Olet täällä

Nyt Se Loppuu

Saunassa keskustellaan huumeista haittojen vähentämisen näkökulmasta. Luethan Saunan säännöt. Kirjoittaminen vaatii rekisteröitymisen. Viuhahda paikalle!

Valvoja: Päihdelinkin toimitus

Nyt Se Loppuu

ViestiKirjoittaja madtrue » 20.7.2020 20:41:17

Saanen esitellä madtruen pitkänajan ja viimeisen päälle olevan 33vuotiaan sekakäyttäjän ja "lapsijuopon".
Minun terveyteni on siinä pisteessä että sanottava adjos goodbye ihan kaikille päihteille.
Olen tällä hetkellä 3vk kuntoutuksessa, mutta tätä kirjoittaessani ensimmäinen päivä , kahden päivän kotilomista.
Aamusta meni 2x200mg antabusta ennenkuin kotiin lähdin, lisäksi keskiviikkona kun palaan sairaalaan on seulat ja puhallus klo 15.00 PITÄÄ
olla paikalla. Toistaiseksi mielihaluja ei ole vaikkakin tyrkytetty sitä sun tätä. Minulla on kokemuksia 3kk-1v7kk raittiuksista, mutta nyt hyvät saunalaiset kaipaan teidän tukea siihen että se päihteistä erossa pysyminen olisi lopullista.
Käyn lisäksi aa:ryhmässä ja saan viikottain keskustelutukea, mutta se ei riitä. Taustoista sen verran että päihteet tuoneet mm hermostovikoja käsiin, pysyvän epilepsian,ja aivokuoren rappeuman (toivottavasti selventää sitä että olen tosi TOSI nuorena jo aloittanut) tämän pitkän ja kivisen tien. Mutta joo lisäilen päivien aikaan miten menee ja toivottavasti kohtalon toverit yms antaa minulle tukensa. Koska pyrin täysraittiuteen joo 10pv selvänä on vasta alkusoittoa mutta eihän sitä roomaakaan rakennettu päivässä. Ja miksi tähän ryhdyin ihan oman itseni takia.
-Rocky Has Left The Building-
Avatar
madtrue
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 731
Liittynyt: 20.1.2012 12:24:38
Ollut kuivilla

Re: Nyt Se Loppuu

ViestiKirjoittaja madtrue » 21.7.2020 10:15:26

Tänään jos ihan vain kävisi kävelemässä, ja olisi vain. Tarkoitus kaupunkiin mennä, eilen tuli ihan lepposasti vietettyä aikaa ilta päättyi makkaran paistoon. Toisten mielestä antabus on heikkoutta/selkärangattomuutta, mutta täytyy sanoa että itselle siitä on iso apu näin alkuvaiheessa kuitenkin ei ole sitä ns "juoma himoa" 24/7 mikä monesti on näin raittiuden alku taipaleella ja tulee jaksoittain mitä pidemmälle se menee. Tällä kertaa onneksi olen paljon vahvempi koska ne lukuisat kerrat kun olen kokeillut pistää korkin kiinni on kaatunut erillaisiin mokiin, isoin askel tällä kertaa on se että en aio jäädä yksin. Madtrue kiittää ja kumartaa ja painelee suihkun kautta keskustaan :).
-Rocky Has Left The Building-
Avatar
madtrue
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 731
Liittynyt: 20.1.2012 12:24:38
Ollut kuivilla

Re: Nyt Se Loppuu

ViestiKirjoittaja joo-o » 22.7.2020 02:36:24

Aivan mahtava juttu! Tsemppiä uusiin kuvioihin. Elämää ja uusia ympäristöjä niin paljon jäljellä, mistä ei voi edes tietää. Hieno päätös.
joo-o
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 3
Liittynyt: 4.11.2019 11:36:22

Re: Nyt Se Loppuu

ViestiKirjoittaja madtrue » 22.7.2020 15:53:17

Mahtava fiilis. Tulin takasin osastolle juuri. Ja tuli tilanne että olisin voinut ratketa ottaa käytännössä mitä tahansa. MUTTA madtrue kieltäytyi. Kiitos tsempeistä ekat 12vrk jo raittiina alku on tiukkaa mutta kestän, koska halu ja lujat päätökseni ovat nyt minulle tärkeämpää kuin koskaan.
-Rocky Has Left The Building-
Avatar
madtrue
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 731
Liittynyt: 20.1.2012 12:24:38
Ollut kuivilla

Re: Nyt Se Loppuu

ViestiKirjoittaja Winston-84 » 24.7.2020 02:28:52

Tervehdys, madtrue ja hurjasti tsemppiä uuteen elämään :) .

Sellaisia pohdintoja heräsi, että mitä sä meinaat nyt elämässäsi tehdä? No eh, lopettaa päihteiden käytön totta kai, mutta sen lisäksi. Ei se mulle kuulu, eikä mua sinänsä kiinnosta, mutta meinaan, että jos on koko ikänsä ryypännyt ja narkannut ja räkinyt kattoon ja sitten lopettaa ryyppäämisen ja narkkaamisen ja edelleen vain räkii kattoon, niin siinä tulee ennen pitkää hiton tylsää ja ankeaa ja voivat päihteet alkaa kovasti houkuttaa uudelleen. En väitä, että juuri sinä olisit vain räkinyt kattoon. Enhän minä tiedä, vaikka duunailisit mitä järkevää/mielenkiintoista. Tuo edellä mainittu vain pruukaa olla suht yleinen ongelma pitkänlinjan HC-päihteiden käytöstä raitistuvilla.

Tuossa ns. korvaavassa tekemisessä on sitten myös se kääntöpuolensa. Jos kovasti "hurahtaa" esim. liikuntaan tai työntekoon ja rakentaa koko raittiutensa ja uuden identiteettinsä pelkästään niiden varaan, niin siinäkin voi käydä köpelösti. Mitäs sitten, kun ei pystykään harrastamaan liikuntaa(Tulee loukkaantuminen, ylirasitustila, ihan vain pitkittynyt flunssa kaikilla jälkitaudeilla ja mitä näitä nyt voi tullakaan) tai tekemään työtä(Palaa loppuun, saa kenkää) ja siinä menee sitten koko elämältä pohja pois ja taas voi alkaa brenkku ja kama maittaa. Jokin balanssi siis pitäisi löytää niissä tervehenkisissäkin puuhissa ja se voi joskus olla addiktiluonteelle vaikeaa.

madtrue kirjoitti: Toistaiseksi mielihaluja ei ole vaikkakin tyrkytetty sitä sun tätä.


Hmm... Tästä tuli vielä mieleen, että ehkä kannattaisi toistaiseksi pysyä loitommalla niistä tyrkyttäjistä. Itse toki seurasi valitset, eikä näihin päihdekavereihin kokonaan tarvitse välejä katkoa, jos muuten ovat kivoja tyyppejä, mutta ainakin alkuun ottaa vähän etäisyyttä. Silloin kun itse lopetin laittominen oppareiden käytön, lopetin myös tarkoituksellisen hengaamisen näiden narkkikavereiden kanssa. En niinkään sen pelossa, että välittömästi retkahdan nähdessäni Veturi-Villen tai -Vilman, vaan lähinnä siksi, että mitä mä sillä seuralla teen siinä vaiheessa, jos kerran olen kyllästynyt koko touhuun ja alakulttuuriin ja pitäisi ryhtyä katselemaan maailmaa vähän toisesta vinkkelistä. Nykyään en pidä aktiivisesti yhteyttä näihin kavereihin, joihin mua yhdisti enimmäkseen narkkaaminen, mutta kun kylillä törmätään, niin moikataan ja usein jutellaankin ihan hyvässä hengessä. Ei mulla ole mitään tarvetta heitä dissata pelkästään sen vuoksi, että ovat nistejä, kun eivät mulle mitään pahaakaan ole tehneet, mutta eipä sitä yhteistä jutunjuurta enää niin hirveästi löydy, että olisi mitään mieltä enemmänkin kaveerata.

Sori, jos tämä teksti kuulosti kauhealta ylhäältä päin neuvomiselta. Tällaisia ajatuksia tässä vain heräsi ihan yleisesti kaman käytön lopettamista ajatellen ja päätin niitä kirjoitella, kun pelkät tsemppiä, jeejee! -lätinät tuntuvat aika turhilta.
Winston-84
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 12536
Liittynyt: 27.4.2012 18:43:25

Re: Nyt Se Loppuu

ViestiKirjoittaja madtrue » 24.7.2020 06:05:21

No joo.o , juu en ole räkinyt vain kattoon. Minulla on ammattikin ja töitä saisin vaikka heti mutta en aio toistaa vanhoja virheitä. Ensin pitää saada päätä kuntoon , minulla on viikottainen avohoitokin. Lisäksi paljon hyvää jotka motivoivat minua pysymään raittiina. Ja sitten on se että kaikelle muulle paitsi KUNINGAS ALKOHOLILLE voin sanoa ei kiitos. Ja tiedän mitä tarkoitit tylsältä elämällä. Olen kokenut sen. Mutta ikää kun kertynyt niin sekin tylsä elämä on parempi kuin jatkuva säätäminen. Minä en vain jaksa enää päihteitä yhtään, tuli niin sanotusti.mitta täyteen, ei enää sanoi.madtrue. On aika ruveta elämään ELÄMÄÄ, ilman päihteitä.
-Rocky Has Left The Building-
Avatar
madtrue
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 731
Liittynyt: 20.1.2012 12:24:38
Ollut kuivilla

Re: Nyt Se Loppuu

ViestiKirjoittaja madtrue » 25.7.2020 06:37:32

15 Aamu selvänä päivään uuteen. On hieno ollut huomata jälleen miten fyysinen kunto paranee vain aamu/päivältä. En ole ollutkaan näin kauan selvänä sitten mies muistiin. Paljon tosiaan pää työstää asioita , mutta se kuuluu asiaan. Ruettava aamupalalle pikkuhiljaa. Tätä ketjua tulen päivittämään aika ajoin jos nyt en ihan päivittäin. Jäänyt taas koukkuun tähän päihdelinkkiin. Tämä toimii vertaistukena itselle.
-Rocky Has Left The Building-
Avatar
madtrue
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 731
Liittynyt: 20.1.2012 12:24:38
Ollut kuivilla

Re: Nyt Se Loppuu

ViestiKirjoittaja madtrue » 26.7.2020 05:53:50

:? Kuudestoista Aamu ja selvänä herätty. Eipä ole oloja ei. 3 yötä nukkunut hyvin josko se rupeais pikku hiljaa tasaantumaan päin. Tänään pitää taas klo 10 lähteä aa ryhmään mikä on ihan jees. Kahvia kiskottu kaksin käsin täytynee ruveta aamupalan rakenteluun.
-Rocky Has Left The Building-
Avatar
madtrue
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 731
Liittynyt: 20.1.2012 12:24:38
Ollut kuivilla

Re: Nyt Se Loppuu

ViestiKirjoittaja madtrue » 27.7.2020 05:50:24

No mutta hyvää huomenta. Hyvinhän tuo menee. Mikäs tässä aamukahvilla. Sit tuossa kahdeksan jälkeen kohti kaupunkia. Hyvää ilmaa lupaillut. Eilen tuli käytyä taas ää ryhmässä. Juuri hyvä ryhmä minulle ei ole jeesustelua yhtään eikä vedetä sitä miksikään parantajaksi. Vaan juurikin niin että jokainen uskoo mihin uskoo. Minä itse uskon lujaan tahtoon ja lopulliseen päätökseen raitistumisen suhteen. Ja siihen että meillä jokaisella on se oma henkilökohtainen Pohja.
-Rocky Has Left The Building-
Avatar
madtrue
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 731
Liittynyt: 20.1.2012 12:24:38
Ollut kuivilla

Re: Nyt Se Loppuu

ViestiKirjoittaja Varpusemo » 28.7.2020 13:57:58

Tämä ketju on todella hyödyllinen, kannustava ja inspiroiva. Muistan itse kun olin viisi päivää juomatta. Sain elämänhalun takaisin enkä ollut enään hengästynyt, ruoka ja elokuvat taas maistuivat. Toivon teiltä päihdelinkin jäseniltä että te kannustatte minua kohti päihteetöntä elämää. Yhdessä me voimme sen tehdä!
Varpusemo
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 935
Liittynyt: 24.11.2019 11:15:22

