[taikakukka]

Hei! Olen pyörinyt lukemassa näitä keskusteluja paljon ja nyt tuntuu tärkeältä kirjoittaa itsekin.

Olen vasta alle 25v nainen, ja voin sanoa varmaksi että olen alkoholisti ja kuolen tähän jos en lopeta täysin. Nuoresta iästä huolimatta se on käynyt selväksi lukuisia kertoja. Olen satuttanut itseäni ja muita nyt tarpeeksi, enkä halua enää ottaa riskiä enää että pilaan elämäni täysin alkoholin takia tavalla tai toisella. Se pohja on tullut nyt vastaan ja oli niin järkyttävän häpeällinen asia josta en pysty koskaan puhumaan kellekkään. Tosin kun alkoholin vieroitusoireista johtuva ahdistus ja morkkis laskee niin saatan pystyä tästä puhumaan. Itken nyt useammatta päivää näitä asioita, mutta toisaalta olen myös onnellinen että nyt ensimmäistä kertaa ikinä tajuan että menetän ihan kaiken hyvän mitä minulla on jäljellä. Olen vielä tosi nuori, liian lujaa mennyt alkoholin kanssa muutaman vuoden. Tiedän että jos en tee tälle NYT jotain niin olen samassa pisteessä 20v päästä ja olen heittänyt elämäni täysin hukkaan ja elänyt alkoholin ehdoilla, ellen ole haudassa. Toistelen itselleni että alkoholi on etenevä, krooninen sairaus joka vie hautaan jos et lopeta juomista.

Kaikki ajat mitä olen selvinpäin ja ilman krapulaa on hyvää aikaa suurimmaksi osaksi. On niin vaikeaa ymmärtää miksi pilaan sen aina! Tosin taustalla todella traumaattisia tapahtumia lapsuudessa, nuoruudessa kuin aikuisuudessa. En tiedä vaivaako ne minua enää oikeasti vai käyttääkö alkoholisti minussa hyväkseen tätä jotta olisi syitä juoda? Aiemmin tosiaan mietin tosissaan miksi pilaan aina kaiken, mutta nyt ymmärrän jo että OLEN SAIRAS. Lähisuvussa riittää mielenterveysongelmia ja päihdeongelmaa. Se että edes itse tajuan että alkoholismi on SAIRAUS, auttaa jotenkin selviämään itseni kanssa. Tuli mieleen kun jossain ohjelmassa puhuttiin että ambulanssityöntekijöiden on hyvä kohdella arvostavasti päihdeongelmaisia vaikka he ovat valinneet itselleen sellaisen tien. Ei, kukaan ei halua esim. olla niin paskana toistuvasti että alkaa hautomaan itsemurhaa, kukaan ei halua itkeä krapulassa ja valvoa öitä liskojen ja helvetin kammottavien valveunien kanssa. Kukaan ei halua pilata parisuhteita, työ- ja kouluasioita jotka muuten menisivät melko hyvin.

Tiedän että jos minulle joku vastaa, niin ehdotetaan AA:ta ainakin. En tällä hetkellä kertakaikkiaan voi sellaiseen mennä. En pysty puhumaan näistä kellekkään. Ajattelin kyllä rohkaistua ja kertoa lähimmille ihmisille, näin aluksi. Luulen että se auttaisi mutta on aivan helvetin häpeällistä, koska tätä pidetään niin omana syynä heidän piireissä jotka ei samasta kärsi. Kumppanini tietää oikein hyvin asiasta ja kumma kyllä on rinnallani vielä, vaikka asia on ollut vaakalaudalla pirun monta kertaa. Hän tietää, mutta ei ymmärrä eikä osaa auttaa. Jos mokaan, hän työntää minut syvemmälle siihen paskaan. Pitää omana syynäni. Alkoholi on kuolemanvakava sairaus. Muut ei monesti ymmärrä tätä, vaan on sillä asenteella että alkoholisti on vain niin surkea ihminen joka nauttii juomisesta. En helvetti nauti, kuin sen muutaman ensimmäisen ajan, mikä päättyy lähes aina järkyttävään mokailuun ja morkkikseen.

