi vauvaa nähdä..

Voimia! Asiat selkenevät, kunhan saat apua ja hiukan objektiivisempaa näkökantaa asioihin..

[ebt]

Moikka. Mukavaa että on keskustelua, vaikka tämä tilanne hirveä onkin, enkä todellakaan toivoisi että kukaan tässä tilanteessa olisi.

Kuulemut, kirjotit jossain vaiheessa että haluaisit tavata exääsi, vieläkö se on pyörinyt mielessä? Toivotko, että näkeminen tuntuisi jotenkin erilaiselta, ja se helpottaisi päästämään irti? Sinun ketjua lukiessa näin itseni tulevaisuudessa, jos joskus tästä tilanteesta todella lähden. Unohtamisesta tulee vaikeaa, varsinkin kun tässä ei luultavasti "hylätä" toisiamme kokonaan. Onko uusi seurustelukumppanisi tietoinen menneisyydestäsi? Miten hän siihen suhtautuu?

Itselläni on sellainen tilanne, että tunnen olevani tuon tien alussa, jota EBT on kulkenut jo jonkin aikaa. Ja haluanko lähteä sellaista tietä kulkemaan? Nyt tuntuisi vielä helpohkolta vain luopua suhteesta samantien. Pelkään, että jos jään, annan hänen pilata minun elämäni. Lapsen elämästä nyt puhumattakaan. Samalla kuitenkin tunne pistää vastaan ja haluaisin uskoa, että hän nyt onnistuu lopettamaan. Mutta tärkeä kysymys on se, monenko retkahduksen jälkeen sitten kuuluu heittää lusikka nurkkaan, koska ainahan uusi raitistumisen mahdollisuus on teoriassa tarjolla.

Vaikea kuvitella, millaista tämä olisi pienen vauvan kanssa. Nyt olen jaksanut jotenkuten, välillä huonosti, välillä tosi huonosti. Juuri kun luulet, että asiat menee paremmin, niin matto vedetään taas jalkojen alta. Luulen, että lapsi yksinkertaistaisi ajatusmaailmaani, koska minusta ei vaan riittäisi lapsen lisäksi puhtia ylläpitämään näin vaikeaa kuviota, puhumattakaan siitä huolen, pelon ja stressin ilmapiiristä mihin huumeidenkäyttäjän kanssa joutuu tottumaan. Jälleen näitä lauseita mitkä ovat jääneet muista ketjuista mieleeni: jos olet rakastunut aiemmin, mikset rakastuisi myöhemminkin? Ilman pelkoa, stressiä, valheita, epäilyjä, pettymyksia, surua, jotka kai parhaimmillaan jatkuvat vain vuosia, pahimmillaan lopun ikää.

Lisäksi minulla on vaikeuksia hahmottaa sitä, miten minun pitäisi tällä hetkellä käytännössä toimia, vetää rajoja yhteydenpidon suhteen.

Voimia! Asiat selkenevät, kunhan saat apua ja hiukan objektiivisempaa näkökantaa asioihin..

Tuota objektiivisuutta saat Noppapeli varmasti sillä että jätät yhteydenpidon miehesi kanssa hetkeksi pois kokonaan. Niin vaikeaa kuin se onkin. Alkuun pariksi päiväksi, viikoksi? Ja lue näitä ketjuja. Kirjoittele tänne ajatuksiasi. Olen huomannut itse eläväni välillä todellisuudessa ja välillä siinä haavemaailmassa missä kaikki menee juuri niin hyvin kuin ne suhteemme alussa näytti menevän. Nyt kun olemme puolisoni kanssa olleet pitämättä yhteyttä jonkin aikaa, asiat vaikuttavat minulle harvinaisen selviltä. En tietenkään halua enää ryhtyä siihen pelottavaan vuoristorataan. Jos hän haluaa kuiville, hän tekee sen ilman minuakin. Kuitenkin tulee aika, jolloin minun pitää kohdata hänet, ja pelkään että leijun samantien taas sinne haavemaailman puolelle...

[malibu]

Ebt, yritin joku vko sitten sinulle vastata, mutta netti tilttaili ja teksti lähti kolmesti, joten..

