[JuuliaS]

Siirrän tähän Omaman ketjussa alkaneen keskustelun.
Onnistuit lopettamaan ja päätit alkaa kohtuukäyttäjäksi, koska "pystyt siihen". Miten kävi? Lähtikö lapasesta ja missä vaiheessa? Heti vai viikon päästä?
Kuinka paluu uuteen raittiuteen onnistui?

[JuuliaS]

JuuliaS kirjoitti:

Tuosta "ei jaksais enää" nousi mieleen tätä viimeistä edellinen hetken raitistumiseni. Joulupyhät vetelivät viimeisiään. Olin viettänyt sen tissutellen kaljojani. Ei suurta humalaa vaan tasapaksua turruttavaa tissuttelua. Juomat loppuivat. Ulkona oli reilusti pakkasta ja illansuu hämärsi. Kauppa oli auki, matkaa sinne vajaa kilometri. Siis varastoja täydentämään.
Turtana ja väsyneenä seisoin vaatekaapin edessä, pitäisi pukeutua lämpimästi, ei jaksaisi. Toppahousut kädessä mietin onko pakko? Pakko? Oluen takia? Ei ole pakko, päätin. Lopetan nyt. Ei ole enää kivaa.

Lopetin juomisen. Etsin netistä lukemista ja silloin taisin löytää tämän plinkin. En kirjautunut heti mutta luin kaikkea mitä täältä löytyi. Paljonhan sitä löytyikin. Mutta juominen loppui kun en enää jaksanut juoda enkä suunnitella kuinka varastot riittävät. Pari vuotta olin juomatta, mutta sitten onneton luulin pystyväni kohtuukäyttöön. En pystynyt, karkasi heti käsistä.

Nyt olen ollut kolme ja puoli vuotta juomatta. En enää haaveilekaan kohtuukäytöstä. En pystyisi kuitenkaan eikä ole haluakaan. Vesi on hyvää. (Ja veriappelsiinilimppari, Putkis muistaa ).

[JuuliaS]

Mummeli kirjoitti:

Hei. Loikkasin tuolta vähentelijöiden puolelta. Tämä Juulian kertomus oli mielenkiintoinen. Kun kerroit, että olit pari vuotta juomatta ja aloitit uudelleen, niin kauanko meni siihen, että sait uudelleen motivaatiosi kasattua? Miten pystyit uudelleen siihen. Huomasin itse sen, että helpompi oli olla ilman, kun yrittää kohtuukäyttöä. Homma lähtee helposti käsistä ja löytää kyllä syitä, miksi en joisi.

[JuuliaS]

JuuliaS kirjoitti:

Mummelin kysymykseen yritin etsiä vastausta plinkin historiasta, mutta en löytänyt vanhaa nimimerkkiäni. Muistini ei vuosiluvuissa toimi.
Kauan siihen meni, arvioisin noin kolme vuotta. Minulla ei ollut minkäänlaista motiivia aloittaa uudelleen. Ajattelin etten pysty kun kerran tämän tilaisuuden hukkasin. Jostain alitajunnasta kuitenkin hiipivät ne juomattoman ajan hyvät muistot, joten, kun Suomi juhli 100-vuotta täyttänyttä itsenäisyyttään päätin että kerran vielä. Onnistuin melko kivuttomasti kun tiesin jo kompastuskivet ja vaaran paikat.

Kaikilla ei miettimisajan tarvitse kestää yhtä kauan. Mutta sanoisin että on koottava sisäisen voimat kuntoon ja tehtävä vahva päätös lopettamiselle. Mietittävä jo etukäteen mistä saa apua ja tukea kun paha paikka tulee. Mietittävä mikä on mieluisaa ajankulua alkoholin jättämälle tyhjälle tilalle. Jos mahdollista puhuttava läheisten kanssa miten he voivat auttaa, (nalkuttaminen ja painostaminen eivät auta, päinvastoin). Haluavatko he yleensä auttaa vai jääkö raitistuminen alkoholistin omille hartioille. Kysymyksiä on paljon eikä niitä kaikkia voi etukäteen ratkaista. Jokainen raitistuminen on yksittäinen tapaus, niitä ei voi niputtaa. Toiselle toimii toinen, toiselle toinen ratkaisu.

MUTTA, vaikka teitä hävettää kertoa alkoholismista muille, etsikää ulkopuolista tukea. Päihdehuollosta, AA:sta, seurakunnasta, mistä vain. Alkoholismiaan ei tarvitse julistaa kaikille jos ei halua, juomattomuuttaan ei tarvitse selitellä kenellekään. "Kiitos, tänään en ota" riittää hyvin. Huomenna on uusi päivä jolloin voi toistaa saman lauseen.

En ole pitkään aikaan käynyt Vähentäjien puolella lukemassa. Kannustaisin kuitenkin; unohtakaa vähentäminen. Lopettakaa. Kohtuukäyttö ei ole alkoholi-ongelmaiselle mahdollista. Jättäkää taaksenne morkkikset, annosten laskemiset ja jatkuva varuillaan olo. Se on vain turhaa stressiä joka syö voimianne sisältä päin. Päättäkää kokeilla edes vuoden ajan täysraittiutta. Tai puoli vuotta. (Kaksi viikkoa tai kuukausi on vain tauko, ei lopettamista.) Juomaan pääsee aina takaisin. Raittiuteen välttämättä ei.
Voimaa toivottaen, JuuliaS
(saa kopioida muihin ryhmiin)

[JuuliaS]

Mummeli kirjoitti:

Kiitos Juulia vastauksesta. En itse ollut kuin 7 kuukautta juomatta ja ajattelin, että kyllähän minä nyt osaan käyttää kohtuudella. Voi kuinka väärässä olinkaan. Nyt tästä on kulunut vajaa 2 kuukautta ja olen juonut joka viikonloppu enemmän tai vähemmän ja usein viikollakin muutaman. Yritän uudelleen taas. Nämä toisten onnistumiset kannustaa yrittämään. Kiitos vielä kerran

[JuuliaS]

Renki kirjoitti:

Ei ole vuosia takana mutta kohta tulee 11kk täyteen.

Itse en jaksanut sitä oravanpyörää että sitkutellaan pari viikkoa selvistäpäin ja taas lähtee alusta. Sekin tuli koettua että johan sitä on 3kk oltu ilman ja jos sitä ottais nyt kun on erittäin hyvä syy. Ja taas mentiin samaa rallia.

Yks kerta pullon viinaa juotua päötin ettö nyt saa luvan loppua ja jos ei lopu niin haen vaikka apua.

Ensimmäiset 3kk se oli sitä päänsisäistä vuoropuhelua 24/7. Siis unissakin joko aluksi ryypättiin ja lopuksi ne vaihtui että unissa kieltäytyi alkoholista.

3kk jälkeen jotain tapahtui ja homma muuttui jotenkin helpommaksi.

Tuo 3kk ruljanssi oli sen verta kova henkinen taisto että siihen touhuun en enää löhde kun en tiedä selviäisinkö siitä uudestaan.

Joku tai monikin onjoskus kirjoittanut ettö se alkoholi menettää pikkuhiljaa merkityksensä. Ja näin se itselläkin on.

Itse erotan homman siten että se oma oikea halu on olla ilman viinaa ja se päihtymyksen/alkoholin himo on vain riippuvaisuuden aiheuttamaa. Sellainen paha vihollinen jota vastaan se oikea minä taistelee.

Alkuun se näin jälkikäteen älytön surkuttelu ettei voi ikinä juoda tuntuu naurettavalta kun nyt ajattelee että onneksi ei tartte juoda. Tai paremminkin onneksi ei hommat pyöri viinan ympärillä otti tai ei.

Aika vapauttava olo.

Aikakaan ei kyllä omasta mielestä auta jos sitä ei oikeasti hyväksy että empä enää ikinä juo.

[JuuliaS]

Tässä siis keskustelun alku, kopioitu toisesta ketjusta.
Jatka omilla kokemuksillasi. Tietenkin uusia kysymyksiä ja mielipiteittä saa myös kirjoittaa.

[Mummeli]

Tämä on hyvä. Minulla lähti melkein heti vanhaan tyyliin. Ensin aamulla päätin, että tänään en ota yhtään. Mutta iltapäivällä mieli muuttui..jos vaikka pari olutta. Vaikka minulla on paljon tuttuja, jotka juo joka viikonloppu ja viikolla töiden jälkeen pari baarissa, koronan aikaan kotona, niin ei heitä tunnu se häiritsevän, kehuvat siitä. Mutta minua vaan itseäni häiritsee. Vois sitä terveemminkin elää. Energiaa on paljon enemmän ja nukkuu hyvin kun ei ota. Kirjoitelkaa kokemuksianne

[kedonkaunhein]

