[vadelmamunkki]

Nyt on kuitenkin tullut mieleen, että kai tässä vois alkaa siihen fyysiseen suorituskykyynkin panostamaan, vaikka vain kohtuudella. Lähtemättä punttisalille peilin eteen ja päivittäisiin punnituksiin ja hauiksen mittailuihin... se ei ihan vielä tunnu omalta jutulta.

Minä olen käynyt punttisalilla yli 10 vuotta, enkä ole vielä ikinä mitannut hauistani, enkä ihan hirveesti mitään muutakaan. Vyötärönympärystä olen joskus mitannut kausiluontoisesti, jos tarkoitus ollut nimenomaan saada kiloja pois.

Vaa'assa käyn nykyisin säännöllisesti, ihan vaan piruuttani. Lihava ihminen on muuten samalla tavalla etevä huijaamaan itseään, kuin alkoholistikin. Hän alkaa vältellä vaakaa ja peiliä, ja ostaa vaatteita joissa on "kasvunvaraa". Lihominen tapahtuukin aina huomaamatta.
Ja sitten jos joutuu totuuden kanssa silmätysten, onkin järkytys kun se vaaka näyttää 10-15 kiloa enemmän mitä oli uskaltanut edes kuvitella.

Ei siinä tietysti sen kummemmasta asiasta ole kysymys kuin terveydestä. Ei ole kyse pelkästään ulkonäöstä, tai että pitäisi kilpailua harrastaa muiden kanssa veren maku suussa.
Kyse on ihan vaan terveydestä. Vaikka onko sillä nyt väliä? Niveliä saa nykyään uusia, eikä diabetekseenkään välttämättä kuole. Joku infarkti voi tietysti olla vähän nihkeä juttu, mutta ei kai sekään tule jos ei sitä manaa, tai liikaa ajattele.

[mies metsänreunasta]

Siinäpä se. Terveys on tärkeä asia. Ja kun olen pysynyt niin saamarin terveenä, en tosiaan ole lääkärin apua tarvinnut mihinkään vaivaan kymmeniin vuosiin, kaikki raajat toimivat normaalisti, ei masenna eikä fiiraa, liikkuminen on sujunut omasta mielestä riittävällä nopeudella (en kyllä ole mitannut paljonko aikaa menee sataan metriin tai kilometriin mutta harvoin mistään olen myöhästynyt), eikä kipuja ole ...

Siinä on sitten tullut mieleen että kun nuo muutama ruumiinkulttuuriin erikoistunut kaverini kärsivät vähän väliä milloin mistäkin vaivasta että ihan oikeinhan minä olen tainnut elellä.

kai se uskottava on että väärin sittenkin... en minä kai voi väittää että koko yleinen urheiluhenkinen mielipide olisi väärässä ja minä oikeassa, uskonhan minä että parempi olisi ottaa osaa vaan.

Ja sen tiedän ihan hyvin, että ne muutama ylimääräinen kilo lähtevät ruumista rasittamalla tai syömällä vähemmän. Ehkä kokeilen vähän kumpaakin...

[vadelmamunkki]

^ No mitäs sitä suotta niitä muutamaakaan kiloa sitten pudottamaan. Urheiluahan sekin olisi. Jos tuntuu tosiaan siltä, että on sitä terveempi mitä vähemmän itsestään huolehtii, niin sittenhän kannattaa lyödä ihan kunnolla läskiksi. Kirjaimellisesti.

[mies metsänreunasta]

...että ainoastaan ääripäät ovat sitten olemassa tässäkin asiassa.
Ehkä vois löytyä jotain siltä väliltä -kun nyt kuitenkin olen ajatellut että pari reikää vyössä voisi supistaa.

[vadelmamunkki]

^ En minäkään ole mikään ääripää, vai olenko? Minusta tuntuu, ettö sinä metsänreunan mies usein tahallasi maalaat asioista esiin juuri sen ääripään, jota vasten peilaat sitten itseäsi. Jos minä käyn tavallisella kuntosalilla säännöllisesti parina päivänä viikossa, sinä samaistat sen johonkin tarinaan vankilassa bodanneesta tuttavastasi, joka söi lähimmäisiään aamiaiseksi ja murjoi paikkoja remonttiin iltapuhteikseen. Rakentelet siis positiivisistakin asioista pystyyn pelottavimman mahdollisen olkiukon.

Hitsi vie, tarkemmin ajatellen tämä raiittius ja tupakoimattomuuskin taitaa olla aikamoinen ääripää, kun tarkkaan ajattelee. Tolkun ja keskitien ihminen varmaan joisi yhden pullon viinaa viikossa ja sauhuttaisi noin puoli askia röökiä päivässä. Siis kohtuudella, niin ei olisi ääripäässä.

[mies metsänreunasta]

Siihen tapaan tässä yritän elellä, ettei mikään, sinänsä hyväkään, asia alkaisi paisumaan mittojaan suuremmaksi ja vaatimaan muista asioista luopumista oman ylläpitonsa vuoksi.
Voipa olla, että olen nuorempana ollut aika helposti innostuva, koukuttuvakin, ja jos vielä joku samanhenkinen porukka on ollut lyömässä lisää löylyä niin lujaa on joskus menty. Jopa unohtaen muita mukavia juttuja ja yksipuolistaen omaa ajatusmaailmaani.

Eipä sen niin väliä ole, olen semmoisetkin elämänvaiheet antanut itselleni anteeksi ja hyväksynyt asian sellaisenaan, aikansa kutakin ja ehkäpä ne kaikki ovat opiksi olleet.

Kohtuus kaikessa, se on ihan hyvä elämänohje.

Viinanjuomattomuus ja tupakanpolttamattomuus eivät minusta ole mitenkään minkään asian ääripäitä. Jos jommastakummasta tai molemmista tulee harrastus tai uskonnontyyppinen erikseen ylläpidettävä juttu, niin se taitaa senkaltaista olla. Mutta, jos ihminen on asian siihen malliin itsensä kanssa selvittänyt ja hyväksi havainnut ettei noita aineita tarvitse eikä niiden suhteen myöskään tarvitse mitään temppuilla kieltäymyksillä tai muilla itsensä ruoskimisilla, niin elämää se vain on. Ihan omanlaistaan kullakin.

Laihduttaminen, niin. Jos homma niin onnistuu että yritän syödä vähemmän kuin kulutan, ilman että siitäkään olisi mitään ohjelmaa rasitteekseni otettava, niin saattaapa se minulle sopia. Liikuntaa olen ajatellut kohtuudella lisätä. Voin vaikka normaaleissa hommissani valita välillä enemmän kaloreita kuluttavia malleja, ja miettiä syömispuoltakin siihen malliin että onko se kaikki aina niin nälän torjumista vai onkohan toisinaan mennyt ihan vaan aiknsa kuluksi puputtamiseksi. Luulenpa että minulla on vähän sitäkin ollut. Sekin kun on ollut jotenkin niin mukavaa vaikka lueskellessa jotain napostella siinä samassa. Ja se voi olla ihan tottumiskysymys, sekin.

Mutta katsotaan nyt... edelleen aion suurempia voimia vaativissa hommissa hyödyntää tekniikkaa. Tunkit ja rautakanget ja taljat ja vaikka traktorin nostolaitteet ovat ihan hyviä olemassa. En aio edes pyrkiä lihasvoimien rajuun kasvattamisen. Ihan nykyisetkin riittänevät.

[vadelmamunkki]

^ Sehän se tässä vähän korpeaa, että vain se sinun oma tapasi on ainoa oikea joka asiassa, ja muiden tekemiset on ääripäätä tai "ohjelmien mukana juoksemista" , yksipuolisuutta tai ties mitä vouhotusta. Kaikki on väärin mikä ei ole sinun tyyliäsi.

Ja mitä se terveydellä leuhotuskin on aina? Monella ylipainoisella on sinun iässäsi diabetes, nivelrikko, verenpainetauti ynnä muuta. Jos sinulla ei ole, niin kannattaa olla tosiaan ihan tyytyväinen. Mutta kun tuntuu että sinä jotenkin korotat silläkin itsesi muiden yläpuolelle, olet parempi ihminen kuin ne kurjat, jotka joutuvat lääkäriin turvautumaan ja lääkkeitä syömään.
Et kai sinä herran jestas mene pyörätuolissa istuvalle sanomaan että katsoppas kun meikäpoika ei tarvii mitään pyörätuoliakaan, sen kun vaan tallaan menemään.

[Alkovi]

Onpa taas ärhäkkää.

[mies metsänreunasta]

Tyytyväinen olen. Minulla ei tosiaan mitään valittamisen aihetta ole. Ei ole ollut aikoihin. Se, etten mitään sairasta, on omasta mielestäni paljon sattumankauppaa. Kun en tosiaan ole mitenkään terveysasioista koskaan ollut innostunut.
Se on sitten eri asia, että ei tämä elämäni aina ole helppoa ollut. Menneisyydestä löytyisi ihan varmasti asioita joita vatkaamalla saisin mieleni pahoitettua ja hyvällä yrityksellä voisin jonkinlaista katkeruuttakin tuntea. Että mitäs varten tämän minun kohdallani piti näin takkuista olla... ja ihan pienellä tarkoitushakuisuudella saisin varmasti kehiteltyä kohtuulllisen nipun itsesyytöksiä joilla voisi joutohetkinä ruoskia itseään. Jos semmoisesta touhusta tykkäisin.

Monien muiden mittapuiden mukaan minulla ei tietysti vieläkään mene hyvin. Kovin on vaatimatonta, joissakin asioissa köyhänoloistakin, eihän tämä elintaso kaikille riittäisi. Pahalta tuntuisi. Mutta minulle on tarpeeksi, ja -taas omasta mielestäni- se saa riittää.

Eilen illalla kävin katsomassa yhtä mahdollista ansiotyökohdetta. Kun pyydettiin. Nyt sitten tarttis laskea mitä sen rakennuksen uusiminen tulisi maksamaan. Katto vuotaa ja seinälaudoitus laho, sokkeliakin tarttis... pari uutta ovea ja semmoista. Tavaran hinnat nyt saa kysymällä, mutta tuonkinkokoisen homman eri työvaiheiden arviointi työajan kulumisen puolesta on taas aika homma. Vanhaa purkaessa ja kootessa kun ei edes voi tarkkaan tietää mitä kaikkea vastaan tulee. Tarttis tietää, ja tarttis osata laskea montako päivää kuluu...siinä se ammattitaito just on. Ei se ole vielä valmis, ammattitaito. Ei taida tullakaan, loppuu ikä ja opetteluaika kesken. Ja kas vaan, huomaan että en ole tätäkään touhua ottanut tarpeeksi tosissani, kiivaammalla opettelulla ja opiskelulla sen olisi luultavasti oppinut. Laiskuutta on ollut. Mutta sitten taas toisaalta, kun vähemmälläkin olen selvinnyt, ja työ on ollut kivaa, kustannuslaskenta ja tienestit ovat menneet ainakin sinnepäin... mitäpä sitten siitäkään.

Tänään on tulossa oikein lämmin ja kaunis syyspäivä. Ehkä menisin vihdoinkin sienimetsään, mutta kuinkas ollakaan, just tänään on pari eri yhdistystä pyytänyt hiukan apuani nettisivustojensa kanssa, ja jotenkin tykkään siitäkin kun voin joskus olla helppaamassa vapaaehtoistoiminnoissa -menköön sit tämä päivä niihin.

Mukavaa syyspäivää ja rauhallista mieltä vaan muillekin. Vadelmamunkille erityisesti. Hyvin olet kilvoittelusi kilvoitellut, ja annan siitä täyden tunnustuksen. Jatka, kyllä sinä tulet eteenpäin pääsemään. Meillä on kuitenkin niin erilaiset elämäntavat, erilaiset mahdollisuudetkin, eri tavoitteet, eri elämänvaihe, ettei vertailu ole edes mielekästä. Eikä ole aihetta kiukutteluunkaan vaikka eri tavoin elämmekin.

[vadelmamunkki]

^ Toki kaikki tiedämme, että olet omaan elämääsi tyytyväinen kun sen usein kerrot, ja se on ihan hieno asia. Olisi toivottavaa, että jokainen voisi olla tyytyväinen elämäänsä, ja antaa samalla muiden olla tyytyväisiä omilla tavoillaan.
Se on kuitenkin hieman arveluttavaa, jos pyrkii pahoittamaan mielen muiden ihmisten elämästä, tai siitä miten toiset ihmiset elämänsä hoitavat. Jos joku erehtyy vaikkapa käymään järjestetyssä liikunnassa tai -horror horror- AA-ryhmässä, niin miten siitä riittää märehdittävää ja paheksuttavaa vuosiksi eteenpäin.

Totta kai minäkin saatan pahoittaa mielen jonkun toisen ihmisen elämäntavasta, jos se elämäntapa on selvästi ympäristölle haitallinen: vihamielinen, väkivaltainen tai täysin piittaamaton. Mutta muuten antaisin jokaiselle rauhan hoitaa omaa terveyttään ja elämäänsä (tai vaikka alkoholismiaan) juuri niinkuin itse parhaaksi näkee.

Mutta: en minä tiedä, onko meidän elämäntavat niin kovin paljon erilaisia. Tietysti teemme hieman erilaisia töitä, ja asumme aavistuksen verran erilaisissa ympäristöissä, mutta Suomessa yhtä kaikki. Taloudellisesti olemme melko samalla viivalla, ja asumme molemmat yksin.
Mahdollisuudet ovat meillä olleet aivan yhtäläiset. Kummallakaan meistä ei ole kroonisia sairauksia tai vammoja, jotka vaikuttaisivat mahdollisuuksiimme. Jopa ÄO:mme saattaa olla jokseenkin samalla tasolla, vaikkei sekään mikään ehdoton edellytys millekään ole.
Eikö olekin mielenkiintoista huomata myös yhtäläisyyksiä, eroavaisuuksien korostamisen sijaan?

[Mastodontti]

Käyn apteekissa, sushi-lounaalla, varaamassa labra-aikoja, maksamassa laskuja, lenkillä luonnossa ja kolmansilla treffeillä erään ison firman myyntipäällikön kanssa. Sekä illalla saunaan.

[mies metsänreunasta]

Sadetta luvattu iltapäiväksi. Tuleepa sitten sieniä. Mutta ei märkään metsään ole kiva mennä.
Tämä on taas sellainen päivä ettei ole mitään pakollista tehtävää. Vaihtoehtojen paljous jo hiukan rasittaa... kaikenlaista olis tehtävänä mutta mikä nyt sitten olis just tänään se kaikkein mielenkiintoisin ja toisaalta tarpeellisin tekeminen?

Taidan nyt ihan ensin lähteä rautakauppaan, haen muutaman karmi- ja peitelistan, semmoiset yhdestä tuulikaapista puuttuu. Kiire ei ole, lupasin että kyllä se jouluksi on viimeistelty.

Siinä olis ainakin alku tälle päivälle, johan tässä olen notkunut useamman tunnin hereillä toimertumatta yhtikäs mihinkään. Eiköhän se siitä kun saa itseni aloittamaan jotain, luulenpa että sitten päivä hakeekin omat polkunsa ihan itsekseen.

[sunnari (poistunut käyttäjä)]

Teen paskaduunia henkeni pitimiksi, yritän saada laiminlyödyn fyysisen- ja mielenterveyteni kuntoon sekä parantaa sotkuisia ihmissuhteitani, vietän aikaa naisystäväni kanssa ja toivon että jonnekin matkan varrelle kadonnut intohimo musiikkiin palaisi vielä jonakin päivänä.

Ex-juopoksi en kyllä vielä kehtaa itseäni sanoa.

[mies metsänreunasta]

Tekeepä mieleni kysyä..ja kysynkin; mikä on "paskaduunia"?
Kaikenlaisilla tavoilla olen minäkin elantoni hankkinut, todella pieninä palasina on leipä ollut. Toiset hommat ovat olleet paskaisia, usein raskaitakin, usein kovin vähän rahaa tuottavia (on mennyt tappion puolellekin, ja myönnän, silloin on vituttanut). Ja on ollut henkisesti "haasteellisia" eli joskus siellä oman asioidenkäsittelykyvyn ylärajoilla liikkuvia ympärivuorokauden mielessäpyöriviä narukeriä joissa ei aina ole tiennyt mistä päästä kulloinkin tarttis vetäistä...

Mutta olisko joku työ sinänsä ollut "paskaduunia". Ehkä, kun en tiedä miten se määritellään. Eli, ihan uteliaisuudesta kysyn.

Niin että tänään?
Taita sataa tänäänkin, voisin siis ajatella että en sit tee tänäänkään mitään, kun ei pakko ole.
Mutta jos nyt kumminkin.
Ainakin se seuraava mahdollinen työ... tarttis se homma nyt paperilla pilkkoa alkutekijöihinsä, miettiä niin purku- kuin rakennusvaiheenkin jokainen työaihe erikseen ja arvioida mahdollisimman tarkasti, montako tuntia tai päivää mihinkin vaiheeseen todella menee. Ja sitten kysellä kaikkien materiaalien tämänhetkiset hinnat.
Sopivaa sadepäivän hommaa.
Olis tää helppoa kun sais vaan tehdä käsillään työtä, sahata ja naulata, vääntää sorkkaraudalla ja kiivetä telineitä ylös ja alas, höylätä ja maalata - ja olis se kuuluisa "joku muu" joka hoitaisi kaiken muun.

[Mastodontti]

Lähden tapaamaan potilasasiamiestä, että kusipäät saadaan kunnolla ruotuun.