[Lostinthislife]

Moikka kaikki ja kiitos viesteistä ❤️

Meillä alkoi ero aikomuksen jälkeen mennä paremmin. Siis todella paljon paremmin. Näin mun miehessä saman miehen, johon rakastuin. Tehtiin yhdessä juttuja ja oli läheisyyttäkin. Kunnes koitti 14.3.2022.

Tähän väliin huomio, ettei sitten ladattukaan mitään esto-ohjelmia tai muutakaan. Mies lupasi mulle kertoa ja avautua, jos hänen vähänkään tekee mieli pelata. Kuinka paljon voikaan toinen suoltaa paskaa suustansa.

Olin tuplavuorossa 14.3. Meni yli 1,5h ja mies soitteli perään, kun muksu ei nuku, et missähän luuraan. Selitin ja lupasin yrittää toimia töissä asiat nopsasti loppuun ja kiireen vilkkaa kotiin, jotta toinen pääsee nukkumaan (mies töihin 04.30.)

Ihmettelin kotona, kun mies makuuhuoneessa kuulokkeet päässä, puhelin kädessä. Hetken päästä meni ulos ja oli siellä about 30min. Ihmettelin, kun ei ollutkaan kiire nukkumaan ja heti alkoi hälytyskellot soida. Esikoiselta kysyin pelaako isi, jos niin mitä. Esikoinen vastasi "siinä pyörii kivast semmoiset rullat."

Kivasti sit oli ottanut 10.3 alkaen jostain rahaa, ainekin 1000 luokkaa. Ja mennyt myös Trustlyn ja eutellerin kautta.

En kyennyt ees katsomaan miestä päin. Tuntu, ku matto oli vedetty lujaa alta ja keuhkoista ilmat pihalle lyöty. Hirveä olo. Sain esikoisen nukkumaan ja jäin itkemään keittiöön. Päässä risteili ajatukset, miksi nyt? Miten se taas kykeni tähän? Mitä mun olisi pitänyt tehdä toisin?

Mies sanoi keskusteltuamme (hän huusi, minä parhaani mukaan yritin puhua väleihin), etten ole ollut tarpeeksi tukena. En ole kuunnellut tai halunnut keskustella. Mietin, mitä niillä tarkoittaa, mutta muistin, että oli aiemmin pyytänyt minua juttelee hänen kanssa, heti kun ehdin. No toki unohdin, hyvä, että nykyään muistan edes omaa hetua saatika kotiosoitetta.

En ole hakenut mistään apua, enkä avautunut tästä muualle, kuin tänne. Mun paras ystävä vihaa mun miestä ja hänen vastaus kaikkeen on ero. Joten hänelle en ole voinut puhua yhtään.

Laitoin sitten 15.3 viestiä, etten jaksa enää tätä. Lupasin pysyä lähellä, jotta voitaisiin toteuttaa lasten kanssa viikko-viikko periaate. Lupasin, etten vaadi mitään meidän yhteisestä omaisuudesta itselleni, kunhan saan puolisoni maksamaan ne lainat tai hoitamaan maksut vain itsellensä.

Toisena vaihtoehtona annoin sen, että joka paikkaan laitetaan estot. Ei sanonut mitään. Tänäänkin mykkäkoulua molemminpuolisesti. Joten, en tiedä mitä haluaa.

Asunto olisi katsottuna, mutta rahat ja halu lopettaa tämä puuttuu. Oon niin rikki ja haluaisin vaan lyyhistyä maahan ja itkeä.

Huoh. Nyt yritän saada unta ja yritän tulla pian lukemaan näitä lisää. ❤️

[Lostinthislife]

Moikka taas! Vähän tilannepäivitystä.

Tänään nostin kissan pöydälle ja laitoin miehelle töihin viestiä, että töiden jälkeen keskustellaan. Kertoi pääsevänsä vähän myöhemmin töistä. No jälkeen 18 istuttiin molemmat keittiössä, lapset piirteli olkkarissa ja mies kysyi "nytkö puhutaan?"

En muista ollaanko ikinä keskusteltu noin pitkään MISTÄÄN saatika miehen ongelmista. Siinä hän kuitenkin alkoi kertomaan kaikkea ihan alusta. Avasi mulle toisen näkökulman kokonaan tähän tilanteeseen. Kertoi mitä kokee pelihimon, pelaamisen, voittamisen ja häviämisen jälkeen. Kertoi myös niin paljon kaikkea muutakin ja näytti paljon on missäkin pelannut ja mistä sai vippiä/lainaa.

Mies ei sanonut ehdotonta ei estoille, muttei myöskään ollut siihen nyt halukas. Sanoi, ettei toimi pitkän kaavan mukaan. Sovittiin, että palkan tullessa hälle jää 100-200 tilille ja loput mulle. On tuo nyt alku. Pitää huomenna tai ylihuomenna keskustella lisää mitä muuta voitaisiin tehdä. Terapiaan ei kuitenkaan halua, koska koki lopulta sen olleen epäpätevä. Oli mm. kysynyt eikö mieheni voisi vain vähentää pelaamista?! En tajua.

Miehellä kaveri, jolla myös jonkinsortin peliriippuvuuden oireita, häneltä vertaistukea onneksi saa.

Pääsyy miehellä pelaamiseen on kuitenkin alkoholi. Sen kanssa kertoi pelaamisen olevan "helppoa", koska herkästi tekee mieli ja sitten onkin jo menoa. Yrittänee nyt alkoholistakin sitten luopua.

Nyt taas mietin, että ehkä tämä tästä. Ehkä tämä perhe vielä kasassa pysyy.

Itse on kyllä jaksettava ja pystyttävä keskusteluapua ja lastenhoito apua hakemaan, jotta saisi omaa aikaa ja täten pääkoppaa tuuleteltua. Helpommin vaan sanottu, kuin tehty!

Mutta tänää sain pitkästä aikaa siivottua! Ja niin paljon, että joka paikka tyhjänä, kun totuttu, että joka puolella tavaraa pyörii. So proud of myself ja tuli hyvä fiilis!

Nyt taas koitan kömpiä tuonne taaperon luo yöunille ja palailen taas.

Kiitos teille! ❤️

[Eveliina]

Moikka lostinthislife!

Onpa todella kurja kuulla, että siellä asiat menevät taas huonompaan suuntaan. Ns. matto on taas vedetty jalkojen alta pahemman kerran.

Tarkoitukseni ei ole missään tapauksessa rytätä sinun toivoasi tai optimismia, mutta rehellisesti sanottuna minusta kuulostaa nyt siltä, että puolisollesi täytyy asettaa tiukempia rajoja. Jos hän ei halua mennä terapiaan tai hakea aktiivisesti apua, niin miten hän pääsee tuosta tilanteesta eteenpäin? Hän saattaa olla jonkinlaisessa esiharkintavaiheessa, tai sitten ei harkitsekaan vielä vakavasti pelaamisesta luopumista. Tähän mennessä hänen tekemänsä asiat eivät ole auttaneet häntä olemaan pelaamatta pidemmän päälle, mikä kielii siitä, että jotain muuta olisi tehtävä, jos haluaa lopettaa pelaamisen.

Voisiko hän harkita esimerkiksi omaehtoista luottokieltoa, niin ei ainakaan pääse velkaantumaan pelaamisen vuoksi enempää?

Toisen pelaaminen ei IKINÄ ole läheisen syy. Tämä syyttely on yksi asia, joka saa vaistoni sanomaan, että henkilö ei halua luopua pelaamisesta. Syyttely on yksi suojelukeino, ettei pelaamisesta tarvitsisi luopua ja sitä pelaamista suojellaan juuri esimerkiksi valehtelemalla tai syyttämällä toista osapuolta asioista. Ei voi olla niin, että yksi kuuntelematta jättäminen on syy toisen pelaamiselle.

Voisit koittaa itse esimerkiksi peluuriin soittoa tai pelirajattomalta tukipuhelun pyytämistä, jos kaipaat keskusteluapua asian tiimoilta. Siitä tuskin olisi sinulle ainakaan haittaa .

Tuo, että puolisosi on kyennyt selittämään pelaamista ja pelihimoa ja sen tuomia tunteita sinulle, on iso asia hyvään suuntaan. Mutta nyt hän tarvitsee apua siihen, että pysyy pelaamatta. Se, ettei ole halukas laittamaan estoja, kertoo jo siitä, ettei hän välttämättä ole valmis kokonaan luopumaan pelaamisesta vielä. Terapiaa/keskusteluapua voi hakea muualtakin kuin sieltä, missä avun on koettu olleen epäpätevää. Kuulostaa korvaani valitettavasti siltä, että hän keksii edelleen syitä olla hoitamatta itseään kunnolla, että pelit voivat jatkua.

Alkoholista luopuminen on varmasti merkittävä asia puolisollesi, koska ongelmaa alkoholin kanssa on ja samalla alkoholin nauttiminen johtaa helpommin pelaamiseen, kun muutoinkin vähäinen kontrolli laantuu entisestään.

Hyvä kuulla, että haluat itseäsi tilanteessa auttaa ja olet saanut esimerkiksi siivottua. Siitä se itsestä huolehtiminen lähtee, että tiedostaa muutoksen tarpeen ja sitten lähtee vähitellen selvittelemään, mistä haluamaasi apua voisi saada.

Jatka rohkeasti kissan nostamista pöydälle ja puhumista, niin toivottavasti puolisosi havahtuu siihen, että hän tarvitsee apua ja sitä voi hakea monista paikoista. Esimerkiksi hänkin voisi pelirajattomalta pyytää vertaispuhelua tai tukihenkilöä , soittaa peluuriin tai hakea pelirajattoman ryhmään. Apua on saatavilla, jos sitä haluaa.

Aurinkoa alkavaan viikkoon ja ollaan kuulolla!

-Eveliina

[Lostinthislife]

Moikka Eveliina ja toki muutkin!

17.3 jälkeen ei olla keskusteltu. Meillä on sairasteltu, mies ollut todella kipeä, samoin muksut. Nyt menossa jo päivä 14! Onneksi pääsen maanantaina töihin, koko loma mennyt näidenkanssa neljän seinän sisällä...

Mutta joo. Luin ajatuksella Eveliina ed. viestisi ja olen kyllä samaa mieltä, ehkäpä ei ole valmis lopettamaan kokonaan.

Tuosta omaehtoisesta luottokiellosta en ollut kuullutkaan, täytyy perehtyä!

Ja yritän keskustella miehenkanssa pikimiten ja ohjata soittamaan esim. noihin yllämainitsemiisi paikkoihin.

Kiitos sinulle. ❤️

[Eveliina]

Moikka!

Ikävä kuulla, että siellä on oltu sairaana. Perheen sairastaessa ei kyllä voimavaroja usein ole mihinkään muuhun kuin sairastamiseen ja se on täysin ok. Sitten kun arki alkaa sairauden jälkeen normalisoitua, voi aktiivisemmin miettiä taas asioiden selvittämistä ja syvällisempiä keskusteluja.

Eikä ole sinun tehtäväsi ”paimentaa” puolisoasi, voit hänelle kertoa mistä hakea apua ja mikä voisi olla avuksi ja hänen päätettäväkseen jää, mistä apua hakee ja ottaako sitä vastaan. Voit olla tukena ja pysyä vierellä.

Toivottavasti siellä asiat alkavat sairastelun jälkeen mennä parempaan suuntaan.

Aurinkoista alkavaa viikkoa!

-Eveliina

[Mävaan]

Moi!

Lueskelin ketjusi alusta alkaen ja suosittelen että luet itse myös, oman tarinasi alusta alkaen. Kuten Eveliinakin sanoi, ei ole minunkaan tarkoitus rytätä optimisiasi. Olet aloittanut kirjoittamaan v. 2018, 4vuotta sitten ja puoliso pelaa edelleen ja syyttää myös sinua pelaamisestasi. Nyt on oikeasti aika alkaa miettimään asioita realistisesti, vaikka se vaikeaa onkin.
Kirjoitit, että ystävällesi et voi puhua koska hän käskee eroamaan, oletko miettinyt että hän on oikeassa ja siksi et halua häntä kuunnella? Itsellä oli myös tälläinen ystävä ja valitettavasti ikävä todeta jälkikäteen, hän oli oikeassa. Itse en sitä halunnut myöntää, koska kuvittelin rakastavani puolisoani.

Itse pelaajana (entisenä!!) ja alkoholistin ex-puolisona, tekstisi on liiankin tuttua. Valitetava fakta on, että yksikään riippuvainen ei "parane" sillä, että ulkopuolinen sitä vaatii- tässä tapauksessa sinä. Toipuminen lähtee itsestä ja omasta halusta. Karua kyllä, jo tuo että pelitilejä ei halua sulkea, kertoo että miehesi ei halua tosissaan lopettaa pelaamista lopullisesti, mistä sitä sitten jännitystä saisi elämäänsä? Varoitan myös, että riippuvuus saattaa siirtyä seuraavaan asiaan, jos pelit loppuvat, koska niin se vaan usein menee, kokemusta tästäkin. Siksi terapia on oikeasti lähes pakollinen juttu, jotta näin ei kävisi.

Pelaaminen, juominen, narkkaaminen, tupakoiminen, mitä näitä nyt on, ei ole koskaan kenenkään muun syy, ne on lähtökohtaisesti olleet ihmisen omia valintoja joista voi syntyä riippuvuus. Sairaudelle ei mitään mahda, mutta jos siitä haluaa parantua, niin asialle on itse oltava valmis tekemään jotain. Se, että sinua syyllistetään asiasta, on mieheltäsi itsekästä ja lapsellista ja kertoo kyllä sen, että hän ei myöskään arvosta sinua yhtään ja haluaa sinullekin yhtä pahan olon kun itsellänsä on. Jos hän pelaa, se on sinun syysi, mutta jotta hän voi olla pelaamatta, hän tarvitsee siihen sinua- huomaatko ristiriidan?? Tuo ei ole rakkautta, vaan keino saada sinut pysymään suhteessa, koska mitä hänelle jäisi jos eroaisitte?

Joo, ehkä vähän lyttäsin sitä optimismiasi, mutta tuolla menolla pilaat vain oman elämäsi, pelkkää huolta ja murhetta, ei parisuhteen kuulu olla tuollainen. Hetken kuka vaan voi olla juomatta ja pelaamatta ja esittää, että kaikki on ok- mutta ennemmin tai myöhemmin ilman sitä omaa tahtoa ja avun hakemista, retkahdus tulee. Nollatoleranssi koko loppuelämän, kaiken suhteen on ainoa keino toipua…

[Eveliina]

Moikka Mävaan,

Kiitos antamastasi näkökulmasta ja kirjoituksestasi.

Meillä jokaisella läheisellä ja riippuvaisella on oma tarinamme ja oma polkumme ja ne ovat osittain aika erilaisia mutta paljon niissä on samaakin.

Omakin ystäväni joskus kehotti minua eroamaan, ja se ärsytti minua. Tuntui, ettei se ole sellaista tukea, jota minä kaipaan. Toki uskoin ystäväni tarkoittavan parastani, mutta en halunnut kuulla tuota ”ratkaisua”. Itse ajattelin päätöstäni silloin niin, että minä teen päätöksen minkä teen ja teen sen sillä perusteella, että voin itse elää päätökseni kanssa ja ajatella, että yritin tarpeeksi. Jokainen meistä tekee omat päätöksensä itselleen merkittävillä perusteilla ja itse päätöksen mukaisesti eletään. Ja mieltään saa muuttaa kyllä, koska kyse on omasta elämästä.
Vain parisuhteessa olevat henkilöt tietävät, mitä parisuhteessa tapahtuu ja millainen se on. Silti me tarvitsemme läheisiltämme etenkin kuulevia korvia ja tukea. Ja välillä sitä näkökulmaa, että voi huomata ehkä asioita, joita itse ei huomaa, koska on niin lähellä tapahtumia. Riippuvuutta ja sen tuomia asioita on vaikea sellaisen ymmärtää, jolla ei ole omaa kokemusta riippuvuudesta, mutta moni läheinen kyllä huomaa sen, miten me voimme.

Pelaamisen lopettaminen ja toipuminen lähtevät pelaajasta itsestään ja siinä läheisenä olemisen vaikeus oikeastaan onkin - me emme voi tehdä ratkaisuja toisen puolesta emmekä auttaa kovinkaan konkreettisesti.

Toivottavasti aloittaja voit hyvin ja siellä asiat menevät parempaan suuntaan. Sinun itsesi vuoksi suosittelen miettimään omia rajoja ja hyvinvointiasi ❤️. Tsemppiä ja aurinkoa alkaneeseen viikkoon!

-Eveliina

[Lostinthislife]

Moikka ja erittäin hyvä näkökulma Mävaan!

En näe metsää puilta, enkä osaa ajatella itseni ja lasteni parasta. Luulen pääseväni helpommalla, kun jään tähän, kuin eroaisin ja etsisin itselleni ja lapsille uuden asunnon. Miehellä ei varaa ostaa minua ulos talostaja muista lainoista ja jo kertaalleen suhteemme aikana ollut piste jolloin halunnut itsensä tappaa, nyt se piste tullut taas. Sanoi kylläkin pari päivää sitten ettei voi tehdä itsellensä mitään, koska ei halua jättää minua yksin tämän paskan keskelle, mutta nyt äsken taisi tulla vika tikki. Pelasi taas, sanoin, että lopettaa sen (näin tilitiedoista), tuli mulle huutamaan ja osui minua nenään (vaikkakin varmasti vahingossa, mut pelkäsin niin paljon.) Lisäksi pelottaa, että jos kuuntelisin järkeä ja lähtisin, niin veisin lapsiltamme isän. Mitä sanoisin heille tai kuinka voisin enää elää itseni kanssa?

Moni varmasti ajattelisi, että se pyrkii tällä vain kontrolloimaan minua ja mun tekemisiä, mutta mitä jos ei? Kyse kuitenkin erittäin ylivelkaantuneesta, vaikeaa masennusta, peliriippuvuutta ja alkoholismia sairastavasta ihmisestä.

Mistä hakea apua ja tukea kaaottiseen tilanteeseen, kun mies ei itse halua minnekään mennä keskustelemaan, koska ei aiemmista kokenut mitään hyötyä.

Toisaalta tiedän jo vastauksen. Parantumisen on lähdettävä riippuvaisesta itsestään, itse en voi, kuin sivusta seurata.

Mitä on tehnyt elämässä niin väärää, että tälläistä ansaitsee.

[Mävaan]

Oon pahoillani sun puolesta ja tilanteesta johon olet joutunut. Tekstisi oli jälleen kun omasta elämästäni. Oma ex puoliso uhkaili itsemurhalla ja lopulta sitä yrittikin. Silloin tajusin itsekin olevani jumissa- ei voi erota ihmisestä joka on riippuvainen kaiken lisäksi myös minusta.
Kirjoitit, että et halua ottaa vastuuta siitä että SINÄ viet lapsilta isän. Tämä oli myös oma ajatukseni. Kunnes sitten ymmärsin, miten itsekäs se toinen ihminen onkaan, kun hän olisi ollut valmis jättämään omat lapsensa, oman perheensä, olisi jättänyt meidät tänne paskaan tarpomaan. Kaikenlisäksi jos hän olisi yrityksessään onnistunut, löytäjä olisi ollut oma lapsi, kuten oli nytkin. Millainen ihminen tekee lapselleen näin?
Ei se olisi ollut minun syyni, eikä se tule myöskään olemaan sinun syysi.

Koska tilanne puolisollasi on huono, hän on riippuvainen sinusta ja suhteestanne. uhkailu voi kuitenkin olla todellistakin, vaikka se on myös keino saada sinut pysymään suhteessa.
Niinkun sanottua, eihän hänellä ole muuta kun teidät. Mutta jos te eroatte ja hän ei enää halua elää, edes lasten vuoksi, kertoo se enemmän hänestä itsestään kuin sinusta. Se on hänen oma valinta, älä koskaan ikinä syytä itseäsi vaikka pahin kävisi.

Mieti enemmän omaa tulevaisuutta ja lasten, millainen se tulee olemaan? Voiko tilanne kotona pahentua jos jäätte? Vaikuttaako se lapsiin? Entä, uskotko että voisit itse olla enää onnellinen tuossa suhteessa? Onko toisen riippuvuudet ja sairaudet syy pilata myös oma elämä? Jokainen täälä on lopulta vastuussa omasta onnestaan ja selviytymisestään, myös puolisosi.

Voimia sulle jaksamiseen ja siihen, että teet oikeita päätöksiä, oli ne sitten mitä vaan.

[Eveliina]

Moikka!

Lostinthislife, onpa kurjaa kuulla, että siellä tilanne on mennyt noin huonoon suuntaan. Tuntuu tosi pahalta sinun ja lasten puolesta!

Itselleni kirjoituksestasi välittyi ensimmäisenä turvattomuus. Jos on mennyt fyysisen väkivallan puolelle, vaikkakin mahdollisesti vahingossa, niin siitä harvoin suunta on parempaan, ainakaan jos henkilö ei itselleen hae apua.
Kuulostaa siltä, että miehesi on niin syvässä suossa, että hän ei näe ulospääsyä sieltä.
Kuten Mävaan kirjoitti, sinä et ole vastuussa toisen ihmisen valinnoista etkä siitä, jos hän itselleen jotakin tekee. Tilanne on hirmuisen hankala ja koet tietysti vastuuta hänestä etenkin, koska on lasten isä ja pitkäaikainen kumppani. Mutta miten sinä voisit pelastaa itsesi ja lapsesi tuosta tilanteesta? Voiko puolisolle ehdottaa, että hän nyt tosissaan ottaa apua vastaan ja se on viimeinen mahdollisuus? Motivaation lopettamiseen ja toipumiseen pitäisi lähteä pelaajasta itsestä, mutta niitäkin onnistumisia on, että läheisen ”uhkavaatimus” on pakottanut pelaajan valitsemaan ja motivoitumaan muutokseen.

Onko ”helpolla pääseminen” mahdollisesti oman ja lasten turvallisuuden ja onnellisuuden menettämisen arvoista? Mävaan kysyi tosi hyviä kysymyksiä, joita kannattaa pohtia. Ja nyt viimeistään hae itsellesi keskusteluapua esim peluurista, kriisipuhelimesta, työterveydestä, mistä vaan.
Noissa tilanteissa on joskus joku tehnyt jopa itse perheestä lastensuojeluilmoituksen, että perhe pääsee avun piiriin. Sekin voi olla vaihtoehto.

Toivon sinulle paljon voimia ja tsemppiä vaikeaan tilanteeseen ❤️

-Eveliina

[ytrewq]

Tuli mieleen sellainen Lostinthislife onko miehesi ennenkin ollut uhkaava, väkivaltainen tai jotenkin muuten aggressiivinen humalassa tai suuttuessaan? Jos noin on 0-toleranssi juomiseen ja pelaamiseen on ainoa oikea ratkaisu tai muuten tullee sattumaan jotain paljon pahempaa. Alkoholistista/peliriippuvaisesta eroamisella et vie lapsilta isää enemmänkin miehesi karkoittaa kaikki läheiset ympäriltään.

Mieti tarkkaan JÄRJELLÄ mitä aiot tehdä!

[ytrewq]

Lisäksi tuossa on yksi peliriippuvaisen leski keneltä voi yrittää hakea vertaistukea https://areena.yle.fi/1-50390207 +pitempi uutinen https://yle.fi/aihe/artikkeli/2020/11/0 ... ita-kertoo . Kynnys ottaa yhteyttä varmaan matalampi kun toinen on paljastanut kasvonsa.

[Eveliina]

Moikka,

Itsekin muistan lukeneeni tuon Maijan tarinan aiemmin. Toki vertaistukea on saatavilla esimerkiksi pelirajattoman kautta koulutetuilta vapaaehtoisilta, jotka haluavat vertaistukea antaa. En osaa asiasta tarkemmin mitään sanoa, paitsi että on ihan kamala tuo Maijan kokemus ja tarina.

Samaa mieltä toisen kommentoijan kanssa siitä, että tilanteessa on riski siihen, että asiat pahenevat (esimerkiksi väkivaltainen käytös). Toivottavasti asiat alkavat kääntyä parempaan suuntaan.

Aurinkoa alkavaan viikkoon!

-Eveliina

[Lostinthislife]

Heippa taas!

Ei ole mies ennen ollut väkivaltainen tai aggressiivinen.

Tilanne sikäli muuttunut, kun viimeksi kirjottaessani oli pelannut ja käyttäytynyt miten käyttäytyi, niin havahtui siihen itse. Toki asiaa saattoi auttaa, kun kerroin etten ole onnellinen ja haluan olla. Vuolatin kaiken mitä mielen päällä oli.

Mies aloitti terapian uudestaan, tätä ennen yritti saada työterveydestä lääkäriä uusimaan masennuslääkkeen, kukaan ei suostunut, ennen terapian aloittamista. Ehkä hyvä näin!

Mies sai psykalta hetkeks rauhoittavia, unilääkettä ja masennuslääkkeitä, masennusläkkeet saa aloittaa, kun on ollut tietyn ajan ilman alkoholia. Nyt menossa päivä 7. Mies on, kuin se kehen rakastuinkin, alkoholi pilaa vaan kaiken. Olen yrittäny kehua ja halailla sun muuta, mitä meillä tosi harvoin ollut (sattuneesta syystä.)

Psykalla sanoivat, et kun mies alkaa saamaan itseään ruotuun, niin alkaa tulee energiaa eri tavalla. Huomaan sen jo nyt. Panostaa niin paljon enemmän meihin, kotiin, pihaan sun muuhun, kuin parin viime vuoden aikana esimerkiksi.

On myös kertonut lähiesimiehelleen ja antoi luvan kertoa pomolle. Et sikäli oon kyllä tosi ylpeä, koska tota hän vältteli viimeiseen saakka.

Ehkä tästä on suunta ylöspäin, toivon todella. Paljon on työtä edessä, mut sen riskin vielä otan. 🤍

[Eveliina]

Moikka lostinthislife!

Onpa mukava kuulla sinusta pitkästä aikaa ja etenkin, kun uutiset ovat paranemaan päin!
Hienoa, että mies itse havahtui omaan käytökseensä ja todennäköisesti myös hyvä, että työterveydestä ei masennuslääkkeitä uusittu ilman terapian aloittamista.
Toipumisen myötä myös oma-aloitteisuutta (kuvaamaasi energiaa) alkaa vähitellen tulla lisää ja toivottavasti mies nyt on lopullisesti toipumisen tiellä. Tai niin lopullisesti, kun se tuon sairauden kanssa on mahdollista.
Toipumisen tosiaan parhaiten huomaa läheisen käytöksessä ja siinä, miten asioita alkaa hoitumaan, miten läheinen uskaltaa alkaa puhumaan asioista ja monesta muusta asiasta.
Oletko saanut itsellesi tukea ja apua? Vaikka miehesi tilanne alkaisi kääntyä parempaan, kannattaa huolehtia myös omasta jaksamisesta.
Kaikkea hyvää kesän alkuun ja pidän peukkuja, että nyt vihdoin suunta on oikea!

-Eveliina