Olet täällä

Joulumieli

Vilpola on keskustelualue huumeiden käyttäjien läheisille. Huoli läheisestä on suuri kun epäilys tai tieto huumeiden käytöstä tulee ilmi. Tule vilvoittelemaan tunteitasi muiden samassa tilanteessa olevien kanssa. Vilpolassa kaikki tunteet ovat sallittuja.

Valvoja: Päihdelinkin toimitus

Joulumieli

ViestiKirjoittaja Johanna (poistunut käyttäjä) » 24.12.2021 19:04:41

Haluaisin toivottaa kaikille teille huumeidenkäyttäjien läheisille hyvää tai vähintään rauhallista joulun aikaa. Mutta tiedän, että ajatuksen toteutus on monen kohdalla mahdoton. Tiedän miltä tuntuu, kun itse on huolesta sekaisin, kun läheisestä ei ole viikkoon kuulunut mitään, tiedän miltä tuntuu lähteä ensiapuun katsomaan läheistään, joka on ottanut likaa, tiedän miltä tuntuu kun joutuu jouluaattona kieltämään omaa lastansa tulemaan kotiin, koska hän yllättäin on niin kamapäissään päättänyt.

Kaikki nämä ja miljoona muuta vastaavaa tarinaa täyttävät meidän läheisten arjen. Vaikka tuntuu mahdottomalta, niin kaikesta voi selviytyä, siihen asti kannattaa muistella niitä mieluisia ja hyviä muistoja läheisestään, varsinkin nyt joulun aikaan, antakaa itsellenne hyvää mieltä ja pitäkää itsestänne huolta.

Hyvää joulua
Johanna
Johanna (poistunut käyttäjä)
 

Paluu Vilpola

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa