Kirjoittaja menettetyelämä » 1.12.2018 18:20:08
Sydän tuskaa täynnä luin näitä aiempia viestejä. Poikani ollessa 18, sattui vakava onnettomuus, johon hän oli syyllinen. Teko ei ollut tahallinen, mutta ystävältä meni henki. Tästä tuli tuomio. poika alkoi oireilla tapahtuman jälkeen, kaveripiiri alkoi vaihtua, piti lähteä salille, alettiin käyttää hormoneja, että näyttää varmasti tarpeeksi isolta, etteivät roistot vankilassa raiskaa. Pelko oli hirvittävä ja poika muuttui silmissä. Oli painajaisia ja vaikka mitä. Käytiin kaikki oikeusasteet läpi, että hän saisi suorittaa tekonsa seuraukset jotenkin muuten. Vastaavissa tapahtumissa oli useinmiten tuomiona ollut ehdollinen, mutta jostain syystä sitä ei pojalleni suotu. Vankilassa tulivat mukaan huumeet ja mielenterveys alkoi rakoilla. Viestitimme kiivaasti vankilaan, että tehkää herran tähden jotain, kohta repeää. Meille naurettiin ja sanottiin, että ei tässä kaikkia narkkeja ehditä hyyssätä kuin mammanpoikaa. Todella tylyä käytöstä vankilan henkilökunnalta. Olisin omin rahoin jopa kustantanut sinne säännöllisen psykologin tai psykiatrin käynnin ja sitä luvattiin harkita. Merkit olivat ilmassa niin, että ne saattoi haistaa. Sitten eräänä päivänä repesi, kuten olimme jo ennustaneet. Hän kävi henkilökunnan kimppuun muovisen haarukan tai veitsen voimalla, jonka oli hionut teräväksi. Sillä aseella ei ollut merkitystä, sehän oli muovia, mutta poika oli niin raivona, että tilanteessa loukkaantui yksi vartija. Tuomio jatkui sitten muutamalla kuukaudella tuon päällekarkauksen jälkeen. Senkään jälkeen ei kunnollista hoitoa tullut vaan pantiin vain eristyskoppiin. Ennen tuota vahinkoa, joka alkuperäisen tuomion toi, poika ei ollut käyttänyt mitään, no kokeillut tupakkaa ja kerran saatiin kaljata haisevana kiinni. Mieheni oli äärimmäisen tarkka kotiintuloajoista ja haki pois kyliltä, jos ei tullut. Voi sano, että vankila muuttaa ja useinmiten huonompaan suuntaan. Meille tämä on tuonut elämänmittaisen ylä-ja alamäen. Välillä ollaan töissä ja pärjätään, välillä ryvetään pohjamudissa. Minä ole kiskonut häntä ylös, toisinaan hän on päässyt sieltä omin voimin. Mutta koko elämä meni pilalle yhdestä tuomiosta, kun meitä vanhempia ei kuunneltu ja siitä ole äärettömän katkera.
silti rakkaus ei kuole