Uskon, että miehesi halusi ja yritti eroon. Itsekin olen siinä tilanteessa ollut useamman kerran vuosikaudet aiemmin. Valitettavasti itsellä ekasta tuollaisesta yrityksestä kesti 7v, ennenkuin olin valmis myöntämään/ymmärtänään, ettei se käyttö enää ole hauskaa.. Selvän kauden jälkeen tuntui kuitenkin, että kama on minua varten. Että ei minusta ole elämään siedettävää elämää ilman aineita.. Saa melko monta kertaa olla päättänyt js epäonnistunut yrityksissään lopettaa, ennenkuin myöntää avun tarpeen..

Kuten olet varmasti itse huomannut, hän näkee nyt että "tavallinen arki" ei riittänyt. Siinä asiassa ei auta, vaikka olisi maailman ihanin puoliso vierellä. Tuntuu että jotain jäi kokematta, eikä sitä asiaa täytä kuin aineey. Kunnes oma pohja tulee vastaan, aikaa ei voi sanoa..

Olet selkeästi eheytynyt ja uskon että pystyt käsittelemään suhteen vaiheet sellaiseen muotoon, ettet toiste halua jäädä toiseksi päihteille.. Voit sanoa tehneesi kaikkesi, mutta jos toinen ei ollut samassa elämänvaiheessa tehdäkseen kaikkensa! Olen varma että kuulut niihin kirjoittajiin, ketkä tulevat vuoden tai parin päästä kirjoittamaan tänne, että "en ollut itseni tuolloin ja nyt seurustelen ihmisen kanssa joka rakastaa, kunnioittaa ja arvostaa minua".

Mielestäni Kotikanavalla nimimerkki "Parveke", on kirjoittanut pitkän, mutta rehellisen ketjun kasvustaan ja kivustaan miehen lähdettyä toisen matkaan. Tosin vain alku on tuota. Koko ketju näyttää läheisen kasvun ihmisenä.. Jos on ylimääräistä aikaa, suosittelen lukemaan..

Voimia sinullekin, sekä Särkyneelle Sydämelle!

[kuulemut]

Kuulemut, kirjotit jossain vaiheessa että haluaisit tavata exääsi, vieläkö se on pyörinyt mielessä? Toivotko, että näkeminen tuntuisi jotenkin erilaiselta, ja se helpottaisi päästämään irti? Sinun ketjua lukiessa näin itseni tulevaisuudessa, jos joskus tästä tilanteesta todella lähden. Unohtamisesta tulee vaikeaa, varsinkin kun tässä ei luultavasti "hylätä" toisiamme kokonaan. Onko uusi seurustelukumppanisi tietoinen menneisyydestäsi? Miten hän siihen suhtautuu?

Niin, kai mä toivon, että mun sydän ei enää sykähtäisi kuullessani eksän äänen tai nähdessäni kasvonsa. Luulen kuitenkin, että nyt mulla menee niin hyvin, etten uskaltaisi ottaa riskiä ja tavata eksää enää. Arjesta on tullut tasapainoista ja tasaista, melkein jopa tylsää - en mä tiedä haluaisinko vaihtaa tätä niihin upseihin ja downseihin mitä vuosi sitten oli. (Kai mulla on myös sellainen salainen ja sairaskin toive, että eksä haluaisi vieläkin mut, ja minä voisin torjua hänet.)

Nykyinen miesystäväni tietää kyllä eksästä. Ei ehkä ihan kaikkia yksityiskohtia, kun en ihan kaikkea ole jotenkin kehdannut kertoa Mutta pääpiirteittäin kyllä. Häneen tutustuin silloin, kun vielä koitin pelastaaa suhdettani eksään, ja onpa tainnut olla yksi sellainen kertakin, kun itken vaikeaa suhdettani nykyisen miesystäväni olkapäätä vasten... Silloin en ajatellut, että hänestä tulisi mulle seurustelukumppani, hän tosin niin taisi jo siinä vaiheessa ajatella. Hänen entinen kihlattunsa on ollut ilmeisesti melko narsistinen, joten ehkä siksikin olen saanut häneltä niin paljon aikaa ja ymmärrystä - hän on tarvinnut sitä itsekin.

