Olet täällä

Ylläpitelyä

Me Lopettajat on keskustelupalsta niille, jotka jo seilaavat selvillä vesillä tai horisontissa siintää elämä ilman alkoholia. Kirjoittaminen vaatii rekisteröitymisen.

Valvoja: Päihdelinkin toimitus

Re: Ylläpitelyä

ViestiKirjoittaja Tyräkki » 13.7.2019 13:18:02

Eihän me sitten missään olla, mikä sinänsä on mulle ihan yhtä yhdentekevän ok kuin jos oltais.

Mun on tehny mieli yrittää kirjottaa jotain kaksvuotispostausta, mutta en ole oikein läytäny sopivaa tulokulmaa. Seuraavat 30 min aion kuitenkin yrittää.

Alku oli kankeeta ja ankeeta, oletettavasti koska asiat tapahtu aika nopeesti. Olinhan mä tietty "tienny" ettei dokaamiseni ole ihan tervettä jo iät ja ajat, mutta noin niinku aikuisten oikeasti tajusin asian vasta toukokuussa 2017, jolloin myös aloin plinkata. Nollailin joitain viikkoja ja ajattelin sitten olevani vihdoin valmis kohtuukäyttäjäksi. Kaks viikkoa siitä (ei edes ihan täysin putkeen dokaten) tärisinkin viekkareissa päivystyksessä ja teinilääkäri mietti olenko ihan juoppohulluuskuoseissa. No, en kuitenkaan ollut, mutta maksa-arvot pelästytti mut niin kovasti, että lopetin seinään.

Hirveetä häpeetä ja perkeleenmoista paniikkia. Kauhistusta ja katumusta. Viekkareita, muttei erityistä viinanhimoa. En missään tapauksessa halunnu, että nollailu olis muuttanu mitään muuta, joten menin festareille, menin "kaikkidokaakokoajan"-etelänlomalle. Ja mietin olenko nyt ihan tosissani.

Näköjään olen ollut.

Usein nähty "saan olla juomatta"-lausuma mua jotenkin tökkii, ehkä en vaan ole tarpeeks nöyrä, kun ajattelen, että ihan itse joko juon tai olen juomatta. Toki mun on helppo huudella, kun olen tälläinen mistään mitään tietämätön itseriittoinen ekakertalainen. Joten en tietenkään ole myöskään erityisen kiitollinen mistään tahi kellekään. Raittius ei edes ole mulle erityinen itseisarvo, mutta sillä saavutan muita "etuuksia" tai olen menettämättä niitä.

Ehkä mä en siis olekaan oikeasti raitis, vaan harhaoppinen väkisinraitistelija. Mutta niin kauan kuin tää on mulle näin helppoa, ihan sama. Ylpeyttä lankeemuksen edellä/onnistumisen mahdollistavaa itseluottamusta, ihan miten kukakin haluaa asian tulkita.

Olin ongelmallisesta dokaamisestani mahdollisimman syvällä kaapissa, ja niin mä olen myös raitistelusta. Edes monet noista mun "lähimmistä ystävistä" ei varmasti käsitä, etten tosiaan kahteen vuoteen ole juonut yhtään mitään, missään välissä. Tiedotuslinjani on ollut niukkaa, jossain vaiheessa olen jotain sanonut maksa-arvoista, mutten mitenkään muuten avautunut.

Jahas, nyt muuta.
Tyräkki
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 1790
Liittynyt: 31.5.2017 15:25:31
Ollut juomatta

Re: Ylläpitelyä

ViestiKirjoittaja Tyräkki » 13.7.2019 17:49:37

No niin, toinen erä vielä.

Vaikka #kiitollinensiunattuonnellinen ei kuulu mun käyttämiin häsöihin, kiitokset ansaitsevat:
* maksa-arvot, jotka eivät laskeneet "kuten google lupasi"
* Plinkki/plinkkaajat/plinkkaus, joka täyttää mun tarpeen avautua ja olla vertaiskontaktissa tavalla, joka on mulle mukavuusalueella.
* kunnallinen päihdetera, joka kuunteli mua kunnes jäi eläkkeelle
* yksityinen sisätautilääkäri, joka piti täysdokaamattomuutta tavoteltavana. Lisäs vielä, että se on asia, jonka vain mä ite pystyn toteuttamaan.

Mun tulee hyvin vähän hehkutettua, että raittius olis upeeta ja ihanaa. Johtunee siitä, että kaikesta huolimatta mä lopetin hyvin pitkälle ennen ikävyyksiä tai ennenku menetin mitään saavutettuja etuja, kuten ajokorttia tai äijää. Joten ei mun elämä myöskään ole suuremmin muuttunut. Lähinnä ajattelen, että raitistelu lisää todennäköisyyttä sille, että elämäni on kevyttä ja helppoa.

