[ebt]

Meillä menee sitten päin persettä. Vuosi ja kuukausi kuivilla ja taas mennään. Ensin rauhottavat ja nyt ilmeisesti jo kaikkea muutakin. Töissä yrittää käydä, on myöhästellyt ja näyttää jo aivan hirveältä vaikka vasta viikko(?) takana. Sai vasta taas ylennyksen että saa nyt nähdä kuinka kauan menee ennenkuin saa potkut. Se kai se on väistämättä edessä. Kotoa laitoin pois, en tiedä missä majailee. Kuinka surullista, että niin kovan työn jälkeen on valmis heittämään kaiken menemään mitä on saavuttanut. Eikä järkipuhe auta vuosi sitten olin niin kypsä eroamaan, mutta kun kaikki asiat tulikin kuntoon ja enemmänkin, niin tähän jäin. Ei olis pitäny. Tämä on se riski aina näiden käyttäjien kanssa, yht'äkkiä vedetään vaan matto kylmästi alta. Varmaan pitää se pohjakosketus taas tehdä ennenkuin tajuaa. Niin kauan kuin töissä saa käydä niin tuskin myöntää itelleen mihin tämä on menossa. Viimeksi oli henki lähteä ennenku motivoitui tähän vuoden kuivaan kauteen. On se niin surullista.. Minä koitan järkytyksessa, stressissä ja pelossa etsiä uutta työtä muualta. En tiedä kuinka tosissaan olen lähtemässä jos paikan saisin.. Täällä mulla ei ole kuin tuo mies. Tosin jos vaihtaisin edes alaa niin etten voi työssäni törmätä mieheen niin pystyisin ehkä käymään töissä paremmin. Ja kun olis joku joka kertois mulle mitä minä tekisin..

Kiva kuulla että teillä menee paremmin believer. Toivottavasti menee jatkossakin

[sarkynytsydän]

Voi ebt, ompa ikävä kuulla kuulumisianne. Hiukan samat asiat on minullakin pyörinyt mielessä. Se, että lopettavat narkkaamasta tai juomasta, on vasta alku. Jokainen tarvitsee tukea, terapiaa tms. että pystysivät käsitteleen syitä ja mörköjä sisällään. Ne syyt eivät itsestään katoa minnekään. Käyttäjät, eikä läheisetkään pysty tätä aina myöntämään ja pyytämään apua.

Selailin viestihistoriaasi, että oletko hakenut apua itsellesi, en löytänyt viestejäsi siitä. Täällä on Irti Huumeista ry lopettanut toimintansa, mutta seurakunnalla on vastaavaa toimintaa. Välillä on ollut reilusti porukkaa: äitejä, isiä, puolisoita, sisaruksia ym. Ja Al-anonia suosittelen. On tärkeää päästä purkamaan omia huolia!

Meillä korvaushoidossa oleva, perheellinen poika (3v hoidossa), on alkanut valittaan välillä, että elämä on tylsää. Kyllähän tavallinen, arkinen elämä on vailla hurjia kiksejä. Sitä "syytä" siellä sisällään täytyisi käsitellä ja pystyä vapautuun syyllisyyksistään yms. Pojallakin on kaikki perusasiat hyvin: ihana koti pienine puutarhoineen, kohtuullinen toimeentulo, opiskelupaikka, josta nyt harjoittelussa, niin ja tietysti perhe, vaimo ja lapsi sekä hyvät suhteet hoitotahoihin. Toivompa totisesti ettei ryssis elämäänsä.

Paljon voimia sinulle ebt! Tommy Hellsten kirjoittaa mm. siitä, että kirjoittaminen on mainio keino käsitellä asioitaan, silloin on ikäänkuin piuhat auki "sieluumme".

[ebt]

Kiitos särkynytsydän <3

En ole noiden kautta apua hakenut. Jotenkin on niin suuri kynnys mennä noihin reilu vuosi sitten käytiin yhdessä päihdepsykiatrisella ikäänkuin pariterapiassa, mutta se jäi kesken kun päätin erota ja mies hommasi itsensä sairaalakuntoon ym. Pääsen nyt kelan tukemaan psykoterapiaan, tosin luulin meneväni sinne setvimään muita ongelmia kuin tätä. Olen siis masentunut ja nyt joulun jälkeen käynyt aika syvissä vesissä, ollut vaikeaa vaikka mies oli kuivilla ja siltä osin kaikki "kunnossa".

