Olet täällä

Tuttu juttu: mies ja alkoholi

Käyttääkö puolisosi, läheisesi tai vanhempasi alkoholia ongelmallisesti? Älä jää yksin. Kotikanavalla keskustellaan asioista ja ongelmista, joihin voi törmätä kotona alkoholin kanssa.

Valvoja: Päihdelinkin toimitus

Re: Tuttu juttu: mies ja alkoholi

ViestiKirjoittaja Meirami ei kirj. » 9.8.2020 14:23:26

Ah tähän oli ehtinyt tulla toinenkin vastaus kun edellistä kirjoitin!

Hyvä kun sanoit tuon merkin omien tunnereaktioiden vahvistumisesta! Olen epäillyt, että jotain tässä on meneillään, tunnistan sen muutoksen omissa reaktioissa. Mutta miksi sitä kuitenkin on samaan aikaan niin sokea sille. Tai ehkä sille, mite se voi merkitä. Samaan tapaan kuin tupakoitsija ajattelee, että en minä syöpään sairastu, taidan itsekin tässä nyt olla vielä siinä kieltämisen vaiheessa, että enhän minä nyt juopon mukana sairastu. Täytyykin antas tölle asialle vähän enemmän ajatuksia kuin vain toteamus tunnereaktioiden voimistumisesta. Läheisriippuvuus on asia mitä en vielä itsessäni tunnista, mutta enpä toisaalta ole siitä kamalasti lukenutkaan, otan sen agendalle seuraavaksi!

Olen miettinyt ja miehen kanssa puhunut myös tuosta, mitä se oma elämä on ja miten sen haluaa elää. Olen sanonut miehelle, että hänen pitää itse valita miten hön toimii, jotta minä voin valita miten minä toimin. En siis jotenkin luota, että mies yrittäisi muutttaa juomistaan itsensä takia, vaan minun takiani. Ja sen verran jo tiedän, että sellainen motivaatio ei ole pidemmän päälle kestävää tai reilua.

Aion silti kertoa edelleen miehelle, miltä hänen toimintansa minusta tuntuu. Mies ei ole tunteeton, kyllä häneen kolahtaa muid3n ihmisten fiilikset, vaikla sitä tuntuu itsekin välillä vaikealta uskoa. Ei mies ole tyhmä eikä välinpitämätön.

Mies tänään sanoi,että hänestä tuntuu siltä, että.hän tekee aina kaiken väärin. Että aina kun puhutaan, minä vain luettelen asioita joita hän tekee väärin. Selitin hänelle miten itse asian näen ja tarkoitan, ja avaan sen tännekin. Mielestäni ei ole mitään universaalia oikeaa tai väärää tapaa toimia. Olen pyrkinyt tietoisesti keskusteluissamme siihen, etttä ilmaisen asiat tyyliin "sinä teit adian x (fakta), ja se aiheutti minussa tunteen y (oma tunne)". Pyrin välttämään tulkintaa siitä, miten mies vaikuttaa mielestäni ajattelevan, vaikla se onkin todells vaikeaa eikä aina onnistu, ja siitä seuraa ne syyllistävät "sä et koskaan ajattele mua" tai "sä vaan ajattelet et kyllä mä aina annan anteeksi" lauseet.

Toisin sanoen ajattelen asian niin, että tapahtuu asia x, joka ei itsessään ole oikea tai väärä, hyvä tai paha, se on vaan tapahtuma. Ja tätä tapahtumaa seuraa tunne y, joka on henkilökohtainen kokemus. Ja tältä pohjalta pyrin miehelleni puhumaan. Hän vain on kovin puolustuskannalla, on sanonut sen itsekin että hönellä vetää ensireaktiona ns. Liinat kiinni kovin helposti, ennen kuin pääsee keskusteluyhteyteen.

Eli tässä kun tätä kirjoitan niin tajuan, että tällä hetkellä kunnolliseen vastavuoroiseen keskusteluun pääseminen vaatii.meillä.sen, että mies pääsee irti puolustuskannastaan, ja minä pääsen irti suuresta tunnekuohusta. Huhuh johan tässä on ollut pohdintaa yhdelle päivälle!
Meirami ei kirj.
 

Re: Tuttu juttu: mies ja alkoholi

ViestiKirjoittaja Meirami ei kirj. » 9.8.2020 14:58:50

Mietipä kirjoitti:Kuulepa Meirami,

Miehelläsi on selkeästi alkoholiongelma. Kokemuksesta sanon, että erittäin harvat oikeasti riippuvuuden kehittäneet kykenevät kohtuukäyttöön, se on joko tai, jatketaan päihteen kanssa taiteillen enemmän huonolla kuin hyvällä tuloksella - tai lopetetaan kokonaan.

Sinulle itsellesi on alkoholi selkeästi tärkeä osa elämää, haluat pitää sen elämässäsi, ei ainoastaan viinilasina ruuan kanssa vaan lärveinä silloin tällöin. Mietipä kuinka kopiva kombo te olette toisillenne: sinä haluat, että mies kännäisi hieman hillitymmin, mies ei kykene kuin kännäämää överisti tai lopettamaan juomisen kokonaan (siis jos tuota itse haluaa, sinun halusi ei häntä raitista). Ulkopuolelta parisuhteessanne on melkoinen ongelma, olisiko se eron pohtiminen kuitenkin järkevää, molempien kannalta?


Voi hyvin olla, että emme ole sopiva kombo näin. En silti näe tätä asiaa niin mustavalkoisena, sillä tämä tilanne ei ole kiveen hakattu, enkä minä ole joustamaton. Siitähän tässä on kysymys, tänne kirjoittelussa, että minä haen sitä mikä on minulle tärkeää ja missä järjestyksessä, jotta voin tehdä ratkaisuja selvältä pohjalta. Voit tietysti nähdä, että alkoholi on minulle tärkeää, mutta sitä ei teidä kukaan, en vielä minä itsekään, mihin kohtaan se asettuu sillä janalla, johon elämäni tärkeät asiat pistetään järjestykseen.

Välillä on lohduttavaa kun joku sanoo jotain selkeää kun itse kipuilee ristiriitaisten ajatusten kanssa, mutta toisinaan opettavaiset "kuulepa" tokaisut tuntuu ylhäältä ladelluilta "minä tiedän jotain mitä sinä et tiedä"-lauseilta, jotka vertaistuen sijaan saavat oman olon tuntumaan siltä, että minua pidetään tyhmänä. Ja voihan se olla, että tyhmä minä olenkin kun tässä olen. Mutta jos luit tuolta ylempää, niin huomasitkin varmasti, että ero on myös yksi asia mitä tässä pohdin.
Meirami ei kirj.
 

Re: Tuttu juttu: mies ja alkoholi

ViestiKirjoittaja Meirami ei kirj. » 9.8.2020 15:28:19

Hyvänen aika tätä ajatusvyöryn määrää, apua. Olen tämän viikonlopun aikana ajatellut varmaan enemmän kuin pitkään aikaan :lol: no, tuleepqhan syydettyä tätä kuonaa pihalle.

Me tosi harvoin juodaan miehen kanssa yhdessä. Kahdestaan ainoastaan reissuissa, ja silloin juominen on juuri sellaista mukavaa; viiniä ruuan kanssa, bisse kulmakuppilassa, toinen seuraavassa, hotellille nukkumaan. Kahdestaan tehdyillä reissuilla meillä on yhdessä mukavaa, ja mies on sanonut, ettei hän kanssani kahden tunne sitä samanlaista painetta juoda, mitä kokee kavereiden kanssa.

Yhdessä juomme yleensä kaveriporukoissa, ja näitä tilaisuuksia on melko harvoin. Yleensä mies juo tallilla kavereidensa kanssa ja minä sitten jossain muualla omien kavereideni kanssa. Itse asiassa yhteiset porukkaillanvietot ovat minulle yleensä enemmän jännittäviä kuin mukavia, mun on vaikea rentoutua jos mies on mukana, koska, ikävä kyllä, teen sitä mitä niin moni puoliso tekee ja tarkkailen miehen juomista, ja olen varpaillani pysyykö miehellä homma hanskassa. Ja tästä myös olen miehelle puhunut, vaikka ilta.menisikin hyvin, olen niin herkillä, että iltani on jokatapauksessa huonompi kuin mitä se olisi jos mies ei olisi mukana. En siis mielelläni juo samassa porukassa miehen kanssa.

Kotona kahden juomme hyvin, hyvin harvoin. Yleensä uutena vuotena, jonka olemme tykänneet viettää kahden ruokaa tehden ja pelaillen. Tämän lisäksi ehkä pari kertaa vuodessa, jos pidämme saunaa-ruokaa-pelailua illan. Nykyään yleensä vietämme molemmat yhteiset kotiviikonloput mieluummin selvin päin.

Yhdessä emme oikein viihdy baareissa. Se johtunee siitä, että baarissa kahdestaan istumimen on oikeastaan aika tylsää; muiden ihmisten lähellä ei voi puhua sellaisia asioita mitä kotona tulee puhuttua ja istumimen ja juominen ylipäätään on tylsää. Baareihin mennään yleensä yhdessä keikoille tai muuta ohjelmaa katsomaan, tai bingoon tai tietovisaan.

Mielestäni kyllä myös kavereiden kanssa.baarissa istuminen on tylsää. Mä tykkään eniten lähteä baareihin tanssimaan, mikä valitettavasti on harvinaista hupia. Muuten pidän enemmän saunailloista, ruuan laittamisesta, keikoilla käymisestä, biliksen pelaamisesta jne.

Mistähän tämäkin nyt tuli. No, kunhan tuli :D
Meirami ei kirj.
 

Re: Tuttu juttu: mies ja alkoholi

ViestiKirjoittaja Mietipä » 9.8.2020 16:00:21

En tarkoittanut loukata. Olen itse raitistunut alkoholisti, ja seurannut tukijana 15 vuotta alkoholiriippuvaisten kipuilua. Tuosta lähtökohdasta se "kuulepa". Voit kokea olevasi oman miehesi paras asiantuntija, ja ehkä oletkin, minä katselen asiaa "tilastonäkökulmasta". Voi kuinka paljon olen nähnyt omaisia jotka eivät ihan tajuakaan kuinka paljon heidän elämänsä pyörii toisen ympärillä, miten läheisriippuvuus sairastuttaa. Kun vaan tuo toinen yrittäisi enemmän, miksi se ei ymmärrä mikä hänelle on hyvä, miten voisin vähän enemmän rakastaa, motkottaa, kontrolloida, saisin toisen terveeksi. Eipä ole toiminut.
Itse asiassa yksi juttu on aika monessa perheessä toiminut: lähteminen. Läheinen saa aikaa keskittyä itseensä, mitä hän itse on, mitä tarvitsee ja kuinka voi kävellä kohti omaa hyvää oloa. Usein se juova on hyvä tekosyy ohittaa omat kipupisteet, joskus jopa voi kokea itsensä hieman paremmaksi kun on vieressä se toinen jonka "syy" kaikki on. Paljon pelottavampaa vastata itse oman elämänsä onnellisuudesta.
Tuo lähteminen tai henkinen erkaantuminen vaikuttaa riippuvaankin. Toiset raitistuvat. Kirjailija Juha Vuorinen on kertonut kuinka on ikuisesti kiitollinen vaimolleen siitä, että jotti hänet. Vuorinen heräsi tajuamaan oman alkoholisminsa, haki apua ja raitistui. Joskus näin, usein taas alkoholisti ei ole valmis luopumaan juomisestaan, ja sekin on hänen oma ratkaisunsa jota on kunnioitettava. Jokainen aikuinen on vastuussa omasta elämästään ja omasta onnellisuudestaan, läheinen vastaa omasta onnestaan, alkoholisti omastaan. Eikä alkoholisti yleensä kykene kohtuuköyttöön eikä toisaalta raitistunut alkoholisti välitä katsella läheisiä joille alkoholi tärkeä osa elämää, läheinen joka haluaa seuraa omalle juomiselleen, oli se viinilasi ruuan kanssa tai bileilta kerran viikossa sovi raitistuneen kumppaniksi. Tuota yritin tarjota sinulle pohdittavaksi.
Mietipä
 