Moikka,

itse olen yrittänyt lopettaa ehkä kerran aidosti ennen tätä. Tällä hetkellä kolmas päivä juomatta. Tammikuussa raittiutta, tai oikeastaan tipatonta kesti vajaa kolme viikkoa ja sitten lähti homma samalla tyylillä. Olen kuitenkin huomannut, että viikot vaihtelevat - välillä juon viikolla ja viikonloppuna, välillä vain viikonloppuisin ja välillä kerran viikolla ja kerran joko pe tai la. Tasoittavia en ota, eli ryyppy ei tavallaan jää päälle. Minulla on myös sellainen harrastus, joka vie paljon aikaa ja rahaa ja siellä on käytävä joka päivä autolla, eli ajokunnossa on oltava... Nyt on tullut muutama sellainen kerta, että en olekaan pystynyt lopettamaan juomista ajoissa ja olen ajanut selvästi humalassa. En ole uskaltanut puhaltaa edes kotona alkometriin, kun en ole halunnut nähdä karseita lukemia. Taksi tai muu kyyti ei ole ollut vaihtoehto ja paikalle on ollut pakko mennä.

Ystäväni tietävät ongelmastani ja ovat kyllä tukena, mutta yksi parhaista ystävistäni ei ota ehkä tätä ongelmaa totena. Johtuen ehkä siitä, että hänen isänsä on jo pidemmällä oleva alkoholisti ja määrittää meidät ehkä jotenkin erilaisiksi. Monesti hän on sanonut jos olemme olleet juhlimassa tms ja olen ollut hiukan juomattomuuden kannalla, että "älä vielä tänään lopeta". Toki ymmärrän, että henkilö jolla ei ole riippuvuutta ei voi tietää miltä se tuntuu ja kuinka paljon vain haluaisi olla vapaa piruista jotka kuiskivat tai jopa aikatauluttavat elämää. Välillä ihan itkettää, kun haluaisi elää erillä tavalla ja sitten kuitenkin löytyy todella hyvät syyt juoda, niitä syitä löytyy aina ja joka tilaisuudesta. Suruun tai ongelmiin en ole juonut, mutta muutoin oikeastaan juominen "sopii" mihin vain. Juomisen mahdollistajat, eli kuskina toimivat ystävät pitäisi saada myös tajuamaan, ettei minua saa kuskata ellei ole oikeasti pakko päästä johonkin enkä ole ajokunnossa.

Vanhempani taas eivät tiedä. En tiedä, aistivatko he, mutta epäilen. Vaikka juon paljon olen aika selvän oloinen, näin on moni sanonut. Ehkä juuri siksi olen pystynyt peittelemään tätä näin pitkään. Vanhemmilleni en myöskään aio kertoa, sillä tämä on varmaan heidän pahin pelkonsa. Olen perinyt alkoholismin biologisilta vanhemmiltani ja nykyiset, ei biologiset -vanhemmat ovat minua kovasti asiasta varoitelleet. Silti tässä tilanteessa ollaan, että neljä vuotta on mennyt enemmän tai vähemmän kännissä ja pisin selvä jakso on ollut tosiaan tuo muutama viikko.

Toivotan kaikille oikein paljon tsemppiä, sitä me kaikki tarvisemme!

[JuuliaS]

Moikka,

itse olen yrittänyt lopettaa ehkä kerran aidosti ennen tätä. Tällä hetkellä kolmas päivä juomatta. Tammikuussa raittiutta, tai oikeastaan tipatonta kesti vajaa kolme viikkoa ja sitten lähti homma samalla tyylillä. Olen kuitenkin huomannut, että viikot vaihtelevat - välillä juon viikolla ja viikonloppuna, välillä vain viikonloppuisin ja välillä kerran viikolla ja kerran joko pe tai la.

Toisin sanoen, juot kun juotattaa. Melko usein.

Minulla on myös sellainen harrastus, joka vie paljon aikaa ja rahaa ja siellä on käytävä joka päivä autolla, eli ajokunnossa on oltava... Nyt on tullut muutama sellainen kerta, että en olekaan pystynyt lopettamaan juomista ajoissa ja olen ajanut selvästi humalassa. En ole uskaltanut puhaltaa edes kotona alkometriin, kun en ole halunnut nähdä karseita lukemia. Taksi tai muu kyyti ei ole ollut vaihtoehto ja paikalle on ollut pakko mennä.

On vain ajan kysymys milloin joudut ratsiaan. Sattumalta, tai joku harrastekaveri polttaa sinut. Entäpä vakavampi vaihtoehto; voit joutua onnettomuuteen etkä vaaranna vain omaa henkeäsi vaan toisen tielläliikkuja hengen. Kestätkö jos aiheutat lapsen kuoleman tai pieni lapsi jää orvoksi rattijuopumuksesi takia?

Ystäväni tietävät ongelmastani ja ovat kyllä tukena, mutta yksi parhaista ystävistäni ei ota ehkä tätä ongelmaa totena. Johtuen ehkä siitä, että hänen isänsä on jo pidemmällä oleva alkoholisti ja määrittää meidät ehkä jotenkin erilaisiksi. Monesti hän on sanonut jos olemme olleet juhlimassa tms ja olen ollut hiukan juomattomuuden kannalla, että "älä vielä tänään lopeta". Toki ymmärrän, että henkilö jolla ei ole riippuvuutta ei voi tietää miltä se tuntuu ja kuinka paljon vain haluaisi olla vapaa piruista jotka kuiskivat tai jopa aikatauluttavat elämää. Välillä ihan itkettää, kun haluaisi elää erillä tavalla ja sitten kuitenkin löytyy todella hyvät syyt juoda, niitä syitä löytyy aina ja joka tilaisuudesta. Suruun tai ongelmiin en ole juonut, mutta muutoin oikeastaan juominen "sopii" mihin vain. Juomisen mahdollistajat, eli kuskina toimivat ystävät pitäisi saada myös tajuamaan, ettei minua saa kuskata ellei ole oikeasti pakko päästä johonkin enkä ole ajokunnossa.
Vastuu on vain ja ainoastaan sinun. Et voi siirtää vastuuta ystävillesi.

Vanhempani taas eivät tiedä. En tiedä, aistivatko he, mutta epäilen. Vaikka juon paljon olen aika selvän oloinen, näin on moni sanonut. Ehkä juuri siksi olen pystynyt peittelemään tätä näin pitkään. Vanhemmilleni en myöskään aio kertoa, sillä tämä on varmaan heidän pahin pelkonsa. Olen perinyt alkoholismin biologisilta vanhemmiltani ja nykyiset, ei biologiset -vanhemmat ovat minua kovasti asiasta varoitelleet. Silti tässä tilanteessa ollaan, että neljä vuotta on mennyt enemmän tai vähemmän kännissä ja pisin selvä jakso on ollut tosiaan tuo muutama viikko.

Toivotan kaikille oikein paljon tsemppiä, sitä me kaikki tarvisemme!

[Vilma1966]

Tämä ketju kiinnostaa, vaikka en olekaan lopettanut. Olisi aika mielenkiintoista, jos täältä ihan ilmi elävänä löytyisi joku, joka vastaisi myöntävästi. Veikkaan vaan, että aika harvassa sellaiset ihmiset tällä palstalla on.

Itse tiedän erään herran, joka vaimon "pakottamana" suostui siihen, että vaimo hänelle annosteli juomat. Oli liikuntavammainen ja käytännössä täysin riippuvainen vaimostaan, hoitokoti olisi ollut osoite, jos ei olisi suostunut. Mutta ei se ole oikeaa kohtuukäyttöä, kun sitä ei itse toteuta.

Toivottavasti tänne tulee erilaisia tarinoita.

[kedonkaunhein]

Moikka,

itse olen yrittänyt lopettaa ehkä kerran aidosti ennen tätä. Tällä hetkellä kolmas päivä juomatta. Tammikuussa raittiutta, tai oikeastaan tipatonta kesti vajaa kolme viikkoa ja sitten lähti homma samalla tyylillä. Olen kuitenkin huomannut, että viikot vaihtelevat - välillä juon viikolla ja viikonloppuna, välillä vain viikonloppuisin ja välillä kerran viikolla ja kerran joko pe tai la.

Toisin sanoen, juot kun juotattaa. Melko usein.

Minulla on myös sellainen harrastus, joka vie paljon aikaa ja rahaa ja siellä on käytävä joka päivä autolla, eli ajokunnossa on oltava... Nyt on tullut muutama sellainen kerta, että en olekaan pystynyt lopettamaan juomista ajoissa ja olen ajanut selvästi humalassa. En ole uskaltanut puhaltaa edes kotona alkometriin, kun en ole halunnut nähdä karseita lukemia. Taksi tai muu kyyti ei ole ollut vaihtoehto ja paikalle on ollut pakko mennä.

On vain ajan kysymys milloin joudut ratsiaan. Sattumalta, tai joku harrastekaveri polttaa sinut. Entäpä vakavampi vaihtoehto; voit joutua onnettomuuteen etkä vaaranna vain omaa henkeäsi vaan toisen tielläliikkuja hengen. Kestätkö jos aiheutat lapsen kuoleman tai pieni lapsi jää orvoksi rattijuopumuksesi takia?

Ystäväni tietävät ongelmastani ja ovat kyllä tukena, mutta yksi parhaista ystävistäni ei ota ehkä tätä ongelmaa totena. Johtuen ehkä siitä, että hänen isänsä on jo pidemmällä oleva alkoholisti ja määrittää meidät ehkä jotenkin erilaisiksi. Monesti hän on sanonut jos olemme olleet juhlimassa tms ja olen ollut hiukan juomattomuuden kannalla, että "älä vielä tänään lopeta". Toki ymmärrän, että henkilö jolla ei ole riippuvuutta ei voi tietää miltä se tuntuu ja kuinka paljon vain haluaisi olla vapaa piruista jotka kuiskivat tai jopa aikatauluttavat elämää. Välillä ihan itkettää, kun haluaisi elää erillä tavalla ja sitten kuitenkin löytyy todella hyvät syyt juoda, niitä syitä löytyy aina ja joka tilaisuudesta. Suruun tai ongelmiin en ole juonut, mutta muutoin oikeastaan juominen "sopii" mihin vain. Juomisen mahdollistajat, eli kuskina toimivat ystävät pitäisi saada myös tajuamaan, ettei minua saa kuskata ellei ole oikeasti pakko päästä johonkin enkä ole ajokunnossa.
Vastuu on vain ja ainoastaan sinun. Et voi siirtää vastuuta ystävillesi.

Vanhempani taas eivät tiedä. En tiedä, aistivatko he, mutta epäilen. Vaikka juon paljon olen aika selvän oloinen, näin on moni sanonut. Ehkä juuri siksi olen pystynyt peittelemään tätä näin pitkään. Vanhemmilleni en myöskään aio kertoa, sillä tämä on varmaan heidän pahin pelkonsa. Olen perinyt alkoholismin biologisilta vanhemmiltani ja nykyiset, ei biologiset -vanhemmat ovat minua kovasti asiasta varoitelleet. Silti tässä tilanteessa ollaan, että neljä vuotta on mennyt enemmän tai vähemmän kännissä ja pisin selvä jakso on ollut tosiaan tuo muutama viikko.

Toivotan kaikille oikein paljon tsemppiä, sitä me kaikki tarvisemme!

Oikeassa olet JuuliaS! Tarkoitus ei olekaan sysätä vastuuta ystävilleni saatika vähätellä rattijuopumuksen vakavuutta. Kunhan vain kirjoitin omia juttuja vähän ylöskin

[JuuliaS]

Kedonkaunhein' malle

Ei ollut tarkoitus syyttää tai syyllistää. Halusin sinun vain kiinnittävän huomiota noihin varsin yleisiin tekosyihin. Et todellakaan ole ainut joka näitä ja samankaltaisia käyttää.
Hyvä että olet huomannut asian itsekin. Toki olisi hienoa jos ystävätkin olisivat tukena kaikin mahdollisin keinoin, mutta eihän se silloin olisi sinun päätöksesi jos toiset juomistasi kontrolloivat. Omilla hartioillaan on tämäkin vastuu kannettava.

Toivottavasti onnistut nyt yhdessä meidän kanssamme. Älä pelkää pyytää apua.

[omama]

Tämä ketju kiinnostaa, vaikka en olekaan lopettanut. Olisi aika mielenkiintoista, jos täältä ihan ilmi elävänä löytyisi joku, joka vastaisi myöntävästi. Veikkaan vaan, että aika harvassa sellaiset ihmiset tällä palstalla on.

Itse tiedän erään herran, joka vaimon "pakottamana" suostui siihen, että vaimo hänelle annosteli juomat. Oli liikuntavammainen ja käytännössä täysin riippuvainen vaimostaan, hoitokoti olisi ollut osoite, jos ei olisi suostunut. Mutta ei se ole oikeaa kohtuukäyttöä, kun sitä ei itse toteuta.

Toivottavasti tänne tulee erilaisia tarinoita.

Vähän kyllä epäilen onko kohtuukäytön oppiminen edes mahdollista alkoholiongelmaiselle. Kun riippuvuus pn syntynyt, sitä ei taida voida deletoida pois aivoista.

Oma kokemukseni on ollut, että olen luullut oppineeni kohtuukäytön juomatroman jakson seurauksena mutta sitten kuukausien ja jopa vuosien kuluessa määrät ja juomistiheys on vähitellen lisääntyneet kunnes olen taas samassa pisteessä. Mulle ei ole käynyt niin, että olisin saman tien taas alkanut juomaan suuria määriä usein. Juominen on hivuttautunut salakavalasti pahemmaksi pitkän ajan kuluessa jolloin olen tullut uskoneeksi, että kohtuukäyttö sujuu. Ja sitten olen joutunut toeamaan ettei se suju, luisun joka kerta hitaasti mutta varmasti takaisin lähtöpisteeseen.

[Dave2]

Tuurijuoppona tuli monesti kokeiltua.

Ei onnistunut.