[Dave2]

Hyvä, että Lomapuisto kuvaili asiallisesti ryhmien toimintaa, koska täällä välillä esiintyy niin kummia käsityksiä siitä mitä palavereissa tapahtuu ja miten toimitaan.

Vaikea sanoa mikä näiden "humoristien" ja/tai trollien motiivi on.

Omasta puolestani sain paljon apua ja mielenrauhaa palavereista. Kun nuo uskontoasiat tuntuu toisia niin kovasti pelottavan, niin todettakoon,että vaikka niissä vanhoissa teksteissä sen suuntaista on, niin eipä se minua häirinnyt, kerran ne luin mutta palaverit olivat oleellisia. Vaikka siellä siten joskus joku kiitteli jumalaansa niin mitätäpä siitä. Kaikenlaisia näkemyksiä esiintyy maailmassa.

Itse erosin kirkosta aikoja sitten ja suhtauden hyvin kriittisesti kaikkiin uskontoihin.

[Rainbow40]

Kyllä minä jossain vaiheessa tulen osallistumaan ryhmään, olkoon vaikka vähän hengellistä, ei haittaa. Ajattelin vaan, että jos se on pääasiassa sitä niin minähän olen orpo kuin piruparka kirkossa. Olen eronnut kirkosta joskus reilu 10 vuotta sitten, mutta liityin muutama vuosi sitten takaisin kun yritin sieltä suunnalta saada johdatusta raittiuteen. Kävin pari kertaa avautumassa srk:n diakoniassa myös joskus, eli en pidä kirkkoa ihan joutavana. Se on vaan kovin henkilökohtainen ja yksityinen asia mihin ja miten uskoo, mieluummin pitää sen itsellään. Välttyy väittelyitä ja vöhättelijöiltä.

Täältä plinkistä olen kyllä saanut runsaasti tukea ja neuvoja, ja ainahan mukaan mahtuu joku hämmentäväkin kommentti. Joskus väsyneenä saatan itsekin ilmaista asiani kömpelösti. En loukkaannu pienestä. Loukkaannun, jos joku tulee ja vetää sukkapuikot veks minun villasukan tekeleestä niin, että silmukat karkaa. Loukkaannun myös, jos joku tulee sanomaan, että minun itse kasaamani ikean sohvasänky on väärin kasattu. Semmosta tänään.

[metsänpeitto (poistunut käyttäjä)]

Moi. Hyvä alkuhan sullakin jo on.
Luin ketjusi läpi ja huomasin jotain samaa, mitä itsellänikin on ollut. Surutyö alkohoin menettämisestä on tehtävä. Sehän on ollut kainalosauva ja jopa paras ystävä, johon on ollut kiinteä suhde. Tottakai sitä suree, kun ystävä pettää ja näyttää ilkeimmät puolensa, alkaa menettää kontrollinsa humalassa ja kankkuset muuttuu vuosi vuodelta kamalammiksi. Miksie sitä saisikin surra, sitä ettei enää tule niitä kepeitä nousuhumalia ja onnellisia kännimuistoja? Jotain on peruuttamattomasti kadonnut, hävinnyt, muuttunut saavuttamattomaksi. Retkahdellessa sitä hetken aina luulee, että niihin juomarin uransa alkuvuosien tunnelmiin voisi sittenkin jollain konstilla pullon suusta päästä. Ei pääse, vaan uppoaa samaan paskaan, josta juuri vähän on noussut. Mulla kesti hemmetin kauan uskoa tämä, olin vuosikausia sarjaretkahtelija; nousin hiukan jaloilleni, saavutin raitista elämää puolikin vuotta ja päätin taas kokeilla.. Sanomattakin on selvää, että huonoin seurauksin ja siitä masentuneena löin hanskat tiskiin ja retkahtelin sarjassa viikon-muutaman viikon välein.

Tuokin on tuttua, ettei jotenkin saisi olla onnellinen tai saada hyvää elämää. Tietty tuo syyllisyyden tunne on varmaan osin aiheestakin, mutta ei lasta auta tässä vaiheessa se, että itse tuhoudut tai jatkat juomista. Tämähän voi olla uuden alku teille kaikille ja pikkuhiljaa koko perhe tervehtyy ja vuosien päästä tuo hetki näyttäytyy tärkeänä pisteenä, jossa vajoaminen loppui ja ongelmat nostettiin esiin ja käänne parempaan tapahtui. Syyllisyyden tunteessa liika rypeminen ei auta, vaan lisää retkahdusriskiä. Menneyttä ei voi taikoa toisenlaiseksi, mutta tulevaisuuteen tämän päivän valinnoilla voi kovastikin vaikuttaa.

Olen muuten tuosta AA-toiminnasta sitä mieltä, että monia se auttaa. En tiedä auttaako edes niin se ohjelma, vaan yhteisö. Ainakin yksinäinen saa jonkun porukan johon kuuluu ja ajatus ryhmään menemisestä helpottaa aina sen päivän raittiina pysymistä. En itse oikein ryhmiin kotiutunut, mutta miksei se ole kokeilemisen arvoinen asia.

Tiniksen ketjuun kirjoitinkin, että otetaan tavoitteeksi keksiä jotain itselle mukavaa tekemistä viikonloppuun. Minä tähtää subin Vares-leffaan ja varustaudun perunalastuilla. Hyviä kirjoja varaan myös. Alkoholittomiakin huveja alkaa oikein odottaa, vaikka ne olisivta suht pieniäkin, ainakin mulle näin on käynyt. Pulla ja tumma suklaa ja tummapaahtoinen kahvi kutkuttaa nykyään jo vähän samaan tapaan kuin kaljaloota ennen.
Mukavaa perjantaita!

[Rainbow40]

Kiitos metsönpeitto! Mulla oli hyvä päivä tänään, ja muutenkin koko viikko mennyt hyvässä flow'ssa töissä. Töissä ja töistä lähtiessä juotatti välillä, tuli taas semmonen "juhlitaan/palkitse itsesi" - fiilis, mikä ennen sai ajamaan Alkoon. Välillä tosiaan tuntuu, pystyin olemaan jo melkein 2 viikkoa juomatta, voin ottaa vähän. Niin kuin muutkin, mutta silloin pitää katsoa taaksepäin. Saatan ostaa vähän, mutta kun ne vähät on juotu, haen lisää. Jos en ennätä kauppaan, menen baariin. Ja se vähän venyy viikoksi pariksi ja aina se ensimmäinen juomat on päivä on vaikein. En halua enää ikinä odottaa sitä. Teen tässä lähtöä salille, haen tällä kertaa hyvän olon sieltä.

[metsänpeitto (poistunut käyttäjä)]

Välillä tosiaan tuntuu, pystyin olemaan jo melkein 2 viikkoa juomatta, voin ottaa vähän. Niin kuin muutkin, mutta silloin pitää katsoa taaksepäin. Saatan ostaa vähän, mutta kun ne vähät on juotu, haen lisää.

Tässä varmaan tuo aika vaihtelee, vaikka ajatuskuvio on sama. Hetken kun on juomatta, alkaa uskotella itselleen, että se yhden tai parin ottaminen onnistuu asiallisesti. Mulla tuo kierre ja retkahtelu jatkui vuosikaudet ennenkuin uskoin, että se juna meni jo. Ne kepeät nuosuhumalat ilman ongelmiin joutumista ovat peruuttamattomasti takana kuin lapsuuden kesät.

Tsemppiä, älä lannistu! Pikkuhiljaa mieliteot laimenee ja häipyy.
Rauhallista ja levollista sunnuntaita!

[tinis]

Mulla on aikaisemmin ollut juuri tuo, vähän aikaa kun on ollut juomatta, ajattelin että nyt se on hallinnassa ja voin taas olla sama kohtuukäyttäjä kuin olin ennen. Juu niin varmaan... Mulla vain kesti kauan tajuta tuo, toivon että se ajatus pysyy nyt poissa. Vaikeinta on luopua siitä kuvasta mikä on omasta itsestään, ja myös siitä kuvasta jonka on muille antanut itsestään.

[Rahvas1]

Hoi.

Minä halusin luoda itsestäni mielikuvan fiksusta, varakkaasta ja mitään tai ketäänpelkäämättömästä hepusta, no ei tainnut aina vakuuttaa.
Se oli aika iso helpotus, kun valheet karisi, minäkuva parani ja ihmiset jotenkin muuttuivat siinä rinnalla. Taisin rakastuakin uudestaan puolisooni, vaikka hän se passitti minua putkaan, mielisairaalaan ja vei auton avaimia, kukkarot, kaatoi viinat maahan ja kaikkea muuta ilkeyttä.

[Rainbow40]

Se on vaan niin, että kun on niin pitkään turvautunut ja paennut pulloon, niin vaikeeta tunnistaa enää itseensä ja todellisia tarpeitaan. Sanonko että yhtä perk***ttä? Kylläpä hän te tiedätte. Oon edelleen raittiina, mutta ihan ulapalla. Opettelen sitä lepäämishommaa yhä, mutta oli pakko aloittaa yksi projekti. Siihen kuuluu vanhan tuunaamista (en tarkoita itseäni), näpertelyä ja askartelua. Ja myös uutta. Laitan vaikka kuvan kun on valmis.

[Rainbow40]

Aikaa on mennyt kovin vähän, mutta tänään oivalsin jotain. Mulla ei ole enää jatkuvasti jano, humala tai krapula. Mulla on ehkä sittenkin elämä, aavistus siitä. Pistin merkille, että minun työyhteisö, perhe, arki, kaikki on muuttunut. Hetken mietin oikeesti, että mistä tämmönen yhtä aikainen iso muutos kaikkialla kunnes yhdistin itseni ja raittiuden tähän yhtälöön. En hehkuta enempää, koska pessimisti. Tai realisti. Haluan olla optimisti. Päätin lopettaa juomisen, en retkahda enää koskaan. Alan uskomaan vasta nyt, että saan juomisen tilalle paljon enemmän.

[Rainbow40]

Ps. Minulla on roistomainen oli, kun käyn vain hakemassa täältä tukee ja kannustusta, mutta en osaa sitä itse antaa. Toivon, että joskus vuosia raittiina olleena pääsen jeesaamaan jotakuta toista tässä tilanteessa.

[lomapuisto]

Rainbow40 kirjoitti

Mulla ei ole enää jatkuvasti jano, humala tai krapula. Mulla on ehkä sittenkin elämä, aavistus siitä. Pistin merkille, että minun työyhteisö, perhe, arki, kaikki on muuttunut. Hetken mietin oikeesti, että mistä tämmönen yhtä aikainen iso muutos kaikkialla kunnes yhdistin itseni ja raittiuden tähän yhtälöön.

Herkkää lukea tällaista tekstiä. Juomisen himo tai pakkomielle voi hävitä nopeastikin, kun pohja ja halu lopettaa on tullut vastaan.
Kirjoittele toki myönteisistäkin kokemuksistasi, ne ovat hyvää vertaistukea meistä jokaiselle.

Ensimmäiset asiat ensiksi.

[Rainbow40]

Nukuin hyvin, mutta minkä unen näinkään! Oli kesä ja kokoonnuttiin perheen ja suvun kesken mökille. Meillä oli unessa ihan normaali kesäilta ja minä olin selvin päin, kunnes yhtäkkiä kaikki oli minulle hirveän vihaisia. Kävi ilmi, että olin juonut ja aiheuttanut jotakin mielipahaa ja riitaa. Uni oli niin voimakas ja todentuntuinen, mietin hädissäni miten aloin juomaan, missä? Olin varmaan puolin valveilla, koska laskin jo viikkoja: lähes kolmen viikon raittius katkesi nyt tähän! Se pettymyksen tunne ja häpeä, koska muistan unessa kertoneeni omaisille etten enää ota alkoholia. Toisaalta hyvä uni näin viikonlopun alla, nimittäin se pettymys mikä paistoi perheenkin naamalta unessani oli todellinen. Varmaan alitajuntaisesti mietin eilen, että taas yksi viikonloppu taisteltava vaikka on se keitto maistunut viikollakin. Mutta olen minä saanut erilaista virtaa töihin, kun unenlaatu on parantunut (ottamatta lukuun viime yötä). Kilojakin on tipahtanut vähän yli kolme, sain vyötärön takaisin. Mietin myös jossain vaiheessa, että valitsinpa haasteellisen ajan raitistua näin pikkujoulu kinkereiden alla, mutta luulen ettei tuohon voi vaikuttaa. Aika oli nyt. Siihen hetkeen, kun halu raitistua tuli, oli tartuttava. Mikä lie järjenvalo häilähtänyt minunkin krapulaisessa päässä. Tai sitten se oli suojelusenkelini viimeinen hengenveto ennen kuin luovutti. Mutta mukavaa perjantaita itse kullekin!

[mies metsänreunasta]

Taitaa olla aika yleistä että juopottelusta näkee unta vielä pitkänkin aikaa sen jälkeen kun ongelma itse asiassa on jo kaukana takana.
Itse en nyt muista, ehkei muutamaan vuoteen ole sattunut mutta toisaalta, kovin harvoin aamulla edes muistan mitä unta olen nähnyt. On siellä siis voinut olla juopotteluakin. Tupakanpoltosta muistan nähneeni unta vielä toistakymmentä vuotta lopettamisen jälkeen -ja koulunpenkillä olen istunut unissani vielä yli neljäkymmentä vuotta koulusta työelämään siirtymisen jälkeen!


Elämä muuttuu, kuten huomaat. Vaikka alkoholi on ollut välillä elämässä tosi iso asia, kyllä se siitä kokoisekseen kutistuu, kun sitä ei miettimällä ruoki. Tyhjiö täyttyy, ja sen tilalle tulee ihan muuta ajateltavaa. Ja jonain päivänä sen vaan huomaa, ettei ole aikoihin tullut koko asia edes mieleen semmoisena että se omaa elämää mitenkään koskettaisi. Alkoholismista ikään kuin vieraantuu, ja se on hyvä. Se mikä saattoi ennen tuntua kuin osalta omaa elämää, onkin sitten jotain sellaista joka joskus itseä kosketti mutta kun polut sen kanssa erkanivat niin sinnehän se sitten poistui, takavasemmalle tai oikealle tai minne sitten jäikin.


Tulevaisuus on edessä eikä siellä takana. Ja selvänä se on yhtä murhetta vailla, ja sillä voi olla suuri merkitys.

[1970]

Kirjoittaja Rainbow40 » 13 Marras 2019 22:22

Ps. Minulla on roistomainen oli, kun käyn vain hakemassa täältä tukee ja kannustusta, mutta en osaa sitä itse antaa. Toivon, että joskus vuosia raittiina olleena pääsen jeesaamaan jotakuta toista tässä tilanteessa.

Höpsistä. Tuosta roistomaisuudesta. Ensimmäisenä tulee nähdäkseni aina omaan päihteettömyyteen pyrkiminen ja oman raittiuden paijaaminen, muu on sitten muuta. Minä en ole täällä ketään "pelastamassa" tai ensisijaisesti emme liene toisiamme "hoitamassa".

Näin karkeesti sanoen. Se "jeesi" "osuu" ajallaan ja sunkin kertomus auttanee niitä, jotka eivät ole täällä päänäsuuna kåkåaikaa.

Ps. Luonne-erot, ilmaisulliset eroavaisuudet, elämänvaiheiden erilaisuus, näköalojen poikkeavuudet
sun muut tekijät vaikuttaa samaistumisen fiilikseen, joka ohjaa käytöstämme tietämättämme ja tietäen,

Hyvä, että on kaikenlaisia ja kaikenlaisia ja kovasti eri elämäntilanteissa eläviä, läpitte elämän erilaisista, pahoista kriiseistä puskien. Sairaalloinen kuningas Alkomaholin kittaus on varmasti juuri sellaista, ei se kovin tervettä liene tai
erityisen terveeksi ketään tee vieläkään siel kentällä, pikemminkin eristyneen sairaaksi.

Viuna - maailman vanhin mielenterveystuote.


->Toinen PS.
Raittius-sana on kyl vanhanaikainen. Mikä sitten ois sopivampi... putsi, lisäaineeton, päihteetön, kemikaaliton, normaali ?


Hyvää viikonloppuva vaan, ihan kaikille

[mies metsänreunasta]

->Toinen PS.
Raittius-sana on kyl vanhanaikainen. Mikä sitten ois sopivampi... putsi, lisäaineeton, päihteetön, kemikaaliton, normaali ?


:

Totta puhut.
Ei se sanan syy ole. Siihen vaan on vuosikymmenien saatossa kytketty niin monenlaisia rasitteita ja piilomerkityksiä, tunnesisältöjä, kytkentäyrityksiä milloin uskontoihin, katsomuksellisiin joukkoliikkeisiin, politiikkaan, kansallismielisyyteen, urheiluun, milloin mihinkin. Kaikkien noiden taakkojen ansiosta se on jo liian painava käytettäväksi normaalipuheessa.


Ihmisten riippuvuudet ja tapojen urautumiset ja elämänhallinnan menettämiset kun ovat sitten vielä kovasti moniulotteisempi juttu kuin pelkkien päihdytysaineiden ylenpalttinen ja kohtuuton käyttö, eli entistä vähemmän on kovin putkinäköisille kaikesta kaiken vastuun ottaville ilmaisuille edes tarvetta.

Mikä sana sitten voisi sen korvata? Sitä en tiedä. Itse kai jotenkin miellän jotenkin tarpeellisempana puhua kokonaisvaltaisemmin elämäntapojen parantamisesta (jossa ei kai siinäkään absoluuttista täydellisyyttä voi edes odottaa, kenenkään kohdalla)
Päihdeongelmattomuus on tietysti vastakohta päihdeongelmaisuudelle, mutta senkin määrittely on vaikea asia.
Tyytyisin sanomaan että aina parempi mitä vähemmän päihteitä itsekukin käyttää. Ja jos itsensä kanssa sovinnossa ollen tykkää olla vallan ilman päihteitä niin ainakin minusta se on just sen asian kanssa ihan hyvä vaihtoehto.

Mutta, silloin kun alkoholi on ongelma, niin sanoista ja fraaseista ja iskulauseista riippumatta (ja mieluummin niihin itseään kahlitsematta) on varmasti paikallaan ottaa etäisyyttä aineeseen, kaikin tavoin. Ajatuksissa, sanoissa ja teoissa, kuten yksi fraasi niputtaa eri kytkentöjä asioihin.