Tyttö kaiteella.
On pimeä syyskuun yö. Kello on yli puolenyön. Kurvaan poliisiaseman pihaa kohden. Poliisit onnistuvat pakenemaan rakennuksen toiselta puolelta. Kytken vilkun päälle ja teen tiukan u-käännöksen. Kiihdytän poliisiauton perään ja vilkuttelen valoja, annan siis pysähtymiskäskyn. Hetken ehdin hämmästellä tätä lauantaiyön takaa-ajoa jossa on jotain perin tuttua, mutta jotenkin nurinkurista.
Poliisit pysäyttävät autonsa, minä pysäytän heidän taakse. Avaan oven ja nousen autosta. Sydämeni takoo ja kädet vapisevat. Pelkään taas. Juoksen poliisiauton vierelle ja selvitän asian.
"Läheisellä sillalla joku tyttö istuu kaiteella ja vieressä jalkakäytävällä on toinen henkilö joka puhuu kaiteella istuvalle ja pitää kättä olkapäällä. Voisitteko käydä katsomassa, ettei olisi mitään pahoja asioita tapahtumassa."
Poliisit lupaavat tarkistaa tilanteen. Siirryn autolleni ja odottelen hetken jos toisenkin. Sydän takoo yhä. Lujaa.
Käynnistän auton ja ajelen vielä hetken kylän katuja. Viimein rohkaisen mieleni ja ajan uudelleen sillalle. Sillalla ei ole ketään. Ei poliiseja eikä tyttöä kaiteella.
Kiertelen muutamia sivukatuja ja näenkin etsimäni. Tuo kaiteella istunut tyttö kulkee kaverinsa kanssa naureskellen poispäin sillalta. Mikälie humalaisen päähänpisto, ei onneksi ollut tarkoitusta hypätä virtaan. Tietysti humalassa voi sattua lipsahdus.
Tänään kuitenkin kaikki meni hyvin.
Miksi minulla oli niin suuri hätä ja pelko?
Vuonna 2010 lokakuussa katosi eräs työkaverini tällä samaisella kylällä. Olimme työskennelleet yhdessä vuoden pari. Hän oli mukava ja iloinen, hyvän huumorintajun omaava kaveri. Joskus käytiin ravintolassa ottamassa muutamat, hän tosin oli hyvinkin kohtuullinen alkoholin käyttäjä. Minä en.
Kuitenkin erään ravintolaillan jälkeen tuo kaveri katosi. Ei löytynyt seuraavana päivänä, eikä seuraavina viikkoina. Kaveria etsittiin poliisin ja vapaaehtoisten voimin. Läheiset ja me kaverit mietimme päämme puhki mitä oli tapahtunut. Kaikenlaisia huhuja oli liikkeellä, ja niitä tutkittiin. Vesistöjäkin naarattiin. Mitään ei vain löytynyt.
Tuli talvi ja vesistöt jäätyivät. Lumi satoi maahan peittäen kaikki mahdolliset jäljet...
Kului kuukausia. Vielä kerran sukeltajat palasivat erään sillan alle. Tutkivat tarkoin ja laajemmin kuin aiemmin. Löysivät viimein vainajan, kadoksissa olleen kaverimme.
Todennäköisesti tältä sillalta, jossa tänään tyttö istui kaiteella, kaverini oli hypännyt virtaan.
Pimeään, mustaan virtaan, yksin.
https://youtu.be/ngaM4Bs09zI
Putkis, pelästynyt.