Mieshän olis nyt päässyt myös psykoterapiaan, silloin sanottiin että vuosi pitää olla selvinpäin. Ja se tuli heinäkuussa. Olis varmaan pitäny laittaa sitä kuviota alulle hyvissä ajoin, vai eikö se sitten loppuun asti kiinnostanutkaan? Eihän se minun asia ole hoitaa noita. Kyllähän ne vanhat asiat siellä pään sisällä edelleen huutelee, minkä takia noihin kuvioihin alunperin sekaantui. Puhumattakaan niistä traumoista mitä on matkan varrella kertynyt lisää. Että sen puolesta olis kyllä kannattanut ajoissa hakea psyykkistä apua.

Pohdin että miksi retkahdusriski on suurimmillaan vuoden kohdalla? Liittyykö samaan asiaan miksi psykoterapiaan pääsee vasta vuoden kuivilla olon jälkeen? Onko aineet sillon poistunu niin ettei vaikuta enää persoonaan, ja ihminen on "kypsä" käsittelemään mielen ongelmia. Ja jos sen takia alkaa tuntua niin raskaalta ettei jaksa enää, vaan retkahtaa?

Se kierre on niin pirullinen kun on noille aineille taas antautunu. Pieni putki, hetki ilman, taas putki jne.. Ja koko ajan aineet hallitsee mieltä eikä todellista motivaatiota kuiville voi syntyä. Minulla on tuttu jolla on rankka tausta, hän sanoi että on stressaavaa olla ns kunnon kaveri, käydä töissä ja maksaa velkojaan. On helpompaa vetää läskiksi ja olla rappiolla. Siitähän on kai laulukin, "rappiolla on hyvä olla.." sitä on vaikea ymmärtää kun ajattelee itse kunnollisen elämän olevan toisen parhaaksi. Nuo kaikenmaailman aineet ja lääkkeet on kyllä saatanasta. Surkeata että sitä ei narkomaani muista kun himot vie. Tylsyyttä mies ei ole valittanut, on löytänyt harrastuksia mistä nauttii. Niistä koittaa pitää edelleen kiinni, sekaisinkin.

Minä toivon myös särkynytsydän, ettei poikasi ryssisi elämäänsä. Meille se on normaalia, että elämä on toisinaan tylsää, ja me kestetään se. Eikä varmaan paljon lohduta poikaasi sanat, että kun se tavallinen elämä nyt on välillä tylsää.. se tylsä arki on se mistä se onni pitäisi löytää. Harrastuksista saa iloa ja vaihtelua, jos on mielenkiintoa lähteä kokeilemaan jotain.

Mulla on muuten tulossa työhaastattelu sinne toiselle paikkakunnalle minne hain. Pelottavaa.

[elän]

Ihan paskaa kuulla ebt, että taas se meni näin! Ootko nyt sitä mieltä että tää oli viimeinen kerta? Must tuntuu niin pahalta sun puolesta :

[Harmaa]

Heipä hei, pitkästä aikaa. Niinkuin tuolla juteltiin niin täällä käyminen/kirjottaminen on raskasta, välillä varsinkin kun asiat on hyvin niin ei viitsi niitä puida.. Nauttii vaan rauhasta. Oon käyny kyllä välillä lukemassa täällä, ja harmi että asiat on menny huonompaan suuntaan (ebt). Toki nyt jo pari kuukautta viime viestistä, joten toivotaan että alkaa pieni valo näkymään tunnelin päässä.

