[watawata]

Moni asia kuulostaa tutulta
Moi Lumi, 13 päivää sitten mäkin löysin pohjani. Olen myös uusi täällä, nyt tarkoitus viettää tipaton kuukausi ja sen jälkeen muuttaa alkon käytön suunta.
Mun suhde kaljaan, rakkaaseen ystävään alkoi jo 13 vuotiaana lähikaupasta pöllittyjen pullojen muodossa. Teini-ikä kului kosteissa merkeissä viikonloppuisin. Mä oon ollu se kova mimmi, joka keksi aina jotain villiä. Nuoruudessa hoidin opiskelut ja työn, mutta viikonloput kului baareissa. Rahaa ei ollut joten taskusta teräviä ennen baaria, tietysti. Ajauduin väärään seuraan, seksuaalista hyväksikäyttöä, morkkiksia....
Lapsia odottaessa ja heidän ollessa pieniä mä rauhoituin. Alkon käyttö oli yli vuosikymmenen alle kohtuun rajoissa. Sitten alkoi avioliitto rakoilla, mies muuttui, uhkailua väkivallalla, riitojen kostamista lapsille, aiheetonta mustasukkaisuutta.
Silloin löysin vanhan ystävän. Useita kertoja viikossa pakenin metsään lenkille, mukana kaksi isoa tölkkiä olutta. Ei koskaan enempää, lapsista täytyi pitää huoli. Sen sijaan turrutin pahaa oloa mm. ottamalla panacodia iltaisin. Mulla yksikin toimii euforiaa aiheuttaen.
Kun vihdoin erosin pääsin eroon molemmista, kaljasta ja panacodista. Lasten kanssa elo oli seesteistä. Kunnes lasten isä kokosi itsensä niin että lapset olivat hänen luonaan joka toinen viikonloppu. Silloin löysin uudestaan baarit. Taas heräsin välillä oudon miehen vierestä vailla muistikuvia illan tapahtumista. Holtitonta seksiä ja hirveä häpeä sunnuntaisin. Krapulaa tuli hoidettua pitkälle iltapäivään ennenkuin saattoi hakea lapset kotiin. Tapasin miehen, jonka kanssa koin voimakasta henkistä yhteyttä. Muutin lasten kanssa myöhemmin hänen luokseen nykyiselle paikkakunnalle.
Tässä suhteessa oli alusta asti yksi varjo-vanha ystävä kalja. Meille molemmille maistui. Mutta mies vähensi kulutustaan, nautittiin elämästä. Itsellänikään alko ei kuulunut päiväohjelmaan. Aina kuitenkin kun lapset olivat poissa oli kalja pääosassa yhteisen ajan vietossa. Vähitellen miehen hallinta tässä hellitti. Tuli korona ja työttömyys. Vähitellen kalja ja autotalli muuttuivat tärkeämmiksi. Tunsin että yhteys joka meillä oli ollut hävisi. Minulla oli vastassa torjuva seinä, enkä ymmärtänyt mistä se johtuu. Totta, en tajunnut että seinän teki meidän yhteinen ystävä. Pidin näitä kahta erillisinä ongelmina. En ymmärtänyt että tilanteen tuoma häpeä ja peittelyn tarve sai niin rakkaan miehen käyttäytymään eri tavoin.
Mitä tein minä? Otin tiukemman otteen kaljasta. Hoidin työn, lapset, kodin. Mutta iltaisin laskin montako voin ottaa että aamulla olen selvä. Odotin viikonloppuja että lapset ovat poissa, jotta voi juoda kunnolla.
Lopulta tuli se ero. Sairasloma. Odotin että lapset nukahtavat, sitten join itseni humalaan. Viikon joka päivä. Kunnes, 13 päivää sitten humalassa saunassa keskustellessa puhelimessa itselleni tärkeän ihmisen kanssa tajusin kuka, tai mikä on ollut ongelmien syy. Seuraavana päivänä päätin että on aika muuttua. Olen nyt ollut 13 päivää ilman kaljaa. Aion olla vähintään kuukauden kokonaan ilman. Suhdetta en ehkä pysty pelastamaan ellei rakkani itse ymmärrä tilaansa ja hae apua. Olen kertonut päätöksestäni useille läheisilleni, jotka tällöin rohkenivat kertoa että ovat olleet minusta huolissaan. Se kosketti. Rakastan lapsiani. Haluan olla heille läsnä, koska perheen tilanne on heille myös vaikea. Positiiviset muutokset huomaan heti. Tiedostan ympäristön, lasten tarpeet paremmin. Kuvittelin, ettei pieni tissuttelu heidän nukkuessaan vaikuta, mutta kyllä se vaikuttaa. Minulla on voimavaroja olla heille läsnä. Olen fyysisesti jo jaksavampi. Paino on pudonnut ja itsetunto kohentuu päivä päivältä. Olen nyt siis päättänyt erota suhteesta keskikaljaan, joka on ollut mun elämässä tärkeässä roolissa jo 30 vuotta. Enää en etsi siitä lohdutusta tai itsetunnon kohottajaa. Olemme tästä lähtien vain kavereita Tähän asti olen päättänyt, että jatkossa alkoholi ei tule kuulumaan jokapäiväiseen elämään. Eikä pisaraakaan oteta murheeseen tai mielipahaan. Ajattelin jatkossa sallia itselleni kerran tai korkeintaan kaksi viikossa muutaman. Eikä edes joka viikko. Jos siitä uudelleen tulee keino säädellä tunteita tai pakonomainen tarve esim juoda saunakaljat, täytyy asia miettiä uudelleen.
En täysin poissulje vielä sitä, etteikö sillointällöin voisi olla myös kosteita iltoja mutta sen tulee tapahtua harkitusti, ja loppukulutuksen maksimimäärä etukäteen päättäen. En enää kaipaa niitä morkkiksia ja muistikatkoja elämääni. Mikäli en pysty tähän, tiedän että silloin mun ainoa mahdollisuus on täysraittius. Mikä ei sinänsä pelota. Saan valtavasti iloa kuntoilusta, musiikista, eläimistä, lapsista. Näistä kaikista nautin nyt ihan eri tavalla. Tsemppiä kaikille asian kanssa painiskeleville. Jakaisin mieltäni ajatuksia teidän kanssanne

Tämä on mahtava tarina ja koskettaa syvältä. Aina kun lapsia on kyseessä ja ihminen itse tajuaa ongelmansa ja haluaa korjata sen, on hattua jokaisen nostettava! Toivottavasti sinun matkasi jatkuu yhtä hyvällä vireellä kuin tätä viestiä kirjoittaessasi ja jos ei, niin muista sinäkin, että apua on tarjolla ja sitä ei ole häpeällistä pyytää! Mahtavaa jatkoa teille ja rakkautta lapsillesi! <3

[Lumi]

Tässä sitä nyt kolmatta viikonloppua vietetään selvinpäin. Tunteet on välillä sekavat. Sitä kun normaalisti näillä säillä olisi jo moneen otteeseen ollu terassilla istumassa. Muistan sen, miten nautin siitä hetkestä, kun aurinko paistaa, on ihanan lämmin, kylmä olut nenän edessä ja nousuhumala alkaa vallata kehon. Mahtavaa! Mutta tuo on myös se tila, jota nyt pelkään tai ainakin arastelen. Se on ainakin itselläni niin voimakas, luultavasti monella muullakin. En oikein osaa selittää sitä, mutta vaikka pystyisinkin lopettamaan juomisen muutaman oluen jälkeen, kun en vielä ole liian humalassa unohtaakseni tämän päätöksen, tunne pelottaa silti. En oikein itsekään ymmärrä miksi.

Puoliso kyseli eilen, että olenko miettinyt juhannuksen juomispolitiikkaa, kun menemme paikkaan, josta alkoholia ei saa ostettua, vaan pitää viedä mukanaan mitä aikoo juoda. Sanoin, etten ole uhrannut ajatustakaan juhannuksen juomiselle ja tämä tuntui todella mukavalta. Tähän astihan elämäni on ollut suunnilleen jatkuvaa juomisten suunnittelua. Nyt olen ollut vapaa niistä ajatuksista.

Onhan tämä mukavaa, kun ei näin lauantaiaamuisin ole krapulaa, mutta eipä ole oikein tekemistäkään. Jos tissutellessa perjantai kului joutuisasti ja kivasti, niin krapulalauantai meni myös kätevästi potiessa, eikä tarvinnut miettiä, että mitähän sitä tekisi. Itse en ole koskaan ollut suruun ja ahdistukseen juoja, mutta kaikkia maailman iloisia asioita piti tai olisi ollut kiva juhlistaa alkoholilla. Tai sitten ihan muuten vaan ja rentoutuakseen. Tämä viikko oli töissä tosi raskas ja normaalisti olisinkin aloittanut viikonlopun syömällä ja juomalla perjantaina hyvin. Ihan vaan rentoutuakseni. Nyt vain söin ja pohdiskelin sitten tätä muutosta. Olisinko tarvinnut alkoholia saavuttaakseni vielä paremman ja levollisemman olotilan? En oikein tiedä.

Miten sulla Maxillan-78 menee?

[Marika]

Hei taas!
Kyselit että onko ollut helppoa. Minulla monia yrityksiä olla juomatta ja monia kertoja kun olen koittanut vaan vähentää. Nyt on toisaalta ollut helpompaa kun tein itselle lopullisen päätöksen lopettaa täysin kokonaan. Ihmettelen itsekkin miten ei ole ihan kauheita mielitekoja ollut. Elämä on paljon helpompaa kun ajatukset ei pyöri juomisen ympärillä. Alakuloa ja ahdistusta kyllä välillä on ja tuntuu joskus että mikään ei tunnu miltään. Olen päättänyt olla armollinen itselleni ja antaa toipumiselle aikaa.
Hyvää kesää ja tsemppiä

[Lumi]

Eilen teki niin mieli alkoholia. En ottanut. Pelotti niin perkeleesti, että kun siitä kuitenkin olisi tullut kiva ilta, niin elämäni jatkaisi taas samaa rataa seuraavana viikonloppuna, ja sitä seuraavana, jne. Ajatukset luultavasti alkaisivat taas pyöriä alkoholin ympärillä ja odottaisi vaan perjantaita. Sitä en tahdo. Olen huomannut, että kun alkoholia alkaa tekemään mieli, niin odotan, että jospa se puoliso tekisi sen suhteen aloitteen, niin ei itse tarvitsisi, kun se aina jollain tavalla hävettää. Ja sitten kun mitään ei kuulu, tulen kärttyiseksi. Sitten ei ole kivaa. Usein kärttyinen olotila laukeaa illalla yhdeksältä, koska sitten ei saa haettua juomista enää mistään.

Tiedän kuitenkin, että jossain vaiheessa korkkaan. Tuntuu, että olen niin solmussa tämän asian kanssa. Tekee mieli, muttei uskalla, kun pelkää seurauksia. Pelkohan tietysti on hyvä juomisen rajoittaja, mutta sen kanssa eläminen ei ole kivaa.

Tsempit sulle kans Marika, ja muillekin!

[Lumi]

No niin, lauantaina join. Annoin itselleni luvan juoda kuusi annosta ja siinä pysyin. Ei oikeastaan tehnyt enää mieli jatkaakaan juomista, olin todella väsynyt. Yleensä se ei kyllä ole menoa haitannut. Sunnuntaina ei ollut krapulaa, ei henkistäkään. Onnistuin siis mielestäni hyvin!

En kuitenkaan halua tuudittautua tähän onnistumisen tunteeseen, vaan suunnittelen seuraavankin juomiskertani hyvin. Milloin se sitten onkaan. Positiivisin mielin eteenpäin.

[Maxillan-78]

Moi Lumi ja muut vähentäjät
Mullekin kävi niin että otin muutaman viimeisenä viikonloppuna ennenkuin 30 päivää meni ohi. Ja sitten muutaman viikolla. Mutta pysyin päätetyissä määrissä, ja otin vähemmän kuin annoin itselleni "luvan" Nyt taas jatkan juomatta olemista. Tai, olen päättänyt pysyä korkeintaan kerran tai kaksi viikossa ja enintään 5 abnosta/kerta. Eri asia jos päättää etukäteen viettää rillutteöuillaan. Mutta siihen täytyy löytyä syy, bileet yms. Ei enää vain nollaus. Lapset ovat kotona, nyt en ota ollenkaan. Eilen illalla grillattiin yhdessä ja pelailtiin pihapelejä. Sitten vielä käytiin porukalla ajelulla myöhään illalla. Osa mun juomista on ollut just tapa. Pikkupöhnässä asiat tuntuvat jotenkin keveämmiltä.
Pystyn samaistumaan Lumi, mullakin on välillä tunne että jotain puuttuu. Mua kyllä auttaa tää uusi elämäntilanne ja lapset. Oon aloittanut elämänmittaisen remontointi operaation, ei riitä rahat kaljaan enää, ja sitten tietysti tärkeimpänä lapset ja se mitä haluan heidän oppivan elämästä ja aikuisena olosta.
Fyysinen vointi on parantanut. Olisiko sulla Lumi jotain mitä tahtoisit toteuttaa, mihin purkaa tarmoa ja mikä motivoi? Jotain ihan uutta, minkä oot pitänyt mahdottomana mutta oot aina tahtonut? Me ihmiset kun tehdään ite itsellemme sellasia rajoja joita ei oikeesti oo olemassa. Mä pelkäsin aina etten selviä yksin jos ostan talon. Nyt mä pääsen kokeilemaan kuinka mun oikeesti käy. Tsemppiä ja iloa viikonloppuun. Pidetään kiinni siitä mitä on päätetty

[Lumi]

Moi taas Maxillan-78 ja muut!

Itsekin olen huomannut juomiseni olevan tapa. Mutta eilen illalla ollessamme kävelyllä ihemettelin, miten minun ei tehnyt yhtään mieli täysille terasseille, kun lämmintä oli melkein 30 ja kaikilla näytti olevan niin hauskaa. Ennen olisin tehnyt kaikkeni raahatakseni puolisoni kierrokselle. Onko aivoissani sittenkin tapahtunut jotain positiivista muutosta?

Olen miettinyt tuota jonkin uuden aloittamista, mutta ei minulla oikein ole/ole ollut mitään haaveita. Ainut mitä rakastan, on matkustelu. Sekin on ollut nyt ollut jäissä ulkomaiden osalta. Ja olen vähän sellainen ihminen, että jos jotain alan tekemään, haluan tehdä sen sitten täysillä, mikä tietysti on johtanut ongelmiin alkoholin käytönkin osalta. Mutta en esim. voi opiskella kieltä, koska tahtoisin tehdä sitä täysipäiväisesti, jota töissäkäynti haittaa. Kokeiltu on.

Arvostan tuollaista, että uskalletaan hypätä kokeilemaan jotain, josta ei ole ihan varma. Olen todennut, että kaikesta aina selviää, tavalla tai toisella. Tsemppistä remontointiin ja ihanaa juhannusta jo näin etukäteen kaikille! Ollaan hukkumatta.

[Miltaq]

Eksyin tänne vähentäjien puolelle ja tämä tarina tuntui kyllä todella tutulta.

Täällä kans juominen alkoi jo teininä, oma vanhempi oli myös alkoholisti. Rakastuin heti nousuhumalaan ja sen tunteen voittanutta ei ole vielä näinä päivinä näkynyt.

Oma pohjani tuli vastaan uutena vuotena taas yhden perseilyn jälkeen ja siitä asti siis juomatta. Vuosien saatossa on tullut mokattua enemmän ja vähemmän, nyt puolen vuoden raittiuden jälkeen, kun mietin noita asioita, halveksin itseäni.

Kuvottavaa touhua, kaatuilua, pettämistä, joutavia puheita, lupausten pettämistä. Inhoan juovaa persoonaani. Olin myös loppuvuodet lähes aina ahdistunut.

No mitenkäs nyt.. Odotan koska kykyni iloita asioista ilman alkoholia palautuu. Joskus siitä on nähtävissä pieniä murusia, pieniä hetkiä, kun huomaan olevani onnellinen.

Olen pitänyt päiväkirjaa, sinne kirjoittanut tuntemuksia ja sen lukeminen nostaa kiitollisuuden pintaan. Näen selvästi miten ahdistus ja oleminen on hiljalleen helpottaneet, enkä halveksi enää itseäni niin syvästi.

Pitkä ja kivinen on tämä tie, mutta olen päättänyt olla ilman tuota rakkainta ystävääni alkoholia. Minusta ei koskaan voi tulla kohtuukäyttäjää, yritetty on.

Tsemppiä kaikille vähennyslinjalla oleville

[Megadth90652]

Kamalan tuttuja tarinoita kerrotte. Niitä lukiessa ja kun meinaan omaani kertoa (tuskin haluutte kuulla, mut...), tekis mieli ottaa kunnon kännit, kun häpeän itseäni niin paljon.

Olen mies 43. Se alkoi 16-vuotiaana. Kaikki oli kivaa. Alkoi mennä viinapullo päivässä lopulta. Äkkiä tuli tolet.

Viime kolmen vuoden aikana sit herännyt 3 kertaa lanssista tai EA:sta lähes kuolleena. Sammunut pöpelikköön syksyllä tai verensokeri lähes 0.

Hävettää, koska oon osannut peittää tän niin hyvin. Surettaa mun isän puolesta! Ei hän ikinä haluaisi saada tietää tätä puolta minusta.