Olen sairastanut nivelrikkoa jo monta vuotta. Kaksi kertaa on peruutettu leikkaus ja nyt uusi aika on 29.4.. Minut on leimattu opioidiriippuvaiseksi. Tunnustan, että olen riippuvainen?, mutta kivut ovat kovat enkä ilman lääkkeitä voi elää normaalia elämää. Kivut rajoittavat kaiken sen mistä olen ennen iloinnut. Kun menen lääkärille, lääkäri katsoo kaikki entiset tiedot ja leimaa minut auttamattomasti riippuvaiseksi. Nyt löysin hyvän lääkärin ja kävin hänen luonaan eilen. Tänään katselin omakannasta, että hän oli selannut kaikki kirjoitetut Panacod -reseptit. Luulin, että nyt löysin lääkärin, joka ei tuomitse minua aikaisempien tietojen perusteella. Mutta sain taas pettyä. Menin hänen luokseen sen takia, että olin niin kyllästynyt ja masentunut kaikista lääkäreistä. Ajattelin, että hän voisi nyt auttaa jaksamaan jatkossa, enkä kävisi muilla lääkäreillä. Sain kyllä särkylääkkeet, siis Panacodin. Mutta vain niin pienen määrän, että pitää laskea jatkuvasti, että lääkkeet riittävät seuraavaan kertaan. Kun vain osaisin ottaa asian näin, etten ottaisi ylimääräisiä.
Tänään on ystävänpäivä. Luin viikolla naistenlehtien kirjoituksia ystävyydestä ja tajusin, ettei minulla ole yhtään sellaista ystävää, jonka kanssa voisi jakaa kaiken. Toki minulla on ystäviä, olen erittäin ulospäinsuuntautunut ja tykätty. Mutta kun masennun, ei ole ketään jonka kanssa puhua. Ja löysinkin tämän ryhmän, jossa aiemminkin olen vieraillut. Olen jo 64 -vuotias ja välillä tuntuu kuin elämä olisi eletty. Iloa antaa eläkeläisryhmä, jossa käyn torstaisin. Siellä on todella kivaa. Mieltä lämmittää, että joku huudahtaa "ihanaa Tuija tuli". Kotona on kaikki päin hvettiä. Elän vain tässä hetkessä ja yritän jaksaa. Tänään tuo iloa tyttärentyttären koulustahaku ja illan vietto hänen kanssaan.