Kirjoittaja mustakäsi » 27.11.2012 04:23:36
Sait 35 pistettä.
Vastaustesi perusteella vaikuttaa siltä, että olet vaikeasti masentunut.
Näin!
Tulipahan käytyä osasto P4:llä Ahvenistolla noin kk takaperin.
Omaehtoisesti sinne kirjauduin avun toivossa, pitkällisen masennuksen, ahdistuksen ja toivottomuuden takia.
Peräti 3-päivää jaksoin siellä olla.
Juuri sen aikaa pystyin vielä väkipakolla pitämään itseni kasassa ja estämään levottomuuden käsiin räjähtämisen.
Kyllä! Eikö asian kuuluisi olla niin, että viimeistään kyseisessä paikassa tulisi pystyä päästämään irti kaikesta?
Luottaa osaavaan henkilökuntaan ja aloittaa hidas, mutta niin kovin tärkeä kuntoutumisprosessi.
Vaan eipä asia näin edennyt.
Pakkolääkityksen/pakkohoidon pelko keskeytti muuten niin loistavan suunnitelman heti alkuunsa.
On näet aikoinaan tullut molemmat asiat koettua ja tapahtumat ovat jättäneet jälkensä.
Lääkityksestä sainkin nyt noina kolmena päivänä päättää itse, mikä onni ja autuus.
Toki kyseessä oli ainoastaan neuroleptit, koska olenhan vieroittunut onnistuneesti bentsoista yli vuosi takaperin.
Siitä kaikki ovat aina minulle mitaleita rintaani antamassa.
Koska yhtenä suurena ongelmana minulla on unettomuus niin listalla oli tarjolla: Levozin, Seroquel, Truxal ja Sparine.
Kaikki varsin epämiellyttäviä aineita vaikutuksiltaan.
Kieltäydyttyäni kyseisistä vaihtoehdoista, minulla tarjottiin myös Ataraxia ja Circadinia, joiden vaikutus oli jo entuudestaan minulle tiedossa ja täysin nolla.
Otin kuitenkin kahtena yönä ja haluttua vaikutusta ei löytynyt.
Kolmanteen lääkeryhmään kuului Chloral-liuos, jonka ilmoitettiin kyllä tuovan unen, mutta toisin kävi.
Jos olisin tiennyt millaiseksi elämäni tuon bentsolopetuksen myötä muuttuu, en olisi kyseiseen touhuun edes lähtenyt.
Ei bentsoriippuvuus mitään juhlaa ole, sen kyllä tiedän 16-vuoden kokemuksella.
Ja tiedoksi, että koko tuon ajan on ollut kyseiset lääkkeet reseptillä ja tarve ollut täysin aitoa sairauden hoitoa.
Nyt vasta ymmärrän, kuinka turhaa elämäni on, on ollut ja tulee olemaan.
Mikään taho ei minulle tule määräämään bentsoja edes hetkelliseksi lohduksi, yhä vain syvenevään toivottumuuteen, tuskaisuuteen ja ahdistukseen.
Ei edes suljetulla osastolla ja turvallisesssa ympäristössä lukittujen ovien takana.
Syynä tietenkin se, että ajaudun suoraan riippuvuuteen.
Kyseinen ajatuskuvio on siis hoitohenkilökunnalla.
Itselläni tietenkin hieman erilainen.
Tiedostan kyllä tuon mahdollisuuden, mutta peräänkuulutan sitä, edes hetkellistä rauhan tunnetta jolloin saisi levähtää.
Lukematon määrä SSRI ja SNRI lääkkeitä on kokeiltu ja aina haitat ovat isommat, kuin hyödyt.
Maniaa, unettomuutta (aivan kuin tämä vaiva ei olisi jo krooniseksi edennyt), muutoksia libidossa (nykyisetkin muutokset aiheuttavat mielialan laskua entisestään), sähköiskut ja kaikkea muuta maan ja taivaan välillä.
Ja kaikille niille, jotka valehtelevat itsellensä ja muille, ettei kyseisiin lääkkeisiin synny riippuvutta voin kertoa jotain aivan muuta.
KYLLÄ! Lopettaminen on helvettiä. Ai niin, myös tuo aika on helvettiä, kun katsotaan miten lääke vaikuttaa.
Parhaassa/pahimmassa tapauksessa lisätään kärsimystä muutamalla kuukaudela ja palataan lähtöpisteeseen.
EI kovin paljon houkuttele lähteä uusiin lääkekokeiluihin.
Nyt olenkin odottanut noin kk verran kutsua psyk.polin puolelle, josko jonkinlainen keskusteluterapia voisi jälleen ties monennenko kerran alkaa.
Vaan kovin on ollut hiljaista vastausten kanssa, vaikka asiasta olen udellut kiireellisen lähetteen tehneen lääkärin kanssa.
Odotetaan siis edelleen, hiljaa hyvä tulee.
Vai tuleeko?
Aika hiljaa tämä koko minun paranemisprosessi on edennyt.
Kohta aikaa on mennyt 20-vuotta ja tuntuu, kuin olisin syvemmällä kuin koskaan aikaisemmin.
Tiedän, ettei purnaamiseni täällä auta mitään, mutta voimani ja uskoni paranemiseen alkaa loppua totaalisesti.
En haluaisi turvautua sellaisiin huonoihin valintoihin, kuten useat lähipiiristäni ja hiipua pois.
Vaan löytää jostain kivenkolosta jonkun maagisen helpotuksen tähän elämääni.
Ei elämä ole aina pelkkää iloa ja juhlaa, mutta kyllä pitäisi löytyä enemmän onnen hetkiä.
Pari tuntia viikossa ei mielestäni riitä pitämään uskoa kauan yllä.
-Mustakäsi
MISERY IS A BUTTERFLY.