En inhoa, kammoa tai pelkää viinaa tai viinapirua. Mutta en nyt varsinaisesti kannata enää tän ikästen dokaamista, harvoin se on kaunista katottavaa. Parikypäset penskat bilettäkööt rauhassa.

Joten eipä tässä sitten kuin ylläpitelyä.
Tyräkki
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 1790
Liittynyt: 31.5.2017 15:25:31
Ollut juomatta

Re: Ylläpitelyä

ViestiKirjoittaja Ginger2 » 13.7.2019 17:59:17

Hei Tyräkki, hieno avautuminen. Tartuin tuohon lauseen loppuun " elämäni on helppoa ja keveätä".

Eräs ihminen on sanonut, että elämä on niin paljon helpompaa ilman riippuvuuksia. Ja se on tasan totta. Sitä tavoittelen.

Kivaa vkl:a.
Kyllä sä pystyt!
Ginger2
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 250
Liittynyt: 11.1.2017 20:15:59
Ollut raittiina

Re: Ylläpitelyä

ViestiKirjoittaja Onneli47 » 13.7.2019 18:02:16

Kiitos kiteytyksestä. Parasta plinkissä on, että lukemalla muiden tarinoita huomaa, että on monia tapoja raitistua. Ei ole vain kahta tapaa, kuten Sliippareiden kahvinkeitossa :D

Mainiota kolmatta vuotta!
Onneli47
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 435
Liittynyt: 6.6.2018 17:14:46
Ollut juomatta

Re: Ylläpitelyä

ViestiKirjoittaja Tyräkki » 14.7.2019 11:43:56

Ginger, mä en ehkä enää oikein edes muista, kuinka paljon aikaa ja energiaa dokaaminen, sen suunnittelu ja sen salailu vei. Ai niin ja se jatkuva krapulointi..

En kyllä jaksais enää. Mutta aikoinaan olin vakaasti siinä uskossa, että dokaamisella nyt vaan ikävä kyllä on oheiskustannuksensa, muttei elämä voi olla elämisen arvoista ilman viinaa.

Onneli, mul on välillä ollut vähän uskonpuutetta sen suhteen, pilaanko mahdollisuuteni, koska en ole ollu halukas raitistumaan ehdoitta/tekemään mitä vain ja kaikkeni. Mutta niin kauan kuin "ansioluetteloni" on näin hyvä, totean että katotaan niitä käyttämättä jääneitä keinoja (esim. AA tai mahdollinen läheisiltä saatava tulki) sitten vasta jos homma joskus kosahtaa. Olen jästipäinen, mutta yritän pitää sen jossain järjellisissä rajoissa.

[Äijä on joskus jostain ihan muista asioista sanonut, että mulla on tapana esmes ohjeita tai moitteita saadessani nyökytellä sopuisasti joojoojoo, sen jälkeen sitten teen hiljaa kuten ite parhaaks näen.]

Lounasta ja Lidl.
Tyräkki
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 1790
Liittynyt: 31.5.2017 15:25:31
Ollut juomatta

Re: Ylläpitelyä

ViestiKirjoittaja pipari » 14.7.2019 12:24:14

Onnittelut kaksivuotisesta ja kiitos hienosta kiteytyksestä Tyräkki!

Olen itsekin jo ollut samassa tilanteessa ja koitan nyt muistella kuinka hyvältä se tuntuu ja suunnata sitä kohti. Juurikin tuo elämän helppous on yksi todella tärkeä asia, aina voit ajaa autoa eikä tarvitse jatkuvasti miettiä että miten sen elämän järjestäisi jotta taas pääsisi helposti juomaan.
Tänään olen onnellinen
Avatar
pipari
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 245
Liittynyt: 28.6.2011 15:51:26
Ollut juomatta

Re: Ylläpitelyä

ViestiKirjoittaja Tyräkki » 14.7.2019 18:39:24

Pipari, "liian hyvään tottuminen" on vaarallista, siksi(kin) plinkki.

Käytiin ihan asioiksemme mustikassa, saalista saatiin kuitenkin vain Lidlistä.

Äijän kesäloma onkin sitte kulutettu, aamulla sitä odottaa taas kotikonttori. Mua kaupunkilomailu, tosin "täällä", tai siis tuolla ytimessä, kun kaveriserkku on tulossa kaupunkiin muutamaks päiväks. Ollaan oltu ihan bestiksiä, eikä äijää lukuunottamatta mulla ketään läheisempiä ystäviä nykyäänkään ole, mutta ainakin mun puolelta meiän välit on nykyään etäisemmät ja varauksellisemmat. Vähän siis epäileväisenä odotan, kuinka kankeeta useamman päivän "yhteinen ilonpito" tulee olemaan.
Tyräkki
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 1790
Liittynyt: 31.5.2017 15:25:31
Ollut juomatta

Re: Ylläpitelyä

ViestiKirjoittaja Tyräkki » 15.7.2019 19:31:37

Maanantai.