Aiemmin asiat oli erittäin hyvin, kun tämä sairaus ei ollut edennyt näin pitkälle. Minulla oli kaikki lähes täydellistä. Tunnen kamalaa katkeruutta tätä kohtaan. Jokin vaan vei minulta niin paljon hyvää parissa vuodessa enkä koe voineeni tähän vaikuttaa mitenkään.

Nyt riittää. Anteeksi jos on sekavaa tekstiä mutta niin on ajatuksetkin tällä hetkellä.

[Harhailija]

Joo nyt kannattaa toimia heti, jos tilanne tuollainen. A-klunikalta voi saada keskusteluapua jos ei ryhmissä halua käydä tai vaikka pyytää antabus-reseptiä. Se on todella hyvä keino, jos juominen on jo pakonomaista. Kannattaa ottaa asia vakavasti koska alkoholismi vaan etenee ja pahenee jos sille ei tee mitään. Itsekin jouduin teholle ja hengenlähtö oli lähellä. Pian sen jälkeen lopetin kokonaan juomisen.
Ei ollut enää muuta vaihtoehtoa. Päivä päivältä on ilo ja toimintakyky palannut elämään.

[lomapuisto]

taikakukka kirjoitti

Se pohja on tullut nyt vastaan ja oli niin järkyttävän häpeällinen asia josta en pysty koskaan puhumaan kellekkään. Tosin kun alkoholin vieroitusoireista johtuva ahdistus ja morkkis laskee niin saatan pystyä tästä puhumaan. Itken nyt useammatta päivää näitä asioita, mutta toisaalta olen myös onnellinen että nyt ensimmäistä kertaa ikinä tajuan että menetän ihan kaiken hyvän mitä minulla on jäljellä.

Tervetuloa mukaan!
Minullekin pohjan vastaan tuleminen oli asia, jonka olin ajatellut vieväni hautaan mukanani. Vaikka se koski muutamia ihmisiä, pystyin salaamaan sen ja pitämään omana tietonani. Muutaman raittiin vuoden jälkeen tapasin kuitenkin ihmisen, jolle pystyin avautumaan. Vapauduin lopulta siitä taakasta, eikä siitä tullut taakka myöskään tälle toiselle. Hänhän oli syytön ja täysin ulkopuolinen luotettava henkilö.

Tänään et ole yksin

[imn30]

Raittiuden Ystävät : Iloa ilman lisäaineita:

http://raitis.fi/

A-Kilta:

http://raitis.fi/

AA-ryhmät:

https://www.aa.fi

Noista voit löytää apua ja kannattaa kokeilla noita kolmea "instanssia".
Ja varmaan löytyy löhi-paikkakunnalta joku noista joista voit valita mieleisesi.

[taikakukka]

Kiitos vastauksista!

Jotenkin jännittää kirjoittaa tänne, vaikka eihän kukaan tiedä henkilöllisyyttäni. Eikä minusta kyllä varmasti päälle päin oikeassa elämässä osaa kuvitellakkaan missä ongelmissa välillä olen. Tosin sen olen huomannut että alkoholisti tunnistaa alkoholistin... Lisäksi tuntuu etten ole oikeutettu kirjoittamaan täällä, koska olen vielä nuori eikä takana ole kuitenkaan vuosikymmeniä päihdeongelmaa, se tosin olisi edessä jos en pysy niistä erossa.

Kirjoitan kumminkin kahdesta syystä, itseni vuoksi ja muiden vuoksi. Minua on auttanut tosi paljon se, että osassa täällä olevista tarinoista on niin paljon samaa kuin minun elämässä. Tarinoiden vertaistuki on todella merkityksellistä, ja ne selviytymistarinat luo suurta uskoa omaankin selvitymiseen.

Nyt viikko ilman alkoholia. Niin lyhyt mutta silti pitkä aika. Paljon ehtii tehdä ja ajatella selvinpäin. Tällä kertaa ollut todella rankkaa. Viime juomiskerralla mokailin niin paljon että sitä on hankala sietää selvinpäin. Monta kertaa ajatellut jo, että jos hakisin sikspäkin niin hetkeksi unohtaisin ne asiat... Mutta sen tietää ettei se jää siihen. Kun sinnittelee selvinpäin, ymmärtää mikä minua on ajanut ja ajaa juomaan. Olen todella herkkä ihminen ja ihan aina hankalat tunteet on olleet ylivoimaisen vaikeita käsitellä.

Minulla on ollut tavallaan alkoholistin persoona niin kauan kuin muistan. Ensimmäiset kännit joskus alaikäisenä oli todella ”hieno” kokemus, hetkessä epävarmuus, ujous ja liian voimakkaat tunteet oli kadonneet. Tilalle tuli itsevarma ja sosiaalinen hauska ihminen. Muistan sen jälkeen odottaneeni täysi-ikäisyyttä vähän sillä tyylillä että sitten voin juoda murheeni pois. En tuolloin ymmärtänyt että tuossa on jotain outoa, tai ettei muut nuoret odota aikuisuutta siksi että saa olla kännissä. Toki niitä oikeita haaveita ja unelmia on ollut myös, mutta alkoholi on ollut todella korkealla sijalla.

Olen ollut pitkiäkin aikoja juomatta ja keskittynyt esim. tärkeisiin harrastuksiin. Kuitenkin aina pitkän raittiuden jälkeen asenne on ollut sellainen että nythän sitten juodaan niin paljon kuin sielu sietää. Ja nyt muuten se sielu ei siedä enää.

Viinanpiru on alkoholismille oikein osuva nimi. Monena päivänä olen melkein sen käskyttämänä lähtenyt ostamaan alkoholia. Aina jo muutaman selvän päivän jälkeen alan löytää taas sen ihanan oman itseni ja elämänilon. Silloin se istuu olalle, kertoo että eihän sinulla mitään ongelmaa ole. Ihan hyvin voit juoda muutaman hyvillä mielin. Kun annat sille yhtään periksi, se repii sinut helvettiin. Laitan sille vastaan. Siinä auttaa nyt erityisesti se, että tuo viimeisin krapula on niin hyvässä muistissa. En nukkunut moneen yöhön. Aivan järkyttäviä painajaisia, hikoilua ja sängyssä pyörimistä. Tällä kertaa ei unihalvauksia kuitenkaan.

Olen nyt raittiiden päivien aikana korjannut monia (kännissä mokattuja!) asioita ja saavuttanut paljon hyvää. Muistutan itseäni että yksikin vie minut takaisin lähtöruutuun.

[lomapuisto]

taikakukka kirjoitti

Minulla on ollut tavallaan alkoholistin persoona niin kauan kuin muistan. Ensimmäiset kännit joskus alaikäisenä oli todella ”hieno” kokemus, hetkessä epävarmuus, ujous ja liian voimakkaat tunteet oli kadonneet. Tilalle tuli itsevarma ja sosiaalinen hauska ihminen.

Kovasti samaistun kirjoittamaasi, vaikka en aloittanut yhtä nuorena kuin sinä. Ujo, epävarma ja yliherkkä olin, ja onneksi herkkyys on säilynyt.
Hyvän tien olet valinnut, raitis päivä on alkoholistille aina täyden kiitoksen paikka.

Tänään et ole yksin

[Nortti95]

Hei taikakukka!

Tervetuloa, minunkin puolestani.

Päivä kerrallaan vaan, niin hyvä tulee.

Kirjoittelehan lisää.

[mies metsänreunasta]

Todella hyvä, että havahduit tekemään asialle jotain jo nyt, eikä vasta sitten kun takana on niitä vuosikymmeniä alkoholistista elämää.
Mahdollisuudet ovat aina paremmat kun ajoissa tarttuu asiaan.

Eikä se vuosikymmenien juopottelu mikään kunnia ole. Eikä edes oikeuta antamaan neuvoja toisille yhtään sen enempää.

Tervetuloa mukaan, alku on usein hankalaa. Asiassa on se hyvä puoli että aika on tässäkin hyvä lääkäri. Aivot tottuvat uuteen elämäntapaan ihan yhtä hyvin kuin siihen entiseenkin. Poisoppiminen on prosessi, joka toimii ikäänkuin taustalla, uusien ajatuspolkujen ja automaattisten toimintatapojen vahvistuessa vanhat heikentyvät ja metsittyvät umpeen.

Mukavaa viikonloppua !