[pitkätie]

Tarkennan siis vastaustani: ensi kerralla kävin lähes viikoittain katsomassa, mutta toisella kerralla en käynyt lainkaan ja tämä pyyntö tuli poikani puolelta. Vein hänelle tavaroita joita hän pyysi, usein vierailuaikaan virkailijoille, mutta en mennyt tapaamaan. Samoin kun hän pääsi lomille, olin autolla vastassa ja tapasimme silloin. Poispäin lomilta hän aina meni julkisilla.

On kummallista kuinka jotkut ikävätkin asiat unohtuvat, en tarkalleen muista tuomioiden pituuksia, mutta tämä toinen oli ehkä 11 kk.

Vankilan henkilökunta on kyllä erittäin ystävällistä porukkaa vaikka kieltämättä minua jännitti aina tavattomasti kun siellä portilla vierailin, ehkä se johtuu vanhoista pinttyneistä ajatuksista ja kynnys mennä sinne oli korkea, mutta ei sitä kannata pelätä, ei meitä läheisiä siellä arvostella eikä tuomita. Henkilökunta on ainakin suurimmalta osin ammattitaitoista ja ymmärtävää porukkaa ja tekee vain työtään. Käväise katsomassa keskusteluja myös sivuilla www.vankienomaiset.fi (VAO ry).

[sydän karrella]

Hei! Oma poikani on vankilassa nyt toista kertaa, tutkintavankeudessa on ollut useita kertoja, ikää hänellä 26v. Päihteet ja sen seuraamukset ovat vieneet kuin pässiä narussa. Poikani on aina osannut vedota äidillisiin tunteisiini halutessaan lähinnä rahaa. Rahaa olen hänele järjestänyt kaikin mahdollisin keinoin ja lopputulos on se että minulla velat ulosotossa ja poika jälleen vankilassa

[jääkela]

Täällä on niin paljon surullisia kertomuksia ja niin paljon kysymyksiä, miten näin on käynyt. Minua aidosti ottaa sydämestä teidän kaikkien kirjoitukset

sydän karrella: Onko sinulla jokin suunnitelma, kuinka saat ulosotto velat maksettua? Tuntuu niin epäreilulta, kuinka yhden ihmisen tilanne sekoittaa myös niin monen läheisen, ystävän tms. arjen Kovasti jaksamista myös sinulle! <3

[sydän karrella]

Hei!
Muistan aina ensimmäisen kerran kun menin tapaamaan poikaani vankilaan. Lasiseinän läpi saimme puhua puhelimen välityksellä 45 minuuttia. Poikani silmät olivat jotenki lasittuneet, käsitin että oli saanut jotain rauhoittavaa. Itkin koko matkan kävellessäni ulos vankilasta, vartijat katsoivat myötätuntoisina.
Kovin useasti en pystynyt käymään tapaamassa häntä pitkän välimatkan ja heikon taloudellisen tilanteeni takia. Rahaa järjestin hänelle vankilaanki kun kertoi että oli velkaantunut parille vangille ja jos ei maksaisi niin....
Yli kymmenen vuotta olen surrut poikani holtitonta elämää. Sanon suoraan että jos ei olisi työtä jossa viihdyn ja koiraa joka läsnäolollaan helpottaa oloani, niin minua ei enää olisi.
Ulosotossa olevia velkoja maksan itse 1/3 nettopalkasta, kai ne joskus tulevat maksetuiksi. Poikani on tietoinen tilanteestani ja on luvannut maksaa kaiken takaisin kun pääsee vankilasta. Päihteet ovat hänen mukaansa nyt mennyttä elämää, tärkeintä elämässä on nyt hellu ja lapsi. Ei vielä tiedä kuinka kauan joutuu istumaan kun oikeudenkäyntejä vielä tulossa.
Jaksamisia meille kaikille.