Re: Nyt Se Loppuu

ViestiKirjoittaja madtrue » 29.7.2020 00:01:55

Kyllä se on alettava itse kenenkin alkoholistin raitistua. Varpusemo tuolla tarinat osiossa ja alkoholi valoitan asiaani ja kerron menneisyydestä niin ehkä ymmärtäisit vielä.paremmin, tarinan otsikko on hei kuningas alkoholi hirveä myrkky on metanoli. Jos jaksaa itse kukin ni lukekaa☺. Nyt tässä maanantaista - perjantaihin ja sit osastolle pariksi päivää. On taas tyrkytetty vaikka mitä, mutta nätisti kieltäydyin.
-Rocky Has Left The Building-
Avatar
madtrue
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 731
Liittynyt: 20.1.2012 12:24:38
Ollut kuivilla

Re: Nyt Se Loppuu

ViestiKirjoittaja Varpusemo » 29.7.2020 12:27:06

Juu, kyllä mä sen ymmärrän että päätös raitiutteen lähtee omasta tahdosta mutta pieni tuki toisilta kanssaihmisiltä ei voi olla pahasta. Tukea siis tarvitsen.
Varpusemo
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 935
Liittynyt: 24.11.2019 11:15:22

Re: Nyt Se Loppuu

ViestiKirjoittaja madtrue » 29.7.2020 22:59:06

Tukeahan täältä palstalta saa, mutta se ei pelkästään riitä. Itselle tuli järki "NS" päähän mutkien kautta en toki sano näin 19pv raittiudella vielä että hyvästi alkaa mennä. Tässä alussakin on ollut omat hankaluutensa kuten esim se että meni 14pv ennen kuin alkoi uni tasaantumaan, ja fyysinen kuntokin otti yllättävän pitkään. Luulen että halu/luja päätös ja usko siihen että PYSTYY ajattelemaan ja toimimaan oikein tietyissä tilanteissa joita kumpuaa raittiuden aikana. Itselläkin pahimmat vasta edessä. Mutta tuetaan toinen toisiamme. Oletko varpusemo ollut miten kauan selvänä?
-Rocky Has Left The Building-
Avatar
madtrue
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 731
Liittynyt: 20.1.2012 12:24:38
Ollut kuivilla

Re: Nyt Se Loppuu

ViestiKirjoittaja Varpusemo » 30.7.2020 10:43:31

Mul on kolmen viikon putki päällä. Sain ennen juhannusta lähetteen Järvenpään sosiaalisairaalan minne en koskaan lähtenyt. Ennen olin tuurijuoppo ja alkoholin käyttö pysyi jotenkuten hallinnassa koska oli jopa kuukauden mittaisia taukoja. Nykyään dokaan joka päivä. Ehkä en ole vielä käynyt tarpeeksi pohjalla tän ongelman kanssa, näin lähipiiri on maininnut.
Varpusemo
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 935
Liittynyt: 24.11.2019 11:15:22

Re: Nyt Se Loppuu

ViestiKirjoittaja madtrue » 30.7.2020 21:25:44

itellä pisin se reilu 6kk aikoinaan päivästä päivään, yöstä yöhön riippu miten heräili.
Nykyisin jääneet 2vk-2kk mutta tällä hetkellä pysyy kyllä korkki visusti kiinni.
Kannattaa ajatella , se jotenkin tyyliin MIKSI sinä JUOT? kysy itseltäsi. Itse kyselin tätä itseltäni yli 13vuotta eli juomavuosien alussa jo. Mutta pitkään piti juoda ennenkuin tajusin. Ja se helpotti ainakin itseäni. Tai piirrä a4:lle vaaka alkoholin tuomat hyödyt tai alkoholin tuomat haitat toiseen? katso miten vaaka alkaa kallistua.
-Rocky Has Left The Building-
Avatar
madtrue
Vahvasti panostava jäsen
 
Viestit: 731
Liittynyt: 20.1.2012 12:24:38
Ollut kuivilla

Seuraava

Paluu Sauna

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 9 vierailijaa