Musta tuntuu et kuulun siihen kymmeneen prosenttiin joka ei selviä...toisaalta,aina olen selvinnyt.Minähän kuulun juuri meihin,jotka osaavat olla fiksuja,näyttää kilttiä naamaa ja pitää kulisseja.Kuitenkin..eiköhän ainakin naapurit ole huomanneet sen kassi-alma puolen.Meikä vetää tyhjiä pulloja vieden raitilla farkut väärinpäin jalassa ja koittaa näyttää huolettomalta!
Mä tiedän jellinekin käyrät ja kaikki,olen itse tehnyt opparinkin aiheeseen liittyen

Ja tuo mies ei ole mun mun miesystävä,vaikka se haluaisi.Kamala,hirveä ukko,siis ulkoiselta olemukseltaan.Mutta sillä on asiat kunnossa.Paitsi ettei sillä naamalla saa naista!Minä olen otollinen kohde hädässäni.
Kannustaa se juomiseen ,ostaa sitä mulle...tietää etten selvinpäin olisi hetkeäkään sen seurassa.
Niin ja on mulla tosiystäviä,ne vain asuvat kaukana.Kännyssä päivittäin puhutaan.Osa on täysin juomattomia,osa juovat hillitysti,joku yhtä pahassa tilassa kuin minä.Sekin on jännä,kun mä ilmeisesti toimin varoittavana esimerkkinä ystävilleni...kauhistelevat että hyvänen aika,nyt he lopettaa ettei mee tuohon jamaan kuin sinä.
Parisuhteesta ja selittelyn makua...olin toipumassa viimekesästä,masennuin kun aloin ajattelemaan mokia ja kaikkea,siihen saumaan eräs kunnon mies, aivan ihana otti yhteyttä ja pyysi luokseen toiselle puolen suomea.Minä että...en voi,en ole hyvää seuraa.Sitä pähkäsin ja pähkäsin...et ois tehny hyvää käydä tuulettumassa pois kotoa.
Sen sijaan pakkasin lapseni,ostamaan talvivaatetta,jäätelölle paitsi minä otin irish coffeen ja siitä tämä lähti tällä kertaa kaksi kuukautta sitten.Kukaan ei pysy mun menossa mukana, mulla on todella nopeat jalat.Saatan olla aamulla kotona,iltapäivällä 200 km päässä ja illalla jossain muualla.
Valitin terapeutille asiasta,nin se sanoi että nyt alotetaan semmonen lääkitys joka pysäyttää touhun.En tiiä uskallanko alottaa.Oon kiristelly kakssuuntasen diagnoosia mutta sitä ei oo herunu.Laitettuani muutaman aivan muista maailmoista olevan viestin terapeutilleni,diagnoosi tais hellitä.