[Prossa]

Aloitan tämän ketjun, mihin voi jokainen halutessaan kirjotella tunnin, päivän, viikon, tai vuoden fiilikset ja mietteet juomisesta, sekä juomattomuudesta ja miksei muustakin. Tähän voi myös jatkaa joissakin ketjuissa syntyvät off topikki keskustelut, koska välttämättä ne ei aina sovi johonkin "henkilökohtaiseen" päiväkirjaan.

Tänne voi myös kirjoitella asioista joille ei halua perustaa omaa ketjua, tai ei oikein sovi jo perustettuihin ketjuihin.

[Prossa]

Korkkaampa itse tämän ketjun, koska hautasin tuon oman "henkilökohtaisen" ketjun. En oikein viitsi omia ajatuksia ja mietteitä sekoottaa liiaksi muitten ketjuihin, vaikka niissä useasti käydäänkin vilkasta ja hyvää keskustelua. En myöskään halua enää perustaa "omaa" henkilökohtaista ketjua, joten tänne on hyvä välillä päräyttää jotain tekstintynkää.

Olen aika hyvin pärjännyt iliman alkoa ja tällähetkellä on edelleen voimakas tunne siitä, että juomiset on juotu. Tänään kuitenkin ostin sixpakin olutta, mutta alkoholitonta kylläkin 0.0%. En tiedä sitten pitkittääkö tuo alkoholin mielitekoja vai lievittääkö se, kun saa makunystyrät kaljan makua tuosta alkoholittomasta. Oliskohan se sittenkin parempi, jos ei niille antaas ärsykettä ollenkaan olueen liittyvästä mausta ja pysyys vain wissyssä, tai limpparissa.

Olen kuntoillut reippaasti ja nyt se taas maistuu mukavalle ja ei tarvi miettiä mihin väliin treenin lykkää, kun ei tarvi krapulapalautuspäiviä miettiä. Välillä on kyllä tehenyt mieli päihtyä aika voimakkaasti ja eileen oli semmonen päivä, tai paremminkin ilta, mutta sain sen taas torjuttua parin tunnin motskarilenkillä. Mitähän sitten, kun kelit ei enää salli mopottimella ajoa, no enköhän minä jotakin keksi.

Oli muuten tullut yksi vastaus lisää tuohon Jukan tarinaan liittyen, mikä tuola plinkin etusivulla on. Sen mukaan Jukka oli sittenkin raitistunut AA:n avulla, vaikkakin Jukan itse siitä tietämättä

[Jukupätkä1]

Mielikuvista hieman, miksi hyväksynnän hakemista ei sallittaisi, eikö se ole kaikille tarpeellista?

Luulisin, että jokaiselle on tärkeä kasvaa ja elää sellaisessa ympäristössä, jossa tulee hyväksytyksi omana persoonanaan. Ettei tarvitse änkeytyä johonkin muottiin, mihin ei sovi. Sellainen hyväksytyksi tulemisen kokeminen, joka vahvistaa myönteistä käsitystä itsestä ja rakentaa tervettä minäkuvaa, on varmasti kaikille tarpeellista. Toisaalta ehkä aikuinen ihminen ei enää tule olla riippuvainen toisten ihmisten hyväksynnästä, vaan pystyy itse rakentamaan itseään. Ainakaan sen minäkuvan ei pitäisi hirveästi heilahdella sen mukaan, mitä palautetta ympäristöltään sattuu saamaan.

Minusta sellainen hyväksynnän hakeminen ei välttämättä ole tarpeellista eikä terveellistäkään, jos ihminen etsii itselleen auktoriteetteja, ja alkaa ohjailla itseään näiden auktoriteettien toiveiden mukaan, huomaamattaan. Tarkoitan, että alkaa esimerkiksi pikkuhiljaa ilmaista itseään siten, kuin uskoo saavansa auktoriteetin hyväksynnän. Tai että alkaa pikkuhiljaa sensuroida itseään sitä mukaa, kun ”vaistoaa” ettei tuo auktoriteetti ehkä pidäkään jostain mielipiteestä. Eli tavallaan ihminen lakkaa olemasta enää rehellinen.

miksi miehet ei saa itkeä, kuin olympiakulta kaulassa, jos silloinkaan.

Tästä minulla ei ole mitään tietoa, en tunne yhtäkään ihmistä jonka mielestä miehet eivät saisi itkeä. Taitaa olla jotain urbaania legendaa, jota jostain syystä toistellaan?

Miksi pikkutyttö olisi huonompi asia, kuin hyväksyntää hakeva aikuinen nainen?

Lapset hakevat hyväksyntää, sillä he eivät ole vielä kasvaneet aikuiseksi, ja heidän minäkuvansa on riippuvainen heidän saamastaan palautteesta. Siinä mielessä on aivan luonnollista, että hyväksyntää hakee pikkutyttö, eikä aikuinen nainen.

[Jukupätkä1]

Niin, silloin kun antaudumme jonkun ”gurun” opastamaksi, otamme riskin, että minäkuvamme rakentuu jonkun toisen arvojen ja asenteiden mukaan. Eikö silloin ole vaarana, että olemme änkeytymässä jälleen jonkun toisen muovaamaan muottiin? Voimmeko silloin löytää kontaktia omaan sisäiseen ääneemme?

Minulla on ainakin tässä kriisissäni ollut se ongelma, etten jotenkin ole kyennyt luottamaan omiin tuntemuksiini ja ajatuksiini. Olen ikään kuin ajatellut X-files -tyyliin, että ”totuus on tuolla jossain”. Että se totuus ei ole muka minussa itsessäni. On ollut vaikea luottaa omiin tuntemuksiinsa, mikä on sinänsä hullua, sillä kyllä ne tuntemukset ovat ihan aitoja ja oikeita, sillä ne ovat minun tuntemuksiani! Olen jotenkin kuvitellut, että jonkun muun on vastattava siihen, että kuka ja mikä minä olen, ihan kuin muiden kokemukset minusta olisivat jotenkin objektiivisemmat, kuin minun korruptoituneet ajatukseni.

Olen tullut siihen tulokseen, että kyllähän ihmisellä on oikeus ajatella itsestään ihan mitä tykkää. Tosin en oikein osaa toteuttaa sitä käytännössä edelleenkään. Jotenkin lapsekkaasti toivon, että voisin mennä johonkin puolueettomaan testiin, joka kertoisi minulle millainen olen. Toivon siis, että voisin vain ottaa jostain minäkuvani, kun sen rakentaminen tuntuu välillä niin mahdottomalta tehtävältä. Nämä omat ongelmani minäkuvani kanssa juontavat juurensa pitkälti lapsuudestani ja muutamista muista raskaista kokemuksista, ei niinkään alkoholin väärinkäytöstä. Uskon tosin, että monilla alkoholisteilla, joilla sairaus/riippuvuus on saanut edetä tarpeeksi pitkälle, on nimenomaan tuosta sairaudesta johtuvaa minäkuvan hajoamista.

Miksi sitten se minäkuva vääristyy ja hajoaa alkoholistilla? Minusta sen näkee täälläkin sellaisissa kirjoituksissa, joissa ollaan havahduttu ongelmaan ja halutaan ensimmäistä tai ensimmäisiä kertoja tehdä asialle jotain. Niissä teksteissä toistuu usein nämä samat asenteet muita ihmisiä kohtaan. Toisia ihmisiä kohtaan suhtaudutaan vaihtelevasti pelolla (mitä muut minusta ajattelevat, jos paljastun) ja suoranaisella suuttumuksella ja katkeruudella (se sanoi näin, kukaan ei ymmärrä minua, se kehtasi kysyä, että miksi olen juomatta, törkeää että minun pitää selittää juomattomuuttani, hyi että nekin oli kännissä, onneksi minun ei tarvitse olla jne.). Pelätään hulluna sitä, että jos joku vaikka huomaa juomisen, ja sitten pelätään hulluna sitä, että jos joku vaikka huomaa juomattomuuden. Pelätään hulluna kertoa ihmisille, että ollaan alkoholisteja (mitä ihmiset siitäkin ajattelevat!) ja pelätään hulluna sitä, että mitä ihmiset siitä ajattelevat, jos ollaan firman pikkujouluissa selvin päin.

Jännä muuten, että mitä pitempään on ollut juomatta, sitä helpompi on puhua omasta alkoholin väärinkäytöstään. Helpompihan se tietysti on aina puhua ongelmasta silloin kun se on voitettu, mutta toisaalta siinä on varmasti myös mukana sitä, miten alkoholismi ja sen salailu vääristää suhteita toisiin ihmisiin. Joskus tekisi mieli ravistella jotain tyyppiä, että hittoako sinä mietit koko ajan sitä, mitä muut ajattelevat! Entä sitten, jos ne huomaa että sinä olet alkoholisti, sinähän olet! Miksi vaadit ihmisiltä niin hirveästi juuri tietynlaista käytöstä itseäsi kohtaan ja tietynlaisia ajatuksia sinusta, muttet itse osaa vaatia itseltäsi mitään tuossa itsekeskeisyydessäsi!? Miten se voidaan kokea niin suureksi minäkuvan uhkaksi, jos muut huomaavat alkoholismin, sitä en ymmärrä. Ihan kuin ihminen itsekin tietäisi, että on alkoholisti, mutta toivoisi niin kovasti olevansa jotain muuta, ettei kestä yhtään, jos ympäristö pitää itseä sellaisena. Tässäkin näkyy se minäkuvan hauraus ja valheellisuus. Ihan kuin alkoholismi ei olisi totta niin kauan, kuin muut eivät sitä huomaa.

Taas kovasti ajatuksen virtaa sellaisesta asiasta jota itsekään en ole vielä loppuun asti miettinyt. Mutta siis itse koen, että psykologini ainakin on niin neutraali opastaja, että hänellä ei ole (tai ainakin näyttäisi osaavan jättävän ne ammattilaisena siksi aikaa syrjään) mitään valmiita arvoja, joiden mukaan hän minua opastaisi, vaan saan tehdä löydökset aivan itse. Joskus hän kysyy, esim. että voisiko tämä johtua tästä, ja saa minut siten miettimään asioita uudesta näkökulmasta, muttei koskaan tyrkytä yhtään mitään. Toisin kuin meillä maallikoilla on helposti tapana. En tosiaan osaisi sanoa, että mitä psykologini omat ajatukset asioista ovat, tai että kuinka voisin häntä miellyttää ja olla ”hyvä oppilas”, joten minun on suunnistettava aivan itse ja löydettävä omat polkuni. Ei hän ohjaile minua kehuskelemassa, että hyvä tyttö, nyt oivalsit hyvin. Tai ohjaile minua paheksumalla tai vaikenemalla silloin, kun olen hänen mielestään menossa vikasuuntaan. En tiedä, että ajatteleeko hän, että onko sellaisia oikeita tai vääriä suuntia edes olemassa. Itse en ainakaan ajattele niin. On vain minun oma suuntani.

Kuten olen jo aiemmin sanonut, en usko enää, että olen alkoholisti. Ehkä teillä alkoholisteilla on toisin, ehkä te tarvitsette toisenlaista apua. Ohjausta rautaisella kädellä. Ehkä pitkälle edennyt alkoholismi saa ihmisen niin avuttomaan tilaan, ettei hän sieltä omin voimin kykene suunnistamaan yhtään mihinkään.

[Jukupätkä1]

Tästä muuten muistui mieleeni, että joskus luin jostain tällaisesta feministisestä vertaistukiryhmästä (vai mikähän se oli). No oli mikä oli, se oli joka tapauksessa tarkoitettu vain ja ainoastaan naisille, ja siinä oli vain yksi sääntö: toisten asioita ei saanut kommentoida hyvässä eikä pahassa. Tämä palautuksettomuus perusteltiin nimenomaan sillä, että naisille terapeuttista oli nimenomaan se, ettei siellä ollut kukaan kehumassa tai moittimassa heidän ajatuksiaan, jolloin kukaan ei ohjaillut ketään mitenkään. Ja naiset joutuivat opettelemaan "seisomaan omilla jaloillaan", eikä odottamaan hyväksyntää muilta.

[Jukupätkä1]

Siirsin prossa tänne nuo offtopicini tuolta tiuskun ketjusta. Ok?

[Prossa]

Siirsin prossa tänne nuo offtopicini tuolta tiuskun ketjusta. Ok?

Jepulis, sitä varten tämä ketju onkin. Tämä ketju on ihan jokaiselle.

[kaksonen_72]

Heti kun alkaa olemaan viimeisestä sessiosta toipunut alkaa taas kaljahammasta kolottaa. Tänään
olisi tarjolla duunin sählyvuoro mutta en taida jaksaa mennä sinne vaikkakin se varmasti piristäisi
ja edeltä auttaisi taas hyviin uniin. Backup planin juomisen sijaan tänään taidan mennä Jyskiin
etsimään uuden tietokone tuolin ja sitten aloitan katselusessiot the shield 6 kauden parissa !

