[kmmko]

Puoliso polttelee kaikki rahansa, lainailee kun ne loppuu, on todella ärtynyt jos joutuu olla ilman, elämänhallinta ylipäätään tosi hukassa (välillä saa muistuttaa ihan suihkussa käymisestä), on passiivinen, on ammatti, mutta ei töitä, ei halua työllistävään toimintaan tms, ei halua opiskella enää lisää. Meillä yksi pieni lapsi, jonka hoitoon osallistuu kyllä päivittäin sen verran mitä pyydän ja ulkoilevat tunnin, puolitoista päivässä, tekee kotona sen minkä pyydä, passiivisuuden takia tosin ei koskaan oma-aloitteisesti. Tähän on luisunut asiat valmistumisen jälkeen. Ei koe tai näe ongelmaa käytössä. Jos saa työmarkkinatukea sen noin 500 kuussa ja kaikki polttaa niin kyllä se minun mielestäni on ongelma jo sekin. Olen argumentoinut, puhunut, kysellyt, ollut hiljaa, antanut olla rauhassa, odottanut, vaatinut ja vaikka mitä.

Tilanne lähinnä pahenee ja pahenee. Hän käy kaverillaan lähinnä sen takia, koska meillä ei ole parveketta eikä halua polttaa jointista. Päivät joina kannabista ei ole, niin saattaa ruveta mitättömästä asiasta korottamaan ääntä, huokailee, pelaa tietokoneella entistä enemmän, on alakuloinen, maassa ja yhtäkkiä saattaa muistaa vaikka edelliseltä viikolta jonkun asian tai tilanteen ja ruveta siitä "haastamaan". Purkaa pahaa oloa siis muhun. Kiroilee enemmän ja ylipäätään käyttäytyy inhottavasti. Yleensä kierrämme samaa rataa kuukaudesta toiseen: hän saa tuet, polttelee pari viikkoa ja rahat menee kaikki kannabikseen tai kannabiksesta aiheutuneisiin velkoihin, sitten lainaa taas lisää, polttelee pari päivää, polttaa karstaa, kaikki loppuu ja oireilee pahasti aijemmin mainituin tavoin kunnes saa taas rahaa ja kaikki alkaa uudestaan. Näiden päivien aikana kun joutuu olla ilman niin tulee herkästi riitoja, ja kärsin ihan oikeasti niistä , koska yritän vaan oikeesti elää normi arkea lapsen kanssa ja on kuormittavaa kun toinen purkaa oloansa minuun. Sitten on tullut lupauksia kuinka ymmärtää kyllä minua ja voi poltella vain viikonloppuisin. Että yrittää vähentää. Noh, tämä unohtuukin hyvin hyvin äkkiä aina.

Jos puhun tulevaisuudesta, kyselen onko mitään mitä haluaisi tehdä vaikka ensi vuonna tai viiden vuoden kuluttua, tai kerron omista tavotteistani ja haaveistani, niin en saa mitään muuta kuin että "En jaksa miettiä tuollaisia. En mä halua mitään. Näin on ihan ok. Haluan elää näin sinun ja lapsen kanssa." Eli en käytännössä saa mitään vastakaikua yhtään millekkään.

Vaikeaa tässä kuvioissa tekee se, että polttelusta huolimatta (hän on vuosien polttelun jälkeen polteltuaan lähinnä ehkä vähän leppoisa) on hänelle ja lapsellemme syntynyt todella tiivis ja hyvä suhde. Kun mies on muutamankin tunnin poissa, niin lapsi kyselee jo isän perään ja tulee helposti ikävä. On joka päivä heillä samat rutiinit, mies nukuttaa joka päivä sylissä tai vieressä maaten päiväunille ja yöunille. Käyvät joka ilta ulkoilemassa ja leikkivät kotona. Lapsi ei huomaa tätä miehen käytöstä uskoakseni (on vasta 2-vuotias). Yhtälaillahan minäkin joskus olen ärtynyt, väsynyt, surullinen kuten on lapsikin. Tunteet sallitaan, niistä puhutaan ja asiat käydään yhdessä läpi. Jos lapsi on kuullut joskus riitelyä niin ollaan lapsen edessä sovittu. Kun mies tiuskii, korottaa ääntä niin olen selittänyt miksi näin toimii. Silti tiedän kyllä ettei ole kivaa kuunneltavaa. Oon kannustanut alusta saakka miestä luomaan hyvää suhdetta lapseen, kannustanut olemaan läsnä ja ottamaan vastuuta arjesta.

Suurin ongelmani miehen polttelun, eroamisen ja erilleen muuton suhteen näen olevani juuri siinä että se tulisi vaikuttamaan suurella tavalla heidän suhteeseensa. He eivät varmasti näkisi enää päivittäin, ehkä yhtenä päivänä viikossa. Olisi nimittäin iso mahdollisuus ettemme sitten asuisi enää edes samassa kaupungissa. Kuukaudesta toiseen näitä asioita punnitsen, enkä vaan osaa tai halua päättää. Koen että kun ite elän sellasta säännöllistä arkea, niin on ollut välillä vaikea nähdä miehen ongelmien suuruutta, ylipäätään lapsen kanssa kun elää niin ei oo jäänyt aikaa sen kummempia miettiä tilannetta, koska mies on kolme viikkoa lepposa, ehkä vähän poissaoleva ja viikon tosi vaikea. Ei oo tapahtunut koskaan mitään niin radikaalia, että tilanteesta olisi ollut silmin nähden haittaa minulle tai lapselle. Kaikilla mittareilla mies on silti todella riippuvainen, ei näe omaa riippuvuuttaan ja selvästi elämä pyörii suurilta osin kannabiksen ympärillä. Mulla on selvät tulevaisuuden suunnitelmat, en käytä mitään päihteitä, ja haluan elää rauhallista tasaista eloa lapsen kanssa. Toisaalta olen halunnut uskoa perheeseemme ja tehdä osani, jotta voisimme elää yhdessä tulevaisuudessakin. En vaan valitettavasti taida enää uskoa että tässä olisi yhteistä tulevaisuutta.

Onko muilla ollut vastaavaa tai kenelläkään mitään sanottavaa tilanteeseen?

[vieraampi.]

Aloin miettiä tuota tarinaa vastuun näkökulmasta.
Eli mietit kovasti että sinä kannustat miestä olemaan isänä ja läsnä. Ja mies sitten sinun tukemana on hyvä isä, mitä nyt karkaa välillä pössyttelemään kannabista.
Sitten sinun vastuullasi kuulostaa olevan sekin, että eroatko miehestä jolla on paljon sekä plussia että miinuksia.

Entäs miten miehen valinta? Hänen ei täydy päättää, ollako kannabisriippuvainen vai isä, koska hän pystyy olemaan sinun tuellasi ihan hyvin molempia.
Pystytkö sinä tekemään yhtä vapaasti valintoja, esim ollako baariluuska ja hyvä äiti yhtä aikaa? Entäs ura? Voitko valita että olet sekä uranainen että perheenäiti?
Mitä kaikkea sinä valitset ja päätät? Mistä mies puolestaan on vastuussa? Onko hän kirkkaasti vastuussa itsestään ja omasta isäsuhteestaan lapseen, vai tuetko sinä sitä, että hän voi olla menestyksekäs päihderiippuvainen ja isä.

Eli onko tuo nyt ihan oikeasti noin paljon sun vastuullasi ja päätettävissäsi? Onko tosiasia se, että miehesi ei kykene irtautumaan päihteistä ja on muun perheen tehtävä auttaa häntä jaksamaan hoitaa molempia roolejaan?

[vieras ieras]

Kuuluuko tämä johonkin toiseen osioon..kannabisasiaa..

[suru_purerossa]

Tutun kuuloista. Mulla oli kans pilven kanssa paremmin viihtyvä puoliso. Tein siitä lopun heti alkuunsa ku selvisi miten paljon rahaa siihen meni. Toki itsekin poltin mutten ole koskenutkaan enää vuosiin, lapset sai mut lopettamaan niitä on nyt kaksi.
Kovin rakastan miestäni. Ja uskon että päihteidenkäytölle on aina joku syy. Harmi kun hän vaan siirtyi muihin aineisiin. Mennyt hieno persoona ihan pilalle. On nyt menossa jo toista kertaa katkolle subun takia. Tässä päivä kerrallaan vielä jaksan olla tukena. Mulla on oma ketju täällä jos haluat lukea mitä mä tein että sain sen pössyttelyn loppumaan. Vietiin isi katkolle subusta on sen ketjun nimi.