Täällähän on tilanne se, että syksyllä alko asiat loksahtaa omassa elämässä kohdalleen. Tää eron aiheuttaman kaaoksen jälkeen meni varmaan puol vuotta niin, ettei jaksanu ku nukkua. Nukkua ja nukkua, tehä töitä ja nukkua. Käydä asioita läpi ja joskus mietto etteikö tää ikinä lopu, asiat sun päässä pyörii vaikka mitä tekis. Syksyllä sitten jossain kohtaa tajusin, et mä oon ensinmäistä kertaa aidosti onnellinen. En vihanen mistään! Olin kuukaus aikasemmin päättäny et nyt otan itteeni niskasta kiinni, ja opin rakastamaan itteäni. En eti laastaria, tai odota että joku parantaa mut tästä. Vaan teen sen ihan ite ja itseäni varten. Pari kuukautta meni tätä onnea. Melkein vuos erosta ja kaveri soittaa, et entinen mies on pyytäny numeroa, saako antaa. Mietin pitkään ja aattelin et tän täytyy olla jotain tosi tärkeetä, et ottaa yhteyttä jonku 9kk jälkeen. Ja ainoa asia mikä hänellä oli, niin oli se, että kun hän erotessamme sanoi ettei kestä sitä että valehtelee ja mitä sillä aiheuttaa minulle. Niin tämä ei ollu totta, vaan koki suhteen niin epätyydyttäväksi että halusi sen lopettaa. Muuta asiaa ei kuulemma ollut. Siis vuosi, ja ainoa asia minkä sillä aikaa on saanut päähänsä oli se, ettei häntä harmitakkaan se että valehteli.. Sitten kertoi kuinka elää nyt perhe-elämää tämän naisen kanssa joka oli kolmantena osapuolena suhteemme loppupuolella ja hänen sanojensa mukaan pelkkä ystävä. Yeah right. Ystävällisesti sitten sanoin että tunne oli varmasti molemminpuolinen, toivotin hyvää jatkoa ja ettei ota enää näin typerissä asioissa yhteyttä.
Lähetti vielä viestin missä kertoi että on ollut täysin päihteettä ja ensimmäistä kertaa onnellinen ja menossa naimisiin. Halusi siitä syystä SELVITTÄÄ vanhat asiat. Ei vittu sanon minä. Mikään ei ole siis muuttunu ainakaan korvien välissä. Vastasin sitten siihen viestiin että valehteleva ja varasteleva päihdeongelmainen hän on meidän silmissä ihan omasta ansioistaan ja se onkin ollut vaikea asia minulle itselleni myöntää. Pyydin taas ettei ota yhteyttä ja toivotin hyvää jatkoa.
Myöhemmin illalla tuli viesti toisesta numerosta (tämä uusi puoliso) joka kertoi siinä kuinka säälittävä olen enkä ikinä ole ollut tärkein asia missään suhteessa ja silti pysynyt vuosia miehen kanssa. Kommentoi myös meidän seksielämää, että mies kyllä etsii uuden jos se on paskaa. Kehotti minua olemaan kaikin tavoin parempi seuraavassa suhteessa.. Näihin vastasin mielestäni kohtuullisen asiallisesti. Myrskyhän siitä nousi, kun yksi läheinen ystävä jonka kanssa olen paljon tätä eroa/suhdetta puinut, päätti laittaa tälle puolisolle viestiä.. Lopulta tää ex-narkkarimies uhkaili "seuraamuksilla" jos ei jätetä hänen tulevaa vaimoaan rauhaan. Kylläpä siis pelottaa, miten helvetissä mä voisin pelätä miestä jonka kanssa asuin neljä vuotta??

[paukkis]

MOI ebt ja osanottoni teidän perhetilanteeseenne Toivoa on kuitenkin aina, vaikka korkealta pudottaisiinkin. Mun varmaan "kuuluisi" nyt sanoa sulle, että ota se ero ja jätä se hamppari. Varmasti sanoisinkin niin, ellei......
Niin, ellen olisi kokenut samoja juttuja itsekin käyttäjän kantilta. Multa on mennyt 5-6 työpaikkaa tolkuttoman pilleriensyönnin vuoksi, sen lisäksi kolme asuntoa ja lukemattomia ihmissuhteita. Neljä pitkää parisuhdetta on päättynyt siihen, etten pystynyt olemaan ilman säätöä, eikä avo -ja yksi avio-vaimo enää jaksanut katsella avuttomana vierestä.
Join viinaa tai vähintään olutta kaikkina vapaapäivinä, töissä ollessa herätin itseni heittämällä 6-8 Ardinexia naamaan, muita oloja säädeltiin pitkin päivää Diapamilla ja yötä vasten norsunkaatoannos (1000mg) ketipinoria ja kaksi imovanea unettomuuteen. Edelleenkin nukun silti tosi huonosti
Elän nyt elämäni viidennessä parisuhteessa erään sairaanhoitajan kanssa ja päätin heti seurustelun alettua, että kerron itsestäni totuuden, eipähän tarvitse sitten kummastella, kun puhe sokeltaa ja silmät tapittaa päässä. Se taisikin olla tämän liiton pelastus, kun aiemmat yritykset on kompastuneet samaan asiaan. Kerroin hänelle käyttäväni opiaatteja, bentsoja ja ketiapiinia. Kerroin myös, että ne toimitetaan minulle vain tiettyyn apteekkiin kahden viikkon annos kerrallaan. Avokkini ehdotti, että antaisin lääkkeet hänelle heti kun haen ne apteekista, hän jakaa yhden päivän annoksen kerrallaan dosettiin, eikä anna niitä ennakkoon, vaan pitää pysyä lääkärin määräämissä rajoissa.
Alku oli hankalaa, mutta enää en yritä lirkutella häneltä ylim.pamia tai etsiä ympäri taloa, minne hän on ne jemmannut. Meillä siis homma toimii, tosin on hyvä, että olen "vain" kodeiini -ja bentsorippuvainen, jos mulla olis ollut vielä käytössä kukka (jonka käytön lopetin ennen nykyisen avoliiton alkua), ei hommasta olisi tullut mitään.
Mitenköhän teillä, ebt, tämä keino toimisi, vai oletko ihan sata, ettei toimisi ? Kokemuksesta siis tiedän, että ainakin tolkuttoman lääkkeidenkäytön voi saada aisoihin puolison avustuksella. Tsemppiä, kävi miten kävi !!!

[ebt]

Moi paukkis. Tosi hieno juttu että olet saanut käytön kuriin!
Mun mies on laatuaan sellainen että yksikin pilleri muuttaa ihmisen toiseksi ja johtaa loppujen lopuksi piikittämään suoneen kaikkea mahdollista. Ja hänen "apteekkinaan" toimii silkkitie. Joten en usko, että sama keino toimisi meillä

Harmaa: ompa outoa että jaksavat oikein yhdessä tuumin ottaa yhteyttä tollaisen asian takia. Ei kuulosta oikein järkevältä menolta.. Hyvä et oot saanu ittes kasaan! Nyt jätät ne menneet taakse vaan!

Minä alan pikkuhiljaa irtautua tästä suhteesta myös henkisesti. Minä en luota miehen kuivilla oloon, mies ei kuulemma itsekään luota omaan kuivilla oloon. Toivon toki parasta hälle, rakas ihminen on edelleen. Voi osaisimpa olla vihainen..

[Vierailija]

Moi kaikille
Luin ketjun ja paljon samoja tuntemuksia itelläkin ollu tässä vuosien varrella mitä muillaki jotka tänne kirjotellu.
Miten muilla joilla yhteinen lapsi päihdeongelmaisen kanssa, miten ootte järjestäny tapaamiset lapsen kanssa, vai tapaako lapsi ollenkaan toista vanhempaansa? Meillä ollu nyt tähän asti sillain että lapsi aika paljon nähnyt isäänsä, siihen asti kun lensi taas korvaushoidosta pihalle... Ollaan siis lapseni isän kans erottu 2 vuotta sitten. En tiedä miten tulevat jatkossa tapaamaan... Onneksi lapsi vielä aika pieni (2v) niin ei osaa pahemmin isäänsä kaivatakkaan..

[Vierailija]

Pakko vielä kirjottaa jatkoa edelliseen..
Eli meillä semmonen tilanne että välillä mennyt paremmin välillä ollut ihan helvetin rankkaa..
Kaipailisin kokemuksia muilta samassa tilanteessa olevien kanssa, miten ootte päässyt eksästä yli ja pystyneet jatkamaan omaa elämää? Järki sanoo että elä nyt saatana enää tota touhua jää kattomaan, mut silti on mulle tärkeä ihminen ja lapseni isä. Niin monesti oon nähny ton et vähä aikaa menee hyvin kunnes jonku ajan päästä saan taas pettyä siihen ihmiseen.. nyt olen itse ottanut etäisyyttä tähän mieheen, saa ite soitella ja kysellä meijän kuulumisia.

