Olet täällä

Päihdekuolema

Vilpola on keskustelualue huumeiden käyttäjien läheisille. Huoli läheisestä on suuri kun epäilys tai tieto huumeiden käytöstä tulee ilmi. Tule vilvoittelemaan tunteitasi muiden samassa tilanteessa olevien kanssa. Vilpolassa kaikki tunteet ovat sallittuja.

Valvoja: Päihdelinkin toimitus

Päihdekuolema

ViestiKirjoittaja Johanna » 6.12.2020 21:05:51

Uskallan sanoa, että moni meistä huumeidenkäyttäjien läheisistä on joskus toivonut oman läheisensä kuolemaa. Toivonut sitä, pelännyt sitä ja lopulta silmät kyynelissä hävennyt omia ajatuksiaan niin paljon. Miten minä voin toivoa oman lapseni, sisareni, puolisoni, isoisäni kuolemaa? Millainen ihminen minä olen?

Olet täysin normaali.

Kaikki tunteet ovat sallittuja. Tunteet eivät satuta ketään ja ajatukset eivät aina ole totta. Eivät ainakaan ne surumielisen oman pään ajatukset. Kun mieli on väsynyt ja uupunut, mielen valtaa monenlaiset ajatukset. Jos ikinä olet toivonut läheisesi kuolemaa, on sinun toiveesi ollut vain ja ainoastaan inhimillinen. Toiveesi on kertonut vain sen, miten hädissäsi olet ollut. Etkä sinä oikeasti toivo, että läheisesi kuolee.

Sinä toivot, että huumeongelma kuolee!

Joskus kuitenkin käy niin ikävästi, että se oma läheinen nukkuu pois. Seurasin keväällä tyttäreni kamppailua omien ajatustensa ja tunteidensa kanssa, kun hän sai tiedon isänsä menehtyneen liiallisen alkoholin käytön seurauksena. Tyttäreni isä, ex-puolisoni, löydettiin kuolleena kävelykadulta. Olin puhunut hänen kanssaan vain muutama tunti ennen menehtymistä. Tapauksesta on 8 kk, emmekä vieläkään usko ihan täysillä, että tämä on todella tapahtunut.

Tyttäreni syytti itseään. Hän mietti miksei tehnyt enemmän, miksi hän laittoi välit poikki. Muistutinkin häntä, että juuri siksi, että muuten hän olisi mahdollistanut isänsä juomisen. Ja juuri siksi, että ensisijaisesti hänen pitää suojella itseään ja omaa perhettään.

Päihdekuolema on aina tragedia, mikä järkyttää koko perhettä. Vaikka siihen olisi valmistautunut mielessään, on se silti aina surullinen yllätys. Kenenkään mieli ei ole vielä niin turta, että pystyisi ennalta suojelemaan itseään tällaisilta tapahtumilta.

Tyttäreni tunsi syyllisyyttä. Syyllisyyttä siitä, että tunsi helpotusta. Enää ei pelottanut kävellä Alkon ohi. Enää ei pelottanut kävellä lähibaarien ohi. Enää ei pelottanut, kohtaako isän ja missä kunnossa, kun on lapsensa kanssa matkalla koulusta kotiin.

Hän tunsi myös syyllisyyttä siitä, että alkoi pikku hiljaa siirtymään omassa elämässään eteenpäin, eikä isä kummitellut mielessä enää niin usein. Nämä kaikki tunteet ovat sallittuja myös sinulle, joka olet kokenut läheisen päihdekuoleman. Ennen päihdekuolemaa emme tiedä miten suuri voi suru ja helpotus olla. Kumpikaan tunne ei sulje toista pois, vaikka ovatkin ristiriidassa.

Louis Tonkinin kuvaa surua piirtämällä paperille ympyrän. Ympyrä edustaa surevaa ihmistä, tämän kokemuksia ja koko elämää. Kriisin tullen ympyrään tummennetaan alue, joka kuvaa surua. Jos suru on suuri, lähes koko ympyrästä tulee musta. Tummennettu alue ei tämän jälkeen pienene. Aika kuluu, mutta suru pysyy yhtä suurena. Vähitellen ihmiselle kertyy kuitenkin uusia kokemuksia ja ilon hetkiä. Niinpä ympyrä tulevina kuukausina ja vuosina kasvaa. Suru jää tummentumaksi, mutta ihminen itse kasvaa sen ympärillä. Lopputulos on kuin paistettu kananmuna, jossa keltuainen on suru. Mielikuva voi auttaa ihmistä, joka kokee, ettei voi päästä surusta eroon. Siihen ei tarvitse tietoisesti pyrkiä, elämä auttaa.

Terveisin
Johanna
Johanna
Vertaiskeskustelija
 
Viestit: 56
Liittynyt: 22.10.2020 08:41:43

Paluu Vilpola

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa