[Anpe]

Hei,
Minun on vaikeaa lokeroida itseäni mihinkään Esim alkoholistin vaimo, sillä moni sanoisi, että eihän tuo nyt mitään tai nauraisi reagoinnilleni. Sen kuitenkin tiedän, että parisuhteessamme riidat syntyvät lähes ainoastaan mieheni alkoholin käytöstä.

Mieheni on ollut Minnesota hoidossa 10v sitten ja tapasimme noin vuoden kuluttua tuon hoidon loppumisesta. Alkuaikoina mieheni ei käyttänyt alkoholia yhtään.

Nyt noin 2 v aikana alkoholia on kulunut vaihtelevasti. Hän yrittää itse todella kovasti pitää kiinni kohtuu käytöstä, mutta aina se ei onnistu tai tilanteissa syntyy meidän välille epäluottamusta. Hönellä on vaativa työ, ja hän tietää, että työkyky myös kärsii jos juominen lisääntyy.

Kesän jälkeen alkoholi ei ole kotona ottanut mitään tilaa, mutta työillallisten jälkeen hän on Ollut pienessä hiprakassa toisinaan 2x vkossa. Tämä ei herätä itsessäni erityisempiä reaktiota. Nyt eilen kuulin makuuhuoneesta oluttölkin aukaisun. Yritti pitää asian minulta salassa. Tätä samaa oli keväälläkin.

Tuohdun suunnattomasti salailusta. Se, että olisi ottanut oluen reilusti olohuonessa ei olisi herättänyt minussa sen suurempaa.
No, hän perustelee, että ei tiedä miten minä reagoin. Sanoin, että suurin epävarmuus taitaa olla omassa mielessäsi. Myönsi tämänkin.

Tänään olen ollut täysin lamaantunut. Kaikki epävarmuus hyökyi päälle. Tajuan, että näissä kohdin olen henkisesti yksin. Puolisoni, empaattinen ja ymmärtäväinen mies ei pysty minua tulemaan. Sanoi vain, että reaktioni on ristiriitainen.

Raskainta on se, että luottamus ontuu. On hetkiä jolloin voit tukeutua puolisoosi ja on niitä hetkiä, kun puolisosi asettuu johonkin kauas, eikä tavoita sitä mitä tunnen ja koen.

Lopuksi sanoi, että pitäisikö meidän erota, kun tämä on minulle niin raskasta. Tajusin, että hän ei tule muuttumaan, häneltä en tule tukea ja ymmärrystä saamaan.

Joskus tuntuu, että olisi helpompaa itsellä tehdä ratkaisuja jos toinen joisi päivittäin tai useita kertoja viikossa. Nyt tapahtuu yksittäisiä luottamusta vieviä tilanteita noin 1-2 x kk.

Kenenkään tarina ei ole samanlainen, mutta uskon että tässä on jotain, jonka joku toinen voi täällä tavoittaa.

[Vieras]

Luisulta takaisin vanhaanhan tuo näyttää. Pystyisitkö hakeutumaan Al-Anoniin tai Minnesotan läheisille tarkoitettuihin ryhmiin? Kyllä tuo varmaan on monille alkkiksen puolisolle tuttua.

[juhapetteri]

Olet oikeassa - ei ole olemassa kahta samanlaista tarinaa ja kuitenkin kun on kyse parisuhteesta päihderiippuvaisen ihmisen rinnalla, niissä kaikissa tarinoissa on sama pohjavire. Tavoitan sinänsä lyhyestä tarinastasi ahdistuksesi ja kuvittelen kykeneväni samaistumaan ajatuksiisi. Kun miehesi ehdottaa kuin ohimennen eroa tullakseen sinua vastaan hän samalla tulee todenneeksi kykenemättömyytensä luopua alkoholista. Hänen vastauksensa on sinun näkökulmastasi väärä. Miehesi toteamus asettaa alkoholi etusijalle tuntuu sinusta pahalta; todella pahalta.

Kyse ei ole miehesi juoman alkoholin määrästä vaan ylipäänsä siitä, että aikanaan vakavan päihderiippuvuutensa selättäneenä hän ottaa suuren riskin juodessaan edes tölkin tai pari. Vuosikymmeniäkin täysin raiittiina olevat entiset alkoholistit tituleeraavat itseään loppuikänsä alkoholisteiksi. He tietävät mistä puhuvat. He eivät voi juoda tippaakaan alkoholia ottamatta riskiä retkahtaa uudelleen. He tietävät myös hyvin konkreettisella tavalla mahdollisesta retkahtamisestaan aiheutuvat vakavat seuraukset. Miehesikin tietää.

Tiedän sen tunteen kun kuulet tölkin avaamisesta aiheutuvan metallisen napsahduksen. Se läpäisee koko kehon aiheuttaen syvän turhautumisen. Kyse on ehkä miehesi näkökulmasta pienestä asiasta mutta sinulle se avannee kuitenkin silmänräpäyksessä synkän mielenmaiseman kaikkine mahdollisine ajatuksineen.

Alkoholistin puoliso joutuu elämään jatkuvassa epävarmuudessa. Kun jousta jännittää tarpeeksi se voi katketa. Jatkuva varuillaan olo ja pelko puolison ehkä nyt aisoissa olevan riippuvuuden pahenemisesta kiristää mieltä. Jännittynyt mieli etsii purkautumisteitä ja ajatukset kohdistuvat sanohin ja tekoihin sekä niiden merkityksiin. Elämä ei ole kaikin puolin tasapainossa. Puolisosi on kertomasi mukaan empaattinen ja hänen kanssaan voi keskustella asioista. Toisaalta toteat, että et tule koskaan saamaan häneltä ymmärrystä ja tukea sinun reaktioihisi hänen alkohlinkäyttöään kohtaan. Näin ollen sinun on halutessasi kyettävä löytämään mahdollinen keskusteluapu toisaalta. Minä löysin sen alkujaan oman kotikuntani päihdeklinikalta. Siitä alkoi pitkä ja monipolvinen tie. Kulkemani matka oli raskas mutta lopulta palkitseva. Elämä päihderiippuvaisen ihmisen rinnalla ei ole valinnoista helpoin. Siinä selvitäkseen on kyettävä hoitamaan omaa terveyttään ja hyvinvointiaan sekä oltava myös varma valinnastaan. Sinun on ajateltava omalla kohdallasi miten haluat loppuelämäsi elää. Onpa oma päätöksesi pysyminen nykyisessä parisuhteessasi tai eroaminen, kumpikaan päätös ei ole yksiselitteinen eikä helppo. Edes plussia ja miinuksia laskemalla tolkkua on vaikeaa saada. Siksi sinun on pysähdyttävä miettimään omia tulevaisuuden odotuksiasi ja annettava niille kuuluva arvo. Kukaan muu kuin sinä itse ei voi lopulta tietää mikä on sinulle parasta.

[MeniJo]

Kiitos kirjoituksestasi, auttaa todella kuulla muita samantyyppisessä tilanteessa kun itse olen. Mieheni on nähdääkseni alkoholisti, vaikkei hän itse sitä myönnä. Se on todella meilläkin niin että se taitaa olla ainoa aihe joka aiheuttaa suuria riitoja. Joskus vuosia sitten hän vaikutti ymmärtävän ja oli halua yrittää "muuttua", mutta ei enää.

Olen pikkuhiljaa oppinut hyväksymään vallitsevan epäluottamuksen suhteessa, vaikka mieltä kaihertaa se ettei oma elämäni ole sellainen kun haluaisin. Yritän tsempata itseni, niin etten luovu omista unelmistani masentavan kotiolon ja parisuhteen vuoksi. Se on tosi vaikeaa, koska samalla tiedostan että ainoa mahdollisuus elää omanlaista elämää on luopua miehestä. En ole kuitenkaan uskaltanut tehdä päätöstä koska pelkään että se vaikuttaisi lapseeni negatiivisesti. Ehkä kestän vielä 10 vuotta, jotta hän kasvaisi niin isoksi että voisi muuttaa omilleen.

Jos jollakin on hyviä ideoita, miten kannattaisi toimia/ajatella, kun taas kerran on edessä tilanne jossa matto vedetty jalkojen alta miehen juomisen takia. En ole naivi, tiedän että tulen aina vasta toiseksi, mutta miten saan pidettyä itseni ja itsetuntoni kasassa siitä huolimatta? Haluan, että oma pääni pysyy kasassa, niin että voisin vielä joskus saada rakkautta ja onnellisen parisuhteen.

[Vieras]

En ole kuitenkaan uskaltanut tehdä päätöstä koska pelkään että se vaikuttaisi lapseeni negatiivisesti. Ehkä kestän vielä 10 vuotta, jotta hän kasvaisi niin isoksi että voisi muuttaa omilleen.

Haluan, että oma pääni pysyy kasassa, niin että voisin vielä joskus saada rakkautta ja onnellisen parisuhteen.

Myös elämä alkoholinhuuruisessa perheessä voi vaikuttaa lapseen negatiivisesti. Vaikeaa on tietää kumpi on pienempi paha se vaiko ero. Hankala parisuhde voi vaikuttaa omaan vanhemmuuteenkin, kun voimat menee enenevässä määrin sen alkoholiongelman miettimiseen tai käytännön tasollakin sen lieveilmiöiden selvittelyyn.

Ajattelitko, että jaksat todella odottaa 10 vuotta, kärvistellä ja se oman onnellisuuden vuoro olisi vasta sitten? Voit itse sairastua masennukseen tai stressistä , puolisokin voi siinä ajassa sairastua alkoholinkäytöstä ja se jättäminen on aina vaan vaikeampaa sitten, jos toinen on jo sairas ja riippuvainen avustasi.

Jos suhteeseen jää, varmaankin oman hyvinvoinnin kannalta on hyväksi huolehtia perusasioista; uni, lepo, liikunta ja syöminen. Kannattaa ylläpitää muita ihmissuhteita ja koittaa etsiä itselle ja lapselle mieluisia harrastuksia. Silloin alkoholiongelman vastapainona on mukavia asioista ja ne tasapainottavat tilannetta.
Henkisesti saattaa helpottaa, jos lopettaa ongelman liian peittelyn, niin se ei niin ole omana taakkana, eikä sitä niin häpeä. Ongelma on miehellä, samoin vastuu sen hoitamisesta tai hoitamattomuudesta. Tarkoitan siis, ettei valehtele ja keksi selityksiä, jos mies joutuu humalan tai krapulan takia jäämään pois jostain sovitusta tilaisuudesta. Sanoo, syyn tai kehottaa kysymään mieheltä itseltään. Yllättävän paljon olo kohenee jo siitä ja se, että kyse on tosiaan sen puolison omgelmasta, kirkastuu omassakin mielessä.

Jokainen löytää sopivat ratkaisut aikanaan.
Mukavia syyspäiviä!

[MeniJo]

Kiitos vastauksesta. Tuo on kyllä niin totta että pitää osata erottaa mitkä ovat minun vastuulla olevat asiat ja mitkä hänen. Olen jo muutaman vuoden puhunut aika avoimesti sukulaisille ja ystäville perheemme ongelmasta, enkä ole piilotellut hänen juomistaan. Eilen mielestäni onnistuin aika hyvin myös jäämään säänkyyn nukkumaan vaikka kuulin että pullo jos toinenkin tyhjentyi illan aikana. Olen myös alkanut treenaamaan enemmän ja itse juon nykyään harvemmin, yritän pitää itseni terveenä.

Se on totta että kymmenen vuotta on pitkä aika ja välillä tuntuu ahdistavalta laittaa omat haaveet hyllylle, mutta juuri nyt ei riitä voimavarat isoihin muutoksiinkaan. Tiedän että se on jossain vaiheessa väistämättä edessä jos hän ei lopeta juomista. Pahin on ajatella että elämä menisi näin loppuun asti ja minusta tulee vain hänelle hoitaja. Olen vasta reilu kolmekymppinen ja uskon että edessä on vielä parempia juttuja.