[Prossa]

Heti kun alkaa olemaan viimeisestä sessiosta toipunut alkaa taas kaljahammasta kolottaa. Tänään
olisi tarjolla duunin sählyvuoro mutta en taida jaksaa mennä sinne vaikkakin se varmasti piristäisi
ja edeltä auttaisi taas hyviin uniin.

Se on ihan selevä se, että jossain vaiheessa alkoa rupiaa tekemään mieli ja jossain vaiheessa vielä sitäkin enemmän, mutta eihän se sitä tarkoita, että olis pakko juoda. Onhan sitä paljon asioita mitä tekee välillä mieli, mutta silti pärjää ilman niitä. Tuohon sählypeliin kannattaas tarttua ja varsinkin, kun itsekkin tiedät sen piristävän. Varmasti sen jälkeen on hyvä fiilis ja yöuni parempaa.

Olispa tuo kaljahamas todellinen, niin kuinka heleppoa oliskaan päästä kolotuksesta eroon, eli ei muuta kuin kiipeääs katolle ja köyttääs lyhyen siiman savupiipun ja hampaan ympärille. Tämänjälkeen reipas loikka alas katolta ja kas kummaa, sielähän se hammas killuus siiman varassa ja kaljahimot olis veks loppuiäks

[kahleeton]

Sama vika täällä: ei etanolitonta kaljaa, ei alkototonta viiniä, ei lasten siideriä, ei arveluttavaa simaa. Enpä viitsi myöskään viinapitoisia yskänlääkkeitä kurlata enkä liköörikarkkia ahmia. Vaarinkaljakin jää maistamatta. Ihan kohtuullisesti pärjännyt olen ilmankin Makuasia - kukin tavallaan.

*kahleeton*

[Syrensis]

Olen aika hyvin pärjännyt iliman alkoa ja tällähetkellä on edelleen voimakas tunne siitä, että juomiset on juotu. Tänään kuitenkin ostin sixpakin olutta, mutta alkoholitonta kylläkin 0.0%. En tiedä sitten pitkittääkö tuo alkoholin mielitekoja vai lievittääkö se, kun saa makunystyrät kaljan makua tuosta alkoholittomasta. Oliskohan se sittenkin parempi, jos ei niille antaas ärsykettä ollenkaan olueen liittyvästä mausta ja pysyys vain wissyssä, tai limpparissa.

Mä en kyllä allekirjoita sitä, että jos juo alkoholitonta, niin sitten siinä muka jotenkin haikailisi sitä alkollista juomaa. Ovatko kaikki alkottomia oluita kaupassa ostelevat raskaanaolevat naisetkin sitten alkoholisteja? Minä juon alkoholitonta olutta siksi, että pidän oluen mausta. Minä pidän nimenomaan miedomman makuisista oluista, vahvat doppelbokit ja ruotsinlaivojen elefantit on kauheaa kuraa. Itseasiassa join ennenmaailmassa oluista pelkästään ykkösoluita. Vasta myöhemmin, kun kaupoissa alkoi olemaan oluttarjouksia, joissa mäyräkoirat ja salkut olivat huisin paljon halvempia kuin muut, niin silloin siirryin ykkösestä kolmoseen. Pidän minä kotikaljastakin, paitsi jos siinä lilluu pohjalla sitä hiivatöhkää, mitä työpaikkaruokalamme kotikaljassa aina on. Minä taas en pidä limujen mausta, ne ovat liian makeita ja niistä puuttuu happamuus. Vissyt on hyviä, mutta ei sitä aina jaksa vissyä lipittää.

[Prossa]

Nojoo, tuosta oluen mausta vielä, että silloin kun olen tehenyt jotain kotiaskareita, mistä tulee hiki, esim. ruohonleikkuu, niin silloin olen useasti ottanut oluen pelekästään janonsammuttamiseen (totuteltu tapa), eikä humaltumisen tarkoituksessa, koska se jää aina siihen yhteen sillon. Wissssshy on myös hyvä janonsammuttaja tämmöses tapauksessa, mutta sokerilimppari ei saa muuta aikaan, kuin tahamiat hampaat ja turvonneen mahan, koska sitä pitää käydä siemaisemassa useammin siitä syystä, että se ei sammuta janoa yhtä tehokkaasti (luulotautia, vai mitä lie).

Jokatapauksessa niin tätä varten ostin alkoholitonta olutta, että janoon voi yhden täräyttää, eikä ole tarkoius istua sohovalla ja siemailla sexypakkia alkoholitonta.

[Merhol]

Mä taas en ole koskaan juonut huikkaakaan alkoholia sen maun vuoksi vaan pelkästään päihtymistarkoituksessa. Siksipä en ole ostellut alkoholittomia tuotteitakaan kuin ihan raittiuden alussa kun ei vielä osannut olla vesilinjalla "yleisillä paikoilla". Silloin mietin alkoholitonta olutta maistellessani, että sillä kuraliemellä kun on itseään vuosikaudet päihdyttänyt niin kyllä se on ollut tosi sairasta touhua Nyt herkuttelen Pommac Lightilla (nolla kaloria) juhlissa ja "saunan jälkeen".

Tämä OT-tyyppinen ketju sopii kuin nappi päähän tänne raitistuneiden puolelle. Kiva lukea ja höpötellä välillä muutakin kuin sitä ainaista ollako vai eikö kuivilla/terve/sairas jne. Omaa ketjua en ole jaksanut pitää virkeänä, koska en enää kaipaa jokapäiväistä jakamista. Intressit tarkastella alkkisten maailmaa liittyy pääosin työhön sekä siihen, että haikailen alkkismaailman tutkailemista yhteiskunnalliselta kantilta katsottuna. Mua on pyydetty mukaan kunnallispolitiikkaan, mutta siihen ei aika tällä hetkellä riitä. Tunnen silti tarvetta keskustella esim. verovarojen käyttämisestä päihdehoitoihin. Niitä kun mun mielestä käytetään hieman "väärin". Siis henk.koht tasolla en oikein enää jaksa alkoholismista rupatella.

Tuosta tulikin mieleen kysymys Red Catille. Oletko siis hakautunut sosiaali- ja terveysalalle? Mainitsit siitä jossakin ketjussa, mutta en viitsinyt kysyä tarkemmin, koska olisi mennyt OT.

[Merhol]

Tervetuloa vaan joukkoon, RedCat! Olen ollut lähihoitajana kymmenen vuotta. Aloitan elokuun lopussa opinnot sosionomiksi aikuiskoulutuksessa (vaikka en aikuinen olekaan ). Se on ollut pitkäaikainen haave, mutta nyt vasta elämäntilanne mahdollistaa jatko-opiskelut ja kun ei enää juokaan niin energiaa riittää.

Meitä alkkiksia oikeesti tarvitaan sos- ja tervalalla. Ja varsinkin päihdehuollossa. Sen on niin sata kertaa kokenut itse kun yrittää "kokemattomalle" alan ammattilaiselle kertoa oireistaan, eikä hän ymmärrä vaikka muuta väittääkin...

Tästä kiinnostuksesta auttaa toisia minä täällä Plinkissä lueskelen juttujanne. Itsellä kun on niin vahva kokemus erään hoidon tehokkuudesta, että yritän avoimesti tutkailla, josko raitistuminen voisi tapahtua myös muilla tavaoilla.

Nyt viipellän aamuvuoroon. Raitista päivää kaikille!

[kaksonen_72]

Huh! Tuli selvittyä eilen ilman juomista. Töiden jälkeen kävin tsoppailemassa ja sitten ruokakaupassa.
Ruokakaupasta on "normaalisti" aina ollut tapana ostaa alku illan satsit eli yleensä 2* 0,5L kalja/sidu
sixpäkkiä. Nuo sitten lipitellyt kotona ja yleensä ne loppunut niin että juuri ennen ysiä viime hetkillä
kauppaan hakemaan lisää. Lopputuloksena jopa 15 * 0.5L tölkin juonti yhden illan aikana. Siitähän
tuleekin jo mukavasti yhdessä illassa näitä normiannoksia melkeen viikon riskirajan verran! Nykysin
yks (sixpäk) ei tunnu oikein missään.

No eilen hammasta purren kävelin juomaosaston läpi, sen ohi kun on lähikaupassa vaikea olla menemättä
kun on sopivasti matkan varrella... Mutta tuolloin ennen kauppaan menoa oli kyllä tosi tuskanen meno
ja alkoholistipiri sisälläni keksi liukuhihnalta syitä miksi tänään nyt vois taas muutaman juoda. Tällä
kertaa onnistuin nujerruksessa... Jee!

Taas päivä edessä, yksi kerrallaan! Joskus aina miettii krapuloissaan että joo nyt viikko ilman. Huh,
kyllä se on päivä kerrallaan mentävä ja tuollaiseen tiukkaan aikaan jossa tottunut aikasemmin käymään
kaupassa niin minuutti kerrallaan

Mutta nyt ruiskuun ja töihin nörttäilemään...