Hei!
Löysin tieni tänne uudelleen, kun edellisen kerran jälkeen liuin hiljalleen pois ja unohdin koko palstan. Mutta niin se vaan menee, että ongelmani lojuu edelleen pölynä maton alla, enkä ole sitä edes aloittanut siivoamaan.
Aloitin viimeksi ketjun, jossa kerroin tilanteestani, mutta koen, että tarvitsen nyt kokonaan uuden ketjun ja keskustelun.
Olen siis 35-vuotias nainen ja alkoholi on kuulunut elämääni nuoresta pitäen.
Alkoholiin minulla on viha-rakkaussuhde. Rakastan kertakaikkiaan nousuhumalan tuomaa huolettomuutta, sosiaalista estottomuuttani, iloa ja hyvää fiilistä. Vihaan seuraavia päiviä. Vihaan itseinhoa, krapulaa, moraalista morkkista, huolta terveydestäni, huolta siitä, että ongelmani jatkuessa se myös pahenee, ei parane. En silti oikein kestä ajatusta alkoholittomasta elämästä. Saan itseni kiinni ajattelemasta, että alkoholiton elämä on yhtä kuin iloton elämä. Arjen harmaa tylsyys on sietämätöntä. Siinä yksi monista syistä miksi juon.
Tiedän, että kaikki on kiinni minusta itsestäni. Voisin tehdä arjestani vähemmän tylsää, voisin keksiä korvikkeita juomiselle, voisin ryhtyä harrastamaan liikuntaa, ihan mitä vain muuta, kuin rypeä itsesäälissä ja voivotella. En vain tee niin. En tiedä miksi. En osaa. En usko itseeni. Hoen itselleni, ettei minulla vain ole minkäänlaista selkärankaa.
Olen melko voimaton tämän tilanteen edessä.
Juon vähintään kerran viikossa, sen verran, että kohtuullisen riskin raja ylittyy. Joskus juon myös viikolla, jos tapaan esim. ystäviäni.
Jos otan yhden, en voi olla ottamatta seuraavaa. Keksin tekosyitä jatkaa juomista. Jos ystävä lähtee kotiin, minä jatkan vielä lähibaariin.
Alkoholi valtaa ajatuksia pitkin viikkoa. Jos tiedän, että aion tulevana vkl juoda vaikka viiniä, saatan hekumoida sitä pitkään etukäteen. Pystyn joskus pitämään pienen parin kolmen viikon tauon juomisessa ja oloni on silloin hyvä. Mutta oltuani sen aikaa juomatta, alkoholin varjopuolet kummasti unohtuva ja taas mennään.
Olen huolissani siitä mihin tämä johtaa. Äitini oli alkoholisti ja vannoin etten koskaan tulisi antamaan omalle lapselleni sitä kokemusta. Toistaiseksi lapseni on säästynyt siltä mitä itse koin, mutta tämä voi olla jyrkkä alamäki.
Kiitos jos jaksoitte lukea.