Hei Ulpukka!
Tuttu runo minulle!
Minä olen maalla rempannut vanhoja ikkunoita eli entisöinyt niitä. Samalla ajatellut tätä elämän kulkua. Vanhaa maalia rapsuttaessa sitä miettii niitä tuntemattomia, jotka ikkunat alunperin rakensivat. Minä teen oman ”osani”, laitan uuden kitin ja maalin, että vanha puu säilyisi vielä lapsellenikin. Jätän oman merkkini.
On tärkeää, että osaisi olla juuri pienistä asioista iloinen ja huomata onnen kun se on tässä, ihan vieressä. Minusta tuntuu siltä, että kun en enää juo kuten aiemmin, olen alkanut saada onnenhetkistä enemmän kiinni. Minusta tuntuu, että sinulla on tuollainen kyky ja että uskallat kohdata asioita sellaisina kun ne ovat. Siksi ajattelen, että on hyvä kun asiat saada tutkittua ja niihin voi alkaa sopeutumaan.
Fiksut sanat ovat hukassa! Mutta se on totta, että nyt on kesä ja miten ihanalle ulkona tuoksuukaan!
Ajattelin kerätä ja kuivata mesiangervoa ja esimerkiksi valkoapilaa ja kuivata purkkiin talvea varten. Laittaa sitten vaikka kylpyveteen kun pakkaset paukkuvat. Jotenkin tänä kesänä olen kiinnittänyt paljon tuoksuihin huomiota. Ollaan käyty tyttären kanssa metsissä ja luonnossa. Pysähdyn ja vedän ilmaa keuhkoihin ja keskityn mille tuoksuu. Eli näytän pöhköltä!
Haju ja tuoksuelämykset ovat niin voimakkaita. Tietty tuoksu vie hetkessä toiseen aikaan ja paikkaan. Lapsuuteen. Nuoruuteen. Sanoinkin tyttärelleni, kun pyysin haistelemaan mesiangervoa, että tämän tuoksun muistat ikäsi ja tähän hetkeen palaat kun myöhemmin, joskus tuoksu leijailee luoksesi.
Muistetaan siis tuoksutella!

ja pitää hymyä naamassa vaikka välillä ei sille tunnukaan...
Halaukset
Pienin askelin pitkätkin taipaleet taitetaan! Ole armollinen itsellesi.