[Anskuu]

Hei. Kirjoitan tänne ensimmäistä kertaa. Mieheni 26v jäi kiinni alkusyksystä pikavippi velastaan joka oli n. 5 tuhatta. Hän oli ottanut sitä pikkuhiljaa koska oli pelannut palkkansa ja halusi voittaa ne takaisin... Lopulta hän ihmeenkaupalla voitti reilu 4 tuhatta jolla lyhensi pelivelkaa ja maksoi loput seuraavasta palkasta. Kaikki oli taloudellisesti sitten kunnossa ja pelästyi itse kuulemman niin paljon velan määrää, että oppi tästä olla pelaamatta. On siis pelannut vuosia muttei koskaan velaksi. Eilen jäi kiinni uudestaan, että oli ottanut reilu viikko sitten yhteensä 2 tuhannen pikavipin jonka oli kuulemman saanut pelaamalla maksettua pois lopulta. Oli ottanut sen koska hänellä ei ollut rahaa ostaa mulle joululahjaa ja hävetti myöntää sitä mulle. Olen niin väsynyt, etten jaksa edes kuunnella mieheni selityksiä. Onko tämä vasta alkua? Millainen mun pitäisi olla, että mies uskaltaisi kertoa mulle suoraan jos on mokannut rahojen kanssa? En ikinä edes huuda ja kiitän aina rehellisyydestä. Mies myöntää että on ongelma mutta ei koe tarvitsevansa apua vaan saa itse käsiteltyä tämän. Hän on n. vuosi sitten katkaissut päivittäisen vuosien kestävän kannabis ongelman itse, ilman ammattilaista. Onko luottaminen että tämä pelaaminenkin vain hoituu? Ollaan puhuttu perheen perustamisesta, uskaltaako hänen kanssaan edes miettiä yhteisiä lapsia? Kannattaako vaan lähteä suhteesta? Pahoittelen ehkä sekavaa tekstiä, oon vaan tällä hetkellä ihan loppu ja surullinen siitä, että mies tekee näin meidän muuten hyvälle, rakastavalle parisuhteelle.

[Tosielämää]

Joo tutulta kuulostaa. Moni väittää että pelaamisen, juomisen tai muun takana on se nalkuttava vaimo, mutta ei tuohon auta mikään jos mies itse kuvittelee että pitää hävetä rahatilannettaan..
Kokemusta on. yritin vaikka päälläni seistä, ja olla rohkaiseva, en koskaan tuominnut enkä uhannut erolla. Silti mies koki että hänen "miehisyys" ei pysy ilman salaisuuksia.
Siinä kuviossa väsyy itse, kun ei omasta mielestä ole mitenkään pihtari, nalkuttaja, veemäinen ämmä eikä mikää niistä, mitä aina selitetään parisuhdeongelmien syyksi.
Syy taitaa olla, että vika on pelurin/riippuvaisen päihderiippuvaisen tai muun sisällä. Hänen kyvyssään luottaa toiseen ihmiseen, antaa salaisuutensa paljastua, luottaa siihen että elämä kantaa vaikka muija lähtisikin ja olisi edes se hirveä pirttihirmu mitä aina kerrotaan olevan. Vaikka itse olisi kuinka hyvä ja yrittäisi olla kiltti ja nalkuttamatta, niin ei sille vain voi mitään jos toinen ei ole samalla aaltopituudella.
Peliriippuvaisista olen oppinut sen, että ne tulee aina ihan puun takaa. Ikinä ei kannata sitoa omaa rahatalouttaan näiden sankarien elämään, ja moni heistä toipuvista tuntuu itsekin olevan sitä mieltä.
Voihan sitä yrittää parisuhteessa olla, mutta ikinä ei voi tietää miten tasaveroinen se on. Toinen tulee mahdollisesti sisällänsä aina kantamaan synkkiä asioita, kuinka on taas hävinnyt rahansa, pahoja painajaisiaan ja yrittää ne salata toiselta. Se tuo aina omat kummallisuutensa parisuhteeseen, aina saa epäillä ja ihmetellä, mikä vetää toisen alas ja mksi toinen ihminen ei nauti elämästä yms..
Se on ihan oma ratkaisu lähteekö vai jääkö. Voihan sitä hakea vaikka ammattiapua tilanteeseen, jos ei vielä osaa tehdä ratkaisua. Yleensä koituu paljon masennusta ja harmia myös puolisolle. Pahin virhe on alkaa yhdessä maksamaan ja pelastaa tätä peliriippuvaista. On parempi että hän kärsii seuraukset taloudellisesti itse. Vaikka joutuisi perintään ja mihin vain. Itse on soppansa keittänyt ja mitä aikaisemmin joutuu niistä vastuuseen, sen parempi. Parempi nyt, kuin sitten kun on jo kaikki mennyt.

[Eveliina]

Moi Anskuu!

Tosielämää sinulle kirjoitti hyvin kuvailevasti peliriippuvaisen kanssa elämisestä.
Omankin kokemukseni mukaan syyllinen pelaamiseen tai ylipäätään mihinkään löytyy peliongelmaisen mielestä kaikkialta muualta kuin peiliin katsomalla. Helpointa oman pahan olon kaataminen on puolison niskaan. Oman käsitykseni mukaan tämä johtuu lähinnä siitä, että pelaaminen sotkee aivojen toimintaa ja tunteiden käsittelyä tosi paljon. Tilanne on ainakin meillä parantunut huomattavasti sen jälkeen, kun puolisoni lopetti pelaamisen ja on toipunut riippuvuudesta.
Kuulostaa siltä, että puolisosi ei kuitenkaan vielä tuossa vaiheessa ollut valmis luopumaan pelaamisesta eikä tarpeeksi säikähtänyt, jotta lopettaisi pelaamisen.

Peliriippuvaisen kanssa eläminen on aika epävarmaa, mutta se on oma valinta. Aina voi valita myös toisen suunnan.
Jos päättää pysyä yhdessä, on hyvä pohtia itselleen rajoja, mistä haluaa pitää kiinni ja mitä toiselta hyväksyy.
Vaikka toinen on riippuvainen eli sairas, ei se kuitenkaan ole syy käyttäytyä miten sattuu ja olla ottamatta vastuuta omasta elämästä ja tekemisistään.
Ulkopuolisen on tosi vaikea kommentoida kenenkään parisuhdetta ja sen ”järkevyyttä”, sillä parhaiten asiasta tietävät sen suhteen osapuolet.

Itseäni on auttanut se, että pohdin aktiivisesti omia arvojani ja sitä, millaista elämää haluan elää. Olen pyrkinyt muuttamaan elämääni itselleni sopivampaan suuntaan enkä ole enää antanut kenenkään muun olla vastuussa omasta onnellisuudestani.
Näin ajattelemalla olen kokenut, että pystyn vaikuttamaan asioihin enemmän ja olen tyytyväisempi elämääni.

-Eveliina