[Eerika]

Tässä ketjussa osa kirjoituksista oli kuin suoraan omasta kynästäni, valitettavasti. Täällä huumeidenkäyttö alkoi taas uudestaan 1,5 vuoden kuivan kauden jälkeen. Pikkuhiljaa merkit veivät siihen suuntaan ( lääkkeiden väärinkäyttö ja alkoholi, kirjoitinkin kotikanavalla silloin pari viestiä) ja nyt mies samassa pisteessä kuin pahimpina narkkausvuosinaan. Kyllä tekee kipeää. Asiaa pahentaa se, että aloitti tämän pienen harrastelunsa kun asiat oli niin hyvin kun voi ikinä olla. Uskon että oli onnellisimmillaan ja samoin minä. Ei vaan mene mun jakeluun että minkä vuoksi kaikki hyvä täytyy hajoittaa, juurikin "valita" paskaa oloa aiheuttavat piikit ja pillerit onnellisen perhe-elämän sijasta??

Voin samaistua sinuun hieman Noppapeli. Tosin vauvani ei ole vielä syntynyt. Ja otin oman osoitteen jo kuukausia sitten kun ensimmäiset merkit tulevasta retkahduksesta olivat ilmassa. Ilman kasvavaa mahaani olisin varmaan jäänyt ja katsonut läpi sormien. Lopputulos varmaan olisi siltikin sama, tuskin olisin voinut tätä estää. Silti en ajatellut että tämä tosissaan menisi näin pitkälle vaikka toisaalta sitä juuri pelkäsin/tiesin tapahtuvan. Salaa haaveilin että mies tulisi järkiinsä! Päinvastoin. Välit ovat poikki, puhelinyhteys kaikonnut molempien osalta. Viimeisin yhteydenpito päättyi siihen että minä itkin ja mies puhui jo kylmällä kaman äänellä, oli vihainen, syytteli, vittuili, ei välittänyt enää. Vaikka muutama viikko aiemmin itki tuskaansa ja kuinka haluaa että asiat palaa taas ennalleen ja haluaa perheensä.. Vakuutteli että asiat järjestyy. Oli silloin selvinpäin tai viekkareissa.

Tietenkin näin on parempi, tiedän sen. Ja parempi että hän pysyykin kaukana eikä pidä yhteyttä! Silti suren sitä ihanaa miestä, rakkaus tuskin katoaa mihinkään, ei ole kadonnut viidessä vuodessakaan. Minulla on nyt jo silti suurempi rakkauden kohde, lapseni mahassani. Pelkään tulevaa. Kun huumeet tekevät ihmisestä kylmän hirviön, ja tiedän kokemuksesta miten inhottava hän voi olla silloin... Luulin ettei minun tarvitsisi enää koskaan sitä inhottavaa petoa hänessä nähdä. Suurimman osan ajasta minulla menee hyvin ja osaan ajatella järkevästi ja etäältä tätä tilannetta. Ja olen osaksi jo hyväksynyt että hän tuskin koskaan tulee raitistumaan. Ehkä vuosien päästä. Toisaalta pelkään että hän kuolee. Toisaalta pelkään että ei kuolekaan eikä myöskään raitistu. Pelkään että hän unohtaa meidät iäksi, tiedän että tällä hetkellä on jo unohtanut (kun voi ajatella ainoastaan aineita). Pahin pelkoni silti että taas muistaa meidät silloin kun on sekaisin ja tekee jotain.

[Noppapeli]

......

[Eerika]

Tuttua mulle kans tuo puhelin kourassa istuminen. Yleensä saan turhaan odottaa että jotain kuuluu. Ja mies vielä lupaa, että soittaa kohta tai illalla tai aamulla. Sitten kun oon hermorauniona odottanut puhelin kädessä tunteja pystymättä keskittymään mihinkään muuhun, soitan itse. Jos vastaa, tulee vittuilua eikä kerkeä puhumaan, mutta yleensä ei vastaa. Ja tämä ei toimi toisinpäin tietenkään. Mun täytyy olla kyttäämässä puhelinta ja olla aina vastaamassa kun mies yarvii mua ja on hätä. (Sitähän teen kyllä käskemättäkin) Muuten tulee syytökset ja epäilyt miksi en oo vastannut.

Nyt on kuitenkin eri malli, mulle riitti. Viimepuhelun jälkeen kun mies ei soittanut takaisin annoin olla. Kun hän narkkaa niin turha hänen kanssaan on puhuakkaan, saan vaan vittuilut ja raivoamiset niskaan jos erehdyn soittamaan ja pahan mielen itselle. Paremmin voin kun en tiedä missä hän on. Pääasiassa on rauhallinen olo, ja olen tietoisesti pyrkinyt ajattelemaan muita asioita ja keksimään tekemistä. Pidän puhelinta äänettömällä, ihan vain sen takia jos mies sattuukin soittamaan. Saan sitten valita soitanko takaisin tms. Helppoa ei ollut alkuun ja löysin itseni keksimästä tekosyitä millä verukkeella soittaisin hänelle. Ja epätietoisuus, missä hän on ja kenen kanssa, missä kunnossa.. Onko hengissä, sairaalassa tai putkassa.. Ajan kuluessa nämä helpottaa, ja oikeestaan enää mun ei tee edes mieli soittaa, parempi näin. Vaikka pelkään tulevaa, lapsen takia väkisinkin tullaan olemaan tekemisissä... Tai ainakin kuvittelen niin. Eihän sitä tiedä jos kama vie nyt pitkän aikaa, eikä häntä todella kiinnosta. Toisaalta sekin voisi olla helpotus... Vaikka yritän ajatella realistisesti, salaisesti kuitenkin haaveilen että joku ihme tapahtuisi ja elettäisiin normaalina perheenä loppuelämä ja saataisiin lisää lapsia.

Noppapeli, hienoa että mies on mennyt katkolle! Ja että olet mennyt ryhmään, itsekkin menisin jos paikkakunnallani sellainen olisi... Koita keskittyä nyt itsesi hoitamiseen, ota etäisyyttä puhelimeen, laitat vaikka puhelimen äänettömälle. Vai soitteleeko hän nyt katkoltakin? Ja koita olla itse ottamatta yhteyttä. Varmaan nyt voit hetken huokaista kuitenkin kun mies tosiaan on katkolla? Keskittyä itseesi ja lapseesi. Hyvä että teillä on eri osoitteet, se tuo todella objektiivisuutta tilanteeseen. Olen lukenut täällä ja kotikanavan puolella paljon ketjuja, varsinkin kun olen alkanut vatvomaan tilannetta tai miettimään mitä olisin itse voinut tehdä toisin. Kun välillä syyllisyys painaa, että olen ajanut hänet tuohon tilanteeseen ja antanut vajota nuin alas. Ja pelkään että esimerkiksi hänen äitinsä ajattelee niin ja syyttää minua poikansa ratkeamisesta.

[elän]

Ebt, mikä sulla on tilanne nyt?

Luin sun ajatuksia ja fiiliksiä ja helposti pystyn samaistumaan.

Itsellä tilanne nyt sellainen että miettii kovasti jatkaako vaiko eikö. Suhdetta takana parisen vuotta, yhtä vuoristorataa.. Alkoholia ja subua ja ilman alkoholia ja subua..

[ebt]

En huomannutkaan näitä viestejä täällä, kirjoittelin vähän toiseen ketjuun. Mielenkiintoista lukea omia juttuja ja vain puolen vuoden takaa, tuntuu kuin niistä olis vuosia

Tällä hetkellä siis tilanne se, että myönnetty on ja ääneen sanottu, ettei niitä reseptilääkkeitä ole järkevää syödä ja ne ei hänelle sovi. Myöntää että jää koukkuun ja hakee helpottavaa ja päihdyttävää oloa. Kuivina aikoina ei mene kuin alkoa ja sitäkin vähän. retkahduksia on noin kolmen kuukauden välein, sillon käytössä lääkkeet ja piri. Selvinpäin pohtii tarkkaan retkahduksiaan ja mikä niihin johti. Jotain mahista retkahdukselle hän pitää silti itse auki mm uusimalla reseptejä ja pitämällä yhteystiedot tiettyihin ihmisiin, vaikkakaan ei heidän kanssaan ole tietääkseni enää muutoin kaveerannut. Nyt tosin otti itse puheeksi, että olisi varmaan aika tunnustaa että käyttää määrättyjä lääkkeitä väärin. Kyllä siellä sellaisia ajatuksia kytee, jotka ei salli minun vielä luovuttaa.. Vaikka tiedän, että monen vuodenkin kuivan kauden jälkeen mieli voi yhtäkkiä taas muuttua. Olisi vaan niin helppoa olla normaalin ihmisen kanssa vai olisko?