Re: Tuttu juttu: mies ja alkoholi

ViestiKirjoittaja Vieras » 9.8.2020 16:05:10

Ihmisen mieli ei toimi mitenkään loogisesti ja tunteetkin on usein ristiriitaisia. Ehkä vertaistuki toimii juuri niin, että jostain toisen kirjoittaman kautta saattaa saada kiinnin jonkun oman ajatus- tai tunnevyyhtinsä narun päästä ja voi nyhtää sitä esiin. Hyvä alku on jo sekin, että se sotku on edes osin esillä siinä työpöydällä ja sitä voi alkaa tutkia.
Omaa toimintaa tai sitä tilannetta saattaa pystyä katsomaan hiukan toisesta näkökulmasta, kuin ulkopuolisena ja huomaa jotain, mitä ei ole aiemmin huomannut.

Puolustuskannalla alkoholiongelmansa suhteen se puoliso on, loukkaantuu heti. Toisaalta juovan läheinenkin on samalla tavoin vähän piikit pystyssä.. myös muiden kommenteille.
Minä en ainakaan tarkoita pahaa, kerron omista kokemuksistani ja mietteistä, joiden pohjana on paljon niitä samoja toimia ja ajatuksia, mitä muillakin alkoholistien puolisoilla on siinä vaiheessa, missä sinäkin olet.. Tai oikeastaan koko oman parisuhteeni ylä- ja alamäkien ajalta, siltä matkalta millä ex-mieheni alkoholisoitui jonkinlaisesta kohtuukäyttäjästä joka päivä juovaksi. Niistä huomioista, miten hän muuttui ja miten minä muutuin. Minähän katson asiaa jo vähän kauempaa, mulla ei ole se humalainen kaatuileva ja sönkkäävä tyyppi enää puolisona ja mennyttä on helpompi katsoa tyynemmin.
Jos ketjuja lukee, niin kaikkia aloittaa omansa sitkeässä ajatuksessa, että mies on saatava raittiiksi ja että itse siihne voisi jotenkin vaikuttaa, kun vaan tarpeeksi kovasti yrittää.. Ajan myötä ajatukset saattaa kääntyä enemmän omaan itseen ja löytää keinoja tyynnyttää mieltään ja hyväksyy sen, ettei sen toisen juomiseen voi vaikuttaa ja yrittää ehkä löytää omaan elämäänsä parannusta.. Eroaa tai pyrkii jättämään alkoholiongelman ja avun hakemisen siihen sen juovan vastuulle.

Tässä tyyneysrukouksessa piilee suuri viisaus, vaikkei niin hengellistä vakaumusta olisikaan:

"Jumala suokoon minulle tyyneyttä hyväksyä ne asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa niitä asioita, joita voin, ja viisautta erottaa nämä toisistaan"

Erityisesti tuo viisaus erottaa nuo asiat joihin voi vaikuttaa ja joihin ei voi vaikuttaa, helpottaisi elämää huomattavasti.. Ehkei päätään hakkaisi niin paljon seinään elämänsä aikana.

Tsemppiä! Vastaus on sisälläsi ja se löytyy sitten kun on sen aika.
Vieras
 

Re: Tuttu juttu: mies ja alkoholi

ViestiKirjoittaja Vieras » 12.8.2020 07:50:35

Meirami ei kirj. kirjoitti:
Olen sanonut miehelle, että hänen pitää itse valita miten hön toimii, jotta minä voin valita miten minä toimin.


Olen pyrkinyt tietoisesti keskusteluissamme siihen, etttä ilmaisen asiat tyyliin "sinä teit adian x (fakta), ja se aiheutti minussa tunteen y (oma tunne)". Pyrin välttämään tulkintaa siitä, miten mies vaikuttaa mielestäni ajattelevan, vaikla se onkin todells vaikeaa eikä aina onnistu, ja siitä seuraa ne syyllistävät "sä et koskaan ajattele mua" tai "sä vaan ajattelet et kyllä mä aina annan anteeksi" lauseet.

Toisin sanoen ajattelen asian niin, että tapahtuu asia x, joka ei itsessään ole oikea tai väärä, hyvä tai paha, se on vaan tapahtuma. Ja tätä tapahtumaa seuraa tunne y, joka on henkilökohtainen kokemus. Ja tältä pohjalta pyrin miehelleni puhumaan. Hän vain on kovin puolustuskannalla, on sanonut sen itsekin että hönellä vetää ensireaktiona ns. Liinat kiinni kovin helposti, ennen kuin pääsee keskusteluyhteyteen.
!


Luin näitä uudelleen ja huomioni kiinnittyi tuohon, että olet jotenkin alistanut oman päätöksentekosi miehen päätöksenteolle. En tiedä pystyykö elämässä noin varmistelemaan ja muutenkin voihan erosta päättää itsekin, jos on tyytymätön tilanteeseen ja odottanut turhaan sen paranemista vuosikausia. Alkoholistien kanssa usein se on jatkuvaa venyttämista ja ajan ostamista joillain uusilla "yrittämisillä". Meillä ainakaan siitä ei ollut hyötyä aj erostakaan ei voitu päättää yhdessä, koska keskustelu sitä, johti aina uuteen lupaukseen"yrittää" taas jotain.. milloin vähentämistä, milloin lopettamista. Asia velloi, aaltoilu ja muutti muotoaan. Eikö tämä ole jo jonkinsortin riippuvuutta, jos omaan päätökseen tarvitaan alle ensin toisen päätös? Ja vaikka se juova jotain päättääkin, se ei välttämättä toteudu.
Oma päätös voi sitten olla oikea tai väärä. Ei elämässä ole mitään takuuta mistään, mutta helpompi kai on väärätkin päätökset kestää, kun ne on ihan itse ja tietoisesti tehnyt, eikä jollain tapaa ajautunut jäämään tai mukautunut toisen tahtoon sen enempiä ajattelematta.

Minä olen ärtyneempi tai hiukan katkera ennemmin siitä valehtelusta ja ajan tuhlaamisesta, mihin mies sai minut huijattua. Tai ehkä huijaaminen on väärä sana. Muutokset on vaikeita ja kaipa juova on ikävässä ristipainessa, kun haluaisi pitää sekä puolison, että alkoholin elämässään ja hänelläkin voi ajatukset vaihdella.

Rakentava riitely on vaikeaa ja vaikka kuinka yrittäisi oppikirjan mukaisesti puhua omista tunteistaan ja käyttää "minä"-puhetta, niin liian helposti se muuttuu kuitenkin jatkuvaksi syyllistämiseksi (mikä on henkistä väkivaltaa). Luulin olevani asiallinen riitelijä tai edes kohtuullinen, mutta tosiasiassa taisin olla aika päällekäypä ja syyttelevä. Helpostihan toinen pariskunnasta on aina sanojensa asettelussa ja tunteidensa ilmaisussa kömpelömpi ja jää alakynteen ja taitavampi käy päälle monin tavoin; hyökkää ja toisaalta patistaa ja nyhtää irti tietoa, jota toinen ei ehkä kykene sanoiksi pukemaan.
Ei se puolisokaan voi kaikista minun tunteistani olla vastuussa ja toisaalta, muistaako kertoa samoin positiivisista tunteistaan "tulin niin iloiseksi, kun sinä" vai onko se vaan jatkuvaa ripittämistä ja toisen vastuuttamista omista negatiivisista tunteista?
Kun niitä pettymyksiä tulee juomisen takia lisää ja lisää, negatiivisen vuorovaikutuksen kierre pahenee koko ajan ja helposti niistä keskusteleminen valuu kaikkialle ja kaikkiin hetkiin. Silloinkin, kun toinen on selvänä ja voisi viettää leppoisaa aikaa, on koko ajan päällä leijuva uhka ikävistä asioista keskustelemisen alkamisesta. Suhteen tilan vatvominen alkaa olla ainoa kanssakäymisen muoto.

Tosiaan niin salakavalasti alkoholiongelma alkaa vaikuttaa myös puolison mieleen, vointiin ja käytökseen. Kaikki se epävarmuus ja epäluotettavuus saa varuilleen. Minua satutti se valehtelu ja tyhjät lupaukset ja sekin etten tullut kuulluksi. Luulin, että asia korjaantuu ääntä korottamalla tai asioiden toistelulla loputtomiin. Näin jälkeenpäin mietin, että kyllähän asia taitaa niin olla, että jos ensimmäinen keskustelu ei vaikuta mitenkään, ei vaikuta se sadaskaan. En enää jäiis odottelemaan vuosiksi ja käymään loputtomia kehityskeskusteluja. Niissäkin on hyvä huomata kumpi niitä haluaa. Jos pelkästään yksi parisuhteen osapuolista niitä vaatii ja esittää, niin kai siitä voi vetää johtopäätöksen, ettei se toinen niin ole kiinnostunut koko suhteen parantamisesta tais uunnasta mihin se on menossa. Eikä kahden ihmisen välistä suhdetta pysty muuttamaan, jos halu siihen on vain toisella.
Vieras
 

Re: Tuttu juttu: mies ja alkoholi

ViestiKirjoittaja Lasia ja metallia (ei kirj) » 18.8.2020 01:17:57

Oi voi, kun kuulostaa tutulta aloittajan tilanne. Oma mies ratkesi juomaan lauantaina, 4kk ehti olla väliä. Sen korvasi kannabis, ja sai siitäkin psykoosit tulille. Tämän jälkeen pari viikkoa täysin päihteettömänä, mutta taisi todellisuus olla liikaa. Näki miten kuormittunut mä olen kaikesta huolesta ja kuinka on hukassa itsensä kanssa. Tunteiden säätelyssä on varmaan kaikilla addikteilla ongelmia. Mies on läheisriippuvainen, todella pahasti. Jos en ole tavoittettavissa kaikkina aikoina, se on maailmanloppu. Toimii myös triggerinä ratkeamiseen.

Tuskinpa tuo miehesi pystyy enää kohtuukäyttää. Meilläkin samankaltainen tilanne, itse käyn harvakseltaan jossain. Jos näkisin, että raittius olisi vakaa päätös, eikä pakenisi edelleen asioita, voisin ihan tueksi jättää alkoholin. Tämä olisi luultavasti turhaa omassa tilanteessani, siis tehdä mitään suhteen eteen, sillä kun hän juo, ei tästä mitään tule. Ei kellään ole hyvä olla jos on alkoholismia ympärillä. Vaikka kyllähän mieheni kertoo kuinka kaikki on minusta kiinni, ja olenkin nyt saanut hermoromahduksen. Suhteemme on vielä tuorehko, alle 2 vuotta mennyt. Jos miehesi osoittaa kiinnostusta lopettaa juominen, olisiko sinusta tukemaan häntä? Olen siinä mielessä samaa mieltä ettei hänen ongelmansa ole sinun ongelmasi. Raitistumis yrityksiä on täällä ollut useampi, kunnes vauhti kiihtyi ja mukaan tuli kovia huumeita, ja lopulta delirium. Mies on vasta 30v. Meidän tilanne on aika kaoottinen, ja raitistuminenkaan ei tuo auvoa. Voi käydä niinkin, että huomaakin, ettei tunne toisiaan, jos toinen raitistuu. Täällä ollut ehkä tahtoa ja halua raittiiseen elämään, mutta sitä jos haluaa itseään paeta, ei siihen auta mikään, ja jos ei tee töitä sen eteen niin...

Hain asunnosta tavaroita, ja fiksuna likkana oon pitäny oman kämppäni rinnalla. Just because. Siellä se oli, sohvalta heräs kuorsaamasta ku tulin sisään, ja lasittunut välinpitämätön katse odotti. Kertoi ettei tee mieli raitistua yhtään (no eikai ku on kalja kourassa siinä :mrgreen: ). Kertoi ylväänä että joo otetaan vaa etäisyyttä mistä puhuit. Eli haluaa dokata ilman häiriötekijöitä. Kuulemma on turha mun odottaa että tulee enää anellen takas. Toivottavasti menee niin, vaikka harmittaakin menettää ihminen päihteille. Jos kerta ei mieli tee raitistua, nii eikai sitä ole pakko. Ittee vaa ei kiinnosta itsesääli sepustukset darrassa ja kauheet mt-ongelmat mitä tulee kylkiäisinä. Ja selvinpäin se vasta vaikeena on ollutkin. Taisi yllättää miten vaikeaa se on, ja pitäs oikeasti tarkastella itseään selvänä. Meidän suhteessa on paljon itsetuhoa, liittyen juomiseen, ja kolme itsari yritystä todistaneena, aika vaikeaksi meni mun olo ja nopeaan. Mut kai sitä itsensäkin saa tappaa jos haluaa, viinalla tai miten tykkää... :( ambulansseja oon psykoosin/itsetuhon vuoksi soittanut tosi monta kertaa. Käytös oli näin 4kk juomattomuuden jälkeen vielä agressiivisempaa, vaikka toisaalta aika agressiivinen oli ennen katkoa. Jännä miten näkee ne lasittuneet silmät ja tietää ettei tyyppi ole selvinpäin, vaikka muuta mulle kertoikin. Tällä kertaa vaan mies seurasi eri huoneeseen, missä itkin ja yritin rauhoittua, ja alkoi jotain siinä epätoivoisesti sättimään. Onneks on tää oma kämppä olemassa. Erotahan tässä pitäisi, kunhan en vaan enää menisi halpaan, sitten kun anteeksipyynnön aika tulee (veikkaan 2vk tai kuukausi), jolloin on jo aika varmasti psykoosissa, taas.

Voimia aloittajalle! Koita kääntää katsetta avarammaksi, huomaat ehkä ettei se alkoholismi tarvitse sitä, että mies juo, vaikuttaakseen suhteeseen, jos sitä ei hoida. Voi olla että kun vetovastuu on toisella psrisuhteesta, miehesi on läheisriippuvaiseksi tullut. Tämä mun tapaus on tosi pahasti ja ahdistanu mut ihan nurkkaan sillä ja kyttää mun tekemisiä. Kertoi iteki ettei koe et olis omaa identiteettiä, ja joku pakkomielle minuun. Ihan hyvä oivallus, jos olisi vähän sitä työstänytkin, ennemmin kun ratketa. Näitä ratkeamksia tulee ja menee alkkiksilla, mut omassa suhteessa ahdistaa, ettei tiä onko toinen hengissä vai ei. Huonosti on loppunut kaikki sen putket, ja apua ei halua ennenku on psykoosi. Tai sitten yrittäö itsenurhaa. Vaikeahan tässä on yrittää seurustella, jos toinen ei vaan halua elää. Avun piirissä on mies, ja oon yrittänyt olla tukena parhaani mukaan. Nyt ei pysty, eikä se mitään auttaskaan kun kerta haluaa juoda ja vetää non stop kaikkee. Tuskinpa siitäkään päälle päin heti huomaa mikä on laita, sillähän niitä rahan lainaajia ym loputtomasti löytyykin.
Lasia ja metallia (ei kirj)
 

Re: Tuttu juttu: mies ja alkoholi

ViestiKirjoittaja Vieras » 18.8.2020 08:18:33

Lopultahan sitä on itse otettava vastuu omasta elämästään ja terveydestään ja päätettävä mitä itse haluaa, riippumatta siitä mitä se päihdeongelmainen haluaa.

Varmaan onilla on tuota, että halutessaan juoda/päihteillä se ongelmainen haluaa ottaa jopa hiukan ylimileisenä etäisyyttä ja kun olo huononee, hän vääntyy takaisin hovattavaksi ja haluaa jälleen kerran yrittää. Tämä alkaa oikeasti kyllä syödä mielenterveyttä ja siinä joutuu varsin raskaaseen pyöritykseen, jossa vuoroin dumpataan ja sitten taas halutaan takaisin. Yllättävän vaikeaa siltikin on erta tai pitää ne omat rajat ja suojella itseään tältä manipuloinnilta.

Teillä taitaa tosiaan se päihteilevä puoliso olla läheisriippuvainen, usein ennemminkin puoliso on tai hänelle kehittyy siinä stressaavassa ja epävarmassa tilanteessa jonkinasteista läheisriippuvaista käytöstä. Tai jollain kierolla tavalla nauttii tai saa tyydytystä siitä, että se toinen tarvitsee niin kovasti ja on sillä tavalla tärkeä. Eihän nämä ikinä ole helppoja tilanteita tai suhteita.

Onko sulla lasia ja metallia millainen oma tausta? Mun lapsuudenperhe oi aika vaikea ja omaksuin jo siellä hoivaajan roolin ja suorastaan (näin jälkeenpäin katsottuna) olem koko ikäni etsinyt hoivattavia.. Olen kai sekoittanut jotenkin säälin ja rakkauden ja tuntenut vetoa pelastettaviin resssukoihin. Varmaan se on niinkin, etten tiennyt muunlaisita suhteita tai rooleista.

Tasaveroisessa ja normaalissa suhteessa kai kumpikin pystyy itse kantamaan itsensä, ollaan yhdessä, mutta kumpikin oma yksilönsä, joka seisoo tukevasti omilla jaloillaan ja vaikeuksissa kumpikin tukee vuorotellen toista. Ei niin, että alkaa raahata jotain monin tavoin rampaa selässään voimiensa äärirajoilla ja oman terveytensä kustannuksella tai niinkään, että kaksi jalkapuolta takertuu toisiinsa liki yhteen kasvaen ja koitaa jotenkin nilkuttaa eteenpäin sellaisena kummallisena muodostelmana jossa molempinen rajat ovat kadonneet.

Voi olla, että hoivasuhteissa on itsekin jotenkin kyvytön kohtaamaan toisia tasaveroisena ja itsenäisinä yksilöinä.. Ainakin minulle on myöhemmällä iällä tullut paljon oivalluksia omasta vääristyneestä käytöksestäni. Mutta päihdeongelmiasen kanssa ollessa kummallinen vellova tunnemylläkkä ja se arjen kaaoottisuus sokaisee helposti, eikä edes huomaan mitä asiat kuuluu itselle ja mitkä toiselle tai mitä vaihtoehtoja tilanteen ratkaisemiseksi oikein olisi. Vai onko joskus niinkin, että omat obgelmansa voi työntää komeronylähyllylle pimeään nurkkaan, kun keskittyy loputtomiin vatvomaan ja selvittelemään sen puolison ongelmia..

Oma asunto on kyllä pelastus ja antaa mahdollisuuden lepoon ja rauhaan.
Vieras
 

Re: Tuttu juttu: mies ja alkoholi

ViestiKirjoittaja Lasia ja metallia » 26.8.2020 13:36:17

Juu, kyllä ehdottomasti on itselläni ollut tapana etsiä muita asioita mieleni täytteeksi, ettei tarvitse omia murheita kohdata. Oli se sitten työ, opiskelu, muiden tukeminen, mitä vaan. Lapsuuteni on vaikea, ja minulla on PTSD. Olen siis kaltoinkohdeltu lapsena, ja aika heitteillä ollut. Miksi siis tähän mieheen rakastuin? Noh, luulen että lähinnä se että on tunneperäinen lämminsydäminen ihminen, ja osoittaa myös että välittää, joka on päinvastainen mitä omassa lapsuudessa koin, ja meitä yhdistää moni kiinnostuksen kohde, sekä samankaltainen arvomaailma. Paljon siis on hyvääkin meillä ollut, ja mies on elämäni rakkaus...

Omat ongelmani juontavat kyllä lapsuudesta, ja kun näen jollain olevan vaikeaa, helposti unohdan huolehtia itsestäni. Siitä ei voi ketään syyttää paitsi itseäni. Ptsd ja adhd vaikeuttavat, enkä osaa itse olla kovin järkevä läheskään aina. Pitäisi päästä terapiaan, mutta vaikea on sellaista löytää, olen kyllä etsinyt. Ehkä myös mt ongelmat yhdistää, ja harva oikeasti ymmärtää mitä käy läpi tunnemyrskyjen kanssa. Nuorempana olisin voinut helposti toimia täsmälleen samoin kuin hän, ja varmasti jos luovuttaisin, olisin samassa jamassa. Ehkä hän muistuttaa myös minusta itsestäni..hmm. En voi siis sanoa, että minäkään olisin helppo kumppani, mutta olen yrittänyt avoimuudella kertoa omista asioistani.. En ehkä ole ollut niinkään pelastajan roolissa, vaan ehkä jollain tasolla kaipaan itse pelastajaa, joka ei sekään ole hyväksi, ja kaipaan hyväksyntää sekä että minulle kerrotaan että olen tarpeeksi tällaisena. Olen kasvattanut itse itseni, joten jotkut asiat ovat aika lapsellisen mustavalkoisia, kuten ajatus, että jos kohtelen muita hyvin, ja tuen, saan sitä sitten kohdalleni myös. Tämä korostuu lähinnä kriiseissä, mutta muuten olen tästä päässyt yli. En siis sanoisi että hyvää hyvyyttäni venytän itseni äörirajoille, vaan huomaamatta myös itseltäni, en vain osaa. Nyt olen kyllä sanonut miehelle etten pysty oikein tukemaan millään tavalla, sillä voin huonosti. Mies lähtee katkolle huomenna ja keskittyy toivon itseensä, ja minä itseeni.

Valitettavasti edes pitkä terapia (taas) ei välttämättä auta, sillä persoonani on kehittynyt trauman ympärille. Kiltiksi olen tullut siksi, koska en halua aiheuttaa muille sitä, mitä minulle on tapahtunut. Silti olen välillä liian vaativa muita kohtaan, ja se ei ole hyväksi tässäkään suhteessa.. Etäisyyttä on pakko pitää, sillä pelkään että vain pahennan myös hänen oloa vahingossa. Sitä vain mietin, että saako toipuvaa päihdeongelmaista edes kannustaa tyyliin "ansaitset tasaisen elämän niinkuin muutkin" tai "toivoa on kaikilla, etenkin jos on halu muunlaiseen elämään"..?
Lasia ja metallia
Miedosti panostava jäsen
 
Viestit: 12
Liittynyt: 11.8.2020 13:07:53

Re: Tuttu juttu: mies ja alkoholi

ViestiKirjoittaja Vieras » 27.8.2020 12:17:22

Lasia ja metallia kirjoitti:Sitä vain mietin, että saako toipuvaa päihdeongelmaista edes kannustaa tyyliin "ansaitset tasaisen elämän niinkuin muutkin" tai "toivoa on kaikilla, etenkin jos on halu muunlaiseen elämään"..?


Kuvailet ja analysyit hienosti omia ongelmakohtiasi! Olet varmaan niitä paljon miettinyt.. kuten minäkin.

Ethän tietenkään mitään lupaa kenenkään tukemiseen tarvitse.. keneltäkään.
Ehkä minä aina ajattelen, että on hyvä ymmärtää, että jopa omasta halustaan riippumatta se toinen ei raitistu tai muutu. Ettei kannata vuosia odottaa sen muutostoiveen varassa. Jäädessään suhteeseen on hyväksyttävä se, että elämä on tällaista ja voi muuttua huonommaksikin.
Omaa terveyttään tai mielenterveyttään ei ikinä kannata tuhota toisen takia, mutta ongelmaisen kanssa tai ongelmaiset yhdessäkin voivat varmaan elää suht hyvää elämää. Tietty siinäkin olisi hyvä, jos kumpikin tukee toista jollain tapaa ja on jotkut omat toipumistavoitteet, jotka molemmat on itse itselleen ottaneet..
Ja se elämä tosiaan saisi olla pääosin ihan mukavaa, ettei pelkästään unelmoi, että sitten kun toinen on raitis tai jotain, se kaikki kiva alkaa.
Vieras
 

Re: Tuttu juttu: mies ja alkoholi

ViestiKirjoittaja Lasia ja Metallia ei kirj » 3.11.2020 17:33:13

Hei vieras!

Olen samaa mieltä, se ei yksinään riitä että vain toinen yrittää toipua. Exän epävakaa persoonallisuus aiheuttaa paljon ongelmia, mutta kyllä aiheuttaa minunkin ongelmani. Aika hyvin pysyimme tiiminä, mutta kun sain hermoromahduksen, ja tämän jälkeen ex ratkesi ja jätti, aloin kyseenalaistamaan kaikkea aikalailla. Ex on taas katkolla, saa nähdä kauanko viihtyy tällä kertaa. Olen itsekin tätä miettinyt, että se on mitä se on. Ja valitettavasti raitistuminen vaati paljon, ja kaikista ei lähellekään ole siihen. Ongelmaki muodostuu kun päihteiden kanssa exän mt ongelmat pahenee, ja tekee kaikkensa ettei tunne mitään. Hänen pitäisi käsitellä asiansa, ja tutustua itseensä. Yritän nähdä erom hyvänä asiana vuorostaan, että minä saan rauhassa surra menetettyjä, ja hän voi tutustua itseensä ja on siihen tilaa. Jos sitä ei tapahdu, mikään tuskin muuttuu. Jolloin on taas hyvä asia ettei olla yhdessä. Tässä kohtaa pieni toivon pilkahdus on, kun ex on katkolla, jos edes vähän kirkastuisi mieli. Valitettavasti kaukaa haettua jos suunnittelee korkkaavansa heti katkon jälkeen. Itse olen yrittänyt työstää lapsuuttani, ja jostain syystä olen nähnyt suhteen erilailla nyt. Kovin helposti sitä vaan itseään kaikesta syyttäisi, kun itseen voi vaikuttaa.. Siitäkun pääsisi pois..
Lasia ja Metallia ei kirj
 

Re: Tuttu juttu: mies ja alkoholi

ViestiKirjoittaja Lillukka » 16.3.2021 16:18:01

Hei Meirami.

Tarinasi kuulostaa melkein identtiseltä omaani. Tosin sillä erotuksella, että olen jo eronnut miehestäni. Erosta on aikaa jo melkein 3 vuotta, mutta edelleen se sattuu ja tuntuu pahalta, koska kyseessä oli ensirakkauteni ja luulen, etten koskaan lakkaa häntä rakastamasta. Päätös oli vain pakko tehdä, sillä entinen mieheni on alkoholisti samalla tavalla, kuin sinunkin miehesi.

Seurustelimme noin 10-vuotta, suhde alkoi noin 16-vuotiaina. Entisen mieheni juominen oli nuoresta asti melko holtitonta, eikä näin jälkikäteen ajateltuna hänen juomisessaan ollut edes nuorempana yleensä kyse niinkään juhlimisesta tai hauskanpidosta, vaan siitä että piti saada olla mahdollisimman humalassa. Muistan lukemattomia kertoja, kun hän sanoi menevänsä vaikkapa käymään nopeasti kaverilla, ja kuinka aamuyöstäkään häntä ei näkynyt ja hädissäni soittelin kaverinsa läpi vain kuullakseni, että mies on sammunut jonnekin. Tai jos kotiin asti selvisi, niin sammui välittömästi johonkin. Muutamia kertoja humalassa myös raivostui samalla tavalla, kuin sinä kuvasit jossakin viestissä miehesi raivostumista, ja hajotti esimerkiksi tavaroita ja joskus löi esimerkiksi seinästä nyrkin läpi. Minua kohtaan ei kuitenkaan koskaan ollut väkivaltainen. Mies myös saattoi pettää lupauksiaan juomisen vuoksi, esimerkkinä vaikkapa kerta, kun olimme sopineet yhteisen menon, ja tiedustellessani milloin mies tulisi minua hakemaan, hän ilmoittikin tuhannen tuiterissa olevansa ystäviensä kanssa junassa matkalla toiseen kaupunkiin ryyppäämään.

Nuorempana harrastin myös itse aika paljon juhlimista, joten silloin miehen juominen ei niin paljoa haitannut. Juominen tapahtui yleensä lähinnä viikonloppuisin kavereiden kanssa. Iän myötä kuitenkin sellainen jokaviikonloppuinen ryyppääminen ja etenkin miehen juominen itsensä tiedottomaan tilaan asti alkoi vaivata minua, ja vastareaktiona vähensin oman juomiseni erittäin minimiin. Vieraannuin myös yhteisestä kaveriporukastamme jossa alkoholin käyttäminen tuntui olevan elämän suola. Tällöin tajusin myös sen, kuinka häiriintynyttä ja epänormaalia sen tapainen ryyppääminen oikeastaan oli, ja kuinka ongelmallista mieheni alkoholinkäyttö oli. Oman juomiseni vähentymisen myötä aloin myös keskustella näistä asioista miehen kanssa, mutta hän oli lähinnä sitä mieltä ettei hänellä ole ongelmaa, ja että kyseinen käytös on täysin normaalia sillä kaikki kaveripiirissäkin käyttäytyivät samalla tavalla. Koen, että oma vähentämiseni alkoi ajaa meitä erilleen. Suhteen loppuvaiheissa asuimme käytännön syistä eri asunnoissa, ja jossain vaiheessa tajusin, että mies valehteli alkoholinkäytöstään minulle jatkuvasti. Hän saattoi sanoa, että aikoo katsoa elokuvaa yksinään illan, mutta mennessäni yllätysvisiitille seuraavana aamuna, oli asunto täynnä kaljatölkkejä ym. Oikeastaan eniten satuttikin nimenomaan valelhtelu ja miehen välinpitämättömyys asioita kohtaan, sekä se, että mies valitsi kavereidensa kanssa ryypiskelyn yleensä aina ennen minua.

Vaikka äskeisen litanian perusteella voisi kuulostaa siltä, että suhteemme oli pääosin kamala, niin sekään ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Entisen mieheni kanssa meillä oli tietynlainen yhteys, jota en ole koskaan sen koommin kenenkään kanssa tuntenut. Mies oli alkoholinkäytöstään huolimatta hyvä ihminen, joka tuki minua ja osoitti kyllä rakkauttaan. Meillä oli paljon ihania ja hyviä hetkiä. Tiedän, ettei mies satuttanut minua tahallaan. Tiedän myös, että rakastimme molemmat syvästi toisiamme, mutta lopulta alkoholi ajoi meidät erilleen.

Kamelin selkä katkesi, kun muutin toiseen kaupunkiin opiskelemaan. Uusien opiskelukavereiden myötä tajusin, kuinka sairas suhde eksäni kanssa oikeastaan oli. Opiskelukaverit miehineen opiskelivat, halusivat edetä elämässään ja urallaan, ja suunnittelivat tulevaisuutta. Oma mieheni teki osa-aikaisia pätkätöitä ja vietti vapaa-aikansa enimmikseen humalassa. Silloin ikään kuin heräsin vuosia kestäneestä unesta ja tajusin, miten järjetön meidän suhde oikeastaan oli. Päätin, että 10-vuotta saa riittää, enempää aikaa en käyttäisi mieheeni, en vaikka kuinka häntä rakastin. Joten ero tuli, ja vaikka vaikeaa on ollut, niin edelleen koen, että oman hyvinvointini kannalta se oli paras päätös.

Anteeksi, jos tämä selostus oli sekava, kirjoitin tekstiä niin kiihtymyksen vallassa, että luettavuus varmaankin hieman kärsi. Olisi mukavaa kuulla, miten teillä nykyään menee, toivottavasti paremmin.
Lillukka
 

Re: Tuttu juttu: mies ja alkoholi

ViestiKirjoittaja Vieras 2. » 14.4.2021 07:37:06

Alkoholisteista on kokemusta mullakin, kyllä se tosi on, että alkoholisti ei raitistu koskaan toisen ihmisen vuoksi.
Vieras 2.
 

Edellinen

Paluu Kotikanava

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa