Olet täällä

Täysi ikäinen poika koukussa

Vilpola on keskustelualue huumeiden käyttäjien läheisille. Huoli läheisestä on suuri kun epäilys tai tieto huumeiden käytöstä tulee ilmi. Tule vilvoittelemaan tunteitasi muiden samassa tilanteessa olevien kanssa. Vilpolassa kaikki tunteet ovat sallittuja.

Valvoja: Päihdelinkin toimitus

Re: Täysi ikäinen poika koukussa

ViestiKirjoittaja etsivä » 20.7.2016 17:53:20

Hei!
Meillä huumeiden käyttö alkoi pojalla yläasteikäisenä. Sitä on on jatkunut yli viisi vuotta. Peruskoulu sujui jotenkuten, mutta mielenkiinto oli päihteissä hänellä jo silloin enimmäkseen. Aluksi meillä kotona meni aikaa asian hoksaamiseen, koska poika salasi käytön. Kotona jaksettiin touhuta monenlaista ja innostuttiin tavallisista asioista kuten kotityöt, rakentaminen, seurustelu ystävien ja sukulaisten kanssa, matkat ja retket, harrastukset.

Poikaa tuettiin harrastuksiin, joita silloin vielä hänellä oli, annettiin kokeilla oman itsenäisen ajan viettämistä, mutta aina tuli huonoa palautetta, usein poliisilta. Psykologi, nuoristyö ja lastensuojelu työskentelivät meidän perheen kanssa pojan ongelmien ratkaisemiseksi ja koko perheen avuksi. Tulihan sitä silloin alussa huudettuakin pojalle, kun oli ollut poissa kotoa, ei noudattanut kotiintuloaikoja ja ongelmat aina vaan lisääntyivät, vaikka pojan mielestä mitään ongelmaa ei ollut. Aika pian alkoi tuntua siltä että tämä taakka voi kestää pidempäänkin, usein ajatteli että entä jos tämä ei lopu. Eikä se ole loppunut.

Nyt näin jälkeenpäin pojan lapsuutta ajatellen olen usein miettinyt, että mikä meni pieleen. 14 ensimmäistä vuotta oli antoisaa perheaikaa, touhukasta ja voi kyllä sanoa että tunne-elämästä että poikaa oli ja on vieläkin helppo rakastaa. Sitten kun rajojen kokeilu murrosiässä alkoi, hän olisi tarvinnut ihan omaa luokaa olevan valvonnan, jota toiset perheen lapset eivät tarvinneet. Ja kun äänen korottaminen ei auttanut mitään, päinvastoin se lisäsi uhmaa, joka johti joskus fyysiseen yhteenottoon niin alettiin etsiä uusia keinoja olla pojan kanssa. Siihen tulivat perheen ulkopuoliset työntekijät avuksi. Kontakti säilyi, pääpaino normaalin arjen asioiden jakamisessa, itsenäiseen asumiseen tukemisessa, ammattikouluun tukemisessa. Poika tuntui ymmärtävän että vanhemmat eivät hänen kiusakseen ole kertoneet huumeiden vaaroista kun myös työntekijät niistä puhuivat pojalle. Näin jälkeenpäin katsottuna tärkeintä on ollut yhteyden säilyminen, sen tiedon välittäminen pojalle, että me emme hylkää häntä, tuli mitä tuli. Olimme valmiit olemaan läsnä kun hän oli alaikäinen käytännössä koko ajan.

Elämään alkoi muodostua kaksi rinnakkaista tapaa toimia. Oli perheen vakiintunut toiminta ja pojan erilainen biletys- ja huumearki. Kun pojan isä sairastui vakavasti, ilmeni kuinka poika oli ajatellut että sairastuminen voisi olla osaltaan hänen syytään. Tämäkin on toisaalta hyvin hankala asia ja kaksi piippuinen juttu että miten muiden perheenjäsenten kuin käyttäjän elämä ja terveys ja mielenterveys sekä toimintakyky liittyvät käyttäjän päätöksiin valita hetkessä tai laajemmassa kuvassa menonsa kurssi.

On ollut tuskaista kokea kun alaikäinen tuhoaa elämänsä mahdollisuuksia, se oli todella vaikeaa aikaa. Mutta perheen ulkopuolinen apu ja nuoruuden läpikäyminen yhteyden säilyttäneenä on mahdollistanut sen että tänä päivänä voidaan rohkaista poikaa vähentämään, lopettamaan, menemään hoitoon. Hän kykenee nyt aikuisena ottamaan vastaan meiltä vanhemmiltaankin näitä neuvoja. Meidän poika on uskonut voivansa hallita nuoruuden huumekokeilut, ei hän riippuvuutta halunnut, eikä myönnä sitä vieläkään, ja nyt aikuisena vähentynyt yhdessä olo on paljolti hänen ehdoillaan menemistä, mutta nyt kun hän on aikuinen tuntuu erilaiselta kuulla hänen sanovan, että hän tietää mitä tekee verrattuna 5 vuoden takaiseen aikaan.
etsivä
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 3
Liittynyt: 8.7.2016 21:08:46
Ollut juomatta

Re: Täysi ikäinen poika koukussa

ViestiKirjoittaja etsivä » 19.8.2016 21:16:15

Hei!
Vieläkin tuntuu, että on tarvetta käydä läpi mitä meillä ja minulle on tapahtunut. Huomaan että olen itse toipumassa ja täten uskallan vilkuilla lapsemme huumenkäytön aikaisia tapahtumia. Ja vaikka tälläkään hetkellä hän ei ole meidän vanhempien tavoitettavissa, kykenen työhön, liikuntaan, eikä ole kroonisia kipuja.

Näin jälkeen päin nyt kun lapsi on hyvän matkaa nuori aikuinen, on helppo todeta että se miten huumeiden käyttämiseen suhtautuu vanhempana voi olla sidoksissa lapsen ikään, tietenkin myös moniin muihin asioihin. Toisin oli silloin kun käyttö alkoi murrosikäisellä. Toisaalta aika pysähtyi ja toisaalta aina toivoi että kunhan hän hieman varttuu ja järkevöityy niin kyllä se sitten helpottaa. Oma ajantaju jäi tikittämään paikalleen, ei ollut hänen lapsuuteen päin, meidän yhteiseen menneisyyteen, katsomista eikä tulevaisuutta. Shokkihan se oli, muitakin oireita oli. Nyt alkaa olla ymmärrystä myös siitä, että omaksi lapseksi syntynyt ihminen on oma ja omaan lapseen suhtautuminen on eri asia kuin huumeiden käyttöön suhtautuminen. Näkee kokonaisvaltaisemmin nuoren aikuisen elämänpolkua kun hän ei ole enää alaikäinen.

En vieläkään voi itkemättä katsella valokuvia joissa olemme nuori perhe pienine lapsineen, mutta toisin kuin 5 vuotta sitten kuvittelin, nyt minulla itselläni on tulevaisuus. Äitinä olisi ollut valmis ottamaan käyttöön kaikki hoivaamis-, hoitamis- ja kasvatuskeinot jotta olisi saanut lapsen voimaan paremmin ja lopettamaan huumeiden käytön. Koko ajan pohti mitä olen tehnyt väärin ja miten tekisin toisin, jos lapsi vain suostuisi. Pääasiassa se oli itsellä psyykkistä hengissä selviämisyritystä ja somaattista sairastumista vastaan taistelua. Tuota aikaa mielessäni kuvaa pelkkä musta - maalaan mustan taulun, kehystän sen mustalla raamilla ja se on esillä mustaksi maalatussa huoneessa maan alla, siellä ei ole ikkunoita eikä oven kautta mene sinne valoa oli ovi sitten auki tai kiinni. Menetys ja luopuminen.

Elimme "normaalia" elämää, kävimme työssä, harrastimme, toiset lapset aikuistuivat ja itsenäistyivät, seurustelimme ystävien ja sukulaisten kanssa ja kuitenkin päivystimme vanhempina koko ajan lapsen tilannetta, neuvoimme, ohjasimme ja tuimme peläten sitä mitä huumemaailmasta meille välittyi. Perheen ulkopuolista apua oli käytössä, mikä auttoi käsittämään että syyllisiä ei kannata etsiä. Hoidoista on ollut se hyöty, että vaikka kuntoutumista tai raitistumista ei ole tapahtunut, on tieto että hoitoa on ja siihen tarttuminen on itsestä kiinni.

Vaikka oma murrosikäisenä huumekoukkuun kiinni jäänyt lapsi jatkaa oman terveyden kustanuksella käyttöä nyt aikuisena hän on kuitenkin aikuinen ja vastuussa itsestään. Niin klisee kuin se onkin niin en voi elää elämää hänen puolestaan, mutta en voi myöskään kuolla hänen puolestaan. Vaikka jokapäiväiseen elämään liittyy paljon kuoleman pelkoa ja vähemmän saadaan nauttia elämänilosta, elämää kuitenkin on. Surustakin on tullut yhteisempi asia jakaa hänen kanssaan, hänellä ei ole enää murrosiän uhmaa, ainoastaan päihtyneenä, nousussa kaikki tuntuu ihanalta.

Omassa asenteessa on tapahtunut muutos - kasvu erilleen lapsesta - minulle se oli mahdollinen vasta kun lapsi täytti 22 vuotta. Onhan tässä ollut aikaa tottua ja sopeutua kun on ollut pakko. Käytän tietoisesti erilaisia keinoja tullakseni toimeen rankoissa tilanteissa, totean pelkoni ja annan itselleni hyväksyntää käyttämällä aikaa saadakseni kokemukseni irti esim. pidätysten, sairaalareissujen, raskauksien tms. jännityksestä. Olen aikuisen lapsemme käytettävissä, saatavilla, läsnä hänelle kun pidän huolen siitä että pärjään itseni kanssa. Tämä ei onnistunut ollenkaan niin hyvin silloin kun hän oli alaikäinen. Tuohon olisin tarvinnut enemmän tukea. Hoitopalaverit, vertaisryhmät, kodinhoito ja arkiaskareet, lapselle hyvien ja terveellisten asioiden mahdollistaminen sujuivat ja jollakin tavalla noiden ulkoisten asioiden hoitamisen rutiinilla kello kulki eteenpäin. Huomaamatta, nyt on itse vanhentunut ja lapsikin on aikuinen. Riitojakin oli - silloin pelkäsi että lapsi katkaisee välit lopuksi iäksi kun joskus tuli huudettua ja itkettyä, että etkö tajua mitä teet. Mutta nyt näkee asioiden suhteet paremmin, sillä pidemmäksi matkaksi osoittautuneen reissun varrella tunteenpurkaukset ovat vain osa, muun yhdessä jaetun kanssa ja niidenkin asioiden kanssa jotka ovat meidän kunkin omia valintoja eivätkä ole nyt jaettavissa. Että tällainen perhe.

Kysyn miksi meille, hänelle, miksi kenellekään pitää käydä niin että jää huumeista riippuvaikseksi. Vastaus on hukassa, ei anna löytää itseään, vaikka kuinka sitä etsisi.
etsivä
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 3
Liittynyt: 8.7.2016 21:08:46
Ollut juomatta

Re: Täysi ikäinen poika koukussa

ViestiKirjoittaja tähtisilmä74 » 20.8.2016 22:44:18

Kyyneleet silmissä luin kirjoitukseksi etsivä :( Sanasi ja ajatuksesi olivat kuin suoraan minulta, puit sanoiksi sen mitä tunnen. Minun lapseni vain on edelleen alaikäinen.
Välillä tuntuu etten jaksa enää, en kotilomia, vaatimuksia ja uusia pettymyksiä. On kaksi todellisuutta: se mitä elämme arkisin muun perheen kanssa ja se, mikä tulee huumenuoren mukana. En todellakaan ajatellut tällaista elämää lapselleni enkä muulle perheelle.
tähtisilmä74
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 13
Liittynyt: 18.6.2016 11:57:39

Re: Täysi ikäinen poika koukussa

ViestiKirjoittaja Ohjaaja Kerttu » 22.8.2016 09:15:57

Hei etsivä

Todella koskettavaa lukea kirjoitustasi. Olet tehnyt itsesi kanssa suuren työn ja teet sitä varmaan koko ajan.
Ehkä tänä päivänä se ei tuota enää niin suurta tuskaa. Sellaisten asioiden hyväksyminen, johon itse ei
voikkaan vaikuttaa, vaatii varsinkin huumenuoren vanhemmilta todella paljon.
Se on pitkä prosessi.
Monelle läheiselle on niin tuttu tilanne juuri se, että eletään kuin kahta elämää.
Toinen on normaali arki muun perheen kanssa ja toista osaa pyörittää päihteitä käyttävä lapsi.
Vaikka hän ei asuisikaan kotona, on hän kaikille olemassa.
Ehkä enemmän kuin kukaan muu perheenjäsenistä, koska niin vähän mikään on enää normaalia hänen kanssaan.
Hän kulkee polkuaan omien valintojensa kanssa.
Ne valinnat ovat kaikkea muuta kuin mitä ikinä toivoimme.
Emme voi lopettaa hänen käyttöään, mutta se historia mikä jokaisella vanhemmalla on lapsensa kanssa ei häviä mihinkään.
Kun pidämme itsestämme huolta, jaksamme olla läsnä.
Ei ole olemassa toivottomia tapauksia.
Poikannekin tietää, että sinä päivänä kun hän aidosti tarvitsee apua, olette käytettävissä.

Terv. Ohjaaja Kerttu
Ohjaaja Kerttu
Vertaisohjaaja
 
Viestit: 164
Liittynyt: 27.8.2010 11:50:28

Edellinen

Paluu Vilpola

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa