Olet täällä

Onnistuisiko lopultakin?

Me Lopettajat on keskustelupalsta niille, jotka jo seilaavat selvillä vesillä tai horisontissa siintää elämä ilman alkoholia. Kirjoittaminen vaatii rekisteröitymisen.

Valvoja: Päihdelinkin toimitus

Onnistuisiko lopultakin?

ViestiKirjoittaja Mirella » 15.12.2019 14:24:26

Olo on kamala, pitkä juomisputki takana. Olen 48-vuotias ja viimeiset 10-15 vuotta olen juonut, viime viikot rankasti. Vähintään viinipullo päivässä, usein enemmän. Viikonloput juon kokonaan. Lopetin juomisen viime yönä ja nyt on käsittämättömän paha olla. Olen lihonut 30 kg ja kunto on huono. En tee mitään muuta kuin juon, työpaikka on onneksi. Talous on huonossa jamassa. En pidä oikein mistään itsessäni eikä ole syytäkään. Olen aivan yksin kaikkiaan. Tänä aikana kävin läpi pari tuhoisaa suhdettakin. Minulla ei ole ketään läheistä ja ihan itseäni saan siitä syyttää. Miten nyt? Mistä saisin otteen?
Mirella
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 139
Liittynyt: 15.12.2019 14:17:27

Re: Onnistuisiko lopultakin?

ViestiKirjoittaja Mirella » 15.12.2019 14:40:14

Olen yrittänyt lopettaa lukuisia kertoja, pisin aika juomatta on noin puolitoista kuukautta. Nyt vain puuskutan sohvalla, sydän hakkaa ja yritän olla oksentamatta. Palelen ja hikoilen yhtä aikaa. Itkettää koko ajan ja pelottaa miten selviän eikä ole olkapäätä jota vasten itkeä. Mun pitäisi olla vahva mutta olen aivan maa raossa. Joskus toivon että vain kuolisin nopeasti. Totuus on että ellen olisi töissä, menisi päiväkausia että kukaan alkaisi kysellä perääni. Jos lomalla kuolisin kotiin, ei kukaan huomaisi. Kaikkiaan menee tosi heikosti nyt.
Mirella
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 139
Liittynyt: 15.12.2019 14:17:27

Re: Onnistuisiko lopultakin?

ViestiKirjoittaja lomapuisto » 15.12.2019 15:01:29

Mirella kirjoitti
Mun pitäisi olla vahva mutta olen aivan maa raossa

Voimattomille alkoholisteille on tehokkaaksi ratkaisuksi osoittautunut AA-yhteisö. Huomennakin Suomessa kokoontuu 150 ryhmää. Ei tarvitse jäädä yksin yhteisen ongelman kanssa.
Muita apujeinoja löydät yläpalkin kohdasta MISTÄ APUA?

Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme
lomapuisto
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 3429
Liittynyt: 12.12.2014 12:04:04

Re: Onnistuisiko lopultakin?

ViestiKirjoittaja Uratykinloppu » 15.12.2019 15:02:34

Moikka Mirella!

Tervetuloa joukkoon, täältä löytyy kohtalotovereita ensi hätään. Sinulla on aika rankat päivät ja morkkis päällä, mutta se menee ohi. Itse pystyt rakentamaan elämäsi uudelle pohjalle pienin askelin. Ensimmäinen on tuo että saat juomisen poikki. Sosiaalisia suhteita saa rakennettua kunhan pääse eka vaiheen yli. Mene päivystykseen jos alkaa liikaa ahdistamaan eikä pysty olemaan. Sieltä on mahdollista saada apua. Muut neuvokoon AA jutuista kun minulla ei ole niistä kokemusta
Uratykinloppu
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 221
Liittynyt: 4.2.2019 12:31:23
Ollut raittiina

Re: Onnistuisiko lopultakin?

ViestiKirjoittaja Mirella » 15.12.2019 15:10:04

Kiitos kommenteista, tällä hetkellä AA ei ole vaihtoehto. Yritän levätä tänään ja päästä aamulla töihin. Nukun jos nukuttaa ja koitan olla oksentamatta mutta olo on aivan kamala. Ei tämä ole elämää, tämä ei ole mitään. Miten olen edes päässyt näin alas?
Mirella
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 139
Liittynyt: 15.12.2019 14:17:27

Re: Onnistuisiko lopultakin?

ViestiKirjoittaja Mirella » 15.12.2019 15:45:57

Joo olen sitten oksentanut kamalaa oloani ulos... :(
Hetkeksi se helpottaa mutta ei kauan. Tarvitsen suunnitelman elämälleni, nyt vain ajelehdin. Arki on yhtä kaaosta ja vapaat vielä pahempia. Yritän lukea muiden juttuja ja saada niistä voimaa.
Mirella
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 139
Liittynyt: 15.12.2019 14:17:27

Re: Onnistuisiko lopultakin?

ViestiKirjoittaja mies metsänreunasta » 15.12.2019 15:54:40

Lepoa. Se nyt on ensimmäinen asia.
Kun fyysinen kunto on todella heikoilla, ei ajattelukaan ihan kevyttä ole. Ehkä tänään kannattaa keskittyä just oman olon kohentamiseen -lepoon ja jos syöminen onnistuu niin siihen. Ja nesteytys, se on tärkeää. Vaikka vettä.

Huomenna voi sitten jo olla aika tehdä päätöksiä tulevaisuuden suhteen.
Avatar
mies metsänreunasta
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 7693
Liittynyt: 16.7.2010 09:49:34

Re: Onnistuisiko lopultakin?