Kaheksan tuntia ja 18 000 askelta kaupunkeilua. Aamulla jatkuu.

Ihan jees, varsinkin kun järjestin serkun yöpymään yhden parhaillaan muualla matkailevan kaverini kämpässä. Toki meille teoriassa mahtuis/sais tulla, mutta käytännössä se olis aika epämukavaa. Äijä kuitenkin duunaa meil himassa ja vaikka neliöitä riittää, ei meillä ole esmes mitään erillistä vierashuonetta. Tai edes sohvaa parempaa vierasvuodetta.

Käytiin myös terassil ja syömäs, serkku joi kaks sidua. Mä kaffetta ja kolaa.
Tyräkki
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 1790
Liittynyt: 31.5.2017 15:25:31
Ollut juomatta

Re: Ylläpitelyä

ViestiKirjoittaja Tyräkki » 16.7.2019 19:01:22

Tiistai.

Yheksän tunnin päivä, mutta vaan 14 000 askelta.

Ja huome jatkuu.
Tyräkki
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 1790
Liittynyt: 31.5.2017 15:25:31
Ollut juomatta

Re: Ylläpitelyä

ViestiKirjoittaja Tyräkki » 17.7.2019 18:50:11

Keskiviikko.

8 h, 16 000 askelta, liikaa kofeiiniä ja hedari. Sataa niinku saavista kaatais.

Oon jotenki ihan puhki, jonkin verran vaatii tsemppaamista täyspäiväinen sosiaalistelu.

Huomenna iltavuoro, mennään johonki keikalle. Jos mä dokaisin, illasta saattais tulla ihan railakas, mutta huominen varmasti kuivuu kokoon. En tunne bändiä, enkä pikakuuntelun perusteella välitäkään tuntea, mutta ei kai ne kovin montaa tuntia jaksa musisoida.

En mitenkään suurella haikeudella totea tota, että "kännissä olis kivempaa", eikä mua himota tai riivaa. Mutta keikkailu/baareilu vaan on asia, joka ei mua ilman viinaa kiinnosta. Mutta paljonhan elämässä on sellaista, ilman viinaa tai sen kanssa.
Tyräkki
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 1790
Liittynyt: 31.5.2017 15:25:31
Ollut juomatta

Re: Ylläpitelyä

ViestiKirjoittaja Tyräkki » 18.7.2019 22:57:07

Torstai.

10 tuntia, 12 000 askelta. Nyt se on täytetty, seuraneiteily on suoritettu.

Keikka oli onneks konseptina kevyestä päästä, ihan sai istua paikoillaan. Yleisö tosin oli keskimäärin ku suoraan lääkiksestä, tai vähintään valmennuskurssilta. Nuorta ja fressiä ja timmiä ja tyylikästä. Hillityn laitettua, aperol spritz tai käsityöläisolut kädessä.

Mulle tuli sillai vähän surku, etten ikinä edes nuorempana ollut koskaan mitenkään kaunis tai hyvännäköinen. Olisin kuitenkin tosi kovasti halunnu. Mutta laihempinakin aikoina olin korkeintaan "kännissä pantava". En tällä hetkellä aktiivisesti vihaa naamaani, mahaani tai persettäni, mutta en mä niillä ikinä ole saanut mitään ilmaiseksi, hyvin harvoin edes drinksuja baarissa. Olisko se (ollut) tärkeetä? Ns. naiselliselle itsetunnolle oletettavasti joo.
Tyräkki
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 1790
Liittynyt: 31.5.2017 15:25:31
Ollut juomatta

Re: Ylläpitelyä

ViestiKirjoittaja Tyräkki » 19.7.2019 14:34:00

Perjantai.

Yks kolmesta punasesta ja kolme neljästä mustasta viinimarjapensaasta on auttavasti riivitty tyhjäks. Koettelin sosiaalisen viitseliäisyyteni rajoja ja tarjosin marjoja yhdelle entiselle työkaverilleni, kun varsinkin koodilla PVM löytyy pakkasesta vielä jopa vuoden 2014 satoa. Pääsinkin sitten nopealla aikataululla eroon lähes kokonaisen pensaan antimista (ja osoitin hyvää tahtoa ja ajattelevaisuutta ja halukkuutta ylläpitää ystävyyssuhdetta).

Mun ystävyyssuhteet on kyllä kautta linjan tällä hetkellä tosi näennäisiä. Aikoinaan mä en mitään muuta halunnut ollakaan, kuin suosittu. Ai niin ja hyvän näköinen tietty myös. Opiskeluaikoina onnistuin tavoitteissani sen verran, että onnistuin liittymään suht tiiviiseen laumaan. Mulla oli jopa vaihtoehtoisia kaveripiirejä, jotka takas sen, että dokausseuraa oli varmemmin tarjolla.

Nyt kun en tarvitse ystäväisiäni tekosyyks dokata, mä melke mieluummin olisin ihan vaan itekseni koko ajan. Näin on ollut koko tän kahden vuoden ajan. Laskelmoidusti kuitenkin vähän yritän ylläpitää suhteita, mutta esmes kaveriporukan yhteiselle etelänmatkalle ei nyt olla menossa. Toki jo toteutettu kesämatka on pätevä alibi.

Enivei dokaavana näyttäydyin paljon mukavampana kaverina. Toki se oli tavallaan ihan yhtä feikattua ja tarkoitushakuista kuin nykyisyys.
Tyräkki
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 1790
Liittynyt: 31.5.2017 15:25:31
Ollut juomatta

Re: Ylläpitelyä

ViestiKirjoittaja Tyräkki » 20.7.2019 20:42:39

Lauantai.

"Voi vittu mikä koitos taas", totes äijä äsken. Sen lauantaiehtoo kulu autotallissa öljyntorjunnassa, ei ollut eka kerta, kun jotain meni pahasti pieleen. Kerrankin sain todistaa, kuinka tunkki meni läpi lahosta pellistä ja autoparka romahti alas. Henkilövahingoilta säästyttiin.

Mä heräsin väsynä, menin reeneihin väsynä ja palasin sieltä väsynä. Olen myös ollut väsy siitä eteenpäin. Nyt olen lisäksi vielä vähän triptaanijähmeessä migreenin jäljiltä.

Mustat viinimarjat nyt kuitenkin pakkasessa ja pari unohdettua laskua maksettuna. Huome pitäis sitten taas siirtyä muutamaks päiväks vanhuksille. Ei tietenkään kiinnostais, mutta kun pitää ja on pakko.

Reeneissä mietin tänään, kun ei oikein sekään homma kiinnostanu, että jos mä ihan vapaasti saisin päättää, makaisin vaan himassa ja söisin sipsejä. Saisinhan mä toki teoriassa noin tehdä, vapaa maa ja sitä rataa. Mutta mutta.

Siks kai mä kaiken koen niin herkästi pelkäks suorittamiseks, kun vaan pysty edes harhauttamaan itseäni tavoitteelliseks tai innostuneeks, intohimoisesta nyt puhumattakaan.
Tyräkki
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 1790
Liittynyt: 31.5.2017 15:25:31
Ollut juomatta

Re: Ylläpitelyä

ViestiKirjoittaja MinnaKoo » 21.7.2019 12:47:44

Sunnuntain selvän, rauhallisen ja mukavan aamupäivän ratoksi luin ketjusi Tyräkki samalla pannukahvia siemaillen.

Kiitos siitä. Tämä vahvistaa sitä uskoa, että minäkin onnistun.

Minulla jo toinen mökkiviikonloppu selvänä. Vettä, vichyä ja kokista. Olin oikein vakavissani luullut, etten edes pysty saunansytytysrituaaliani suorittamaan ilman siideriä. Niin on ihminen hyvä kehittää itselleen omia tarinoita ja uskomuksia. Nyt nautin sauna sytyttämisestä enkä siideristä.

Iloa päivääsi Tyräkki ja muut!

MinnaKoo
Mikään voima ei ole tahdonvoimaa voimakkaampi...
MinnaKoo
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 44
Liittynyt: 7.7.2019 15:31:54
Ollut juomatta

Re: Ylläpitelyä

ViestiKirjoittaja Fullmoonn » 21.7.2019 16:26:20

Helouu ! Kirjoitampas minäkin tänne kuulumisia kun se helpottaa oloa ja antaa motivaatiota. Eli tosiaan 6.6 päätin lopettaa juomisen ja se sujuikin hyvin kunnes perjantaina tuli takapakkia, auringonpaiste, hyvä seura ja ravintolaillallinen ystävien kesken antoivat tekosyyn juomiseen :lol: Hauskaa oli eikä kauheena ole edes tullut morkkisteltua, vähän pienessä mielessä mietin että jos vielä viimeisen kerran viettää illan kuningas alkoholi mukana :lol: Ja niin siinä taas kävi ettei voi juomista lopettaa kesken ja rahaa palaa. Ei ole kohtuukäyttö oma juttu vaan täysin lopettaminen, tästä on hyvä jatkaa
The Pain You Feel Today is the Strength You will Feel Tomorrow
Avatar
Fullmoonn
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 31
Liittynyt: 1.1.2019 21:37:37
Ollut juomatta

EdellinenSeuraava

Paluu Me Lopettajat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa