Lepäile rauhassa, Virus

. Siis sen niminen kissamme(Oli nimetty jo kauan, kauan ennen, kun kukaan oli kuullutkaan tästä yhdestä muotiviruksesta). Hän nukkui pois eläinlääkärin pöydällä perjantaina ihan kunnioitettavassa 14 vuoden iässä. Elättelin tosin toiveita, että olisi ollut pitkäikäisempi, koska edellinen kissamme eli 20-vuotiaaksi ja oli ikäisekseen oikein hyväkuntoinen ennen nopeaa loppuaan. No, ei kuolema ikää katso ja Viruksella alkoi olla kaikenlaista kremppaa: munuaisten vajaatoimintaa, johon määrättiin hoidoksi ruokavalio, joka ei sanottavasti laskenut munuaisarvoja, jos toki ei niitä nostanutkaan. Virtsatietulehdus, jota hänellä ei kuunaan aikaisemmin ollut, uusi peräti kolmesti hyvin lyhyessä ajassa ja siihen ei tuntunut auttavan mikään, kuin hetkellisesti, vaikka kuinka tutkittiin ja hutkittiin. Väsyneempi ja vaisumpi oli, kuin ennen ja alkoi oksennella vähän useammin, kuin mikä menisi sen kissojen normaalin puklailun piikkiin. Niinpä päätimme isännän kanssa varata ajan viimeiselle piikille ennen kun kissan kärsimykset tuosta vielä pahenevat. Suru ja ikävä on valtava, mutta päivä kerrallaan tässä... Yksi kissa meillä vielä on lohtunamme. Venuskin(tämä hengissä oleva kissa) vaikuttaa murheelliselta ja hämmentyneeltä ja kovasti tuntuu etsivän kaveria ja ihmettelevän, mihin se katosi

. Ymmärtäähän tuon, kun koko ikänsä olivat yhdessä.
Edit: Jos tästä jotakin positiivista pitää repiä(Tietenkin sen lisäksi, että kissalla ei enää ole kärsimyksiä ja maisia vaivoja), niin mä pystyn nykyään suhtautumaan tällaisiin tosi suuriinkin suruihin ja menetyksiin ihan
tunteina. Suru on surua, kaipaus on kaipausta, ihan normaaleja tunteita tällaisessa tilanteessa. Niitä itketään ja välillä on niin saatanan paha olla, että rintaa raastaa ja puristaa, mutta ne eivät ole mikään oire psyykkisestä sairaudestani, joka pitää lääkitä äkkiä pois sillä ja tällä ja tuolla. Ehei, en mä ole raitistunut, enkä kokenut ihmeparantumista mielisairaudestani

, mutta tahtoo sanoa, että enää mun ei tarvitse laittaa jokaista, täysin asiaan kuuluvaa tunnetta sairauden piikkiin ja käyttää niitä syinä doussata pääni pehmeäksi. Rehellisyyden nimissä otin kyllä tupla-annoksen benzoja kuolinpäivänä ja olen nämä pari yötä nukkunut unilääkkeellä(ihan lääkärin määräämällä annoksella), mutta tuo nyt on hyvin pientä mun sekistelyhistoriallani ja vastaavaan turvautuvat monet täysin päihdeongelmattomat ihmisetkin tällaisissa tilanteissa. Noh, eihän tässä vielä ole kulunut, kuin pari päivää, enkä voi tietää, mikä "riemu" tästä repeää, kun asia menee kunnolla tajuntaan, mutta toistaiseksi ainakin näin.