[msah]

Lapseni on täysi-ikäinen. Nyt selvisi, että on 3 vuotta vetänyt kannabista. Rahaa on mennyt omansa, avustetut, pikavipit ja säästöt. Ehkä n. 13 000-14 000e. Hoitoon ei lähde kun "ei ole ongelmaa". Jossain kunnan "avun" piirissä on. Ja se on yhtä tyhjän kanssa.
Hän ei mitään tee. Ei kouluja, ei töitä eikä unelmia. Ikää 24v. Kunnan tukihenkilönä on joku vaihtuva nuori tyttö, joka päälakea taputtelee joskus. Lääkärit vaihtuvat jatkuvasti.
Nyt olisi valmis ottamaan "oikean" tukihenkilön eli entisen käyttäjän. Ainakin joka toinen päivä niin tuumaa. NA ei kiinnosta koska hän ei ole "niin pitkällä". Sairaudentunnetta ei ole vaikka kaikki on muuttunut, muisti pätkii, ei keskittimiskykyä, mielenterveysongelmia.
Voin tehdä vain sen etten tee mitään. Olen ihan loppu kun en tajua miksei kukaan missään halua auttaa näitä nuoria jotka ovat vasta "uransa" alussa.
Hän sanoo että pystyisi lopettamaan, mutta ei tiedä haluaako.
Mistä helvetistä löytyy joku kuiville päässyt ex-narkkari joka tietää miten se alkaa, jatkuu ja muuttuu ja osaisi olla väheksymättä ja olisi joskus valmis puhumaan...?Tapaamaan, alkamaan tukihenkilöksi ilman palkkaa?Eikö kukaan välitä kun on itse vain kuivilla?
Hoitopaikoista löytyy uusia kavereita jotka myös vähättelee kannabiksen tekemiä tuhoja. Netti on pullollaan puolustuksia käytölle.
Haluaisin lapseni takaisin.
Oikeanlaista apua ei tunnu olevan näille -ei vielä ongelmaa-nuorille. Eikö NA voisi perustaa näille "aloittelijoille" oman ryhmän ja ottaa poikkeuksellisesti vanhemman vetäjän? Ei riitä että hoivataan, hyssytellään, unohdetaan ja katsotaan vierestä. Ei riitä, että käydään joskus jossakin välimuotokeskusteluissa kun terapiaan ei pääse jos seulat ei ole puhtaat.
Tapetaan äidit (ja isät) suruun, Näinkö se todella on??

[Ohjaaja Varpu]

Hei msah

Kerroit viestissäsi, että pojallasi on kunnalta jonkinlainen tukihenkilö ja kontakti terveydenhuoltoon. Hienoa, että poikasi on ollut halukas vastaanottamaan tällaista apua. Jos poikasi toivoo entisestä käyttäjästä tukihenkilöä lopettamisen tueksi, voi sellaista kysellä esimerkiksi Irti Huumeista Ry:ltä. Tukihenkilöiden saatavuus kuitenkin vaihtelee paikkakunnittain eikä järjestön tukihenkilö välttämättä ole itse entinen käyttäjä. Voit pyytää kuntasi sosiaalitoimesta apua sopivien järjestöjen ja toimijoiden kartoittamiseen omalla paikkakunnallanne.

Päihteidenkäyttö on viime kädessä oma valinta, eikä kukaan voi saada toista ihmistä lopettamaan. Lopettamiseen täytyy olla vahva oma halu. Nuorilla voi mennä pitkään ennen kuin he todella kokevat käytöstä aiheutuvien haittojen olevan suurempia kuin hyödyt. Apua on kuitenkin tarjolla sitä haluaville. NA:ssa omasta käytöstään voi kertoa juuri sen verran kuin itsestä tuntuu, eikä ole mitään rajaa sille, millainen käyttö on tarpeeksi vakavaa, jotta voi osallistua kokouksiin.

Oman lapsen huumeidenkäyttö voi aiheuttaa epätoivoa ja suurta murhetta. On tärkeää, että pidät huolta myös omasta hyvinvoinnistasi ja hankit itsellesi tarvitsemasi avun vaikeassa tilanteessa. Onko sinulla läheisiä, joille voit puhua tilanteesta? Irti Huumeista Ry järjestää eri paikkakunnilla vertaistukiryhmiä huumeidenkäyttäjien läheisille ja ylläpitää päivystävää puhelinta. Myös täällä Vilpolassa on mahdollista saada vertaistukea muilta vanhemmilta.

Ystävällisin terveisin,
Ohjaaja Varpu

[msah]

Kiitos vastauksesta. Olen ollut yhteydessä tuohon Irti huumeista ry hyn. Itselleni sieltä sain tavallaan ihmisen eli voin soittaa jos pää tuntuu leviävän hälle kotinumeroonkin.
Paikkakunnallamme ei ole tukihenkilöitä saatavissa lapselleni. Eikä pojan asuinpaikassa ole. Hän on kovin avoin nyt ollut kaikille auttamispyrkimyksissä oleville, mutta NA han ei lähde, koska kuulema "nauravat hänet pihalle", eikä vars.hoitoihin koska "ei nyt käytä", siis tänään.
Kun todellakaan itse ei paljon, jos mitään, voi tehdä on päivät, että tulisipa jo ilta fiiliksellä menneet ja apuja nukahtamiseen on ja oma terapia yms.
Lisänä vielä kun mies juo ajoittain. Itse en enään. Onneksi pääsen omiin oloihin pois siitä tilanteesta edes. Suru on vain jokapäiväistä kun ystäviäkään ei enää oikein ole. Ei voi kelleen edes kirjoitella eli elän kuin ilmapallossa, josta en tiedä milloin se puhkeaa, puhkeaako vai jääkö paikoilleen leijumaan.
Lapseni kanssa olen nyt yrittänyt päivittäin, lähes, puhelimessa jutella ja kohta pian nähdäänkin. Hän asuu eri paikkakunnalla. Pelkään näkemistä, että omat voimat loppuu siinä tapaamisessa ja alan huutamaan koska on niin paha olla, eikä huutaminen ole todellakaan millään muotoa rakentavaa.
Kaikki, elämä, on, että mitä nyt seuraavaksi sitten....
Itse asun maaseudulla enkä paljon ihmisiä tapaa, olen eläkkeellä enkä tiedä kuinka tästä selvitään eteenpäin. Olen vain väsynyt koko paskaan. Kun ei tiedä auttaako puhe, tuskin minun äidin ja oloa ei helpota sekään, että on muitakin äitejä vastaavassa tilanteessa vaan ihan hirvittävää nuo vielä pahemmat jutut. no. kevät tulee