[paukkis]

Hyvä Vierailija.
Raskaita ja kovin vaikeita on mainitsemasi asiat ja ymmärrän ihan kybällä, että oot vähän kateissa noissa ihmissuhteissa (tapaamiset ym). Itse kun olen ollut se päihteilevä osapuoli, niin oon vähän jäävi neuvoman Sinua, mutta asiasi toki ymmärrän, onhan multakin kaatunut monta pitkääkin liittoa oman säätämiseni vuoksi. Itse olen selvinnyt noista eroista niin, että olen puolen vuoden sisällä erosta aloittanut jo uuden suhteen, mutta sitä en silti suosittele.
Tajusin vasta vähän ennen nykyisen suhteen alkua, että nuo pika-avoliitot on olleet juuri niitä laastariliittoja ja samalla näyttämistä exälleni, että vielä minäkin jollekin kelpaan. Kuitenkin jäin niihinkin suhteisiin roikkumaan vuosikausiksi, vaikkei mistään rakkaudesta voinut puhuakkaan. Vain pelkkää yhdessä asumista ja seksiä senverran mitä tarve vaati. Suhteet omiin lapsiini olen sentään jollain ihmeen kaupalla pystynyt pitämään kunnossa jotakuinkin terveellä tavalla, enkä koskaan esim.dokannut, kun lapset oli pienempinä viikonloppuja minulla. Nythän he ovat jo nuoria aikuisia kaikki, mutta edelleen tapaillaan säännöllisesti vaikka asuvat kuka missäkin ja välit kaikkiin lapsiini on hyvät.
Tällaista nyt tässä yhtäkkiä tuli mieleeni, tsemppiä Sinulle, kuin myös ebt:lle ja Harmaalle. Pidetään ajatukset lämpiminä toisiamme kohtaan ja kestetäänmurheet yhdessä. (sanoo hän, joka on kaikki edelliset suhteensa vaihtanut päihteisiin)

[paukkis]

Vielä halusin jatkaa edellistä juttua päivittämällä oman tämänhetkisen tilanteeni. Olen kolmen vuoden työttömyyden jälkeen onnistunut palaamaan työelämään, ollut nyt 3kk työssä, enkä päivääkään saikulla tai päihteiden vuoksi poissa. Koska avokkini "hoitaa" lääkitykseni, eli annostelee ne dosettiin vain yhden päivän annos kerrallaan, olen pystynyt pitämään lääkkeiden käytön lääkärin määräämällä tasolla, eikä työpaikallani ole kukaan epäillyt työkuntoani tai edes kysellyt, käytänkö lääkkeitä tai muuta. Mulla menee siis paremmin kuin kymmeneen vuoteen ja vain siksi, etten enää heitä kahden päivän annosta pameja ja kodea naamaani heti aamulla, enkä tärise refloissa viisi päivää ennen lääkkeiden toimitusta.
En tahdo missään nimessä pröystäillä tai muutenkaan kehuskella, vaan rohkaista kaikkia niitä, joille lääkkeiden ja viinan sekakäyttö aiheuttaa ongelmia elämän eri osa-alueilla. Kun otin nykyisen avokkini mukaan hoitamaan lääkeasioitani olen selvinnyt jopa työkuntoiseksi ja tämän haluan kertoa kaikille. Toivoa siis on ja tahdon rohkaista muitakin tekemään samoin. Älkää salailko tai vähätelkö lääkkeiden ja / tai viinan käyttöä, vaan tehkää yhteinen päätös lähimmäisenne kanssa ja ottakaa niskalenkki päihteistä. Kohtuukäyttö ON
mahdollista ja esim.paluu työelämään tuo rutkasti itseluottamusta ja onnistumisen tunteita, jotka voittavat lääkkeiden, huumeiden tai viinan himon.
Tsemppiä kaikille, olette tärkeitä minulle(kin). - paukkis-