ViestiKirjoittaja Mirella » 15.12.2019 16:09:49

Vettä olen juonut, ja söinkin vähän. Välillä olo kohentuu mutta ei tänään kyllä voi mitään tehdä. Sohva kutsuu... Arki pitää saada rullaamaan mutta loma pelottaa jo nyt. Koitan vain hengittää.
Mirella
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 139
Liittynyt: 15.12.2019 14:17:27

Re: Onnistuisiko lopultakin?

ViestiKirjoittaja Uratykinloppu » 15.12.2019 16:56:14

Suosittelen että vetäset kunnon B-vitamiinikuurin esim. Neurobion Fortea pari nappia päivässä niin korjaa ja ehkäisee alkoholin aiheuttamia vaurioita. Magnesiumsitraatti, kalium ja natrium jos elektrolyyttitasapaino on sekaisin (erittäin todennäköistä). C-vitamiinia vaikka greipin yms. muodossa.

Vähin erin syömisiä mitä pystyy ja lepäilyä, toipumista niin kuin jo neuvottiin. Tiedän, olo on todella kurja ja psyyke sekaisin tossa vaiheessa.

Kannattaa miettiä jos työterveyslääkärillä kävisit jos on sellainen työpaikka jossa koet sen olevan mahdollista.

Siitä se lähtee ja ei kun ylöspäin.
Uratykinloppu
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 221
Liittynyt: 4.2.2019 12:31:23
Ollut raittiina

Re: Onnistuisiko lopultakin?

ViestiKirjoittaja Mirella » 15.12.2019 17:05:38

^Kiitos! Siirryin sänkyyn makaamaan kun oli niin paha olo. Oksensin edelleen ja toivon että pahin olisi ohi. Tämä päivä menee tässä. Pitää miettiä tuota työterveyslääkäriä, pitää hieman selvitellä miten se täällä toimii. Masentunut olen varmasti ja on selvittämättömiä asioita oman pääni sisällä. Ensin olen juomatta, nyt ei ole enää muita vaihtoehtoja. Mun on tunnustettava itselleni että hallittu alkoholinkäyttö ei multa onnistu. En tiedä uskallanko tunnustaa sitä vielä muille. Tekisi mieli nukkua hetki, menköön vaikka vuorokausirytmi vähän sekaisin mutta tarvitsen nyt paljon lepoa. Vielä ei ole aika ajatella huomista.
Mirella
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 139
Liittynyt: 15.12.2019 14:17:27

Re: Onnistuisiko lopultakin?

ViestiKirjoittaja tinis » 15.12.2019 17:42:46

Piti ihan katsoa onko tämä mun ketju kun on niin tutut jutut. Itsekin ryvin, ja osittain ryven vieläkin, kovassa tuskassa. Tervetuloa, nyt olet päivässä 1 ja tästä se pitää lähteä meidän jokaisen!
Olenko auringon lapsi, kun siitä yöllä unta nään
Vai olenko pimeän vanki, ja pimeääni jään
tinis
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 363
Liittynyt: 14.8.2015 10:19:11
Ollut raittiina

Re: Onnistuisiko lopultakin?

ViestiKirjoittaja Mummeli » 15.12.2019 17:58:18

Tervetuloa minunkin puolesta. Kovin on tuttua tekstiä. Itse olen ollut juomatta vasta reilun kuukauden, mutta pikkuhiljalleen tästä eteenpäin. Luonani kävi viikonloppuna eräs tuttava, jolla oli pullo mukana ja kyseli, että tehdäänkö paukut. Kieltäydyin, mutta annoin lasin ja tuoremehupurkin ja sanoin että tee vaan itsellesi. Joi sitten yksinään ja minä pelkkää tuoremehua. Ei kysellyt sen enempää. Jälkeenpäin tuli hyvä fiilis, kun en ottanut. Anna ajan kulua, kyllä se siitä helpottaa. Kirjoittele tänne. Täällä on paljon kohtalotovereta jotka osaa neuvoa.
Mummeli
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 177
Liittynyt: 11.11.2019 09:51:11

Re: Onnistuisiko lopultakin?

ViestiKirjoittaja tinis » 15.12.2019 18:33:02

^Tsemppiä myös sulle, yli kuukausi on hyvä alku!
Olenko auringon lapsi, kun siitä yöllä unta nään
Vai olenko pimeän vanki, ja pimeääni jään
tinis
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 363
Liittynyt: 14.8.2015 10:19:11
Ollut raittiina

Re: Onnistuisiko lopultakin?

ViestiKirjoittaja Mirella » 15.12.2019 18:37:46

Kiitos hyvästä vastaanotosta, olen paljon lukenut juttuja. Auttaa kun ei olekaan yksin. Oksensin useasti mutta nyt se taitaa olla ohi ja syön parhaillaan tomaatteja. Kävin suihkussa ja lepään. Kaupassa pitää välttää alkoholihyllyt, huomenna se tulee eteen... Onko jotain tukichattia? Se voisi auttaa jos tulee tiukka tilanne.
Mirella
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 139
Liittynyt: 15.12.2019 14:17:27

Re: Onnistuisiko lopultakin?

ViestiKirjoittaja Mirella » 15.12.2019 19:42:18

Sain syötyä leivänkin, maha on aivan sekaisin mutta se on nyt pienin murheistani. Makaan sohvalla peiton alla ja palelen, välillä pelkkä hengittäminen on raskasta. Vähän on vielä paha olo mutta uskon sen menevän ohi huomisaamuun mennessä. Yritän mennä aikaisin nukkumaan jotta saisin viikon aloitettua hyvin. Huomenna mietin enemmän.
Mirella
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 139
Liittynyt: 15.12.2019 14:17:27

Seuraava

Paluu Me Lopettajat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa