[Mgirl]

Mieheni on jo vuosikausia polttanut heroiinia, tai käyttãã subutexia. Kertoi tämän hyvin alkuvaiheessa tapailuamme, mutta koska oma huumekokemukseni on mitätön, en ymmärtänyt asian vakavuutta. Kuvittelin hänen liiottelevan, koska päällepäin tätä ei mitenkään huomaa, ennen kuin todella opin tuntemaan hänet.
Kysymykseni kuitenkin on, mikä on paras tapa olla tukena kun hän yrittää lopettaa? Kaikki on toki erilaisia mutta omia kokemuksia.
Hän siis yrittää jatkuvasti lopettaa, pärjää päiviä/viikkoja subutexilla mutta palaa aina lopulta polttamaan. Oma reaktioni tähän on raivo ja viha ja pettymys ja syyllistäminen, mikä nyt ei varmaankaan auta asiaa. Mikä olisi paras tapa reagoida ja olla tukena, siinä vaiheessa kun hän on jo päättänyt polttaa taas? Itse ainakin ajattelen että siinä vaiheessa kun hän on jo päätöksen tehnyt, ei puheet auta. Vaikka saisin hänen sen kerran olemaan polttamatta, hän tekee sen toiste koska oli jo luovuttanut kerran.
On erittäin avuton olo ja tekee vain mieli raivota siinä vaiheessa kun polttaa taas.. on sentään aina rehellinen, joskus olisi helpompi kun ei vaan kertoisi. Onnistuu siis joskus polttamaan vain kerran tai kaksi ja taas subuilla, mutta menee aina lopulta päivittäiseen polttamiseen. Rahan meno on järkyttävää ja vaikuttaa hyvin paljon mielenterveyteen. Ulkomailla siis asumme, maassa jossa on kaikkea helposti saatavilla.
Mitä mä teen, miten reagoin ja oon parhaiten tukena? Miten reagoin nyt tuntuu vain lisäävän stressiä ja halua polttaa, mutta en osaa muutakaan. Itse sanoo että 'ole vain tukena ja usko minuun', mutta miten? Mitä teen kun hän on taas kerran mennyt sen kärsimyksen läpi ja onnistunut olemaan jonkun aikaa polttamatta ja taas kerran sanoo että lähtee nyt ostamaan?

[Cocahontas]

Vaikea sanoa, mietin itsekin samaa: miten auttaa lopettamaan, mutta olla mahdollistamatta läheisen käyttöä. Mielestäni on tärkeää, että huomioit myös omat rajat ja voimavarasi, kaikkea ei tarvitse kestää, vaikka haluat olla tukena. Kuinka paljon sun puolison käyttö vaikuttaa teidän suhteeseen?

Kannattaa myös kertoa omista tunteistaan jaa siitä, mitä riippuvuus sulle tekee. Ehkä se voisi auttaa myös riippuvaista näkemään miten haitallista hänen käyttö on läheisille. Toki se voi aiheuttaa stressiä, mutta vaikeitakin tunteita on kohdattava, muuten riippuvuuskierre vaan jatkuu. Mistä muuten sun puolison käyttö johtuu? Onko taustalla jotain mielenterveysongelmia tai muuta vastaavaa?

[Pumpuli]

Moi
Tätä samaa olen jo usean vuoden pohtinut. Puolisoni on narkomaani, jonka heikkous ovat piri ja subu. Piriin retkahtaessaan katoaa ja se on aina kauheaa aikaa mulle.
Jotenkin mittani alkaa olla täynnä ja tuntuu niin väärälle, että joudun himmaamaan omia tunteitani, ettei häntä reissujensa jälkeen ahdistaisi niin kovasti. Halu raittiuteen on ja juuri nyt hän on katkolla ja suunnittelee jatkoa kuntoutukseen ja mahdollisesti hakeutuu korvaushoitoon, mikäli se onnistuu.
Mä en jaksa häntä enää hoitaa. Mä en jaksa enää pelätä ja olla masentunut ja ahdistunut hänen vuokseen. Miten saisin nyt itselleni voimaa ja pääsisin irti tästä läheisriippuvaisen raskaasta taakasta? Ehkä se olisi se paras tuki...en tiedä.
Onko teidän puolisonne olleet laitoshoidossa?

[Cocahontas]

Mulla siis sisko käyttää subua ja on nyt kaksi katkoa jättänyt kesken. Yhteen kuntoutukseenkin se pääsi, mutta heitettiin sieltä pois, koska oli tuonut rauhottavia mukanaan, joka selvisi jälkikäteen. Nyt aikoo lopettaa itse kotona vähentämällä annosta. Pahoin pelkään, että yritykseksi jää.

Mulla ei ole enää paljoa perhettä jäljellä, jonka vuoks toivoisin, että siskon kanssa voitaisiin olla joskus läheisiä ilman mitään päihdesekoiluja. Sillä kyllä on mentaalista kuormaa aika paljon selvitettävänään, joten voi olla toiveajattelua. Sille on diagnosoitu epävakaa persoonallisuushäiriö, joka sitten tuo taas omat haasteensa pääkopan selvittämiseen. Plus meillä on päihdeperhetaustaa.

Mun tuki on ollut kannustamista ja samaan aikaan epätoivosta anella lopettamisesta. Mahdollistamaan en ole onneksi lähteny.

Ajaudutteko yleensä tällaiseen auttajan rooliin elämässä kun tuntuu, että itse toimii juuri niin, eikä ikinä kukaan auta mua?